eka seksikerta ja miehellä ei seissyt :/

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja hannariikka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

hannariikka

Vieras
Ollaan siis tapailtu muutama kk ja viikko sitten oli ensimmäisen kerran seksiä. Olisin kyllä halunnut aiemminkin, mutta tilanne ei ole vaan mennyt seksiin saakka enkä ole niin itsevarma et olisin halunnu kunnolla hyökätä päälle kun mieskään ei olut alotteellinen.

Nyt sitten kumminkin tein selkeän aloitteen, ja miehen erektio viellä esileikin aikana oli hyvä, mutta kun vaatteet lähti pois niin se pehmeni. Kyllä me hetki harrastettiin seksiä mutta ei siitä niin huonolla erektiolla mitään tullut.

Miestä asia ilmeisesti ei niin paljoa häirinnyt, pyysi taas huomenna luokseen. Asiasta ei olla puhuttu enkä oikein tiedä miten ottaa se esille.

Ennen kuin kukaan ehtii sanomaan niin olen kolmekymppinen, hyväkroppainen ja seksissä aktiivinen nainen (kaukana palstan miesten inhoamasta "siiderivalaasta" tai lahnasta), eikä ennen ole ollut kenenkään kanssa mitään ongelmia.

Nyt mietin että mitä tehdä. Jättääkkö koko mies? Voihan se tietty olla että vaan jännitti molempia, mutta onkohan tällainen yleistäkin?
 
Sitä luultavasti jännitti. Älä nyt hyvä ihminen tuon takia lemppaa, anna uusi tilaisuus! Luuletko että oli miehelle mukavaa... Eretiolääkkeitäkö kaikkien ukkojen pitäis käyttää? Ihmisiä nekin on.

Mun eksällä kävi sama kun oltiin ekaa kertaa sängyssä. Hiukka harmitti, mutta mitäs tuosta. Seuraavalla kerralla jo meni mukavasti.
 
no lähinnä jäin miettimään et impotenssi saattaisi selittää sen että miksi seksiin saakka pääsemisessä meni niin pitkään (4kk) ylipäätään.

Kävi myös mielessä että mies voi olla aseksuaali.

Äh. Pitäs varmaan puhua miehen kanssa aiheesta.
 
Molemmat ollaan vähän alle kolmekymppisiä. Ei kai tällaisia ongelmia vielä pitäis olla?

Taitaa olla aika ääritapauksissa kolmekymppisillä tuollaisia ongelmia. Siis, jos ihmisellä on tosi epäterveelliset elämäntavat tai huonot geenit siinä suhteessa? En ole kyllä lääkäri.

Ehkä mies oli sitten hermostunut. Omalla miehellä oli alussa erektio-ongelma. Hän oli neitsyt eli aivan tottumaton seksiin.
 
no tääkin mies on kyllä tosi kokematon, et se saattas selittää. Miten pääsitte asian yli?
 
no tääkin mies on kyllä tosi kokematon, et se saattas selittää. Miten pääsitte asian yli?

Ajan kanssa. Sitä kesti muutaman kerran, niin että välissä oli onnistuneitakin kertoja ja sitten taas niitä epäonnistuneita kertoja. Mies kyllä itsekin ekalla kerralla hermostui asiasta, mutta sanoin vaan, että ei se mitään haittaa, nukutaan vaan vierekkäin ja kokeillaan uudelleen myöhemmin (vaikka mielessäni en kyllä ollut yhtään rauhallinen, vaan hälytyskellot soi niin kuin sullakin).
 
En itsekään oikein osannu reagoida mitenkään koska mies vaikutti seksiyrityksen jälkeen kaikin puolin tyytyväiseltä ja hymyili vain ja silitteli hiuksiani. Entä jos se luuli et toi on hyvä kerta? :D
 
Kuulostaa ikävältä. Mun miehellä sama vika, tosin ei odotettu montaakaan viikkoa ennen kun yritettiin harrastaa seksiä. Aina lopahti kun miehellä lerpsahti. Lopulta onnistui, ja sitten sujui ihan hyvin aika kauan. Nyt kun mies on kolmevitonen, ei olla melkein vuoteen harrastettu seksiä, kun miehellä ei koskaan seiso. Niin ei ne käsi-ja suuhommat loputtomiin riitä, eikä ne edes miehen kohdalla auta. Tilanne on jo niin paha, että katselen muita miehiä sillä silmällä ja arvioin mielessäni, ketä panisin jos olisi tilaisuus. Varmaan teen sen jos tilaisuus osuu kohdalle.

