S
shihtzu
Vieras
Tilasin vähän aika sitten kasan tavaraa Ellokselta ja valitsin toimitusosoitteeksi Matkahuollon, sillä postinumeron mukaan, meidän Ellos-paketit menee "lähi"-Siwaan, mutta toi matkahuolton on kyllä lähempänä. No paketti tuli Matkahuoltoon josta sen hain ja yksi tavara jäi sitten jälkitoimitukseen, joka sekin tuli Matkahuoltoon.
Osan tavaroista palautin ja yhden paidan vaihdoin toiseen kokoon, kun olivat sössineet siellä päässä ja laittaneet vääränkokoisen paidan ensin, tilauserittelyssä oli ihan oikea koko, mutta lähettivät kokoa pienemmän.
No maanantaina pistin palautuspaketin matkaan ja eilen katsoin sähköpostia ja oli tullut ilmoitus että paita on paketoitu ja laitettu matkaan. No ei siinä mitään, mutta se menee nyt tuonne Siwaan, eikä Matkahuoltoon ja joudun sen sieltä hakemaan. Mulla ei edes koskaan ole tuonne päin kaupunkia edes mitään asiaa, että pitää sieltä nyt lähteä hakemaan yksi paketti.
Miksi ne ei voineet laittaa sitä Matkahuoltoon, kun kuitenkin sinne olen tilauksen halunnut, ja samaa tilaustahan tää paitakin on.