En kestänyt synnytyskipua

[vierailija]

Olen lukenut vuosien varrella paljon synnytyskertomuksia ja keskusteluja synnytyskivusta. Ennen esikoisen synnytystä, jouduin tsemppaamaan itseäni perätilasynnytykseen ja päätin että selviän, koska miljoonat muutkin naiset ovat selvinneet. Useimmat äidit kirjoittavat, kuinka kipua on, mutta sen kyllä sietää, se on voimaannuttavaa, sitä voi hallita jne. Uskoin että minäkin selviän. En selvinnyt.

Muistan kuinka keikuin jumppapallon päällä, akuneulat korvissa heiluen ja tulikuuma kauratyyny vatsalla ja rukoilin kätilöä päästämään mut saliin, jotta saisin edes ilokaasua. Kuumaa tyynyä ei olisi saanut pitää paljaalla iholla, mutta pidin koska se kipu edes vähän kompensoi supistuskipuja, jotka tuntuivat repivän mun vatsan ja etureidet kahtia. Muistan epätoivon, muistan että ajattelin etten selviä ikinä. Mulla ei ole tietoa montako tuntia tuota kesti, en muista koska pääsin saliin tai kauanko selvisin ilokaasulla ennen epiduraalia. Synnytys oli pitkä ja päättyi lopulta pitkittyneen ponnistusvaiheen takia kiirelliseen sektioon.

Olen nyt toista kertaa raskaana ja kolme vuotta sitten tapahtunut synnytys on palannut mieleeni. Koen jo etukäteen epätoivoa siitä, että en ole se nainen, joka suihkussa laulaen ohittaa supistuskivut ja saa niistä voimaa. En ole se nainen joka selviää ilman epiduraalia, vaikka se ei ilmeisesti sovi mun kropalle. Enkä ilmeisesti se, jonka kohtu jaksaa supistella loppuun asti ja työntää lapsen pihalle vaan mun kroppa jätti hommat puolitiehen.

Muistan viime synnytyksestä vain häpeän itseäni kohtaan, en osannut edes synnyttää omaa lastani.

Mä kirjoitin tän, koska olen googlannut kaksi päivää keskustelua/blogia/lehtiartikkelia, jossa joku äiti kertoisi, että synnytys oli hirveää, ei voimaannuttavaa, kipua ei kestä, kroppa ei toiminut, sektio aiheutti häpeän ja epäonnistumisen. En löytynyt. Kai tässä maailmassa on edes joku toinen nainen, joka voi sanoa, että synnytys on hirveetä.

 

[vierailija]

Sektio ei ole häpeä. Sitä kutsutaan keisarileikkaukseksi ihan syystä. Kuninkaallisten hommaa. Toinen voi kyllä mennä jo helpommin kuin eka, mutta eikö suunniteltu sektio olisi ihan ok vaihtoehto sekin?

 

[vierailija]

Ihan turhaa soimausta, vauva saatiin ulos ja se oli tärkeintä teille molemmille.
Ei nämä synnytykset mene niin kuin kuvitellaan. Mikä on sitten ns oikea tapa synnyttää, onko nämä äitimyytit voimakkaista kivuista jotain ylpeyden aiheita. Äitiys ei ole auvoista onnea koko aikaa.
Mielestäni pitäisi enemmän puhua niistä jumalattomista pitkistä toistuvista unettomista öistä ja kuinka paljon vauva/taapero huutaa. Kukaan ei perustaisi perhettä eikä hankkisi lapsia, jos näistä kerrottaisiin etukäteen. On joku äitien salaliittoteoria kertoa vain näistä hiljaisista, nukkuvista pienokaisista, minusta tuntuu ettei oma vauva nukkunut edes kunnon pitkiä päikkäreitäkään koskaan. Ainainen univelka/vaje päällä itsellä ja puolisolla myös.

Itsellä oli ennenaikainen vauvan vielä perätilassa ja ehdotettiin perätilasynnytystä. Olisi ilmeisesti suht. hyvin mahtunut, olisi vielä ennen synnytystä kuvattu ja tarkistettu.

Pienen ajan välähti, että voisi perätilasynnytystä kokeilla. Se meni nopeasti ohitse, sillä kaikki negatiiviset asiat tuli
asiasta mieleen ja mikä voisi mennä pieleen. Esim. entäpä jos vauva jää jumiin ja tulee hänelle happivajetta, on pidempi matka tulla ns väärin päin pois ja miten siinä kesken kaiken saadaan pois, ei sitten millään. Ongelmana on myös se, että hoitajana tiedän ehkä vähän liikaakin mikä synnytyksessä voi mennä pieleen.

