En ole äitini kanssa ollut tekemisissä vuosiin.

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja "vieras"
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

"vieras"

Vieras
Sanoin silloin äidilleni että jos tekee tietyn valinnan, niin siinä menee meidän välit. Äidilleni tämä oli ihan ok.

Mutta näköjään ei sitten olekaan. Olen myös kieltänyt yhteydenpidon, mutta tätäkään pyyntöä ei noudata.

Yrittää soittaa, lähettää tekstareita ja kirjeitä. Mielestäni kun on tietyn valinnan tehnyt, niin pitäisi kestää seuraukset.

Vaihtaisitteko minuna puhelimen numeron? Kun muutan, pidän huolen, ettei saa tietoonsa uutta osoitettani.

Olen jo katkera akka, äitini kuolema ei esimerkiksi muuta asiaa, koska tosiaan olen jo katkera. Toivon kuitenkin, että kuolen aiemmin. Tekisi mieli sanoa, etten tosiaankaan olisi edes halunnut syntyä. Jos kerta ainoana vaihtoehtona oli syntyä hänen lapsekseen.

Hän tosiaan uskoo ja luulee, että tapaamme vielä joskus. Emme tapaa, hän ilmeisesti pääsee taivaaseen ja minä helvettiin. Ansaitsen helvetin jos siellä on oikeasti kamalaa.
 
Olisi mielenkiintoista tietää mitä niin verisesti loukkaavaa oma äiti on voinut tehdä, että omat lapset haluavat laittaa välit kokonaan poikki?

Varmasti olisi mielenkiintoista. Mutta minäpä en huutele asiasta, vain lähimmät tietää, eikä kaikki nekään. Koska asia on arkaluontoinen ja katson tarkkaan keille on reilua kertoa ja keille parempi jättää kertomatta.
 
Mm. eriarvoistamalla sisarukset/heidän lapsensa todella rankasti, loukkaamalla julkisesti/levittämällä perättömiä asioita... Niistä on tehty äidit, joitten kanssa tytär ei halua olla tekemisissä.
 

Yhteistyössä