Ei seksiä... mielipiteitä tilanteesta miehet ja naiset!!

  • Viestiketjun aloittaja Sad but true
  • Ensimmäinen viesti
Sad but true
Olemme olleet yhdessä 18 vuotta. Naimisissa eikä lapsia. Vajaan vuoden seksielämä miehen taholta nihkeää, ehkä 1krt/ kk. Hormonikierukan poistamisen jälkeen nyttemmin kiinnostaisi vaikka joka päivä, useamminkin. Otin asian puheeksi jo noin puoli vuotta sitten, (oli kierukka ja haluttomuutta muttei niinkuin hänellä) kun huomasin hänen tallentaneen pornoa ja hän myönsi masturboineensa kun öisin on tehnyt mieli eikä ole raaskinut minua herättää. Riitaa tästä haluttomuudesta tai kiinnostuksen puutteesta on piisannut. Aluksi hän sanoi, ettei aina jaksa, haluaa minua kyllä, ei ole muita, väsyttää, stressiä (onkin, sitä en kiellä, mut on ollu ennenkin ja pantu ollaan säännöllisesti). Nyt kännissä möläytti, ettei seksi kanssani tunnu millekkään :( kamalaa kuulla kun on aina sanonut olevan tyytyväinen seksielämään ja minuun. Saa sit runkatessaan enemmän puristusta. Halut tekee hulluks, ihan kuin alkuaikoina ja tosta ukosta en ota selvää mikä tässä nyt on se perimmäinen syy. Alkoa hänellä kuluu aika lailla, liikaa ja tupakoi. Pian 50v. ja olen 10v. nuorempi. Seisoo kyllä, että haluja on, ei vaan taida koskea minua ja hän ei sitä myönnä? Pettää en halua. Hommasin smartballsin jos auttaisi alapäähän. Itsetunnon rippeetkin tässä menee. En tiedä kuvittelenko, mut tuntuu, että koiraakin halailee ihan vittuillakseen, kun tietää miten kaipaisin olla siinä ja hän ei huomioi lainkaan. Esim. sängyssä, tuli viereen (olin vielä alasti)ja oli siinä koskematta, sit mun takana makas koira niin sitä kyllä rahnutteli, mut en saanut halausta tms. on sanonut, ettei osaa niin halailla eikä hänen perheessään sellaista tehdäkkään toisin kuin minun. Sit tietää että läheisyyttä kaipaisin niin toimii noin. Kaipaan seksiä mieheni kanssa niin näin on vaikea jatkaa, muutoin sitä vois vaan dildon kanssa surrutella menemään. Mielipiteitä?
 
melkein neitsyt
Ei mene tasan aina nämä jutut. Itse elän yksin taas juuri päinvastaisen syyn takia. en ole pannut yli 10vuoteen ja pelottais aloittaa seksielämä uudelleen. Minun seksin nälkäni on tyydyttänyt täysin lelut. Ota sinäkin käyttöösi oma lelu ja leiki vaikka sillä miehen nähden. Innostuu tai jättää sut täysin rauhaan leikkimään. Itse jos olisin parisuhteessa niin kyllä tuon miehen pitäisi ainakin yhdessä leikkiä vaikka omakulli ei tuntuisikaan miltään. Tuon tunnottomuuden takana on osittai n sekin että tupakoi ja se vaikuttaa aina tuntohermoihin juuri niihin pieniin verisuoniin jotka on niin tärkeitä jotta seksi tuntuis ja pystyis laukeamaan. Mutta tupakoiva ei tajua tätä yhtälöä.
 
strykpojke

Ei se lelu on huono asia!Katso se filmi Bound 2015 kun nainen ajaa mies kotiin keskellä aktissa ja otat esin sähkövibra kun mies on lähtenyt!
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä