En osaa olla äiti :(

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja ip_2007
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
I

ip_2007

Vieras
Minulla on 1, 2 kuukautta vanha poika, joka on kyllä ihana ja valloittava, mutta minulla menee hermot liian helposti. :( Etenkin nukuttaminen on kauheaa. Poika hyppii vieterinä ylös sängystä, eikä suostu nukahtamaan kanssani. Pitkään on ainoastaan isä onnistunut iltanukuttamisessa. Minulla menee hermo jo varttitunnissa, ärsyttää kun nukuttamishommassa menee pahimmillaan pari tuntia.

Muuten päivät menevät suhtkoht hyvin, mutta minä olen selkeästi se, jolle poika kitisee ja uhmaa enemmän. Pelkään mm. ulkoiluja tai paremminkin sisälle lähtemisiä kun poika saa itkuraivarit eikä suostu menemään vaunuihinsa.

Olen luonteeltani hieman liian pehmeä, monet sanovat ttä minulta puuttuu jämäkkyyttä. Niinpä pelkäänkin, että lapsesta kasvaa ajan myötä varsinainen pikkudiktaattori. Kiellän kyllä napakasti tietyistä asioista ja joskus lapsi jopa uskoo.

Minusta on äitiyden myötä tullut kireä, väsynyt ja alati stressaantunut. En kestä paljon yhtään itkua tai kitinää. Pojalla oli alkuun paha koliikki, joka sekin jollain kaamea alku vanhemmuudelle.

Olin niin naiivi ennen lasta, että luulin rakkauden riittävän, mutta nyt tuntuu että yhtään mikään ei riitä lapselleni. En vaan osannutkaan olla sellainen äiti kuin halusin. :(
 
Alkuperäinen kirjoittaja ip_2007:
Minulla on 1, 2 kuukautta vanha poika, joka on kyllä ihana ja valloittava, mutta minulla menee hermot liian helposti. :( Etenkin nukuttaminen on kauheaa. Poika hyppii vieterinä ylös sängystä, eikä suostu nukahtamaan kanssani.
...
Muuten päivät menevät suhtkoht hyvin, mutta minä olen selkeästi se, jolle poika kitisee ja uhmaa enemmän. Pelkään mm. ulkoiluja tai paremminkin sisälle lähtemisiä kun poika saa itkuraivarit eikä suostu menemään vaunuihinsa.

Tarkoitat varmaan 1, 2 vuotta vanha?
 
Hei! Tuollaisia tunteita tulee varmasti jokaiselle äidille ainakin jossain vaiheessa. Väsymys vain korostaa tuntemuksasi. Esikoisen kanssa minulla oli hyvin epävarma olo enkä ollut ollenkaan varma, teinkö ylipäätään mitään oikein. Nyt tämä esikoinen kuitenkin on jo teini ja ihan hyvin on päästy tähän ikään asti! :) Pikkukakkonen on nyt vauva-iässä ja tietty itselläni on nyt enemmän itsevarmuutta, mutta silti alkuvaiheessa välillä tuntui, että nyt heitän hanskat tiskiin... onneksi on ymmärätäväinen mies, joka auttoi missä pystyi. Nyt kun vaavi on jo 7 kk. ei ole enää tuollaisia tuntemuksia tullut. Uni ja kunnon ruoka auttaa! :)
 
Ota joku oma tekeminen mukaan, kun menet nukuttamaan. Katso samalla vaikka tv:tä tai lue lehteä ja anna pojan rauhassa sängyssä häärätä. Se on auttanut itselläni=)

Tsemppiä!
 
Meillä samanikäinen poika. Renkkaa myös minulle huomattavasti paljon enemmän, kuin isälleen. Saa välillä ihan hirveitä raivareita ja huutaa selkä kaarella sekä mm. paukuttaa päätä lattiaan.

Vinkkejä ei ole antaa, mutta sympatiaa. Minullakin on päiviä (aiemmin jopa viikkoja), kun tuntuu etten millään jaksaisi ja hermot ovat tosi kireällä. Yritän kuitenkin parhaani. Kun hermostuttaa tosi paljon, koitan pysähtyä. Pysähtyä ja katsella sitä ihmettä, kun se puuhailee ja oppii.

Hyvää yötä, toivottavasti saat levättyä.
 
