Hae Anna.fi-sivustolta

Ei vaan kiinnosta

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä vierailija, 17.11.2018.

  1. vierailija Vierailija

    Joohh, tuntuu nii typerältä avautua tästä, mutta en puhu tästä kellekkään ja haluisin kuulla mielipiteitä joten..
    En koe että olen masentunut mua ei vaan yksinkertaisesti kiinnosta. Ei oikeestaan mikään. Tuntuu että oon nii helvetin kyllästynyt kaikkeen. Sitte ku pitäs olla aina nii hiton tyytyväinen ja kiitollinen siit mitä nyt on ja mitä elämältä on saanut. Ahdistaa ja haluun vaa pois. Aina ku innostun jostai se otetaan multa pois. Aloin seurustelee aivan sairaan upeen ihmisen kanssa ja olin rakastumassa joka on harvinaista, syyslomalla se sitte ilmoitti et siitä olis kivempi olla sinkku. Kaiken jälkee. Kaiken mitä se oli luvannut ja sanonu. Se sanoo että "ois kivempi olla sinkku" jooh. Kerran ku erehdyin avautuu mun kaverille tästä ku hän nii kovasti kyseli. Noh, "sulla vaa on nyt tuo vaihe." vittuku helpotti. En mää mitää hirveen hyvää vastausta ootanukkaa mutta ei oikee helpottanut ja oon entistä varmempi et piän omat asiat omanani. Oon ollu ahistunu nii kauan ku muistan mutta ennen se ei oo vaikuttanut muhun näi paljon. Sitte ku pitää olla sellanen ilo vitun pilleri joka olin joskus pienenä ku kaikki oli hyvin ja muut on tottunu vaa siihe ja olettaa ja vaatii että mun pitää olla sellanen että heillä on hyvä olla. Mulla ei oo liiaksi kavereita koska en hengaa ihmisten kans kenen kans mulla ei oo hyvä olla, ketkä ei vaan kiinnosta. Joihin mää en uhraa ajatustakaan. Ja riparin jälkee mua vaaditaan koko ajan näkee riparilaidia. Mulla on menny nii moti kaikkee ja kaikkiin. Ne on sellasia teeskentelijöitä. Oksettaa. Aina pitäs muutenki perustella miks ei haluu nähä. Nykyää en jaksa. Sanon vaa että mua ei kiinnosta. Tuntuu että en oo enää onnellinen oikeesti. Osaan mää myös nauraa ja joskus joittenkin tyyppien kanssa mää tunnen ettå mulla on hauskaa ja nautin ja välitän niistä. Musta on tullu nii kusipää. Mua vaaa ahdistaa enkä ees oo aivan varma mikä. Ootan vaa että ysiluokka on ohi ja pääsen alottaa ees vähän uuen elämän. Mua ärsyttää vanhat kaverit mutta niistä mää välitän nii en haluu jättää niitä. Mutta ne haluu aina nähä sitä ja ei ymmärrä jos en jaksa nähä joskus. Kukaan ei pysty ikinä tajuu mua täysin. Oon nii rikki sisältä. Ehkä oon joutunut pettyy nii monesti et musta vaa on tullu tämmönen. Vittu että vitutttaa. En ikinä valita äänee omia asioita joten tänne purkaminen oli jopa terapeuttista. Sillon ku vituttaa lähen vaa menee ku oon sen verran tempperamenttinen et sanoisin vaa asioita mitä en tarkota. Mikä mulla on?? Oon itkeny nii paljon ett en enää ees jaksa. Tuntuu et auvon vaa päätä kaikille ku tuntuu nii paskalya ja et ihan sama. Joooo o jos jaksoitta lukee nii kertokaa mitä voin tehä mikä ongelma mulla on ja miks oon näi hukassa..
     
  2. Wanha Waari Vierailija

    Tuosta vuodatuksestasi en nyt saanut oikein muuta tolkkua kuin että paha olo sinulla on, ja oikein itsekään et tiedä mistä se johtuu. Näin olin ymmärtävinäni.



