Elämä narsistin kanssa - yksi kokemus

["fiona"]

Lainasin eräästä ketjusta ao. kertomuksen "Sirissan" kokemuksen elämästä narsistin kanssa - onko se sitten tällaista? Osaako joku sanoa?


No, minulla OLI mies jolla on narsistinen persoonallisuushäiriö. Hän on oikea oppikirja-esimerkki aiheesta. Minun tarinani menee jotakuinkin siten, että olin nuori tavatessani miehen, 22-vuotias (mikä ikä!). Mies oli saman ikäinen kanssani. Alku oli kuin sadusta - mies kuin sadun prinssi ja kohteli minua prinsessanaan. Kihlauduimme nopeasti unelmien lomamatkalla, sormus oli kultaa ja timantteja. Sain kukkia usein, vaatteita, koruja.. Hän vei jalat alta huomionosoituksillaan ja palavalla intohimolla - juttelimme usein aamuyön tunteihin ja seksi oli upeaa, koin eräällä tavalla seksuaalisen heräämisen hänen kanssaan. Vyyhti oli valmis.

Miehen todellinen luonne alkoi selvitä minulle. Ensin tulivat kapakkatappelut - mies oli aina nyrkit pystyssä, riidoissa aina jonkun kanssa, jatkuva "sotatila" jotakuta kohtaan. Väkivaltainen käytös ulottui myös tavaroihin ja niiden rikkomiseen - auton tuulilasi potkaistiin säröille, oven läpi lyötiin nyrkki, kännykät lentelivät jne. Usein alkoholilla oli osuus asioiden kulkuun - tajusin, ettei mies hallinnut viinan käyttöä. Rahaa kului uskomattomia määriä ravintoreissuihin - tajusin sen kun käsiini osui tiliote, josta näin hänen nostaneen saman baari-illan aikana 1500 euroa tililtään. Näinä iltoina mies tappeli nyrkein ja toisina tarjosi koko baarin kierroksia. Raha poltti reiän hänen taskuihinsa.

Mikään puhe ei auttanut, ei keskusteluyritykset, ei vetoaminen. Hänellä ei ollut mitään konseptia siitä, mikä on oikein tai väärin.

Sitten tuli kuvioihin pettäminen - krooninen uskottomuus. Asuimme avoliitossa ja mies vietti öitä milloin missäkin "kaverin sohvalla". Ensin en halunnut uskoa, sitten tajusin, että totta kai mies pettää aina kun vain mahdollista. Kuvottavaa, systemaattista huoraamista. Kun halusin tietää missä hän yönsä vietti, nurkkaan ahdistettuna mies yleensä hajotti jotain - ja lopulta riepotteli myös minua.

Silloin lähdin.

En ymmärtänyt, että lähteminen ei tarkoita samaa, kuin miehestä eroon pääseminen. Hän oli teettänyt salaa kopion avaimesta (varasti sen laukustani), tuli keskellä yötä asuntooni riehumaan, hajotti paikkoja ja uhkaili tappavansa itsensä tai minut. Soitin poliisille ja mies hajotti puhelimeni. Hän piinasi minua koko yön.

Vaihdoin lukot ja koetin palata normaaliin elämään, mies soitteli jatkuvasti, viestitteli, uhkaili väkivallalla ja itsemurhalla, yritti lahjoa. Kun jossain vaiheessa aloin uudelleen seurustella hän tuli kotiovelleni ja uhkaili seurustelukumppaniani. Piinaa kesti pari vuotta, kunnes hän löysi uuden naisen. Meni kihloihin ja on tämän kanssa tietojeni mukaan edelleen - voin vain arvailla minkälaista helvettiä tuo nainen elää...

Minä olen onnellinen - selvisin hänestä, olen onnellisesti naimisissa, odotamme esikoistamme Jos tapaisin ihmisen vastaavassa tilanteessa, minulla olisi yksi ainut neuvo: lähde.

 

[-]

Narsistista persoonallisuushäiriötä on hyvin vaikea todeta. Siksipä on tylsää, että narsismi on tällä hetkellä niin muodissa, että jokainen käyttää sanaa narsisti ihmisetä joka on vain yksinkertaisesti itsekäs kusipää.

 

[bud]

Narsistista persoonallisuushäiriötä on hyvin vaikea todeta. Siksipä on tylsää, että narsismi on tällä hetkellä niin muodissa, että jokainen käyttää sanaa narsisti ihmisetä joka on vain yksinkertaisesti itsekäs kusipää.

Kyllä ap:n esimerkissä on kyse muusta kuin itsekkäästä kusipäisyydestä.

 

["viola"]

Onhan se tuollaista.

Mun kokemus parisuhteesta narsistin kanssa on juuri tuota -ja vielä paljon pahempaa. Alku oli samanlaista, liian hyvää ollakseen totta. Mies oli täydellinen, kuin suoraan romanttisista saduista.

