Toggle sidebar

elämä tuntuu menneen ohi :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja epäonnistunut elämässä?
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
Vastaa
E

epäonnistunut elämässä?

Vieras
asumme mieheni kanssa vuokralla, meillä ei ole lapsia. valmistuin jokin aika sitten ammattiin, ikä 27. Ihan ammattikoulupohja, unelmana oli opiskella vielä pidemmälle.

Syy miksen valmistunut alta parikymppisenä, oli sairastumiseni syöpään. Taistellessa sitä vastaan meni useita vuosia elämästä "hukkaan"..

emme ole ehtineet saada säästöjä, joten oman asunnon ostaminen ei ole mahdollista vaikka siitä kovasti haaveilemmekin.. Haaveilemme myös lapsista.. ja minä opiskelusta..

Tuntuu että en ehdi enää mitään.. olen välillä hyvin katkera elämästäni.. Opiskella ehtii toki myöhemmin.. jos saisimme vauvan nyt, en ehtisi olemaan töissä ja säästämään siis siten rahaa omaan asuntoon.. Jos menen töihin säästäkseni rahaa, perheenlisäyksen saaminen menisi todella myöhäiseksi.. historiani vuoksi minun ei ole yksinkertaista saada lapsia..

ahdistaa taas vaihteeksi..
 
Älä ahdistu, ehdit varmasti vielä vaikka mitä! :) Hakeudu pian töihin, oot siellä puoli vuotta ja sit alatte yrittää lasta. Sitten lapsen saannin jälkeen opiskelet lisää jos vielä kiinnostaa, aikaa on eläkeikään asti! Tsemppiä!
 
Tiedätkö mitä. Sulla on kolmenkympin kriisi :D Mulla oli ihan samanlainen samassa iässä. Eikä edes ollut hyvää syytä siihen miksei mulla ollut... Eli olin sinkku, työtön, ei ammattia, ikää 27, eikä minkäänlaisia säästöjä...

Tuntui, että kaikilla muilla oli mies, auto, asunto ja vähintääkin se 2.3lasta :D

No, nyt ikää on 33. On aviomies, on kaks autoa, on omakotitalo ja lainaa 100tonnia ja esikoinenkin täyttää kohta 3v... niin ja ammattikin on jo...

KYLLÄ SÄ VIELÄ EHDIT :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja en ees sääli:
Ja sitten sä istut koneella murehtimassa. Mene ulos ja hanki elämä. Jeesus ko ootkin jo vanha!!!

Mä olen jo kohta 40 ja yhä tikitän eteenpäin.
Click to expand...

en mä kenenkään sääliä kaipaakaan. Kyllä itsekin "tikitän" koko ajan eteenpäin, töitä haen kovasti ja niihin onkin hyvät mahdollisuudet.

Pakkohan on mennä eteenpäin näillä eväillä. Silti tunnen katkeruutta.. kuten varmasti moni jonka elämä on mennyt päinvastoin kun toivoi.
 
Kuule sulla on arviolta elinaikaa vielä yli 50 vuotta jäljellä, joten turha nyt reilun kolmanneksen jälkeen on heittää "kirvestä kaivoon". Tehkää miehen kanssa 10-vuotis suunnitelma, johon sisällytätte toiveenne ja sitten vain alatte toteuttamaan niitä. Katkeruudesta sun kyllä pitäisi päästä eroon, sillä se vasta kalvaa sun mieltä kuten syöpä konsanaan kalvoi sun kroppaa...

Itse olen siis 38v. ja toista lastani odotan. Asunnostakin on vielä velkaa,etc, mutta näin sitä vain taaplataan eteenpäin. Ei kaikkien tarvitse tehdä samoja asioita samassa järjestyksessä. :)
 
mulla on vähän sama tilanne. olen myös alle 30 v. sairauteni vuoksi lasten hankkiminen ei ehkä koskaan ole mahdollista. olen työkyvyttömyyseläkkeellä, eikä näin ollen ole omaan asuntoon varaa. harmittaa, mutta voisivat ne asiat huonomminkin olla. minulla on kuitenkin ihana aviomies ja muuta perhettä ympärillä.
 
voi sua. muistan itsekin tuossa sun ikäisenä miettineeni ja tunteneeni samoin. elämä ohi ym. ihan hassuja ajattelin.
onneksi ne ajatukset menivät ohitse. kaikkea ihanaa tuli tapahtumaan. lapsesta en haaveillut vielä silloin, enkä paljon myöhemminkään. esikoisen kuitenkin sain 37vuotiaana, enkä todellakaan tuntenut itseäni ikälopuksi, enkä myöskään ajatellut elämäni olevan ohitse.
huoh, nyt sitä vastoin tuntuu siltä, kun ei niin kovin pieniä enää helmoissa ja kun työasiatkin ovat kokolailla selvillä varmaankin loppuelämäksi.
nauti nyt rakas ystävä elämästäsi. helppohan se on toisen näin sanoa, mutta luota minuun. paljon on vielä edessäsi. sellaista ihanaa mitä et osaa nyt edes kuvitella.
 
älä nyt ennalta murehdi! :) Itse olen ollut terve, mutta 27v olin vielä rahaton sinkku vaikka kävin töissä. Lisäksi saanut lääkäriltä tuomion että en tule helpolla raskaaksi. Nyt 5v myöhemmin olen naimisissa ihanan miehen kanssa, kaksi tervettä lasta, meillä on oma asunto mitä maksellaan pois ja koira. Aion myös opiskella, vielä kun kuopus täytti 3v ja on huonosti töitä. Siis että kyllä sinä vielä todellakin kerkiät! Ihanaa että olet parantunut ja nyt vaan tsemppiä! älä murehdi liikoja.
 
Olet nuori vielä! mieti, minkä toiveistasi haluat ekaksi toteuttaa: lapsi, ammatti vai asunto? Järkevää tietty olisi ensin hankkia työpaikka, sitten asunto ja sitten lapsi, mutta on sitä toisinkinpäin tehty. Ja p.s. säästöjä ei ole pakko olla asuntolainaa varten, sen sijaan työpaikka on hyvä olla.
 
Oisitko sä sitten mielummin halunnut kuolla? Ajattele et joillain on tilanne samanlainen tuossa iässä, vaikkei ole sairastunutkaan vakavasti.

Sulla on nyt kuitenkin ammattitutkinto, mies, jota rakastat ja joka rakastaa sua?, hyvä mahdollisuus saada töitä vaikka nyt onkin tälläinen aika ja olet vielä terve tai ainakin selätit vakavan sairauden.

Ja nämä ei sulle riitä, koska?
 

Yhteistyössä

Ylös Bottom
Back
Vastaa