    Eli noin, suurinpiirtein.
    Mutta otetaas nyt asia asiallisemmin. Sinua ihan ilmeisesti riepoo tämä nykyajan vaatimus siitä, että aina pitää mennä hyvin, aina pitää olla onnellinen ja aina pitää jaksaa jakaa itseään muille. Eikö ole näin?
    Se kaveri, joka totesi, että sinulla nyt vain on tuo vaihe… ja niinpoispäin, oli kyllä sikäli oikeassa, että näin on. Mutta mitähän se kuvitteli sinun tuosta tiedosta ilahtuvan, eihän se ollut ollenkaan se vastaus, mitä odotit. Hänellä vain ei ollut mitään sanottavaa, möläytti sitten tuollaisen kliseen.
    Eipä ole minullakaan sen ihmeellisempiä konsteja, jokainen tarinahan on erilainen.
    Kuitenkin, sinullakin on varmasti jokin tai peräti joitakin vahvuuksia. Jotakin, mikä pistää esiin tuon pikkuhiljaa päällesi hiipivän masennuksen läpikin. Kuvailemasi olotila nimittäin vaikuttaa huolestuttavasti alkavalta masennukselta. Ja kun tuohon vielä ynnätään ikäsi, nousee riski vielä jonkinverran suuremmaksi.
    Koska esittelit tuossa avauksessasi vain tilanteen negatiivisia puolia, etkä kertonut itsestäsi oikeastaan mitään, en voi sen enempää neuvoakaan. Mutta itsestäsi sinun on se voima löydettävä, millä tuosta seviät, kukaan muu ei voi tehdä sinun ratkaisujasi.
    Muut voivat vain olla tukemassa sinua, mutta itse sinun on tehtävä päätöksesi ja yksin kannettava seurauksetkin.
    Mutta edes yksi hyvä ystävä, jolla on samoja kiinnostuksen kohteita, voisi nyt olla tukenasi. Ja jos niitä on useampikin, aina parempi, koska ei tarvitse silloin kuormittaa sitä yhtä liikaa.
    Tuossa iässä ollaan vielä epävarmoja, annetaan kenties helposti periksi, jos ei voida jakaa tunteita ja tunnelmia kenenkään samoin ajattelevan ja tuntevan kanssa.
    Keskustelu, asioiden ja tunteiden, ilojen ja surujen pohtiminen toisten kanssa on parasta lääkettä tuossa tilassa. Ethän voi ulkoapäin tietää, vaikka juuri se paras ystäväsi hoippuisi juuri samanlaisen kuilun partaalla ja odottelisi sinulta apua. Eikä sen avun aina tarvitse niin ”suurtakaan” olla. Ystävällinen hymy, sana, kosketus, jotakin pientä ja lähes huomaamatonta, mutta josta toinen kuitenkin saa fiiliksen, että minusta välitetään.
    Nykyihminen koulitaan lapsesta asti sellaiseksi ”kaakeliposkeksi”, ettei hänen tunteitaan vain kukaan pääsisi lukemaan, eikä väärinkäyttämään. Sekin on josskin määrin hyvä, mutta menee nykyisin mielestäni useinmiten överiksi.
    Ehkäpä nämä neuvoni eivät olleet sinusrta minkään arvoisia, ehkäpä ne vain ärsyttivät lisää, mutta näillä eväillä toivotan sinulle kuitenkin parempaa huomista. Tsemppiä!
     
  3. vierailija Vierailija

    Ap, joo tajuun jos et saanu tolkkua ku ahistavinta on tää ku en osaa "pukee" ajatuksia ja tunteita sanoiksi, nii vaikee se kai on ees yrittää muitten mitää tähän sanoo. Hitto, säähän osasit kirjottaa hyvin ja tuo video tiivistää kyll olotilan :D kylmää oon tän asian kanssa oppinu jotenkuten elämää mutta elämä ois nii paljon miellyttävämpää ja olisin innostuneempi niinku ennen ilman tätä kaverin niin kutsumaa "vaihetta" mutta kiitos vastauksesta :)
     
