Lapsen varhainen ympäristö ja elinolot muokkaavat vuorokausirytmiä. Vuorovaikutus lapsen ja vanhempien välillä toimii parhaiten, kun yhteinen rytmi löytyy. Sellaiset lapset, jotka sopeutuvat hitaasti 24-tunnin rytmiin, vaativat vanhemmiltaan huomattavasti enemmän voimavaroja kuin nopeammin kypsyvät lapset. Vanhemmat saattavat väsyä ja tulla epätoivoisiksi ja he voivat kokea alemmuuden tunteita, ellei vauvan kehitys vastaa keskimääräistä tasoa. Monet yksilölliset erot ja temperamenttitekijät ovat kuitenkin synnynnäisiä, eikä niihin voida paljonkaan vaikuttaa.
Vaikeahoitoisen lapsen vanhempien tulisikin saada erityisesti tukea, jotta he jaksaisivat vastata vaativan vauvan tarpeisiin. Jos vanhemmat ylirasittuvat ja ahdistuvat tällaisen lapsen kanssa, heidän kykynsä hoivata ja huolehtia lapsesta saattaa alentua. Se puolestaan johtaa lapsen ylirasittumiseen, mikä tyypillisesti ilmenee lisääntyneenä ärtyneisyytenä, univaikeuksina ja itkuherkkyytenä, jolloin kierre on valmis. On siis erityisen tärkeää, että vanhemmat jaksavat huomioida lapsen yksilölliset tarpeet myös vaikeissa oloissa, sillä se on perustana hyvälle vuorovaikutussuhteelle, jota pidetään lapsen kehityksen ytimenä. Lapsi tarvitsee vanhempiensa tuen, jotta psykososiaalinen kehitys edistyisi ja itsesäätely alkaisi muodostua.
Puolen vuoden ikään mennessä yhtäjaksoinen yöuni on pidentynyt kuuteen tuntiin. Yleensä tämän ikäiset nukkuvat yksi tai kaksi jaksoa yöllä ja kaksi lyhyempää jaksoa päivällä.
Lapsen uni-valverytmi muotoutuminen tapahtuu hitaasti, eikä suuria muutoksia tarvitse yrittää toteuttaa yhtäkkiä. Vauvan unirytmi siirtyy joka tapauksessa vähitellen enemmän aikuisia miellyttävään suuntaan, joten joskus siihen puuttuminen liian aggressiivisesti voi pahentaa tilannetta. Monesti vanhempia helpottaa tieto siitä, että suurin osa univaikeuksista on ohimeneviä ja lyhytkestoisia, eikä aina tarvita lainkaan toimenpiteitä niistä selviytymiseen. Vain vanhempien oma mielikuvitus on rajana sille, kuinka he voivat itse yrittää auttaa toistensa jaksamista. Ratkaisua ei siis tarvitse yksinomaan hakea vauvan puolelta, vaan myös aikuiset voivat keskenään pohtia tapoja, joilla ongelma voitaisiin ratkaista. Tällaisia ovat mm. makuuhuoneiden uudelleenjärjestely, valvomisvuorot, päiväunet, lapsenhoitajat, isovanhemmat, perhepedit, vierekkäin nukkuminen.
Vauvan ohjaaminen oikeaan univalverytmiin
Vanhemmat voivat auttaa lasta kehittämään unirytmiään oikeaan suuntaan. Tärkeitä tekijöitä ovat mm. ravitsemukselliset, hoidolliset ja sosiaaliset tekijät. Myös lapsen temperamentti vaikuttaa. Monenlaisia konsteja voidaan kokeilla, mutta mikään niistä ei valitettavasti ole oikotie onneen, ja ainoastaan kokeilemalla voidaan saada selville, mikä kullekin lapselle sopii. Tärkein tekijä pienen lapsen hoidossa on hyvä vuorovaikutus. Lapsen antamille signaaleille tulee olla herkkä ja niihin tulee vastata. Alle puolivuotiasta ei voi hemmotella pilalle, eikä mielenosoituksellista itkua ilmene ennen 8-9 kuukauden ikää. Vauvojen uniongelmien ratkaisemiseksi tarvitaan ennen kaikkea kärsivällisyyttä ja järjestelmällisyyttä. Myös apua on osattava hakea, jos alkaa tuntua siltä, että ongelmat perheessä kärjistyvät.
