En elä omaa elämääni. Ahdistaa!

[vierailija]

Muutin 3 vuotta sitten miehen kotipaikkakunnalle. Kyseessä on juuri sellainen pikkupaikkakunta jossa ihmiset kyttäävät toisiaan ja juoruilevat ja kaikki tuntee tai tietää toisensa.

Nyt olisi aika katsella isompaa asuntoa ja havahduin siihen etten todellakaan halua asua tällaisessa paikassa enää. Kaipaan sitä kun asui kaupungissa että pystyi liikkumaan missä vaan ja käymään kaupassa ilman että se on täynnä tuttuja. Tuntuu etten saa täällä henkeä kunnolla eikä minulla ole mitään täällä, ei kavereita eikä harrastuksia. Sukulaisia on jonkin verran mutta tuntuu että on siinä iässä että kaipaisi niitä ystäviä.

Miehen kanssa olemme umpikujassa, minä haluan muuttaa takaisin kaupunkiin 30km päähän jossa minulla on opiskelupaikkakin ja ystävät mutta mies ei ehdottomasti sinne halua. Hänellä on urheiluharrastus jossa hän menestyy ja siihen menee illat ja suurin osa vapaa-ajasta ja minä olen vain kotona lasten kanssa yksin. Harrastus ei ole millään tavalla paikkakuntaan sidonnainen. Tuntuu että olen vankina täällä ja se alkaa riittämään, pitäisihän minullakin olla oikeus omaan elämään!

Onko muilla ollut tällaista tilannetta ja miten se ratkesi?

 

[vierailija]

Ei kai 30km voi olla ongelma nykyaikana? Käy kaupassa kaupungilla, mitä sä siellä kylällä asioit. Hommaatte kakkosauton, jos sellaista ei ole jo. Olis etiasia jos nyt puhuttas vaikka 70 km matkasta. Mutta 30km? Ei matka eikä mikään.

 

[vierailija]

Ei kai 30km voi olla ongelma nykyaikana? Käy kaupassa kaupungilla, mitä sä siellä kylällä asioit. Hommaatte kakkosauton, jos sellaista ei ole jo. Olis etiasia jos nyt puhuttas vaikka 70 km matkasta. Mutta 30km? Ei matka eikä mikään.

Minulla ei ole ajokorttia, eikä siihen ja toiseen autoon ole varaa. Tunti suuntaansa menee bussilla niin ei sinne huvikseen tule lähdettyä eikä koulun alettua ole aikaa

 

[vierailija]

Minulla ei ole ajokorttia, eikä siihen ja toiseen autoon ole varaa. Tunti suuntaansa menee bussilla niin ei sinne huvikseen tule lähdettyä eikä koulun alettua ole aikaa

no ei kai siinä sit. Muuttakaa puoliväliin? Elämä on kuitenkin kompromissi. Tai sit vaan perhe hajalle.

 

[vierailija]

Minulla ei ole ajokorttia, eikä siihen ja toiseen autoon ole varaa. Tunti suuntaansa menee bussilla niin ei sinne huvikseen tule lähdettyä eikä koulun alettua ole aikaa

no ei kai siinä sit. Muuttakaa puoliväliin? Elämä on kuitenkin kompromissi. Tai sit vaan perhe hajalle.

 

[vierailija]

no ei kai siinä sit. Muuttakaa puoliväliin? Elämä on kuitenkin kompromissi. Tai sit vaan perhe hajalle.

Ei kelpaa miehelle sekään kun sitten ollaan jo kaupungin puolella.

 

[vierailija]

Ei kelpaa miehelle sekään kun sitten ollaan jo kaupungin puolella.

Ei kai siinä sitten kuin eropaperit vetämään. Saatte molemmat elää omanlaista elämää, siellä missä haluatte. Ja siten miten haluatte.

Itse ehkä opiskelisin loppuun, hankkisin työn ja sitten auton. Niin ja juttelisin miehelleni oman ajan tarpeesta joka sinällään jo voisi helpottaa ahdistusta.

