V
väsynyt nainen
Vieras
Itken töissä, itken kotona. Vihaan niin paljon että voisin repiä silmät päästä. Haluaisin lyödä, heitellä astiat seinään ja kuristaa kissan. En jaksa enää valehdella että kaikki on hyvin ja minä ymmärrän ja jaksan odottaa. Valehtelen itsellenikin ja saan ajoittain näitä järkyttäviä kohtauksia.
Ja taaskaan ei ole kyse kuin siitä seksistä. Muuten hyvä suhde, mutta vähäinen seksi pilaa kaiken. On niin nöyryytetty ja alistettu olo, toisen väsymys (paska tekosyy) ja stressi vie halut. Itse ei edes tunnusta että jotain on vialla, on vain kuin ennenkin. Minun seurassani väsyttää, mutta kavereiden seurassa on kuin hangon keksi. Ei halua erota, sanoo että rakastaa. Minäkin rakastan, mutta onko se jumalauta tämän arvoista?
Tuntuu että olen tullut hulluksi. Menee viikkoja, että olen onnellinen ja kaikki on hyvin. Yksikin pieni takapakki, niin maailmani kaatuu. Itken ja raivoan yksinäni (enhän voi miestä suututtaa), sitten taas tunnin päästä kaikki on hyvin. Sitten se taas toistuu ja toistuu, alan epäillä omaa mielenterveyttä. Olen nykyisin sairaalloisen mustasukkainen. Eilen aamulla revin miehen vanhoja valokuvia ex-naisista ja tunsin suurta tyydytystä. Säälittävää. Pengon taskut, luen viestit (jotka hän poistaa tietysti), kuuntelen puheluita. Auta armias jos mies suunnittelee kaverinsa kanssa vaikka viikonlopuksi omia menoja, kihisen kiukusta, tuntuu että oksennan, olen paniikissa. En pysty syömään, en pysty nukkumaan, hikoilen ja valvon ja odotan ettei mies tulekaan tänä yönä kotiin.
Ei miehessä tietenkään mitään vikaa ole. Ei hän tiedä että kärsin, eikä hän tiedä miten kyttään ja pengon ja epäilen. Ei tiedä että itkeskelen. Mies käy vain töissä, tulee kotiin, puuhastelee kotona iltaisin omia hommiaan ja tulee viereen nukkumaan. Kerran kuukaudessa käy kaverin kanssa baarissa ja tulee pilkun jälkeen kotiin nukkumaan ja ottaa kainaloon. Joskus on muutaman päivän työmatkalla, tulee aina viikonlopuksi kotiin.
2 vuotta sitten petti, omien sanojensa mukaan ei, mutta niin minä ajattelen. Löysin toisen naisen viestin puhelimesta, josta ei voinut päätellä mitään. Oli vain vaihtanut numeroita, ei tiennyt miksi, ei ollut mitään tarkoitusta. Meillä meni huonosti (hyvä syy) ja tapasi kivan naisen johon ihastui. Välimatkaakin on 1000km, joten tuskin tapailevat. Numerokin on kadonnut puhelimesta ajat sitten.
Minä petin kostoksi. Otin yhteyttä mieheen, jota olin kauan jo ihaillut. En tuntenut häntä ennestään, mutta muisti kuitenkin kuka olen. Oli heti jutussa mukana (hän oli varattu). Matkustin hänen luokseen, menimme sänkyyn ja siinä se. Petin, vaikka en olisi halunnut koskaan häntä pettää.
Kerran kuussa saan seksiä. Otan sen aina nöyränä vastaan, ihanaa, nyt sitä taas kiinnostaa. Koko seuraavan viikon olen onnellinen ja ajattelen, että kyllä tämä tästä vielä suttaantuu. Arki on yleensä mukavaa, keskustellaan, syödään yhdessä, suunnitellaan tulevaa, matkustellaan. Seuraavien viikkojen aikana kun seksiä ei tipu, ajattelen että menen vieraisiin. Ajattelen että mieskin käy, kun ei kotona kiinnosta. Tuijottelee vieraita naisia julkeasti, jokainen perse pitää tarkistaa, luulee etten huomaa.
Minä vain saan näitä kohtauksia. Mikä vittu minussa on vialla? Menenkö hoitoon, jätänkö miehen? Puhunko miehelle, joskus olen puhunut ja itkenyt ja mies on pahoillaan aiheuttamastaan tuskasta. En kuitenkaan viitsi enempää aiheuttaa murhetta, kun stressiä työstä on ennestään. Ei ole kiva tulla kotiin jos kotona odottaa äkäinen akka. Minä haluan olla mukava ja helppo kumppani, koska entiset ovat olleet vaikeita, hulluja, sairaita nalkuttajia.
