Täällä taitaa olla elokuun viimeinen vauva... Syyskuun vauvahan tästä tuli!
Meille syntyi poika tiistaiaamuna 8.9. n. klo 6! Ja syntyi spontaanisti ilman käynnistystä, uskokaa tai älkää! Käynnistykseen olis ollut aika varattuna osastolle samana päivänä klo 8, joten sinne emme onneksi ehtineet.
Su-iltana 6.9. alkoi tuntua todella laimeaa kolottelua alaselässä. Seuraavana yönä (su-ma) 7.9. heräsin pari kertaa menkkakipumaiseen jomotukseen, joka oli vielä suht siedettävää. Aamuyöstä ennen neljää tunsin elämäni ensimmäisen supistuksen! Supistuksia tuli siitä lähtien vaihtelevalla aikavälillä, mutta vähintään yksi puolessa tunnissa. Aamun ja päivän mittaan yleisin supistuksen väli oli 10 - 20 min., välillä vähän vähemmän. Ma-iltana supistukset alkoivat yltyä ja limatulppa, josta ei siihen asti ollut näkynyt merkkiäkään, irtosi osa kerrallaan. Klo 19 aikaan alkoi tuntua eka kertaa, että selvitäänköhän aamun käynnistykseen asti vai tapahtuukohan jotain sitä... Luulin kuitenkin vielä, että homma laantuu ja käynnistykseen menee.
Illan mittaan supistukset kuitenkin tihenivät ja pahenivat. Klo 22 jälkeen aloin olla jo melko kipeä ja klo 23 jälkeen olo oli tuskainen ja pelkäsin synnyttäväni kotisohvalle! Ei edes soiteltu synnärille, vaan tilattiin vain taksi (eikä muuten tullut mitään valituksia kuskilta, vaan oli vain innoissaan!).
Sairaalassa oltiin vähän ennen puoltayötä. Alkutarkastuksessa todettiin, että kohdunsuu on auennut 3 cm ja vauva on vielä aika korkealla. Vauvan sydänkäyrässä tuli yksi notkahdus alaspäin. Päästiin suoraan synnytyssaliin, jossa kytkettiin tarkempi sydänmonitori. Taas tuli pari notkahdusta ja klo 1 aikaan puhkaistiin lapsivesikalvot, jotta vauvan päähän saatiin asennettua ekg-anturi. Ihme ja kumma, en jaksanut huolestua tuosta sydänasiasta ollenkaan. Sydänäänet palautuivat aina nopeasti ennalleen notkahduksen jälkeen ja tilannetta tarkkailivat aktiivisesti kätilö ja lastenlääkäri. Lääketieteen kandikin oli menossa mukana. Olin siis salissa koko ajan sängyssä, koska olin kiinnitettynä noihin laitteisiin ihan vauvan syntymään asti.
Epiduraalipuudutuksen sain ennen klo 2 ja sitten olo helpottui siedettäväksi, kun hengitys tasaantui ja hiki laski. En kuitenkaan pystynyt kunnolla rentoutumaan saati sitten nukkumaan, kun supistukset tuntuivat niin kipeänä paineena. Kohdunsuu oli tosi pitkään auki vain 4 cm, mutta toisen epiduraalin jälkeen ennen klo 5 se oli auki 7 cm ja siitä loput menikin nopeasti. Vauva laskeutui tänä aikana pikkuhiljaa alaspäin.
Kohdunsuu oli 10 cm auki n. klo 5.30 ja siitä alkoi ponnistusvaihe. Aluksi tuntui, että ujostutti enkä uskaltanut, mutta hyvän kannustuksen myötä homma alkoi toimia. Välillä tuntui, etten jaksa enkä selviä, mutta en uskaltanut valittaa yhtään, etteivät kuskaa minua leikkauspöydälle! Sain kovasti kehuja hyvästä ponnistuksesta ja poika syntyi tähän maailmaan klo 6.09. Aluksi piti ponnistaa kokeillen, että sai pojan laskeutumaan synnytysasentoon. Mitään apuvälineitä (imukuppia tms.) ei kuitenkaan tarvittu.
Ponnistusvaiheen aikana kätilö puudutti välilihan. Kun vauvan pää oli syntynyt, ei tarvinnut ponnistaa enää yhtään, vaan vauva vain hulahti ulos. Tuntui tosi villiltä ja oli älyttömän vaikea olla ponnistamatta! Jälkeiset syntyivät ihan muutaman minuutin sisällä ja niiden synnyttämisen hoiti kyllä kätilö, mulla ei ollut osaa eikä arpaa!
Synnytyksessä emättimeen tuli pieniä repeämiä ja häpyhuuleen nirhauma. Repeämät tikattiin siinä samalla puudutuksessa ja häpyhuulelle ei tarvinnut tehdä mitään. Kuulemma pienet vauriot ensisynnyttäjälle. Välilihalle ei tapahtunut mitään eikä sitä myöskään leikattu. Iloinen yllätys!
Salissa saatiin olla 4 tuntia pojan syntymän jälkeen, koska synnärillä oli hiljaista. Oli tosi kivaa olla siellä omassa rauhassa! Kävin suihkussa ja söin ja olo oli heti ihmeen ok, kuvittelin paljon pahempaa. Poika oli tissillä tunnin ajan ja voi kaikin puolin hyvin, pisteitä sai 9.
Osastolla olo oli sen sijaan aivan kauheaa! Siellä oli tosi täyttä ja ihan hirveää! Tilat oli älyttömän ahtaat, vanhanaikaiset ja surkeat. En olis koskaan uskonut! En tykännyt kyllä yhtään.
Päästiin onneksi jo eilen kotiin, vaikka vauvan paino ei ehtinytkään alkaa vielä nousta. Maitoa tulee kuitenkin mielettömästi ja painon lasku on tasaantunut pieneksi. Toivottavasti päästään kuitenkin neuvolaan hyvissä ajoin tuon painon seuraamisen takia. Muuten molemmat voidaan hyvin ja ollaan rauhoituttu, kun päästiin kotiin pois sieltä kamalasta hullunmyllystä.
Mulla vähän aristaa niitä ompeleita, mutta ei pahasti. Pystyn istumaan normaalisti. Oma painokin oli tippunut n. 6 kg, joten 3 kg on raskaudesta enää muistona. Vatsanseutu on ihan hassu ja kaikki vaatteet tuntuu tosi oudoille!
Nyt on alkanut hirmuinen hormonimyrsky. Raskaushormonit ovat tainneet lähteä ja imetyshormonit ovat päällä. Voisin itkeä melkein koko ajan, vaikka elän elämäni onnellisinta aikaa! Hikoilen aivan määrättömästi ja tissit on kuin suihkulähteet.
Olen ihan rakastunut, kun nyt mulla on kaksi ihanaa ukkelia!
Lalla ja Pikku-ukko 4 vrk
