(ei otsikkoa)

[masennus?]

hei, en tiedä mitä tarkalleen kysyn, mutta itseäni vaivaa yksin ollessa masennus. Se hyppää silmilleni heti kun olen aamiaisen syönyt; tulee tunne et mitä nyt sitten? Olen rv 27 ja mieheni joutuu tekemään usein pitkiä päiviä töissä, hyvä ja ihana mies että heti kun tulee kotiin on kyllä ne muutamat tunnit kiinteesti vain minun kanssani, mutta nämä päivisin vietetyt tunnit on pahoja. Yritän selittää itselleni et kaikki on hienosti, mutta sitten taas iskee masennus ja välillä itku kun ei tiedä muuta tekemistä kuin siivoilun ja ulkoilun. Itselläni on valtava paino mahassa, joka tekee hengästymisen välillä pakottavaksi tunteeksi. Öisin näen painajaisia, ja muutenkin nukun huonosti.

Ehkä kaikki johtuu kodin rakentamispuuhista, sillä talomme on keskeneräinen, enkä koe saavani oikein tuntumaa aloittaa pestä ja silittää vauvan vaatteita..kun puolet asunnosta on rakennuksen alla. Se on stressi, jonka pitäis saada valmiiksi enskuun lop mennessä. Olen eronnut, n. pari vuotta sitten..ja pitkä liitto oli takana. Välillä tekisi mieli saada se hyvä aika takaisin ennen riitoja, mutta sitten taas rakastan niin paljon nykyistä miestä jolle lapsikin tulee; että ajattelen että mun vaan nyt kuuluu lopettaa tämä yksin miettiminen liiaksi.

Eli toisin sanoen kaikki on hyvin, mutta en tiedä mistä tämä kova masennus puskee. Ensim lapsen kanssa olin aina niin iloinen, äitinikin tuolloin kommentoi että tyttärensä nauraa koko ajan ja näyttää hyvältä. Tosin siitä on jo 10 vuotta, ja ikääkin minulla on nyt keski-iän, joten voi olla että ikä kriisikin vaikuttaa tähän kaikkeen.

Ois kiva jos jollain muulla on vastaavia tuntoja, tai halua kommentoida. Asun paikkakunnalla jossa ei ole tuttuja, ja kaikki tuttavat ovat nyk miehen puolelta.

 

[---]

Sinuna hakisin apua joltain ammattilaiselta. Jos olet myöntänyt itsellesi, että sinua vaivaa masennus, olet jo ottanut ensimmäisen askeleen tervehtymisessäsi. Nyt vaan ihan vaikka terveyskeskuksen kautta pyytämään apua masennukseen, älä kuitenkaan tyydy mihinkään pillereihin, vaan pyydä päästä psykiatrille.

Menneisyydessäsi voi olla asioita, jotka ovat jääneet huomaamattasi vaivaamaan sinua ja vaikka et sitä nyt tiedostakaan, niin masennuksesi voi olla peräisin vanhoista asioista.

Itse ainakin lähtisin hakemaan apua, koska nyt sinulla on vielä aikaa käydä vastaanotolla ennen vauvan syntymää ja voit päästä eroon masennuksestasi. Ajattele, jos vauvan synnyttyä masennuksesi vaikka pahenisi. Et välttämättä sitten jaksaisi edes hoitaa pientä silmäterääsi.

Seurakunnillakin saattaa olla jotain toimintaa, joka voisi auttaa... Kysele! Ja jos et terapiaan jostain syystä halua tai uskalla lähteä, niin hakeudu johonkin ""kerhoihin"" päivisin, joissa on seuraa ja tutustuu samalla ihmisiinkin!

Yritä jaksaa ja voimia loppuraskaudelle ja tulevan päivänsäteen hoitoon!

 

[ellu]

Kokemuksesta voin sanoa, että jos on ""oikeasti"" masentunut, niin ei todellakaan jaksa eikä halua hakeutua mihinkään kerhoihin tai muiden seuraan. Mutta keskustelutuki on varmasti tarpeen.

 

[...]

Sulla on monta asiaa menossa yhtä aikaa, talonrakennus, vauvan odotus ja suht tuore suhde. Ehkä nämä kaikki yhdessä nyt aiheuttavat sinulle masennusta ja ahdistusta. Pitäisi tehdä kaikkea, mutta ei sitten voimat välttämättä riitä. Ne ihanat hormoonit eivät todellakaan auta asiaan. Jos mahdollista juttele neuvolassa tuntemuksista, josko siellä auttaisivat.
Kannattaa myös olla ""hellä"" itselle, pyrkiä olemaan stressaamatta. Vauvan vaatteet jne. kerkiät varmasti hoitaa kuntoon. Nyt jos yrittäisit hoitaa itseäsi, käydä ulkona ihanassa auringon paisteessa, lukea jotain hyvää kirjaa ja muutenkin vähän nollata ajatuksia. Sitten kun tuntuu siltä, teet jotain pientä...
Voimia ja jaksamista paljon!!

