En enää jaksa! Huudan vaan lapsille

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Kolmen pojan umpiväsynyt äiti
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

Kolmen pojan umpiväsynyt äiti

Vieras
ja lopun ajan itken. Kolme poikaa, vanhin melkein 5. Eivät usko kukaan yhtään mitään, joudun aivan jatkuvasti komentamaan, ja kauniisti sanominen ei tunnu missään. Villitsevät vaan toisiaan. Itse olisin perusluonteeltani paljon rauhallisempi, nämä kaikki järkyttävän vilkkaita. Miksi olen saanut tällaiset lapset joita en oikeasti jaksa? Miten ihmeessä pääsen huutamisesta? Tuntuu ettei tällä menolla kukaan selviä täysjärkisenä. Toivoisein asiallista tsemppiä, varsinkin poikien äideltä...
 
en tiedä lohduttaako tämä mutta tuokin vaihe on ohi menevää. itse kokeneena huomasin vaan jonain päivänä että huutamisen tarve väheni ja pojat leikkivät välillä ihan asiallisestikkin. pojat nyt 6 ja 4v. jaksamisia sinulle
 
Miten teillä sujuu kurinpito? Meillä käytetään jäähyä yhden kehotuksen ja varoituksen jälkeen. Isommat myös koitan ottaa mahdollisimman paljon hyödyksi, kattamaan pöytää ja tekemään pieniä asioita niin pääsevät olemaan apuna (saavat kehuja), ja jos joku alkaa riehaannuttaa muita, hänet otetaan pois muiden joukosta ellei meno rauhoitu.

Kolme lasta ikähaitarilla 1-4v.
 
Sun täytyy ottaa arvovaltasi takaisin. Kauniisti sanomisen sijaan nakkaat pojat jäähylle rauhoittumaan kun meno käy liian hurjaksi. Kuten olet varmaan itsekin huomannut niin se huutaminen menettää vaikutuksensa ajan myötä. Eikä sitä ääntä voi loputtomiin korottaa, joten täytyy ottaa muut keinot käyttöön, mikä ei tietenkään tarkoita väkivaltaa. Yritä keksiä jotain kivaa yhteistä tekemistä. Ulkoilua? Muista myös ottaa itsellesi omaa aikaa. Paljon voimia jaksamiseen!
 
Istu ap alas ja rauhotu. Yleensä huutaminen ja komentaminen vaan villisee poikia ja vielä kun niitä on kolme, niin ne huomaavat että yhdessä saavat sinut raivoamaan joka onkin heidän tavoitteensa. Jos teillä ei ole säännöllistä päivärytmiä, niin yritä luoda sellainen ja pitää siitä kiinni. Kun lapset tietävät mitä tapahtuu, niin kaikki on heille helpompaa. Joskus voi joustaa, poikkeus vahvistaa säännön. Muista tehdä joka päivä jotain kivaa lasten kanssa ja joskus se voi myös olla yhdessä siivoamista, ruuan laittamista yms. kotihommaa.
 
ja meillä on tosi tarkka päivärytmi, ulkoilemme kyllä, ja paljon muutakin ohjelmaa, kerhoa, kyläilyä, muskaria. Nämä kotipäivät aivan kamalia...Niin, en tarkoita ettei tähän mikään auta, mutta rutiinit on kyllä kunnossa.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen:
meillä siis niitä 2 kappaletta!

Päivän rytmitys auttaa kyllä. Ja ulkoilua, ulkoilua ja ulkoilua! Minkälaisia teidän päivät yleensä ovat? Ja missä tilanteissa nämä villiintymiset tulevat?
 
sitä just en tiedä. Eivät leiki millään leluilla, vaan kiipeävät tiskipöydälle, repivät vaatteet naulakosta, siis pikkuherrat. En oikeasti ehdi leikkiä näitten kanssa. Ulkona monesti menee niin että yks vaan makaa maassa ja huutaa kun ei vaan viihdy. On se olo että vaikka ihan parhaasi teet niin ollaan kaikki vain onnettomia.
 
Mulla "vain" kaksi tosi vilkasta poikaa. Ovat iloisia ja suloisia, mutta yhdessä kotona ihan riiviöitä. Villitsevät toisensa vaarallisiin ja vauhdikkaisiin leikkeihin, eikä äidin auktoriteetilla ole mitään merkitystä. Asunto ei meillä ole kovin suuri, joten seinät tulevat turhan nopeasti vastaan. Itse olen asennoitunut niin, että tämä menee kyllä parissa vuodessa ohi. Pitäisi kai olla tyytyväinen, että pojat tykkäävät leikkiä yhdessä, eikä henkilökemioissa ole pulmia.
 
Olen vain niin väsy tähän elämään.Kun arki vienyt rakkauden , vai olikohan sitä... Olisipa ystävä,joka tulisi ja olisi olkapää. Ei ole kuin yksinäisen kyyneleet. Lasten kirkkaat katseet valona synkkyydesssä,toivona huomiseen..
 