Poika on tosiaan siis 1,2 vuotta vanha...On tosiaan ollut pitkään tosi kireä olo ja tuo nukuttamishomma etenkin puuduttaa. Voisi tosiaan ottaa jonkun kivan tekemisen mukaan...
 
meillä esikoista nukutettaessa luettiin kirjaa, mies vuorollaan pelasi myös kännykkäpelejä ja viihtyi hyvin nukuttamassa :D. kakkosen kanssa sama juttu, kunnes siirtyi esikoisen kanssa samaan huoneeseen 1v 10kk ja eikä enää jaksettu nukuttaa. yllättäen siinä saumassa pieni muuttuikin omasta mielestään niin isoksi, ettei tarvinnutkaan nukuttaa :).
 
Hei,
ensin sympatiani sinulle ja kaikille muillekin samassa tilanteessa oleville. Jostain olen kuullut ;) että tällaiset tunteet ovat ihan normaaleja...

Itselläni pinna kiristyy ja sytytyslanka lyhenee jos olen pitkään lasten kanssa 24/7, eli en saa minkäänlaista taukoa. Myös levottomat yöt heijastuvat päiviin. Eli sinun kannattaa yrittää hankkia itsellesi hieman omaa aikaa päivääsi tai viikkoosi, ja myös kahdenkeskeistä aikaa miehen kanssa ilman että tarvitsee olla koko ajan "passissa" (esim. illalla lapsen nukkumaanmenon jälkeen). Tauot auttavat jaksamaan taas vähän eteenpäin.

Mahdottomissa tilanteissa yritän muistaa että minä olen nyt se aikuinen enkä laskeudu 2-vuotiaani tasolle. Meidän luonteemme ovat kovin samanlaisia ja lähden helposti mukaan kiukutteluun, kunnes tajuan tilanteen järjettömyyden. Koetan myös pitää mielessä että kiukuttelu tarkoittaa sitä että lapsi luottaa minuun ja uskaltaa osoittaa mieltään, enkä minä silti hylkää häntä.

Äitiys on erittäin epäkiitollista hommaa, siihen on vain totuttava...

Koeta jaksaa!
 
Minulla on ihan sama juttu kuin sinulla AUrora Vee, että olen itsekin temperamenttinen ja lapseni myös. Lähden siis joskus itsekin kiukutteluun ja unohdan olla se vakaa ja järkähtämätön aikuinen. Olen myös ihan liian herkkä, oikeastaan yliherkkä. Jo pieni lapsen kiukuttelu tai itkeskely saa pinnan kiristymään. :(

Tunnen jatkuva syyllisyyttä kun en olekaan lehmänhermoinen, vaan olen äreä ja kiukkuinen. Voisi tehdä ehkä hyvää antaa lasta enemmän hoitoon ajoittain. Lapsen mummi hoitaa häntä noin kaksi kertaa puolessa vuodessa. Muutoin olen aina lapsen kanssa parin tunnin taikoja lukuunottamatta. Ehkä olen tosiaan nyt väsynyt.

Ennen vanhaan koko suku oli tukena lapsen hoidossa, nyt kaikesta pitää selvitä yksin. Onhan tässä toki oma vapautensakin, mutta minä kaipaisin joskus muutakin kuin tätä ikuista arkea.

Ongelmani on myös se, että inhoan kotitöitä, siis oikeasti inhoan. En yhtään jaksaisi alinomaista pyykkäystä ja siivoamista. Koti on kamalassa kaaoksessa, vaikka kuinka yritän. Ennen lasta en edes ottanut stressiä kodin siivouksesta, koska olin kotoa paljon pois. Nyt näitä seiniä tuijottaa koko ajan ja ympäristön sotkuisuuskin ahdistaa.

Mies on alkanut auttaa enemmän kotihommissa kun olen muuttunut aina vain kireämmäksi ja ahdistuneemmaksi. Pelkään kuitenkin etten väsytä liikaa häntä, hän käy kuitenkin töissä.

Pikkulapsiaika varmaan on tosiaankin stressaavaa. Miten tämän ajan oppisi ottamaan rennommin? Otan kauhean stressin lapsen rytmeistä, syömisistä, nukuttamisista, ylipäätään kaikesta. Kiitos lämpimistä vastauksista, en taida olla ainoa väsymyksen kanssa taisteleva äiti.
 
