Elämää 7-12-vuotiaiden kanssa, huoh..Onko tämä elämän ruuhkaisinta ja hermostuttavinta aikaa?

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "hulabaloo"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
H

"hulabaloo"

Vieras
Joskus tyttärien ollessa pieniä ajateltiin miehen kanssa elämän rutkasti helpottuvan, kun kasvavat. Ja pöh.Tietty jotkut asiat ovat helpottuneet (ei valvottavia öitä), mutta muuten tuntuu, että nyt se arki vasta melkoista härdelliä on..Älytöntä mekkalaa,hulinaa, kyläilyreissut vaatii hermoja, tytöille voi hyvinkin kesken reissun syttyä kunnon kissatappelu, ja yritä siinä sitten vieraskoreana antaa sanallista kurinpalautusta.Kisailua, kuka on saanut uutta vaatetta tms., kenen vuoro mihinkin jne.Vanhin murrosiän kynnyksellä ja se tuo omat haasteensa..Onko muilla tälläistä hulabaloota kouluikäisten kanssa vai onko meidän tyttötrio villikkoja? Tietty on ihaniakin hetkiä ja mukava huomata joissakin asioissa, kun ovat kasvaneet, mutta kyllä tämä välillä tuntuu uuvuttavammalta kuin pienten kansa, joita oli helpompi ohjailla..Vai onko aika kullannut muistot?;-)
 
Ei suinkaan.

Kun lapset ovat 17 - 22 -vuotiaita, ne tulevat ja menevät, kriiseilevät rakkauksistaan ja opiskelupaikoistaan ja missä asuisivat ja kenen kanssa, ne eivät kerro aina asioitaan ja sitten ne tuleekin ryöppynä. Koskaan et tiedä montako on syömässä eli syötkö kahdestaan miehesi kanssa, peräti yksin, vai tuleeko lasten poikakaverit ja muut kaverit... Autot ovat missä milloinkin, tulevat tankattavaksi ja pestäväksi joskus jos tulevat. Lisäksi omat ja miehen vanhemmat tarvitsevat tukea ja hoitoa ja apua siinä ja tässä, joten juokset sitten siellä minkä mahdollisen ensimmäisen lapsenlapsen vahtimiselta ehdit. Lisää kaikkeen tähän vielä omat vaihdevuosioireesi niin siinä on sulla ruuhkaa ja hermostumista...
 
Ei suinkaan.

Kun lapset ovat 17 - 22 -vuotiaita, ne tulevat ja menevät, kriiseilevät rakkauksistaan ja opiskelupaikoistaan ja missä asuisivat ja kenen kanssa, ne eivät kerro aina asioitaan ja sitten ne tuleekin ryöppynä. Koskaan et tiedä montako on syömässä eli syötkö kahdestaan miehesi kanssa, peräti yksin, vai tuleeko lasten poikakaverit ja muut kaverit... Autot ovat missä milloinkin, tulevat tankattavaksi ja pestäväksi joskus jos tulevat. Lisäksi omat ja miehen vanhemmat tarvitsevat tukea ja hoitoa ja apua siinä ja tässä, joten juokset sitten siellä minkä mahdollisen ensimmäisen lapsenlapsen vahtimiselta ehdit. Lisää kaikkeen tähän vielä omat vaihdevuosioireesi niin siinä on sulla ruuhkaa ja hermostumista...

Ou nouuu..:O
 
Ei suinkaan.

Kun lapset ovat 17 - 22 -vuotiaita, ne tulevat ja menevät, kriiseilevät rakkauksistaan ja opiskelupaikoistaan ja missä asuisivat ja kenen kanssa, ne eivät kerro aina asioitaan ja sitten ne tuleekin ryöppynä. Koskaan et tiedä montako on syömässä eli syötkö kahdestaan miehesi kanssa, peräti yksin, vai tuleeko lasten poikakaverit ja muut kaverit... Autot ovat missä milloinkin, tulevat tankattavaksi ja pestäväksi joskus jos tulevat. Lisäksi omat ja miehen vanhemmat tarvitsevat tukea ja hoitoa ja apua siinä ja tässä, joten juokset sitten siellä minkä mahdollisen ensimmäisen lapsenlapsen vahtimiselta ehdit. Lisää kaikkeen tähän vielä omat vaihdevuosioireesi niin siinä on sulla ruuhkaa ja hermostumista...