Tällä kokemuksella olisin säästynyt paljolta mielipahalta, jos olisin jättänyt mieheni silloin alussa jo. Ja ehkä mulla olisi nyt viriili mies.
 
Jännitystä. Ja toisella kerralla voi käydä sama, koska luultavasti mies jännittää nyt sitten juuri sitä, tapahtuuko se uudestaan. Älä tuon takia lemppaa. Luultavasti hymyili ja silitteli edellisen kerran jälkeen, kun ei pystynyt muutakaan tekemään. Tai siis osannut. Ei varmaan uskaltanut puhua aiheesta.
 
Kuulostaa ikävältä. Mun miehellä sama vika, tosin ei odotettu montaakaan viikkoa ennen kun yritettiin harrastaa seksiä. Aina lopahti kun miehellä lerpsahti. Lopulta onnistui, ja sitten sujui ihan hyvin aika kauan. Nyt kun mies on kolmevitonen, ei olla melkein vuoteen harrastettu seksiä, kun miehellä ei koskaan seiso. Niin ei ne käsi-ja suuhommat loputtomiin riitä, eikä ne edes miehen kohdalla auta. Tilanne on jo niin paha, että katselen muita miehiä sillä silmällä ja arvioin mielessäni, ketä panisin jos olisi tilaisuus. Varmaan teen sen jos tilaisuus osuu kohdalle.

Tällä kokemuksella olisin säästynyt paljolta mielipahalta, jos olisin jättänyt mieheni silloin alussa jo. Ja ehkä mulla olisi nyt viriili mies.

Vaikuttaa aika pahalta :/ Oletteko käyneet lääkärissä?
 
En itsekään oikein osannu reagoida mitenkään koska mies vaikutti seksiyrityksen jälkeen kaikin puolin tyytyväiseltä ja hymyili vain ja silitteli hiuksiani. Entä jos se luuli et toi on hyvä kerta? :D

Epäilen vähän, että mieskin tajusi itse, ettei onnistunut kunnolla. Varmasti miehetkin sen tuntee, oliko löysä vai hyvä erektio - mun mies ainakin. Varmaan miehesi ei vaan uskaltanut puhua asiasta, niin näytteli, että kaikki on hyvin. Vähän niin kuin itsekin näyttelin silloin miehelleni, että ei hätiä mitiä, kun hänen erektionsa lässähti.
 
Jättäisin. Seksi on niin tärkeä alue et jos ei toimi ollenkaan, niin mitä sitä kärsimään

Se ettei eka kerralla seiso ei ole mikään ongelma.Jännittää vaikka tiedostomatta jne..
Ei munkaan ukolla seissyt eka kerralla ja sen jälkeen ei ole ollut ongelmaa.Tyhmähän sitä olisi ollut jos oisi yhden kerran seisottomuuden jälkeen jättänyt hyvän miehen.

Miksi naiset aina olettaa että miehet on jotain seksiautomaatteja joilla seisoo aina ja jos ei seiso niin on olevinaan suurikin ongelma.Ihmisiä ne miehetkin on kaikkinensa.
 
[QUOTE="jemina";29652399]Vaikuttaa aika pahalta :/ Oletteko käyneet lääkärissä?[/QUOTE]

Mies ei suostu. Kun lääkkeet on kuulemma niin kalliita, ettei ole järkeä ostaa sellaisia. Joten emme harrasta seksiä.

Luulen, että ero meille tulee ennen pitkää. Tai sitten totutaan molemmat ja möllötetään seksittöminä loppuelämämme.
 
Ei se välttämättä alussa mitään tarkoita, hyvin voi olla pelkkää jännitystä. Enemmän olisin huolissani siitä, että jos ei pystytä tuollaisista asioista suoraan keskenään puhumaan, miten aiotte tulevaisuudessa kommunikoida..
 
Yhteistyössä