 

[vierailija]

Minkä ikäinen olet? Entä lapset?

 

[vierailija]

Minkä ikäinen olet? Entä lapset?

Täytän pian 30. Olemme uusperhe, Nuorimmainen on täyttää 2v ja on yhteinen. Molemmilla on edellisistä liitoista lapsia, minulla 1 ja miehellä 2 joiden toiset vanhemmat asuvat kaupungissa johon haluaisin palata. Miehen lapset ovat kouluikäisiä ja omani on vielä alle.

 

[vierailija]

Iskuri.net tai Alastonsuomi.com kyllä näitä palstoja löytyy, josta löytää juttukavereita, päiväkahviseuraa ja vaikka muutakin. Ei sillä niin väliä missä asuu, jos itsellä ei ole mahdollisutta liikkua niin jollain toisella se on ja näin voi yrittää saada sisältöä elämään. Ystäviä ole ikinä liikaa rohkeasti vain nyt kaikki, jotka tylsistyneet uusia ystäviä treffailemaan. Oman elämänsä kadottanut mies vähän vastaavassa tilanteessa, muttei mitään pettäjätyyppiä.

 

[vierailija]

Iskuri.net tai Alastonsuomi.com kyllä näitä palstoja löytyy, josta löytää juttukavereita, päiväkahviseuraa ja vaikka muutakin. Ei sillä niin väliä missä asuu, jos itsellä ei ole mahdollisutta liikkua niin jollain toisella se on ja näin voi yrittää saada sisältöä elämään. Ystäviä ole ikinä liikaa rohkeasti vain nyt kaikki, jotka tylsistyneet uusia ystäviä treffailemaan. Oman elämänsä kadottanut mies vähän vastaavassa tilanteessa, muttei mitään pettäjätyyppiä.

Kiitos vinkistä mutten halua uusia ystäviä enkä varsinkaan uusia miehiä

 

[vierailija]

Minäkin luulin, että kaipaat tyyliin Kittilästä Helsinkiin, mut matkaa onkin tuo hurjat 30 km. Se on ihan ratkaistavissa oleva ongelma.
Ymmärrän täysin ahdistuksesi, ja se on terveen aikuisen merkki. Hyvin harva voi kovin hyvin umpimielisessä kyläyhteisössä. Siellä voi elää kymmeniä vuosia, eikä siltikään pääse sisälle siihen kyläyhteisöön. On aina muualta tullut. Jos siellä jonkun kanssa ystävystyykin, voi olla varma että ne omat luottamuksella kerrotut asiat on nopeasti kerrottu luottamuksella eteenpäinkin.
Onko miehellä jäänyt napanuora äitykkään katkaisematta, kun ei kerran voi kuvitella muuttavansa kauemmas lapsuuskodistaan? Entä mites sitten kun valmistut, mihin menet töihin, kaupunkiin vai kyläyhteisöön? Entä missäs lapset käy ammattikoulun/lukion? Missä he harrastavat? Missä sinä harrastat? Onko se vaihtoehto, että kukaan muu kuin mies ei harrasta yhtään mitään, tai vastaavasti teillä muilla perheenjäsenillä on todella pitkät päivät ja kulkemiseen menee paljon aikaa?
Todennäköisesti vietätte joka tapauksessa paljon enemmän aikaa päivästä kaupungissa kuin nykyisellä asuinpaikkaunnalla. On vaan järkevää asua kaupungin alueella. Siis ihan jo senkin vuoksi, että kahden auton pitäminen ja jatkuva edestakaisin ajaminen vie euroja, jotka voi aivan hyvin laittaa suoraan asumiseen ja elämänlaatuun. Ihan jos miettii tän teidän nuorimmaisen päivähoitopäiviä, niin niistähän tulee todella paljon pitempiä nyt, kuin mitä tulisi jos voisit olla vartissa päiväkodilla kun koulupäivä loppuu.

