emättimen

  • Viestiketjun aloittaja anatomiasta
  • Ensimmäinen viesti
anatomiasta
Tämä on ihan vakava kysymys ja huolestuttanut minua jo vuosia. Toivottavasti kenelläkään ei ole tarvetta piikitellä tai näsäviisastella...

Missä nyt olen nähnyt kuvia vaginasta, lääkärikirjassa, biologian kirjassa, tampooniesitteessä jne, olen aina nähnyt selkeälinjaisen hmm no kolon. Itselläni taas on vaginan sisällä sellainen ihme uloke. Se on ehkä noin etusormen paksuinen ja ehkä noin kolme senttiä pitkä. Asento tällä on alaspäin, eli vaginan suullepäin. Tunnen sen sormillani selkeäsi koetellessa itseäni sisältä, mutta siinä itsessään ei vaikuta olevan mitään erityisiä tuntoja toisin, kuin vaikka emättimen seinämässä muuten. Korkeintaan sen koettelu tuntuu emämiellyttävältä ja arastaa jonkin aikaa sen jälkeen.

Koska en ole nähnyt toisten naisten paikkoja sisältäkäsin ja näissä piirrosversioissa ei ole tälläistä ollut nähtävissä olen tietenkin alkanut miettimään ja välillä tosissani pelkäämään, onko tässä kyse kasvaimesta.

Kaksi muuta syytä näihin synkkiin ajatuksiini ovat ne seikat, että 1 minulla on ollut kohdunkaulansyöpä ja 2 minulla on krooninen ummetus. Paksusuolen loppuosa ja peräsuoli ovat äärimmäisen laiskoja.

Käydessäni gynellä en ole kehdannut peloistani huolimatta ottaa tuota uloketta puheeksi. Olen ajatellut, että kyllä hän sen näkisi alapäätutkimuksessa, mutta ei ole ainakaan koskaan millään tavalla tuonut asiaa esille. Toisaalta mietin, että jospa hän keskittyykin sen kohdunkaulan tutkimiseen syöpähistoriani takia ja vain ollut huomaamatta tuota uloketta. Ehkä myös se levityslaitekin peittäisi sen, onhan se niin alhaalla...

Ja ummetukseen liittyen olen kauhuissani ajatellut, että jospa se ei olekaan vain suolen laiskuutta, vaan jos se onkin tukossa kasvaimen takia.

Mitä siis kaipaisin niin muilta naisilta tunnustuksia, onko teillä tuollaista ""umpisuolta"" emättimessä. Jos nimittäin ei ole, niin otan sen lopulta puheeksi mennessäni muutaman viikon päästä tarkastukseen.
 
mini
Älä huoli. Tuntemasi uloke on mitä todennäköisimmin kohdunsuu. Itselläni se tuntuu kuukautiskierron vaiheesta ja kiihottumisesta riippuen isompana tai pienempänä, asennosta riippuen (seisten vai maaten) syvemmällä tai edempänä. Juuri sellainen etusormen paksuinen tai vähän paksumpi mollukka.

Tässä vielä lainaus väestöliiton nettisivuilta:

""Kohdunsuu

Emättimen pohjassa on kohdunsuu, joka voi tuntua sormeen tai peniksen päähän. Kohdunsuu on pieni, pyöreä ja kiinteä napukka, noin kolmisen senttiä pitkä. Kohdunsuun tuntumista sormeen voisi kuvailla, että jos työntää sormen emättimeen, joka tuntuu hyvin pehmeältä, samettiselta, lämpimältä ja liukkaalta ja sitten sormi osuu kohdunsuuhun, niin se tuntuu sormenpäähän, niinkuin olisi löytänyt nenänpään emättimestä. Kohdunsuu johtaa kohtuun ja se aukeaa supistusten avulla synnytyksen yhteydessä. Muuton kohdunsuu on kiinni. Kohdunsuun keskellä on pieni aukko, nuppineulan päätä pienempi reikä, josta kuukautisveri valuu kohdusta emättimeen ja emättimen kautta ulos. Samasta aukosta siemensyöksyssä emättimeen joutuneet siittiöt pääsevät uimaan kohtuun ja munatorviin etsimään munasolua hedelmöitystä varten. ""
 
\s
No ohhoh, nytpä hymy irtosi :)

Juuri tuommoinen se on, kuin kuvailtu. Onpas erikoista, että se noin alhaalla on, kun emätin kuitenkin kai on paljon syvempi ja luulin sen kohdunkaulan olevan siellä ihan ""tunnelin"" toisessa päässä...

Aika jännä, että näin olen ollut tietämätön tuon kohdunkaulan olomuodosta.

Kiitti nopeesta vastauksesta!!
 
kaikki ok
Se tosiaan paljon vaihtelee, millä kohtaa kohdunnapukka on. Joillakin se on niin syvällä, että siihen ei ylety pitkilläkään sormilla, joillakin taas niin alhaalla, että se esimerkiksi menee kuukautiskupin sisälle. Todellakin saat olla aivan huolettomana, anatomiasi on ihan kunnossa.
 
siis...?
Kohdunkaulanipukka ei siis sijaitsekaan välttämättä täysin emättimen perällä, vaan enemmänkin emättimessä jossain siinä sivussa? Siis jos ajattelen, miten syvä se kuotenki on ja itse yletyn sormilla ihan selkeesti kokeileen sen kohdunkaulan ja se tuntuu just siltä, että emätin jatkuu sen jälkeen syvemmälle.

Ehkä nääkin paikat on vähän erinäkösiä...
 
vas
kohdunkaula työntyy emättimeen hieman vinottain jossain suunnassa (riippuen kohdun asennosta), ei se törrötä suoraan alaspäin. emätin tosiaan vielä vähän matkaa jatkuu ylöspäin kohdunkaulalta (emättimeen tulevan kohdunkaulan osan pituus taitaa olla muutamia senttejä), yleensä sormella pystyy kiertämään kohdunkaulan ympäri (jos siis ylettää).
 
miettii
mua taas mietityttää, että onko emättimen suu aina normaalisti tuollainen ""selkeälinjainen""? mulla on siinä suulla sellaisia poimuja tai helttoja, siis juuri siinä suuaukon sisäpuolella, onkohan se normaalia... Kyse ei ole häppäreistä eikä kohdunsuusta. poimut näyttävät ja tuntuvat samalta kuin ko. alueen limakalvot muutenkin. Mitähän liikakasvua tää on... gynet eivät ole asiasta mitään maininneet, tosin en ole varma onko alapääni aina ollut tällainen vai ovatko nuo voineet vasta viime aikoina jostakin ilmaantua.
 
vierailija

Viimeksi muokattu:

Karheahko/poimuinen alue etuseinämässä lähellä suuaukkoa on g-piste, jonka runkkaaminen/stimulointi tuntuu yleensä helvetin paljon paremmalta kuin muu penetrointi. Kannattaa googletella asiaa ja kokeilla erilaisia tekniikoita. G-pisteen stimulointi voi johtaa myös squirttaamiseen, joka on helvetin hauskaa kunhan pääsee sotkemiskynnyksestä yli päänsä sisällä. :p
 
Viimeksi muokattu:

Yhteistyössä