 

[mökö]

Tuo alkuperäisen kirjoitus oli kuin suoraan omasta näppiksestäni. Aivan samankaltainen tilanne, paitsi että en ole eronnut ja on ensimmäinen lapsi tulossa. Ja talon lisäksi pitäisi remontoida vielä paljon muutakin. Mutta tuo yksinäisyys juuri päivisin on aivan kamalaa. Tuttua tuo itkeminenkin. Tekemistä olisi vaikka muille jakaa, mutta kun tämän remontin keskellä yksin istuu, niin ei saa tartuttua mihinkään. Ja mieskään ei oikein ymmärrä, että miksi en saa mitään aikaiseksi. Sanoo vain että sinullahan on kaikki päivät aikaa tehdä vaikka mitä. (olen tällä hetkellä työtön). Ja sitten tulee huono omatunto kun ei ole saanut mitään aikaan. Mutta jotenkin tuntuu että tämän hetken pääelämäntehtävä on siivoaminen, itkeminen ja nukkuminen. Aamuisin minäkin herään aina aika pirteänä ja hoidan koirat ja kissat, mutta sitten iskee jokin. Olen jo ajatellut että olenko vain näin laiska, mutta ei tämä enää laiskuudelta tunnu. Jospa tuo kevätaurinko piristäisi. voimia ap:lle. Apua pitäisi varmaan hakea, ja vaikka neuvolassa jutella, mutta en ole vain saanut mitään sanottua.

mökö rv 25

 

[mami76]

Uskallatko laittaa tänne paikkakuntaa jolla asut, sitten voisi löytyä joku joka samoilla mielin tai vaikka ihan eri mielinkin, mutta samalta paikkakunnalta. Jollei masenus ole vielä musertavaa niin ettet pärjää ammattiapua, uskon että suurin apu voi tulla ystävästä, jonka kanssa ihan kasvotusten tutustuu, voi vaihtaa ajatuksia, positiivisia ja negatiivisia, käydä kävelyllä, viettää saunailtaa. Joskus kun saa sanottua asiat ääneen ja toinen kertoo omia kokemuksiaan asettuvat asiat helpommin omiin perspektiiveihinsä ja maailmakin näyttää ""suuremmalta""!!! Aina löytyy joku jolla ei vielä ole liikaa ystäviä!!!

 

[masentunut]

voi kiitos kaikille ihanille teille jotka välitätte ja annatte nouvojanne, ja nyt näistä nimimerkillä mökökin sai ehkä minun mukanani luettavaa ja mietittävää. Mutta mökö; tosiaan tämä fiilis tulee, ei heti kun heräät vaan aamurutiinien jälkeen. Täälläkin on joka aamulle puuhaa, on tiskiä ja rakennuspölyn siivoilua niistä huoneaista jotka ovat jo kondiksessa, mutta muuten sitten ei oikein tiedä mitä tekee..monesti istun tähän koneen ääreen ja aloitan tämän nettisurffailun, mutta tästäkin tulee huono omatunto kun istuu tässä eikä muuta saa aikaseksi.

Nyt pakottauduin kylpyyn, ja rasvasin ja laitoin tukan että jos olo rupeis tuntuu ihmismäisemmältä, ja totta se auttoi, mutta silti kyttään vain kelloa koska mies tulee kotiin, vaikka tiedän et sit silläkin on edessä toinen työ täällä..tätä kodin rakentaminen. Hänkin on niin uupunut, että eilen nukahti sänkyyn minuutissa. Itse sitten pyöriskelin tuskissani sängyssä kun en saanut unta, vauva piti sellasta mekkalaa mahassa että potkut tuntui kyljissä saakka. sitä niin kaipaa toisen seuraa, mutta kun toinen on uuvuksissa ja tarvitsee unta, niin mitäs teet. Iltasin joskus tulee mieleen samoin kuin päivisin, et mä en kestä..mitä teen elämälleni? ajoittain olen kovin pinnallinen, ja mietin ikääntymisen tuomia ulkoisia seikkoja kuten miten saan vatsan seudun kuntoon; kun en ole enää 20 vuotias..enkä edes 30v..ja tuntuu että tv:ssäkin kaikki naiset on nuoriita, kauniita. sekin masentaa. Vaikka mun mies joka päivä sanoo etttä rakastaa mua just sellaisena kun olen, niin silti muistuu mieleeni se aika, jolloin olin timmissä kunnossa ja aina huoliteltuna ja laitettuna..miten erinlaiselta tunsin ja näytin kun tapasimme. Nyt katsoo peilistä väsynyt, kalpea meikkaamaton keski-ikäinen turhautunut sielu. Pinnallista mutta ihan totta. Mökö: oli jotenkin hyvä sinänsä huomata että on muitakin joilla on samat tunteet, tosin luulen ttä olet nuorempi kuin minä, mutta silti..kirjoita ehdottomasti lisää.