Oli myös juuri suosituin kesäloma-aika alkanut ja yksi peruste oli siihenkin, että kaikki vakinaiset ja osaavat synnytyslääkärit taitavat olla lomalla ja kesäamanuenssit olisi ollut asiaa sohlaamassa.

 

[viisikymppinen isoäiti]

älä tunne häpeää. koska sinulla ei ole mitää hävettävää. loppujen lopuksi niitä, jotka selviää kuin vettä valaen synnytyskivuista on vähän. pääasia, että molemmat selviätte tavalla tai toisella synnnytyksestä

 

[vierailija]

Tavallaan äitimyytin ylläpitäminen on hyvä juttu. Mieluummin niin päin kuin luoda tarpeettomia pelkotiloja. Sitä paitsi on siinä myytissä hyvin paljon tottakin. Luonto on oikeasti ihmeellinen ja joka päivä naiset jossain osallistuvat hyvin konkreettisella tavalla siihen syntymän ihmeeseen. Ja selviävät siitä. Se ei oikeasti ole mitenkään mitätön juttu, vaikka onkin niin perusbiologiaa kuin olla voi.

Mutta sitten samaan aikaan on ymmärrettävä se, että meillä on tällainenkin juttu kuin lääketiede ja on farmakologiaa ja on noussutta synnyttäjien keski-ikää ja on isompia vauvoja ja on paljon muuttujia, jotka on syytä ottaa huomioon ja jotka saa ottaa huomioon. On aivan idioottimaista argumentoida, että pitää mennä niin luonnon mukaan kuin mahdollista koska muu olisi jotenkin väärin.

 

[-roosaruusa-]

Kokemuksella voin sanoa, että perätilasynnytys oli kokonaisuudessaan paljon kivuliaampi -osin koska se kestää ja kestää- kuin normisynnytys.

 

[vierailija]

Kiitos asiallisista ja kannustavista vastauksista. En varsinaisesti häpeä sektiota. Tuntuu vain etten tehnyt kaikkea synnytyksen eteen. Sain illalla epiduraalin ja sitä lisättiin yön aikana aika automaattisesti aina sopivissa väleissä. En kyseenalaistanut tätä vaan nautin kun sain nukuttua vähän. Vesien menosta oli jo yli vuorokausi ja edellisen yön unet oli jääneet muutamaan tuntiin.

Kun olisi pitänyt alkaa ponnistaa aamusta, ei kohtu tehnyt mitään. Punnersin tunnin lääkärin ja kätilön katsellessa vierestä. Vauva tuli aina näkyville mutta en saanut eteenpäin synnytyskanavaan vaikka oksitosiini oli tippunut koko yön. Olin ilmeisesti liian heikkovoimainen. Lopulta lääkäri totesi että sektioon jos ei 5 minuutissa tule. En jaksanut edes yrittää sen jälkeen. Kaiken huippu oli anestesialääkäri, joka leikkaussalissa tokaisi, että mitä tälle potilaalle mahdollisesti annetaan kun epiduraalia on mennyt jo maksimimäärä? Tunsin itseni ihan maanmatoseksi. Pilasin leikkurihenkilökunnan kahvitauon tunkemalla saliin yhtäkkiä ja vielä olin tyhmänä ottanut niin paljon kipulääkettä, että puuduttaminenkin aiheutti päänvaivaa. Yritin estää itkua, mutta lopulta en pystynyt. Itkin koko sektion läpi. Lopulta oksensin vaikka sekin oli kielletty. Olin niin sekaisin lääkkeistä että olin heräämössä 6 tuntia aivan taju pois. Näin lapsen vasta myöhään iltapäivällä.

Pelkään että tämä kaikki toistuu taas. En voi olla ilman lääkitystä, jonka johdosta kroppa pettää, joudun taas sektioon jne.