Siis mä todella säälin sua :D Mulla on YKSI 1v3kk poika, joka kiipeää JOKA paikkaan ja olen aivan loppu. Kun ei tuo tuon ikäinen oikeen tajua vielä, että jos laitan sen "jäähypenkille" :D Mut jos niitä ois kaks... Eihän siinä oo hetken rauhaa...

Mä oon harkinnut valjaita ja sellaista koirien juoksuhihnaa tonne pihalle :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen:
sitä just en tiedä. Eivät leiki millään leluilla, vaan kiipeävät tiskipöydälle, repivät vaatteet naulakosta, siis pikkuherrat. En oikeasti ehdi leikkiä näitten kanssa. Ulkona monesti menee niin että yks vaan makaa maassa ja huutaa kun ei vaan viihdy. On se olo että vaikka ihan parhaasi teet niin ollaan kaikki vain onnettomia.

Se päivän rytmitys tekisi sen, et ehtisit ottaa leikki hetken, jolloin vaikka lukisitte tai mitä nyt keksittekään tekemistä. Mutta tuo ikä on hankala, varsinkin, kun on kaksi. Mutta se menee ohi jossain vaiheessa. Mutta kokeile ottaa yhteisiä hetkiä, vaikka aika ei olisikaan.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Alkuperäinen:
Ihanaa, toi auttoi, vaikken ole ollenkaan sääliäkaipaavaa tyyppiä yleensä! Ja meitä kaksosäitejä säälitään yleensäkin :( Kiitos sulle, harmailija!

No mut ajattele asia positiivisesti: Mulla on 7-vuotias esikoinen, joka sit taas valittaa, että ei oo mitään tekemistä, on tylsää jne. Ja kun ei tosta pienestä oikein sille vielä seuraa ole. Vähän kun tosta kasvavat pääset helpommalla. Oikeasti. Mut uskon kyllä, että nyt ei ole helppoa... Voi kamala kun mä ajattelenkin :)
 
Jos istun lattialle, että nyt leikitään/luetaan mitä vaan, niin alkavat riidellä että kuka pääsee lähimmäksi syliin, kuka saa pitää kirjaa kuka mitä milloinkin. Yleensä yritän ajatella että tämä menee ohi, mutta tänään tuntuu että olevan täynnä agressiota, ja kohta tulen oikeasti hulluksi. Olen myös katkera, koska en JAKSA olla kotona niin kauan kuin olisin halunnut olla, menen siis ensi syksynä töihin
 
Tiedän tunteen ap, mulla tosin tyttöjä ja vaan 2 kappaletta mutta ikäeroa vaan reilu vuosi. Välillä melkoista hulinaa kun villiintyvät ja tuntuu ettei mikään auta ja itellä palaa sit hermot ja tulee huudettua naama punasena vaikka tiedän ettei se auta yhtään mitään. Meillä kans tahtoo olla just sitä et kun ehdotan jotain "kivaa" niin toinen on et joo mennään mut toinen on naama nyrpässä en halua. Ja just se käy minun pinnan päälle et kun yritän järjestää jotain yhteistä tekemistä niin just silloin alkaa se kauhea tappelu ja naukuminen, huoh. Mut toisaalta nyt kun ovat jo suht "isoja" eli 7 ja melkein 6v leikkivät (ja itseasiassa pienestä pitäen) sitten välillä tosi hyvin yhdessä.
 
ap, mä osaan kuvitella tunteesi. itsellä kaksi lasta, tyttö ja poika ja vähän vanhempia kuin sinun. meillä huudetaan myös aivan koko ajan. se on todella turhauttavaa. se että he eivät kiipeile enään missään mutta ovat toistensa kurkussa kiinni. olen aivan loppu heidän ikuiseen tappeluunsa. ja tuo meidän vanhempi on aivan tolkuton, ei saa mitään otetta häneen, huutaa, kiukuttelee, kiroilee jne. en voi tsempata sinua muuten kuin koita jaksaa, ja toivotaan parasta että joskus helpottaa.
 
no eipä tässä kamalasti omaa aikaa voi olla, kun pojat on sitten isänsä virkistyksenä jos olen omissa menoissani. Hän on myös työssä, mikä ei ole aina niin virkeää myöskään. Mulla on yksi oma harrastus josta en luovu
 
Alkuperäinen kirjoittaja Ap:
no eipä tässä kamalasti omaa aikaa voi olla, kun pojat on sitten isänsä virkistyksenä jos olen omissa menoissani. Hän on myös työssä, mikä ei ole aina niin virkeää myöskään. Mulla on yksi oma harrastus josta en luovu

Miksi teille lapset ovat tuollainen taakkka?? Eikö se ole hyvä asia, jos isä voi olla lastensa kanssa esim. kahtena iltana viikossa. Älkää tehkö asioista liian vaikeita.
 

Yhteistyössä