Elän kaksoiselämää, mutten pääse tästä irti vaikka haluaisin.

[vieras]

Pettämisestä on tullut minulle kuin huume, josta ei niin vain päästäkään enää eroon, kun siihen on kerran koukkuun jäänyt.

Aiemmin petin jokaisen hyvännäköisen miehen kanssa, nyttemmin minulle on vakiintunut nykytermein sanottuna "salarakas", jonka kanssa olemme tapailleet yli puolen vuoden ajan. Reissaan Suomea puolelta toiselle viettääkseni hänen luonaan viikonloppuja, ja hän käy minun kotipaikkakunnallani tapaamassa minua.

Olen oppinut salailemaan asioita viekkaasti. Osaan valehdella silmääkään räpäyttämättä, ja vaikka yhä poden huonoa omaatuntoa, nautinto toisesta miehestä on suurempi kuin häpeä tai syyllisyys.

En tiedä, haluaisinko edes elää nykyiseni kanssa: se vain on niin - olemme olleet vuosikymmenen yhdessä (ja koko yhdessäoloaika on ollut suoraan sanottuna hanurista, mies on itsekin pettänyt ja käyttänyt väkivaltaa yms.), eikä tästä jotenkin osaa enää lähteä.

Ei tällainen voi kuitenkaan jatkua loppuelämää... Vai voiko?
Tää on mielettömän raskasta. Kuinka kuitenkaan päästää irti? Tiedän, että saan varmasti paskaa niskaani, mutta luuletteko että se mitään auttaa, kun tiedostan itse täysin kuinka moraalittomasti toimin. Kuten sanottu, olen kuin alkoholisti tai narkomaani: en pääse enää irti ainakaan omin voimin.

 

[Team Switzerland]

Noinhan voi tehdä vain ihmiselle jota syvästi vihaa.

 

[onko]

miehesi päässyt eroon väkivaltaisesta käytöksestä. Jollei ole, niin salarakkaalla vain lykkäät sitä mitä sinun oikeasti pitäisi tehdä eli erota.

 

[ap]

Noinhan voi tehdä vain ihmiselle jota syvästi vihaa.

Ehkä mulle on vuosien saatossa kertynyt niin paljon kaunaa miestäni kohtaan, että kykenen tällaiseen. Sellaista pahaa oloa, joka vain on paisunut ja paisunut. Ehkä mä sit alitajuisesti kostan miehen minua kohtaan tekemiä vääryyksiä.

 

[ap]

miehesi päässyt eroon väkivaltaisesta käytöksestä. Jollei ole, niin salarakkaalla vain lykkäät sitä mitä sinun oikeasti pitäisi tehdä eli erota.

Ei ole noin vuoteen koskenut minuun (eli onko sit päässyt eroon vai onko ollut vain "hyvää tuuria" ettei ole pahoinpidellyt), mutta muutoin suhde on aika huonoissa kantimissa, kun luottoa ei ole, ei varsinaista halua jatkaa yhdessä mutta silti ei haluttaisi luopuakaan, kun elämällä on kuitenkin se peruspohja tämän mieheni kanssa...

 

[ellu]

tuohan on vain moniavioisuutta. Sulla on kaksi miestä, eikä se sillai vaivaa sua. Voi kun asuisit usassa, niin ei olisi mitään hätää, kun voisit tehdä tuota salailematta. Ymmärrän sua, vaikka en itse teekään noin. Mutta voisin kuvitella tekeväni. Tai voisin asua jossain moniavioisten kommuunissa. Ehkä seuraavassa elämässä. Nyt elän tiiviissä pikku perheessä, jossa ei ole pettämistä puoleen tai toiseen, kun olemme koko ajan yhdessä niin tiiviisti kaiken vapaa ajan...

 

[Voevoe]

Näin keittiöpsykologian avuin arvioituna, tuohan on selkeätä kostamista kokemistasi vääryyksistä. Ei tuossa muuta ku itselleen tekee hallaa ja katkeroituu lisää ja lisää mitä pidemmälle tuollasta jatkaa. Tavallaan tiedän tuon tunteen, vaikkei ihan noin räikeitä pettämisiä edellisessä suhteessani ollutkaan. Suosittelen jättämään raihnaisen suhteen, itse ainakin tein niin.

 

[ap]

Näin keittiöpsykologian avuin arvioituna, tuohan on selkeätä kostamista kokemistasi vääryyksistä. Ei tuossa muuta ku itselleen tekee hallaa ja katkeroituu lisää ja lisää mitä pidemmälle tuollasta jatkaa. Tavallaan tiedän tuon tunteen, vaikkei ihan noin räikeitä pettämisiä edellisessä suhteessani ollutkaan. Suosittelen jättämään raihnaisen suhteen, itse ainakin tein niin.

Eroa olen kypsytellytkin jo vuosia mielessäni. Tähän silti jämähdin. Ehkä silti koskaan ei ole liian myöhäistä lähteä? Toisaalta en ymmärrä, miksi tekisin näin itselleni hallaa - siis ehkä sitäkin, mutta saan kuitenkin rakkautta, saan läheisyyttä, saan kokea olevani onnellinen/hyväksytty/haluttu, perhosia vatsassa, jännitystä, ihanaa oloa... Vain se, etten voi tuntea näitä ilman syyllisyyttä, on sitä hallaa. Tosin myönnän, että olen rikki