 

[Lispetti]

Ensisynnytykseni oli ihan kamalaa naisten klinikalla.
Oikea kauhutarina. Ilokaasua en saanut, en tiedä miksi. En osannut sitä pyytää? Sain jotakin lääkettä suoneen, oli ilmeisrsti jääkaapista koska tärisin pitkän aikaa ihan hervottomana. Tuleva isä säikähti kovasti! Kun tästä tokenin oli epiduraalin aika.
Epiduraali meni pistäjän omaan sormeen koska tunki sitä selkärankaani kesken todella pahan supistuksen!
Synnytyslääkäri oli ihmisiä liukuhihnatavarana pitävä kylmä otus jolla ei ollut aikomustakaan kertoa mitä seuraavaksi tapahtuu. Puhui lisäksi aksentilla, joku itäblokin Irina
Tuleva isä kuorsasi tuolissa, kerkesin heittää häntä koiramme lehdellä ennen kuin pyörryin. Pyörryin ilmeisesti paniikista. Sektioon siis. Heräilin kun tuli veistä bikinirajaan, huusin paniikissa että en pysty siihen että leikkaavat, tunsin kipua. Eivät uskoneet aluksi, eivätkä meinanneet nukuttaa. Huusin edelleen kivusta, päättivät nukuttaa.
Kun heräsin niin uhkailivat, että isälle ei ole tiloja, että jäisin yksin tuohon kamalaan paikkaan. Sanoin että me lähdetään heti kaikki samalla kyydillä sitten. Tuskallisen odotuksen jälkeen saimme huoneen ja paikka järjestyi isällekin. Tätä ennen olin ryhmähuoneessa jossa ramppasi porukkaa koko ajan.
Olin todella väsynyt, isä hoisi lasta, oli todella tärkeää, että isä sai jäädä. Isä toi lasta rinnalle, kylvetti, vaihtoi vaippaa jne.
Kauhea kokemus oli myös kun hoitaja tuli huoneeseen tutkimaan minua. Hän painoi vatsaani todella lujaa varoittamatta että nyt sattuu. Hän painoi istukan ulos. Itkin kivusta.
Tuossa hirveässä laitoksessa ei osattu kohdata (ainakaan) sillä kertaa ensisynnyttäjää joka olisi toivonut saavansa infoa ja tilannepäivityksiä.
Tämä synnytyslääkäri ei olisi antanut edes kuvia vauvasta kun kävimme ultrassa, hän sanoi vain että teidän olisi pitänyt pyytää. No kuvat kuitenkin järjestyi. Ja tuleva isä vielä kuvasi ultraamisen.♡

Toinen synnytys vuosi ja 4kk myöhemmin oli hyvä kokemus, Kätilöopistolla. Olin herttaisen naisen ensisynnytys. Kaikki meni hyvin vaikka toki kipuja oli, mutta minuun suhtauduttiin ihmisenä, jolle kerrottiin koko ajan mitä on meneillään ja mitä seuraavaksi. Oli ensimmäinen alatiesynnytykseni joten oli uusi kokemus sekin reissu.

Ap, nyt höpöjutut voimaantumisista yms. voi lopettaa. Jokaista sattuu synnytys, tolkuttoman paljon, eikä kukaan tekisi sitä ihan heti uudelleen! Onneksi kivut ovat huono muisto vain hetken.
Voisitkohan muuten ennakkoon jo varata ne ilokaasut ja kaikki mahdolliset kivunlievitykset?
Sinä kyllä osaat synnyttää, ne kätilöt ilmeisesti eivät ole osanneet!

Ainiin, sain naikkarilta vaikean synnyttäjän paperit!
Kättäriltä sain hymyjä, kehuja ja inhimillistä kohtelua.
Kättärille lähetin ison kimpun kukkia ihanalle kätilölle jonka ensimmäinen synnytys olin.

Tsemppiä Ap!❤

Sori typot oon ihan

 

[-roosaruusa-]

On muuten outoa, että ylipäätään sait epiduraalin.

Mun synnytyksen aikaan ysärin lopussa sääntö oli, ettei perätilasynnytykseen sitä saa ja syynä juuri tuo, että supistukset voivat heikentyä ja sit käy niinko sulle kävi.


Ja tuo supistuksia mahdollisesti heikentävä tai ne kokonaan lopettava vaara on toki myös normisynnytyksissä.

 

[vierailija]

Roosaruusa, mä en tiennyt tästä ja olen jälkeenpäin harmitellut, että olisi pitänyt yrittää olla ilman tai kokeilla jotain muuta. Perätilan- ja sektiotaustan takia pääsen synnytystapa-arvioon niin pitää siellä vielä jutella asiasta. Jos pystyn. Nousee aina tunteet pintaan.

Lispetti, kuulostaa todella ikävältä ja keuhealta ensimmäinen synnytyksessi. Onneksi uskalsit kuitenkin uudestaan. Kiitos tsempeistä, tulevat tarpeeseen!