Niin , ei vaan oikein tahdo nähdä asioita, kuin kuuluisi nähdä. Tiedän että tekisi hyvää mennä psykiatrille, ja keskustella menneistä asioista, ja varmaan niin on että sieltä ne masennuksen aiheet saavat kipinän mm. vanhempien kuolemasta, erosta..mutta itselläni on vaikea niitä käsitellä. on minulla sisaruksia, ja olen toiselle heistä kertonutkin tuntemuksiani, mutta elämme niin erilaista elämää että hänen on vaikea tuntea asioita kuten minä tunnen nyt.

On ihana saada täälläkin tukea, ens kerralla neuvolassa otan ehkä asian puheeksi..koska itseäni huolestuttaa tämä nukkuminen, pelkään että jos nukun huonosti ja levottomasti, vauvasta tulee koliikki vauva, itkevä..esikoiseni ei itkeskellyt paljon ollenkaan,..mutta silloin itsekin olin paljon iloisempi ja pirteämpi; ja nuorempi odottaja.

 

[mökö]

Juu, olen varmaan vähän nuorempi, ikää on 26. Mutta ei tämä taida olla iästä kiinni Täytyy myöntää että minulla on aivan samanlaisia tuntemuksia kuin sinulla. Minäkin nimittäin odotan miestä töistä kotiin, ja jotenkin tuntuu etten edes sallisi toiselle yhtään omaa aikaa. Ja ulkonäköongelmat ovat erittäin tuttuja. Tosin en ole koskaan kovin huoliteltu ollutkaan, kun noiden kaakkien parissa tulee pyörittyä, mutta nyt kuitenkin olen aina jossain turavaatteissa täällä kotona hiukset ties miten ja meikistä ei tietoakaan. Ja juuri sekin mietityttää, että aina olen jostakin lukenut että tämä odotusaika pitäisi olla niin ainutlaatuista ja elämän parasta aikaa, mutta aika ajoin tämä tuntuu kyllä aivan päinvastaiselta. Sitäkin olen miettinyt että miten jaksan sitten vauvan kanssa, kun nytkin on näin veto pois. Vauvaa kyllä haluan todella paljon, että siitä ei ole kyse, mutta kun tietäisi mistä. Ja sitten juuri tämä ihana remonttikin. On aika stressaavaa kun koko ajan miettii että saako kaikki valmiiksi ennen vauvan tuloa ja riittääkö rahat. Lisäksi rakennamme vielä tallia. On tainnut kyllä tulla vähän liikaa urakkaa kerralla, mutta minkäs teet. Että näin minulla. Ja sitten kun mies on aina mukana neuvolassa, niin ei jotenkin saa puhuttua siellä näistä asioista. Että tallainen vuodatus nyt tuli. Mutta nyt nukkumaan, se asia minulla onneksi vielä on hyvin, että uni on maittanut, mutta vähän liikaakin. Tekisi mieli nimittäin nukkua kaiket päivät, että aika menisi nopeammin. Nyt kun näitä tähän sanoiksi kirjoittaa, niin kyllä huomaa itsekin miten hullulta kuulostaa. Oletko sinä puhunut miehesi kanssa tuosta masennuksesta? Ja onko ollut mitään apua? Mutta nyt, öitä.

 

[masentunut]

Olen puhunut, lähes joka päivä..ja kyllä hän sen ymmärtääkin, mutta itsellä on niin tyhmä olo sitten illalla kun rupeaa toisen tullessa kotiin, ja tietäen että toisella alkaa toinen urakka täällä..niin tuntee olonsa niin itsekkäältä..et minä minä ja vielä minä...ja näkee että toinen kyllä kuuntelee mutta myös näen hänen tunteensa siitä ettei hänelläkään ole kuin kaks kättä.

Tänään paistoi aamulla aurinko, ja päivä tuntui vähän paremmin alkavan ja sain jotain aikaseksikin. Voi kyllä sä jaksat vauvan kanssa, kun súlla on vasta se eka ja olet nuori. Itse kyllä pelkään että voimat loppuu valvomisten kanssa, mut toisaalta enpä mä nuku nyttenkään kovin paljoa.

Palaillaan, nyt pitää hoitaa edes jotain tän päivän osalta, ettei menis ihan pöheikköön koko päivä. Hoitele heppoja, eläimet on niin ihania.