Olen säälittävä, tossun alla, mielistelijä, enkä uskalla sanoa miltä minusta tuntuu. Olisi tyhmää kertoa, koska en osaa sanoa miksi. Olisin vain hullu vainoharhainen akka, jota ei kukaan mies jaksa.
Kiitos.
Ja taaskaan ei ole kyse kuin siitä seksistä. Muuten hyvä suhde, mutta vähäinen seksi pilaa kaiken. On niin nöyryytetty ja alistettu olo, toisen väsymys (paska tekosyy) ja stressi vie halut. Itse ei edes tunnusta että jotain on vialla, on vain kuin ennenkin. Minun seurassani väsyttää, mutta kavereiden seurassa on kuin hangon keksi. Ei halua erota, sanoo että rakastaa. Minäkin rakastan, mutta onko se jumalauta tämän arvoista?
Tuntuu että olen tullut hulluksi. Menee viikkoja, että olen onnellinen ja kaikki on hyvin. Yksikin pieni takapakki, niin maailmani kaatuu. Itken ja raivoan yksinäni (enhän voi miestä suututtaa), sitten taas tunnin päästä kaikki on hyvin. Sitten se taas toistuu ja toistuu, alan epäillä omaa mielenterveyttä. Olen nykyisin sairaalloisen mustasukkainen. Eilen aamulla revin miehen vanhoja valokuvia ex-naisista ja tunsin suurta tyydytystä. Säälittävää. Pengon taskut, luen viestit (jotka hän poistaa tietysti), kuuntelen puheluita. Auta armias jos mies suunnittelee kaverinsa kanssa vaikka viikonlopuksi omia menoja, kihisen kiukusta, tuntuu että oksennan, olen paniikissa. En pysty syömään, en pysty nukkumaan, hikoilen ja valvon ja odotan ettei mies tulekaan tänä yönä kotiin.
Ei miehessä tietenkään mitään vikaa ole. Ei hän tiedä että kärsin, eikä hän tiedä miten kyttään ja pengon ja epäilen. Ei tiedä että itkeskelen. Mies käy vain töissä, tulee kotiin, puuhastelee kotona iltaisin omia hommiaan ja tulee viereen nukkumaan. Kerran kuukaudessa käy kaverin kanssa baarissa ja tulee pilkun jälkeen kotiin nukkumaan ja ottaa kainaloon. Joskus on muutaman päivän työmatkalla, tulee aina viikonlopuksi kotiin.
2 vuotta sitten petti, omien sanojensa mukaan ei, mutta niin minä ajattelen. Löysin toisen naisen viestin puhelimesta, josta ei voinut päätellä mitään. Oli vain vaihtanut numeroita, ei tiennyt miksi, ei ollut mitään tarkoitusta. Meillä meni huonosti (hyvä syy) ja tapasi kivan naisen johon ihastui. Välimatkaakin on 1000km, joten tuskin tapailevat. Numerokin on kadonnut puhelimesta ajat sitten.
Minä petin kostoksi. Otin yhteyttä mieheen, jota olin kauan jo ihaillut. En tuntenut häntä ennestään, mutta muisti kuitenkin kuka olen. Oli heti jutussa mukana (hän oli varattu). Matkustin hänen luokseen, menimme sänkyyn ja siinä se. Petin, vaikka en olisi halunnut koskaan häntä pettää.
Kerran kuussa saan seksiä. Otan sen aina nöyränä vastaan, ihanaa, nyt sitä taas kiinnostaa. Koko seuraavan viikon olen onnellinen ja ajattelen, että kyllä tämä tästä vielä suttaantuu. Arki on yleensä mukavaa, keskustellaan, syödään yhdessä, suunnitellaan tulevaa, matkustellaan. Seuraavien viikkojen aikana kun seksiä ei tipu, ajattelen että menen vieraisiin. Ajattelen että mieskin käy, kun ei kotona kiinnosta. Tuijottelee vieraita naisia julkeasti, jokainen perse pitää tarkistaa, luulee etten huomaa.
Minä vain saan näitä kohtauksia. Mikä vittu minussa on vialla? Menenkö hoitoon, jätänkö miehen? Puhunko miehelle, joskus olen puhunut ja itkenyt ja mies on pahoillaan aiheuttamastaan tuskasta. En kuitenkaan viitsi enempää aiheuttaa murhetta, kun stressiä työstä on ennestään. Ei ole kiva tulla kotiin jos kotona odottaa äkäinen akka. Minä haluan olla mukava ja helppo kumppani, koska entiset ovat olleet vaikeita, hulluja, sairaita nalkuttajia.
Olen säälittävä, tossun alla, mielistelijä, enkä uskalla sanoa miltä minusta tuntuu. Olisi tyhmää kertoa, koska en osaa sanoa miksi. Olisin vain hullu vainoharhainen akka, jota ei kukaan mies jaksa.
Kiitos.