En meinaa millään päästä yli ystäväporukan hylkäämisestä..

["Ebba"]

Pitäisi varmaankin harkita jollekulle juttelemaan menoa, koska tapauksesta on aikaa jo vuosi ja yhä se tuntuu hirveän pahalta ja sattuu. Onko kenelläkään muulla kokemusta ystävien hylkäämäksi tulemisesta?

Meillä oli vuosia yhdessä ollut porukka, neljä tyttöä (naisia nyt jo, 35-vuotiaita). Paljon ollaan koettu ja nähty yhdessä, reissattu, eletty toistemme vaiheita. No, minä menin 3-kymppisenä naimisiin ja sain ensimmäisen lapseni kaksi vuotta sitten. Jälkeenpäin ajatellen koen "etääntymisen" alkaneen suunnilleen häiden jälkeen. Kaksi heistä tuolloin sinkkuja ja kolmas onneton pitkähkössä parisuhteessa. No, ajattelin että kyllä se siitä, elämäntilanteet muuttuu ja lähennymme taas.

Yhteydenpito harveni, yritin omasta puolestani. Vuosi sitten kysyin yhdeltä heistä ihan suoraan, että miksi tuntuu että olet kovin etäinen, haluaisin kuitenkin pitää sinut elämässäni. Vastaus oli, että hän ei halua enää olla tekemisissä, piste. Ei selityksiä, vaikka niitä yritin kysellä. Toiselta kyselin tyrmistyneenä, että mitä on tapahtunut, muttei hän osannut sanoa. Tämän kanssa sitten pidimme edelleen yhteyttä, mutta joulun jälkeen hänestäkään ei ole enää kuulunut mitään. Viimeiset yhteydenotot oli minun aloitteestani viime vuonna. Kuulin kiertokautta, että ovat yrittäneet saada pitkään lasta tämän miesystävänsä kanssa, jonka kanssa mennyt jo vuosia huonosti.

En tiedä, pitänee kai unohtaa heidät, mutta kipeää se tekee. Yksi on edelleen sinkku, yksi kuulemma seurustelee nyt.

 

["vieras."]

Eipä ihme, jos asia vaivaa sinua. "Ystäviesi" käytös ei ole aikuisten käytöstä. Teit ihan oikein kysyessäsi mikä mättää ja vika ei sen takia ole nyt sinussa, vaan vastaustaan jemmaavat kaverisi.

En yleensä kannata suoraan puhumista tällaissa tapauksissa,koska jos he eivät osaa puhua suoraan, on ihan sama mitä heiltä kysyy. Nyt poikkean säännöstä ja ehdotan, että kirjoita heille ja kerro miltä sinulta tuntuu. Älä soita, älä järjestä tapaamista, vaan puhdista oma mielesi ja kirjoita heille miltä tuntuu. Älä hauku, syyttele, tee arvioitasi mistä kaikki voisi johtua, vaan lyhyt, selkeä ja yksinkertainen totuus niin kuin tännekin meille kirjoitit. Jos yksikään heistä tajuaa sinua, ottaa varmasti yhteyttä tavalla tai toisella. Ja painota sitä, ettet halua valheita, vaan totuuden.

Ei millään pahalla, mutta kuulut juuri siihen iki-ihanaan ikäluokkaan, joka ei ole tottunut puhumaan asioista asioina ja kaikki verhoillaan valheisiin tai mieluummin piilotetaan pää puskaan sanomatta yhtään mitään. Työelämässä se on karsean hankalaa, koska asiat jäävät jumittamaan ja supistaan korkeintaan niskan takana. VÄlillä niin uskomattomia tapauksia, että se mitä kaverisi tekevät, kävisi suoraan meidänkin työpaikalle. Toivotaan, että vuodet viisastuttavat ja kasvetaan aikuisiksi naisiksi.

 

[Jaksamista]

Tosi kurjaa.

Itse lapsettomuuden kokeneena voin sen verran sanoa että pahimpina aikoina oli pakko ottaa etäisyyttä onnellisiin vauvojen vanhempiin. Tiedän, olen heikko ihminen eikä toisten vauvat olleet minulta pois jne. mutta en voinut tunteilleni mitään. Kurja se olisi ollut tyrskiä itkusta jonkun äidin edessä, mielummin tyrskin kotonani.

Mutta tuo että ilmoitetaan ilman syytä ettei haluta olla tekemisissä enää, se on törkeää. Sillä ihmisellä täytyy olla jotain omia ongelmia tai sitten on kyllä todella ikävä ihminen, ei normi empatiakyvyllä varustettu ihminen tee noin.
Suututtaa oikein puolestasi.