Sun mies on nyt tottunut niin hyvälle ettei halua ajatella muita. Älä anna periksi, todennäköisesti et tule koskaan olemaan onnellinen siellä pikkukylässä. Olet tehnyt ison kompromissin kun muutit sinne peräkylään, nyt on miehen vuoro miettiä kokonaisuutta ja joustaa. Jos mies ei muutenkaan ole juuri koskaan kotona, niin luulisi että asia ei hänelle lopulta olisi kovin iso.

 

[vierailija]

Minäkin luulin, että kaipaat tyyliin Kittilästä Helsinkiin, mut matkaa onkin tuo hurjat 30 km. Se on ihan ratkaistavissa oleva ongelma.
Ymmärrän täysin ahdistuksesi, ja se on terveen aikuisen merkki. Hyvin harva voi kovin hyvin umpimielisessä kyläyhteisössä. Siellä voi elää kymmeniä vuosia, eikä siltikään pääse sisälle siihen kyläyhteisöön. On aina muualta tullut. Jos siellä jonkun kanssa ystävystyykin, voi olla varma että ne omat luottamuksella kerrotut asiat on nopeasti kerrottu luottamuksella eteenpäinkin.
Onko miehellä jäänyt napanuora äitykkään katkaisematta, kun ei kerran voi kuvitella muuttavansa kauemmas lapsuuskodistaan? Entä mites sitten kun valmistut, mihin menet töihin, kaupunkiin vai kyläyhteisöön? Entä missäs lapset käy ammattikoulun/lukion? Missä he harrastavat? Missä sinä harrastat? Onko se vaihtoehto, että kukaan muu kuin mies ei harrasta yhtään mitään, tai vastaavasti teillä muilla perheenjäsenillä on todella pitkät päivät ja kulkemiseen menee paljon aikaa?
Todennäköisesti vietätte joka tapauksessa paljon enemmän aikaa päivästä kaupungissa kuin nykyisellä asuinpaikkaunnalla. On vaan järkevää asua kaupungin alueella. Siis ihan jo senkin vuoksi, että kahden auton pitäminen ja jatkuva edestakaisin ajaminen vie euroja, jotka voi aivan hyvin laittaa suoraan asumiseen ja elämänlaatuun. Ihan jos miettii tän teidän nuorimmaisen päivähoitopäiviä, niin niistähän tulee todella paljon pitempiä nyt, kuin mitä tulisi jos voisit olla vartissa päiväkodilla kun koulupäivä loppuu.

Sun mies on nyt tottunut niin hyvälle ettei halua ajatella muita. Älä anna periksi, todennäköisesti et tule koskaan olemaan onnellinen siellä pikkukylässä. Olet tehnyt ison kompromissin kun muutit sinne peräkylään, nyt on miehen vuoro miettiä kokonaisuutta ja joustaa. Jos mies ei muutenkaan ole juuri koskaan kotona, niin luulisi että asia ei hänelle lopulta olisi kovin iso.

Juuri näin.

Meillä mies olisi halunnut muuttaa maalle ja lähelle kaukaisia sukulaisiaan, joiden kanssa olisi voinut harrastaa. En suostunut siihen, koska suurin osa arkielämästämme on töissä, päiväkodissa, koulussa ja lasten harrastuksissa käyntiä. Kauppojen, lääkärin ja tukiverkkojen pitää olla lähellä, jotta hektinen arkielämä helpottuu. Meillä on kaksi autoa, mutta siltikin, elämä on rankkaa. Lapsia kuskaillaan iltaisin harrastuksiin ja kavereille. Ei tulisi mitään, jos välimatkat olisivat pidempiä. Nyt kaikki on 5 kilometrin säteellä.

Yhden perheenjäsenen itsekkäillä toiveilla ei ole järkeä hankaloittaa muiden perheenjäsenien elämää. Meilläkin arki pyörii pääasiassa minun vastuullani, kun mies on vuorotyössä, joten yhtään enempää en aio elämääni hankaloittaa muuttamalla jonnekin korpeen ja kauas tukiverkoista.

