(ei otsikkoa)

  • Viestiketjun aloittaja kotiapulainenko vain?
  • Ensimmäinen viesti
kotiapulainenko vain?
Minusta jo nelikymppisestä äidistä ja vaimosta on tullut kuulemma komenteleva ja huutava hirviö. Perheessäni on mies ja kolme 10 -13 v. ikäistä poikaa, jotka eivät tee juuri koskaan sovittuja kotitöitä ym. heille kuuluvia asioita ilman armeijan kapiaisen komentoa. Mies ei voi sietää tätä minun käytöstäni, mutta itse olen sitä mieltä, että toteltava on: joten voitte kuvitella mikä huuto ja meteli meillä joka päivä työpävän jälkeen on, kun yritän saada nuoret herrat liikkeelle. Välillä saankin kunnon huutoraivareita ja mies on sitä mieltä, että lapset ovat yhtä v-mäisiä kuin hänkin eivätkä anna komennella itseään. Asioista on yritetty puhua usein järkevästi ja kaikki ovat luvanneet hoitaa osuutensa kotitöistä, mutta arki osoittaa toista.
Nyt olen itse joo niin väsynyt, että olen uhannut jättää koko herralauman. Käytännössä se ei ole mahdollista, sillä on talot ja yhteinen omaisuus ja totta kai lapset äitiä tarvitsee.
Mies on vaan alkanut ymmärrettävästi saada tarpeekseen ja kun olen lähdöstä puhunut ja siitä, että hän jäisi poikien kanssa yhteiseen kotiin, sanoi hän saavan kenet vain tilalleni ei hän kuulemm yksin jäisi. Myöhemmin hän toki sanoi suutuksissaan sellaista puhuneen. Olo on kuin oravanpyörässä, ei tiedä mitä tekisi, muttei haluaisi lapsilleen tällaisenä äitinä olla: Mistä apu muutokseen tämän kiireisen arjen keskellä, sillä niin yksinäiseksi tunnen itseni.
 
Ex
Käy jossakin yksinäsi lomalla,vaikka naiskaverin kanssa:äläkä lähtiessä tee mitään mm. pese pyykkiä,äläkä ruokaa pakkaseen ym.Pyydä miestäsi ja poikiasi pitämään yksin huushollista huolta lomasi ajan,jospa silloin huomaisivat,että olet heille tärkeä ja kyllä kotia pitää porukalla hoitaa.

Erota ei tuollaisten asioiden takia ainakaan kannata:pidä hermojen palautusloma
 
jane
jep, lähde yksin lomalle, ja jätä ne vähäksi aikaa oppimaan mitä elämä on. oo poissa vähintään 2 viikkoa ja ja ilmoita lomasta hymyillen, eläkkä puhu mitään erosta. juu, ja älä tosiaan tee ennen lähtöösi mitään, oo poissa vähintään niin kauan että vaatteet, astiat ja ruoka loppuu ja on kanssa loppu jonkin aikaa. Pisemmän päälle sun ja miehes pitäis vetää yhtä köyttä ja miehesi olla just esimerkkinä pojilleen. tsemppiä!
 
tee se
Kyllä miehet ovat kummallisia..ihan kelvottomia kaikki kaikkeen,se alkaa jo pienestä ja kun varsinkin isi antaa esimerkkiä pojille miten pitää olla naisten suhteen!
Ja jos sun mies uhkaa esim.ottaa toisen naisen taloon ( jos se saa?? ja löytää vielä yhden hullun naisen joka suostuu siivota sen roskat ja paskat?) niin miksi ne haluaa sitä?
joo vain sen takia jotta ämmä hoitaa passaa ja siivoo kokkaa! ne tarvitsee 'kodin-hoitajan eli SIIVOOJAN! ainakin tuollaiset kelvottomat aivo kääpiöt!

MUTTA! hei, on niitä miehiäkin olemassa jotka osaa hoitaa ja siivoa ITSE OMAT PASKAT! mies jopa silittääkin itse! eikä jää odottaa ja vaatia että nainen tekee sille kelvottomalle tyhjä aivolle kaikki!
Useinmiten tuollainen laiska tyyppi kotityön suhteen ei käytä aivojaan ollenkaan kun sillä ei ole niitä,se odottaa ja vaatii jopa että vaimo/nainen miettii sen puolesta! vaimo saa jopa huomauttaa miestä koska sen pitää taas käydä hammas -lääkärissä tai, koska sen pitää vaihtaa vaatteitea ja pistää puhtaat alkkarit päälle,kun tuo kategoria on niin kelvoton kaikkeen!
yok! tuollaista aivotonta kelvotonta tyyppiä en huoli enää ikinä!
Joo lähde äkkiä lomalle 10 päivää! jätä ne kolmistaan miettimään miten antaa äidille /vaimolle/naisille ARVOA!
tapahtuu ihmeitä kun tulet takaisin!
 
Ota siivooja
Ihan pieneksi avuksi itsellesi ja jaksamiselle, hommaa viikkosiivooja ja laita ukko maksamaan se. Ehdit itse paremmin ja rauhassa ja huutamatta ohjata poikia järjestykseen, kun akuutti sotku ei paina päälle. Ja miehen rahapussia kirpaisee vain n. 30-40€ per vko kun laskeen kotitalousvähennyksen pois.
 
Hope
Olen kuullut, että naisen huutaminen kotona menee yleensä miesväeltä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Sitten siihen vielä tottuu, jos huudat joka päivä eli taktiikkaa kannattais muuttaa.

Koska isä ei ilmeisesti ole kovin esimerkillinen kotitöissä, niin voisi hän ainakin tukea sinua sen suhteen, että päätätte sanktioista yhdessä. Jos sovitut asiat ei tule tehtyä, niin viikorahan menetys, kännykän takavarikointi muutamaksi päiväksi tai joku muu teidän perheessä sopiva rangaistus voisi toimia.

Mutta jo mies on todella sitä mieltä, että poikien ei tarvitse tehdä mitään, niin palkatkoon hän siivojan sitten, että sinunkaan ei tarvitse olla työpäivän lisäski kotiapulainen!
 

Yhteistyössä