Hui :o

Mä luulin kans, että kesä 6-14 vuotiaden kanssa on sitä raskaammasta/vilkkaammasta/stressaavammasta päästä :)
 
Hui :o

Mä luulin kans, että kesä 6-14 vuotiaden kanssa on sitä raskaammasta/vilkkaammasta/stressaavammasta päästä :)

Itse asiassa omissa muistoissa olivat leppoisimpia kesiä ikinä, juurikin nuo kun lapset olivat kymmenen kahta puolta....

Oikeasti mun lapset ovat nyt jo 24, 27 ja 30. Hulinaa kyllä riittää kun lapsenlapsia tulee ja menee, ja tosiaan iäkkäät sukulaiset tarvitsevat apua nekin, huolta on niiden lasten parisuhdeasioista ja milloin mistäkin. Ja omat vaihdevuosioireetkin ovat totta.

Mutta onneksi se myöhäispuberteettinen kriiseily on jo loppunut. Nuorimmainen päästi aika vähällä, mutta noiden kahden vanhemman kanssa oli kyllä tietämistä juurikin siinä ikävuosina 16 - 19.
 
Kyllä nuo 7-12 oli kiireisimpiä aikoja, kun oli kolmen harrastukset ja koulut ja aika pitkälti olin yksin niitä hoitamassa. Kolme riitelemässä ja jokainen sai tietenkin aina vähemmän ja huonompaa kuin muut oli kyse sitten jostain tavarasta tai vanhempien ajasta. Nyt kotona on enää nuorin ja elämä on helppoa, mutta kaipaan toisinaan niitä hetkiä kun tarvittiin puskutraktoria että pääsi kotiin sen kenkä-, vaate- ja reppukasan yli, kolme selitti päivän tapahtumia ja kuulumisia ja sitten alkoi sota siitä kenen vuoro on puhua tai kuka jätti voin pöydälle. Aika kultaa muistot.
 
Helpottaa kun lapset kasvavat, pikkulapsiaika ihan tutkitustikin vaikeinta aikaa. Ihmiset on onnettomimmillaan ja eroaakin eniten silloin. Se vaan unohtuu, nauttikaa kun on helpompaa, ellei sitten kasvatus ole pieleen mennyt, sillon voikin olla vaikeampaa.
 
Noo.oo vanhin o nyt 15 ja sen kanssa on kyllä ihan kiitettävän hankalaa...noi 6-13v on vielä han kivoja :), mut kyllä se niin vaan taitaa olla, että pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet....
 
Noo.oo vanhin o nyt 15 ja sen kanssa on kyllä ihan kiitettävän hankalaa...noi 6-13v on vielä han kivoja :), mut kyllä se niin vaan taitaa olla, että pienet lapset, pienet murheet, isot lapset, isot murheet....

Ei se mene noin, asiaa on tutkittu useaan kertaan. Rankinta aikaa on nimenomaan pikkulapsiaika, voi toki olla poikkeuksia, mutta poikkeus vahvistaa säännön.

Itse kasvatin lapseni niin, ettei tarvinnutkaan olla niin vaikeaa.
 
Oikeasti jos joku väittää, että isojen lasten kanssa on isommat vaivat kuin pikkulapsiaikana niin on kyllä jotain mennyt pieleen ja pahasti. :D

Juuri puhuttiin aiheesta lauman isojen lasten vanhempien kanssa. Hyvien vanhempien. Kyllä se nyt jotain kertoo jos taaperoitten kanssa on ollut vähemmän sitovaa ja rankkaa kuin isojen ja omatoimisten lasten kanssa, huh. En kehtaisi ääneen kertoa jos olisi tuollainen tilanne.
 
Eli nautin nyt noista 1-ja 3 vuotiaista vaikka välillä rankalta tuntuukin :) Tottahan se on että kun lapset kasvaa ja reviiri laajenee niin murheetkin kasvaa.

Tsemppejä!
 
On ihanaa kun ei ole enää pikkulapsiaikaa. Pienet lapset, isot murheet. Isot lapset, pienet murheet. Näin on ollut kaikilla tuttavilla ja hehkutettu kuinka ihanan helppoa nykyään on, ei tarvitse hengittää taaperon niskassa jatkuvasti, valvoa öitä lukuisilla herätyksillä, ei tarvitse ruokkia ja olla 24h/7 ihan kiinni. Huh, mielelläni selvittelen isomman kaverikinaa jos vertaan mitä pitäisi tehdä pienten kanssa.
 