Pikkuhiljaa kaikki muuttui pahemmaksi. Ja niin vaivihkaa, etten edes huomannut. Pahuus alkoi vähitellen, ja aina sen jälkeen mies muuttui taas Prinssiksi hyvitellen ja rakkauttaan vakuutellen. Lopputulos oli se, että olin täysin alistettu ja narsistin aivopesemä zombie, jonka sisin oli melkein tapettu. Melkein tapettu siksi, että viimeisillä voimillani jossain kohtaa tajusin, ettei se suhde voinut olla normaali, ettei mun kokemukset voineet mitenkään kuulua normaaliin ihmissuhteeseen, että minä en ehkä ollutkaan niin hullu ja sairas mitä mieheni antoi ymmärtää. Siitä alkoi mun pakoni tuon ihmisen luota. Erosta aikaa kohta kymmenen vuotta, ja vasta viimeinen vuosi on ollut sellaista, että en ole eksästä enää kuullut.

Meidän suhteessa oli kaikkea mahdollista väkivaltaa. Mies saattoi ihan ilman syytä käydä muhun käsiksi, kuristi, töni, riepotteli. Roikotti mua kaidetta vasten ja uhkasi pudottaa rappusista. Mursi jalkapöytäni luut paiskaamalla siihen portin. Heitteli tavaroita, hajotti ovia, ikkunoita ja huonekaluja nyrkein. Haukkui, uhkaili, ivasi ja solvasi. Teki kaikkensa saadakseen mut itkemään ja pelkäämään, tähän lopputulokseen pääsi sopivalla yhdistelmällä fyysistä ja henkistä väkivaltaa. Ja kun itkin nurkassa lyhistyneenä, nauroi vieressä ja uhkaili lyövänsä. Jos yritin liikkua, potki ja löi kunnes tajusin paikkani. Olin kuin potkittu koira. Uhkasi tappaa useasti, odotteli minua puukon kanssa tai kuristi niin että pyörryin.

Taloudellinen väkivalta oli oma luku sinänsä. Hänen piti saada aina kaikki vaatteet viimeisen muodin mukaan. Mitään ei voinut ostaa alesta, kaiken piti olla kallista. Samoin oli pakko saada elektroniikkaa yms, jotka kuitenkin myi pillkahinnalla melkein samantien. Tarvitsi rahaa viinaan, pelaamiseen yms. Ei itse käynyt töissä, ei viihtynyt missään paikassa kauaa, kun ei vain huvittanut mennä töihin. Joten eli täysin mun rahoillani. Varasti multa kaiken käteisen, kiristi tililtani rahaa. Jos en suostunut antamaan rahaa, hakkasi minua kunnes suostuin. Jos ei tuossakaan vaiheessa onnistunut, uhkasi tekevänsä lapsillemme jotain pahaa. Aina löysi keinon, jolla sai tilini tyhjäksi. Kerran varasti nettipankkitunnukseni ja avainlukukortin ja tyhjensi tilini täysin. Sillä miehellä ei ollut pisarankaan väliä sillä, saadaanko vuokra maksettua ja lapsille ruokaa tai vaatetta. Pääasia oli, että hänellä oli rahaa. Tästä johtuen mun luottotiedot meni, makselen edelleenkin niitä velkoja. Eron yhteydessä mies oli sitä mieltä, että mä olin hänelle velkaa kaikki siihen saakka maksetut lasten lapsilisät (!!) koska mä olin käyttänyt ne rahat (elämiseen ja lasten menoihin) enkä antanut niitä hänelle! Samoin sen mielestä auto kuului hänelle, koska mä olin maksanut sitä ja ne rahat siis oli pois häneltä. Kun lopulta olin kyllin vahva vastustamaan miestä, tämä aikoi tulla ampumaan mua ohimoon (ilmoitti kellon ajankin ja päivän jolloin kohtaloni sinetöitäisiin) vaihtoehtoisesti voisin jäädä henkiin jos antaisin hänelle 20e. Niin halpa hinta oli mun elämällä. En suostunut, pakenin.

Seksuaalinen väkivalta. Miehelle oli aivan sama, kieltäydyinkö seksistä. Se tehtiin silti. Seksi alkoi saada sadistisia piirteitä, mies halusi samanaikaisesti satuttaa mua. Läimi, kuristi, tunkeutuin väkivalloin sisääni, myös anukseen. Halusi käyttää erilaisia esineitä, mm. olutpulloa minussa jne. Seksi oli mun alistamista ja nöyryyttämistä, mun nautintoni oli täysin out of question. Vaikka itkin, se ei vähentänyt miehen toimintaa millään tavalla. Mä olin sille pelkkä tyydytyksen kohde, en elävä olento. Se petti mua varmaan kymmenien ellei satojen naisten kanssa ja tartutti muhun sukupuolitauteja.