  4. Wanha Waari Vierailija

    Sellaistahn se on, yhteisen kielen löytämisen vaikeus.
    Tosin, minusta sait kyllä aivn hyvin ja ymmärrettävsti puettua ajatuksesi ja tunteesi luettavaan muotoon. Mutta se, mikä oli puutteellista, oli tuo, että vain puolet sinusta, eli negatiivinen tunnepuoli tuli kerrotuksi.
    Kerroit joskus nuorempana olleesi ilopilleri ympäristöllesi, siinä ainoa positiivinen puoli itsestäsi, minkä avauksessasi toit esiin.
    En todellakaan voi uskoa, että jollakulla olisi vain tuon verran todellisuudessa kerrottavaa hyvistä puolistaan.
    Jo tuo vastaus kommenttiini antaa ymmärtää, että sen kirjoittaja on täydellä tunneskaalalla varustettu nuori fiksu ihminen. Tosin hiukan epävarma ja hukassa itseltään, mutta kukapa ei sitä joskus, varsinkin aikuisuuden kynnyksellä, olisi.
    Lisäksi sain jotenkin sellaisen käsityksen, että olet mieleltäsi hiukan ympäristösi ihmisiä aikuisempi. Miten siis olisi, jos yrittäisit ottaa kontaktia hiukan itseäsi iäkkäimpiin ihmisiin. Ehkäpä tuollaisella kahden – kolmen vuoden toleranssilla. Sieltä saattaisi hyvinkin tulla sinun tasoistasi palautetta. Ja jos ei, niin eihän tuo mitään merkitse, olisipahan vain yksi kokeilu ja kokemus lisää.
    Mutta tuo, että sanoit oppineesi elämään tuon haluttomuuden kanssa, oli minusta todella huolestuttavaa. Vaikka kuinka olisikin tässä vaiheessa mukavampaa vain vetää se masennuksen harmaa viltti ylleen ja nukahtaa sen suojiin, älä anna periksi.
    Sisareni tytär hyppäsi parikymmentä vuotta sitten katolta, ei jaksanut epävarmuutensa ja ympäristön paineiden kanssa elää. Hän oli kahdeksantoista vuoden ikäinen. Toisen sisareni poika kaasutti itsensä hengiltä vuosi sitten, juuri neljäkymmentä vuotta täytettyään. Hänellä kaikki päällisin puolin kunnossa, silti ajanut itsensä loppuun uupumuksen ja sitä seuranneen masennuksen kanssa.
    Nämä eivät ole mitään leikin asioita.
    Tältä pohjalta sanoisin, että kaiva nyt ihmeessä jostakin ne hyvät puolesi esiin ja yritä niiden avulla herätellä taas kiinnostuksesi elämäsi jatkamiseen. Ei sinun tarvitse elää kuin vain itsellesi. Sinä olet juuri se ainoa itsellesi elintärkeä ihminen.
     
  5. Äiti Vierailija

    Murrosikä voi todellakin olla vaikea. Minä tulkitsin tuon kertomasi murrosikäisen, itseään etisvän nuoren masennukseksi, joka on paljon kuvittelemaasi yleisempää. Kun on perheessä seurannut kahden nuoren kasvun ja muistaa vielä omatkin kasvukipunsa, tuntuu kovin tutulta. Oikeastaan en tiedä vielä ketään, joka olisi kokonaan onnistunut tuon vaiheen helposti läpikäymään.

    Olen kutsunut tuota vaihetta myrrytyskaudeksi. Sellainen tulee vielä joskus aikuisenakin, jolloin on itseensä tyytymätön, näkee peilistäkin vain täynnä puutteita ja virheitä olevan yksilön, mikään ei kiinnosta ja olo on koko ajan hankala ja tyytymätön.

    Onneksi tuollainen on väliaikaista. Kestää aikansa ja haihtuu pois huomaamatta.
    Jos todellakin onnistut raahaamaan itsesi johonkin harrastukseen, liikkumaan ulkona tai vaikka aluksi vain oleskelemaan ulkona valoisaan aikaan, se kummasti helpottaa. Ihminen nimittäin reagoi valoon positiivisesti, se vaikuttaa mielialaan. Tätä tarkoitusta varten on kehitetty kirkasvalolampujakin, ja olen kuullut, että siitä on apua. Meillä on käpyrauhanen, joka tuottaa mielialahormooneja ja valo vaikuttaa siihen.

    Käy juttelemassa opon tai terveydenhoitajan kanssa. Jo pelkkä juttelu saattaa helpottaa ja tarvittaessa saat muutakin apua, ettet sulkeudu ulkopuolelle ja että jaksat kunnolla keskittyä kouluun.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti