Elintaso parisuhteessa

  • Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti
vierailija
Jaamme parisuhteessa menot tulojen mukaan siten, että minä maksan 2/5 ja puolisoni 3/5. Ongelmana on kuitenkin se, että elintasomme määräytyy puolisoni tulojen mukaan, josta seuraa se, että maksamani menot ovat tulotasooni nähden liikaa. Esimerkiksi jos samaa tarkoitusta varten rahaa voi käyttää 300-1500 euroa, ja minulla olisi varaa käyttää 500 euroa, haluaa puolisoni käyttää siihen 1500 euroa. Joten osuudekseni tulee 600 euroa. Tästä seuraa ajan kuluessa, että joudun koko ajan tiukentamaan omaa elintasoani maksaakseni elämää puolisoni haluaman elintason mukaisesti. Puolisoni ei ymmärrä ongelmaa, koska hänhän maksaa menoista omien tulojensa mukaisen prosenttiosuuden., joka euromääräiseti on paljon minun osuuttani suurempi. Olen yrittänyt saada asiaa kuntoon puhumalla, mutta en ole onnistunut. Ja ymmärrän toki, että puolisoni ei halua elää liian tiukasti. Tiedusten, onko kukaan muu saanut tällaista asiaa ratkaistuksi, ja kuinka?
 
vierailija
Se onnistuu siten, että hankitte yhteisen tilin, jolle molemmat laittavat kuukausittain oman osuutensa verran rahaa. Tuolta tililtä sitten maksetaan yhteiset hankinnat.
 
vierailija
Kuulostaa siltä, että jako 2/5 ja 3/5 ei perustu teidän todellisiin tuloihin. Yhteisiin menoihin laitetaan rahaa tulojen suhteessa, lisäksi kannattaa huomioida, että nainen syö vähemmän, jopa puolet vähemmän verrattuna mieheen. Mies elää sinun kustannuksellasi, joten tarkistakaa jakosuhteenne.
 
Ongelmia tiedossa
Minun mielestäni parisuhteessa olevilla tulee olla sama elintaso tuloista riippumatta. Eka liitossani mies oli aluksi samoilla linjoilla, mutta lipessi siitä ajan kanssa yhä itsekkäämmäksi, vaikka meillä oli jälkikasvuakin ja hekin täysin minun vastuullani, kuten koko huusholli. Lopulta lainatkin maksoin minä venyttäen jokaista penniaä Miehellä oli paremmat tulot, mutta hän käytti ne kokonaan itse. Jätti vain kylmästi antamasta rahaa. Ei siitä hyvä seurannut, mutta kun ilmoitin eroavani, hän syytti minua itsekkääksi.

Tuo edellä kertomani on tarkoitettu valaisemaan, miten itsekäs toimii ja miten se kehittyy hiljalleen. Hän ei ajattele muita kuin itseään ja omia mielitekojaan. Ei hän osaa tai halua miettiä mitään toisen tai perheen kannalta.

Ap:n kannattaisi miettiä asioita vielä kunnolla, ennen kuin sitoutuu pihin ihmisen kanssa samoihin leipiin. Se leipä tulee olemaan kapea ja kuiva, sinulle ainakin.

Jos vasta asutaan yhdessä ja syödään samasta kaapista, talousasiat tulee puhua kunnolla selväksi, koska avoliitossa ei ole lakia turvaamassa toisen asemaa. Pienituloisemmalla täytyy olla varaa suoriutua omista velvoitteistaan ja vasta sen jälkeen katsotaan, minkä verran voi laittaa yhteisiin menoihin. Jollei ole varaa esim. niihin matkoihin tms. menoihin, jättää yksinkertaisesti menemättä. Jos kumppani haluaa sinut mukaansa, hän maksaa puolestasi. Niin tekee rakastava puoliso.

Joku aiemmin kirjoitti vastaavasta tilanteesta, ongelmana oli silloin liian kallis asunto pienempituloiselle, jolta vaadittiin myös ylisuurta osallistumista menoihin tuloihin nähden. Ei noilla poerusteilla voi ennustaa onnellista ja pitkää tulevaisuutta.
 
vierailija
Kuten mainitsin, osallistumme menoihin tulojemme mukaan. Olemme molemmat naisia, joten ongelmaa ei ole tuossa yhdessä vastauksessa mainitusta erosta miesten ja naisten ruokailua koskien. Ongelma koskee kulutustottumuksia ja olisin toivonut vinkkejä siihen, miten joku muu on asiaa käsitellyt rakentavasti parisuhteessa.
 

Yhteistyössä