Henkinen väkivalta. Ja niinkuin tuossa ei vielä olisi ollut tarpeeksi, suhteeseemme kuului täysin taukoamatta jatkunut henkinen väkivalta. Mies haukkui minua, nimitteli, solvasi, uhkasi. Kaikki kipeät asiat joita olin suhteen alussa kertonut, kääntyikin minua vastaan. Oli minun syyni että minulle oli tapahtunut kaikenlaista, koska olin niin helvetin ruma ja yksinkertainen ihminen, rakas ystäväni tappoi itsensä jne. Mies hoki päivästä toiseen, miten mua ei kukaan toinen koskaan huolisi, miten olin täysin kyvytön selviämään mistään itse. Uhkaili milloin milläkin, lasten viemisellä tai lasten tappamisella, välillä uhkasi tappaa minut, alkuaikoina itsensä. Kun oli ensin hakannut mut ja mä olin järkyttyneenä vessan ovien takana, meni keittiöön ja otti veitsen ja huusi että tappaa itsensä nyt. Mun kauhu ja järkytys oli toissijaista, MUN piti mennä lohduttamaan miestä, joka oli raukka kokenut aivan kauheita. Vaikka se olikin mun henkeni, joka vielä viisi minuuttia sitten oli uhattuna.

Elämämme oli sairasta. Sairaampaa kuin mitä kukaan kykenee kuvittelemaan jollei ole omaa kokemusta sellaisesta ihmisestä. Olin onnekas, että selvisin siitä hengissä.

Eronkaan jälkeen eksä ei jättänyt rauhaan. Jatkui sama vainoaminen, tappouhkailut, viranomaisilla uhkailut. Eksä ilmoitteli minusta taukoamatta lastensuojeluun, poliisille, päiväkoteihin, nosti jatkuvasti oikeusjuttuja mua kohtaan jne.

Tuo ihminen piinasi mua kymmenen vuotta. Nyt on toivottavasti kuollut, tappanut itsensä lopultakin tai jotain muuta, koska hänestä ei ole kuulunut pihaustakaan vuoteen. Ja toivon, että näin tulee jatkumaan.

Tuo ihminen näytti mulle sen, että maailmassa on sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole inhimillisiä. Ihmisiä, joilla ei ole tunteita eikä minkäänlaista kykyä empatiaan. Julmia, sadistisia, pahoja ihmisiä, joiden ainoa elämäntehtävä on tuoda itselle nautintoa ja joille kukaan tai mikään muu tässä maailmassa ei merkitse mitään. Ei edes omat lapset, oma perhe, ei mikään.

 

["huh"]

:O

 

["hmmm"]

Ei kuulosta narsistilta mutta muuten vähän luonnehäiriöiseltä. Ja siis varsinkin alkoholi-ongelmaiselta. Kun tuo riehuminen tapahtui usein alkon vaikutuksen alaisena.
Jos hän olisi pettämisen lisäksi lytännyt sut niin maahan ja saanut silti tajuamaan että et voi elää ilman häntä, niin sitten kyseessä olisi narsisti.
Ikäviä kokemuksia kyllä muuten ja erittäin hankala ihmistyyppi varmasti ollut kyseessä, ei välttämättä narsisti.

 

[Hullun vaimo]

Mun kokemus parisuhteesta narsistin kanssa on juuri tuota -ja vielä paljon pahempaa. Alku oli samanlaista, liian hyvää ollakseen totta. Mies oli täydellinen, kuin suoraan romanttisista saduista.

Näin oli minullakin
Lainasin Violan tekstiä , näin alkuun ,
minä en taas voi miehestäni erota , asun toki eri osoitteessa , mutta saan olla joskus hieman rauhassa koska en hakenut eroa, jos olisin eronnut hän olisi minua tappanut ( on nimittäin yrittänyt mutta selvisin , raivo ja viha häntä kohtaan sen teki et pystyin sitä juoppohullua potkia niin et horjui )
Uhkailu on jatkunut 5 v uotta
ja vaikka on aikasemmin ollut lähestymiskielto , EI SIITÄ OLE MITÄÄN HYÖTYÄ !!!!!!!!!!!!!!!
Pahentaa vaan oma tilannetta koska mies saa siitä lisää "kimmoketta" .
Oikeudenkäynnit ynnä muut ilmoitukset eivät ole auttaneet , 3 kuukautta ehdollista sai hän viimeksi pahoinpitelystä , et sillai ...
Sello tapaus piti olla meille esimerkki , vielä tänä päivänä poliisi ei näille hulluille voi mitään tehdä, hätäkeskukseen soitto ei auta , partio tulee 40 min päästä tai ei sitten ollenkaan ,,, tällaseski tämä on mennyt .
Mieheni on itse sanonut ettei jätä minua rauhaan , EI IKINÄ , vasta sit kun hän on kuollut .
Joskus toivon et kuolisi!
Hullujen huoneita kun ei enää ole niin siellä hän ne kävelee sinua vastaan kadulla , Muistakaa se