Joskus ihmiset eivät tule toimeen itsensä kanssa ja esim. tavattuaan uuden kumppanin aloittavat ns. uuden elämän, eivätkä oikein osaa enää kohdata entisiä ystäviään jotka muistuttavat entisestä itsestä. Syy ei ole silloin sinun.

Toivotaan että vielä siihen yhteen saat yhteyden, ja saat tai et, löydät kuitenkin elämääsi uusia ihania ihmisiä jotka ymmärtävät ystävyyden merkityksen. Heitäkin on!

 

[Tsemppiä!]

[QUOTE="vieras.";29659245]Eipä ihme, jos asia vaivaa sinua. "Ystäviesi" käytös ei ole aikuisten käytöstä. Teit ihan oikein kysyessäsi mikä mättää ja vika ei sen takia ole nyt sinussa, vaan vastaustaan jemmaavat kaverisi.

En yleensä kannata suoraan puhumista tällaissa tapauksissa,koska jos he eivät osaa puhua suoraan, on ihan sama mitä heiltä kysyy. Nyt poikkean säännöstä ja ehdotan, että kirjoita heille ja kerro miltä sinulta tuntuu. Älä soita, älä järjestä tapaamista, vaan puhdista oma mielesi ja kirjoita heille miltä tuntuu. Älä hauku, syyttele, tee arvioitasi mistä kaikki voisi johtua, vaan lyhyt, selkeä ja yksinkertainen totuus niin kuin tännekin meille kirjoitit. Jos yksikään heistä tajuaa sinua, ottaa varmasti yhteyttä tavalla tai toisella. Ja painota sitä, ettet halua valheita, vaan totuuden.

Ei millään pahalla, mutta kuulut juuri siihen iki-ihanaan ikäluokkaan, joka ei ole tottunut puhumaan asioista asioina ja kaikki verhoillaan valheisiin tai mieluummin piilotetaan pää puskaan sanomatta yhtään mitään. Työelämässä se on karsean hankalaa, koska asiat jäävät jumittamaan ja supistaan korkeintaan niskan takana. VÄlillä niin uskomattomia tapauksia, että se mitä kaverisi tekevät, kävisi suoraan meidänkin työpaikalle. Toivotaan, että vuodet viisastuttavat ja kasvetaan aikuisiksi naisiksi.[/QUOTE]

Nyt täytyy sanoa, että olen täysin eri mieltä. Jos kaipaat ystäviäsi, niin ota yhteyttä ja ehdota tapaamista, kahvilla käyntiä tms. Mutta en kannata tuota marisemaan lähtemistä. Ystävyydessä välillä toinen on aktiivinen ja välillä taas toinen, elämäntilanteet kun vaihtelevat ja välillä on enemmän kiireitä ja välillä ystäviä taas kaipaa enemmän. Ystävyyttä ei ole laskea kuka on ottanut enemmän yhteyttä
Ainakin itse vierastaisin tuollaista avautumiskirjettä, joskus jää yhteydenpito ja toisen yllättävä yhteydenotto ilahduttaa - mutta outoa olisi yhteydenotto noin..
Toki kannattaa huomioida myös, että joskus se yhtyedenpito jää vähemmälle, kun elämäntilanteet on täysin erilaisia - sinun onni vs. ystäväsi lapsettomuus.

Olipas sekavaa, mutta lähinnä sitä tarkoitan, että ota yhteyttä ja ehdota jotain mukavaa tapaamista ja sano, että haluaisit tavata ja että olet ystävääsi kaivannut. Jos eivät halua tavata, niin sitten on ehkä aika katsella ympäriltä uusia ystäviä. Tsemppiä kuitenkin

 

["Eve"]

Nyt täytyy sanoa, että olen täysin eri mieltä. Jos kaipaat ystäviäsi, niin ota yhteyttä ja ehdota tapaamista, kahvilla käyntiä tms. Mutta en kannata tuota marisemaan lähtemistä. Ystävyydessä välillä toinen on aktiivinen ja välillä taas toinen, elämäntilanteet kun vaihtelevat ja välillä on enemmän kiireitä ja välillä ystäviä taas kaipaa enemmän. Ystävyyttä ei ole laskea kuka on ottanut enemmän yhteyttä
Ainakin itse vierastaisin tuollaista avautumiskirjettä, joskus jää yhteydenpito ja toisen yllättävä yhteydenotto ilahduttaa - mutta outoa olisi yhteydenotto noin..
Toki kannattaa huomioida myös, että joskus se yhtyedenpito jää vähemmälle, kun elämäntilanteet on täysin erilaisia - sinun onni vs. ystäväsi lapsettomuus.