Kyllä mä oon kokoajan ollu sitä mieltä et mitä isommaksi kasvavat niin sen vaikeampia, Tosin toistaiseksi alakouluikäisiä vasta. Toinen on autisti, mutta melkein helpompaa sen kanssa on kuin tuon ns. normaalin lapsen. Terveen voi joo jättää yksin kotiin ja se nukkuu yönsä, mutta miten voikin olla jatkuva uhmaikä....aargh. On pikkasen kovapäinen tyttö.
 
Kokemusta jo kuudesta lapsesta jotka isoja kaikki ja kyllä se vaan on niin, että pikkulapsiaika on rankinta. Vaikka on tempperamenttisiakin matkassa, niin aika ei ole kullannut muistoja. Sillon oli niin väsynyt. Onneksi ei ole enää pikkulapsiaikaa ja kaikkien pienten väsyneille vanhemmille, muistakaa että se helpottaa ajan myötä. Turha kuunnella poikkeuksia kuitenkaan, jokainen tuttavaperhe on puhunut samaa jaa koostuu suurperheistä kuitenkin. :)
 
Kokemusta jo kuudesta lapsesta jotka isoja kaikki ja kyllä se vaan on niin, että pikkulapsiaika on rankinta. Vaikka on tempperamenttisiakin matkassa, niin aika ei ole kullannut muistoja. Sillon oli niin väsynyt. Onneksi ei ole enää pikkulapsiaikaa ja kaikkien pienten väsyneille vanhemmille, muistakaa että se helpottaa ajan myötä. Turha kuunnella poikkeuksia kuitenkaan, jokainen tuttavaperhe on puhunut samaa jaa koostuu suurperheistä kuitenkin. :)


Samaa mieltä! Meilläkin viisi ihanaa, aikuisia jo, kuopus vain kotona.
 
pikkulapsiaika on niin sitovaa, että kyllä se oli rankinta. Kaikki iät omalla tavallaan mukavia, mutta pikkulapsiaika vaan niin kiinni koko ajan, että on se ihanaa kun ne kasvaa. Ei kiitos enää ja ikääkin alkaa tulemaan. Edellinen viestini meni ilmeisesti spämmiin. :(
 
Eräs työkaverini juuri pohti, kun omat lapset lähteneet maailmalle niin nyt joutuu juoksemaan jos milläkin asioilla VANHEMPIENSA takia. Ja nämä pyörtyilevät kotona eivätkä syö eivätkä tietenkään ole koskaan missään väärässä eivätkä suostu palvelukotiin =D Että tällaista sitten vielä edessä... Minulla lapsia 10-18v. ja haastavaa tämäkin...
 
Oikeasti jos joku väittää, että isojen lasten kanssa on isommat vaivat kuin pikkulapsiaikana niin on kyllä jotain mennyt pieleen ja pahasti. :D

Juuri puhuttiin aiheesta lauman isojen lasten vanhempien kanssa. Hyvien vanhempien. Kyllä se nyt jotain kertoo jos taaperoitten kanssa on ollut vähemmän sitovaa ja rankkaa kuin isojen ja omatoimisten lasten kanssa, huh. En kehtaisi ääneen kertoa jos olisi tuollainen tilanne.

No, eihän noiden isojen kanssa ole sillälailla rankkaa, kun pienten kanssa. Eivät tarvitse jatkuvaa valvontaa, ei tartte yöllä herätä syöttämään tms. Mut pienet on kaiken aikaa siinä sun lähellä, isot laajentaa reviiriään ja et aina tiedä kenen kanssa ja missä, mitä tekemässä ne on. Se on rankkaa. Sekin on rankkaa, kun niille tulee eroja poika -ja tyttöystävistään, ne ettii kesätöitä, eikä löydä, ne miettii elämän totuuksia, eikä se äidin totuus olekaan absoluuttinen. Ne tajuaa elämän isoja asioita ja miettii ja suree niitä....ne ettii paikkaansa maailmassa eikä sekään aina löydy helposti, se on rankkaa vanhemmille, hyvillekin ja ehkä etenkin hyville, vanhemmille!
Eli ei se rankkuus ole vain sitä kirjaimellisesti hoitamista,, syöttämistä, pukemista, nukuttamista....

Mut enemmän kun harmia tai vaivaa on noista lapsista kuitenkin ollut iloa kaikenikäisinä ja onnellinen olen noista jokaisesta neljästä!
 

Yhteistyössä