 

[vierailija]

Kiitoksia vastauksista Minusta tuntuu että ainoa ihminen joka niitä kompromisseja tekee olen minä ja minähän se olen joka aina kotona on.

Tuntuu todellakin ettei tuo ole aikuistunut ja ettei se tässä kylässä ainakaan onnistu kun ovat jatkuvasti sukunsa kanssa tekemisissä keskenään.

Ja kun ainoa perustelu miksei muutto onnistu on se että herra ei vaan halua tuntuu aika naurettavalta. Täytynee koittaa keskustella kunnolla että tuokin tajuaa että todellakin olen ihan tosissani ja jos sieltä tulee vaan eitä niin saakoot hommata oman harrastamisensa ajaksi lapsenvahdin. On vaan niin turhauttavaa edes yrittää puhua tuollaisen kanssa.

 

[vierailija]

Kiitoksia vastauksista Minusta tuntuu että ainoa ihminen joka niitä kompromisseja tekee olen minä ja minähän se olen joka aina kotona on.

Tuntuu todellakin ettei tuo ole aikuistunut ja ettei se tässä kylässä ainakaan onnistu kun ovat jatkuvasti sukunsa kanssa tekemisissä keskenään.

Ja kun ainoa perustelu miksei muutto onnistu on se että herra ei vaan halua tuntuu aika naurettavalta. Täytynee koittaa keskustella kunnolla että tuokin tajuaa että todellakin olen ihan tosissani ja jos sieltä tulee vaan eitä niin saakoot hommata oman harrastamisensa ajaksi lapsenvahdin. On vaan niin turhauttavaa edes yrittää puhua tuollaisen kanssa.

On varmasti turhauttavaa yrittää puhua asiasta, mutta varmasti mies kuitenkin jossain vaiheessa ymmärtää, että hänen on mietittävä muitakin ihmisiä kuin vain itseään. Jos se harrastaminen ja sukulaisten helmoissa pyöriminen on ykkösasia elämässä, niin miksi ylipäänsä hankkia puolisoa ja lapsia? Siinä vaaditaan ihan liikaa muilta ja ihan liian vähän itseltä.
Miehellä on todennäköisesti suku, joka olettaa päivänselvästi että eihän mies siitä minnekään lähde. Kun oma elämä on ollut vuoskymmeniä niin pienissä piireissä, ei ymmärretä että joku voisi kaivat muutakin. Joskus pienillä paikkakunnilla ihmiset ovat kauniisti sanottuna niin perhekeskeisiä, että hyvä jos osataan tehdä yhtään mitään ratkaisuja omassa elämässä kysymättä ensin vanhemmilta ja isovanhemmilta ja sisaruksilta ja serkuilta ja tulemalla lopulta siihen johtopäätökseen, että ei kannatte. Näihin piireihin ei ulkoapäin tulevan kannata sekaantua, siinä ei koskaan saa omaa ääntään kuuluviin. Suku tulee ja jyrää joka tapauksessa. Pidä huoli että teidän parisuhde on teidän välinen, älä päästä siihen miehen sukua sähläämään.

 

[vierailija]

Tai sit homma on vaan niin että miehesi ajattelee rationaalisesti. Asuminen sivummalla on paljon halvempaa kuin kaupungissa. Käsitin että mies tuo rahan taloon teillä kun opiskelet. Ja teillä ei ole edes halpaan autoon tai ajokorttiin varaa... niin miten teillä on varaa (isompaan) kaupunki asuntoon???

Itse asun maalla. Täällä tosiaan pienet piirit mutta en ole kokenut tarpeelliseksi puuttua niihin. Olkoon mitä on. Autolla pääsee hurauttaan kaupunkiin milloin vaan ja mun kaverit on sillei taitavia kun osaavat liikkua tännekin päin. Miehen sukulaisiin on vedetty tiukka linja, eivät liikaa vaan sotkeudu meidän elämää. Mutta ovat korvaamaton tukiverkko jonne meidän lapset on tervetulleita jos haluan vaikka juoksulenkille miehen ollessa töissä.