Olipas sekavaa, mutta lähinnä sitä tarkoitan, että ota yhteyttä ja ehdota jotain mukavaa tapaamista ja sano, että haluaisit tavata ja että olet ystävääsi kaivannut. Jos eivät halua tavata, niin sitten on ehkä aika katsella ympäriltä uusia ystäviä. Tsemppiä kuitenkin

"Marina" on varmaan huono lähtökohta, mutta jos joku on niin saapas että ilmoittaa vanhalle hyvälle ystävälle että hups, en tahdo sua enää mun elämääni, muttei vaivaudu mitenkään asiaa selvittämään, niin musta olis aika helvetin hailee kuinka paljon hän vierastaisi avautumistani.

Ainakaan tuon kyseisen "ystävän" kohdalla ei minusta ole enää ihan tavanomainen "yhteydenpito jää vähemmälle" -tilanne.

Muiden kohdalla sitten yhteydenpitoa voi yrittää. Ehkä ensin voisi tosiaan ehdottaa tapaamista tms. ja jos tulee lunta tupaan niin sitten kysyä rauhallisesti mutta päättäväisesti että voisitko kiitos selvittää että mistä johtuu, olenko tehnyt jotain väärin tms.

Musta sitä vaan on sen verran velkaa vanhoille ystävilleen että voi vastata reiluun kysymykseen.

 

["vieras."]

Nyt täytyy sanoa, että olen täysin eri mieltä. Jos kaipaat ystäviäsi, niin ota yhteyttä ja ehdota tapaamista, kahvilla käyntiä tms. Mutta en kannata tuota marisemaan lähtemistä. Ystävyydessä välillä toinen on aktiivinen ja välillä taas toinen, elämäntilanteet kun vaihtelevat ja välillä on enemmän kiireitä ja välillä ystäviä taas kaipaa enemmän. Ystävyyttä ei ole laskea kuka on ottanut enemmän yhteyttä
Ainakin itse vierastaisin tuollaista avautumiskirjettä, joskus jää yhteydenpito ja toisen yllättävä yhteydenotto ilahduttaa - mutta outoa olisi yhteydenotto noin..
Toki kannattaa huomioida myös, että joskus se yhtyedenpito jää vähemmälle, kun elämäntilanteet on täysin erilaisia - sinun onni vs. ystäväsi lapsettomuus.

Olipas sekavaa, mutta lähinnä sitä tarkoitan, että ota yhteyttä ja ehdota jotain mukavaa tapaamista ja sano, että haluaisit tavata ja että olet ystävääsi kaivannut. Jos eivät halua tavata, niin sitten on ehkä aika katsella ympäriltä uusia ystäviä. Tsemppiä kuitenkin

Mikähän pointti tässä nyt oli käydä julistamassa kuinka eri mieltä olet? Teit herttaisen ehdotuksen, minustakin se on oikein fiksu, mutta älä ole niin hyökkäävä sille, mitä minä tai joku muu on mieltä. Opettele näkemään asiat toisenkin kantilta ja nyökkää ystävällisesti, että kuulit asian, mutta keskity esittämään vain oma asiasi. Sinun tehtäväsi ei ole tässä maailmassa koulia minua tai muita ihmisiä huomaamaan, mitä mieltä sinä olet ja kuinka oikeassa. Toivon, ettet karju tuollaisia aloituksia missään kokouksissa tai ihmisseurassa.

 

[ieras.]

[QUOTE="vieras.";29659544]MSinun tehtäväsi ei ole tässä maailmassa koulia minua tai muita ihmisiä huomaamaan, mitä mieltä sinä olet ja kuinka oikeassa. Toivon, ettet karju tuollaisia aloituksia missään kokouksissa tai ihmisseurassa.[/QUOTE]

Siis hän kertoi mielipiteensä ja sen, että on eri mieltä sinun kanssasi. Ja teki sen oikein tyylikkäästi. Turhaan vedät herneitä nenään.

 

[Tsemppiä :)]

Siis hän kertoi mielipiteensä ja sen, että on eri mieltä sinun kanssasi. Ja teki sen oikein tyylikkäästi. Turhaan vedät herneitä nenään.

No juu, taisi hällä mennä herne pahemmin nenään
Ihmiset on erimieltä, niin kokouksissa, kuin muussakin elämässä.

 

["Liisi"]

Ovatko tekemisissä keskenään? Itselläni on ainakin tippuneet kaikki ystävät vuosien varrella ja nykyään ei ole oikein muita läheisiä kuin perhe.