Ravitsemukselliset tekijät
Yksi keskeinen vauvojen vuorokautta rytmittävä tekijä on nälkä. Pienet lapset eivät kykene syömään kerrallaan niin suuria määriä, että näläntunne voisi pysyä poissa esimerkiksi läpi yön. Näin ollen imetystä tai maitopulloa ei pitäisi säännöstellä edes yöaikaan. Jotkut lapset saattavat tarvita yöruokailua pitkäänkin, vaikkakin siitä saattaa muodostua joillekin lapsille tapa.
Suurin osa lapsista näyttää tutkimusten valossa lopettavan yösyömisen noin puolen vuoden iässä, mutta sitä ei voida yleistää kaikkiin lapsiin. Tähän vaikuttaa paljolti iltaruokailu: kuinka paljon ja mitä lapsi saa syödäkseen. Toiset lapset eivät syö iltaisin niin suuria annoksia että pysyisivät koko yön kylläisenä, ja myös aineenvaihdunnalliset tekijät saattavat vaikuttaa.
Responsiivisuus
Pieniä vauvoja hoidettaessa ehkä tärkein vanhempien ominaisuus on ns. responsiivisuus. Tällä tarkoitetaan sitä, että vauvan itkuun pitää aina reagoida, koska vauva ei kykene jäsentämään ympäristöään niin hyvin, että voisi käsittää miksei itkuun vastata. Vauva ei itke koskaan turhaan, vaan itku on aina hälytysmerkki. Vanhemmat oppivat vähitellen erottamaan lapsensa itkun eri sävyjä. Kipuitku on kovaa ja kimeää, kun taas nälkäitku vähitellen voimistuvaa.
Vauvat voivat itkeä paitsi nälkäänsä ja janoaan, myös erilaista epämukavaa oloa (kipu, palelu, kuumuus, vaipanvaihdon merkiksi, sairaus, hampaat jne). Vauva osaa itkullaan ilmaista kaipaavansa myös seuraa tai syliä. Jo aivan pienet vauvat tarvitsevatkin muiden ihmisten seuraa, vaikka eivät vielä osaakaan leikkiä. Lasta ei voi liiaksi pitää sylissä.
Vauva rauhoitetaan katsomalla silmiin eikä lasta pidä kääntää selin aikuiseen nähden, sillä katsekontakti on jo aivan pienelle lapselle elintärkeä. Monesti katsekontaktin merkitys tuntuu unohtuvan: levoton lapsi ei aina rauhoitu sylissä ollessaan, jos katsekontakti puuttuu. Pientä vauvaa ei voi liiaksi hemmotella, ja vastaamalla nopeasti vauvan antamiin merkkeihin taataan se, että vauva tuntee itsensä tervetulleeksi tähän maailmaan. Sellainen vauva, jonka itkuun ei reagoida ei tunne oloaan turvalliseksi. Se ilmenee tyypillisesti esimerkiksi univaikeuksina ja yleisenä tyytymättömyytenä (ns. vaikea vauva).
Mitä vaikeampi vauvan temperamentti on, sitä tärkeämpää on, että vanhemmat herkistyvät kuuntelemaan vauvan antamia signaaleja. Tyypillistä on, etteivät tällaiset ns. vaikeahoitoiset vauvat viihdy itsekseen vaan haluavat syliin, nukkuvat vain lyhyitä jaksoja ja itkevät jäädessään yksin. Tämä on kuitenkin täysin normaalia, eikä sitä pitäisi sekoittaa esimerkiksi koliikkiin. Vaikean vauvan pitäisi saada olla vanhempien sylissä mahdollisimman paljon, jotta perusturvallisuus kehittyisi, mikä mahdollistaa sen että vauva oppii vähitellen olemaan tyytyväinen myös itsekseen. Vauvaan ei saa kyllästyä, vaikka mikään ei tuntuisi riittävän, sillä se vain pahentaa tilannetta. Toisaalta ongelmatilanteen laukeaminen saattaa jo olla lähempänä kuin arvataankaan. Hoidon laiminlyönti aiheuttaa vauvalle jatkuvan stressin, joka voi kärjistää ongelmia.