Meillä oli hankala nukuttamisvaihe pojan ollessa kaksivuotias. Pistin huoneen pimeäksi ja tein rentoutusta, kun odottelin pojan nukahtavan (siis kuuntelin mpd-soittimesta). Mies taisi aina ottaa torkut omalla vuorollaan :) Stressaavasta tilanteesta tuli siis rentouttava, heh.
 
Ah kun ihanaa lukea, että on muitakin tempperamettisia, heikkohermosia, kypsymättömiä (tai miksi ikinä taipumusta haluaakaan kutsua) äitejä :D!!! Oon kokenu viime aikoina niiiiin järkyttävää huonommuuden tunnetta että...Ja kyse ei ole todellakaan samasta kuin perinteinen itsesääli vaan yksinkertasesti tuntee itsensä ihan realistisestikin ajatellessaan paskaksi. Mulla on ruvennu napsahtelemaan ton meidän kolme vuotiaan kanssa. Hän on ollu tosi "hankala" (ja tietenkin toisaalta taivaallisen ihana) lapsi uhmaiässään. Ja meillä ei ole kyse siis perinteisestä kiukuttelusta vaan sellasesta tuplauhmakäytöksestä, johon on liittynyt aggressiivisuutta, ym.

Mä en vaan kertakaikkiaan meinaa enää hillitä itteeni vaan saman tien kun jotain tapahtuu (varastetaan toisen lelu, heitetään hiekkaa, lyödään, pyydetään vettä sadannen kerran illalla, tms....) kilahtaa välittömästi MUN päässä. Toiset vanhemmat on kun viilipyttyjä mutta mä en enää kykene. No nyt tässä on tää kaks kuinen myös, joka on inisevää sorttia. Varmaan vaistoo äitin takakireyden. Nyt oon viimestään käsittänyt, että ei enää lapsia lisää meille kiitos! :)

Oon koittanu yleisesti takoa päähäni ajatusta, että en ainakaan välitä muitten aikuisten ajatuksista (siis mitä ne ajattelee mun kilahuksista). Koitan myös todella tietosesti jättää tunteet sivuun vaikkakin omasta mielestäni se tuntuu lähinnä kylmältä käytökseltä lasta kohtaan. Oon opetellu nostamaan kädet pystyyn kun en enää kykene jaksamaan. Jos lapsi kerran kuussa tai vaikka kahessa viikosa valvoo niin pitkään, että itse kuukahtaa niin se ei varmasti aiheuta kovin kamalia vaurioita. Tai jos joku tulee kylään kun jalalle saa ettiä lattialta tyhjää kohtaa rojun keskeltä niin voi voi. Sitten tulee ja näkee, miten meillä eletään. Heikkoina hetkinä siis vaan välillä luovutan. Koitan vieläpä uskotella, että se ei ole edes heikkouden merkki vaan hienosti oivallettu hengissäselviytymistapa. Parempi niin kuin ajaa itteensä piippuun.

Ja nyt tietty täytyy selittää, että kyllä meillä on ihan päivärytmi ja hyviäkin jaksoja mutta välillä tulee vaan se väsymys. Sillon täytyy yrittää hemmotella itteensä ja keksiä arkeen vaihtelua. Välillä istutaan kuumassa kylvyssä (lapsi vannassa ja mä suihkussa) piiitkiä aikoja. Välillä kertakaikkiaan vaan katotaan vaikka videoita koko ilta. Tai ite hemmottelen itteeni hyvällä syömisellä tai käydään jossain syömässä, jos on rahaa. Ostan myös usein jonkun lehden itelleni ja luen sitä kun laps kattoo lastenohjelmia. Oon menny paikkaan, jossa on leikkipaikka muksulle => saa hetken vaan istua. Lähden reissuun äitini luo. Tän lisks tietty ostan mahollisimman valmista ruokaa, johon ei tartte kuluttaa energiaa. Saatan joskus myös kerätä rojut johonkin lootaan tai yhteen huoneeseen ja pistän oven kiinni. Tai siivoon vaan keittiön ja nautin rauhassa aamupalan. Ei tartte ainakaan kattella koko ajan kaaosta.

Naurettavan pieniä asioita mutta tässä on oppinu olemaan vähään tyytyväinen :D!!! Itsellä tätä ajoittaista ahdistusta lisää se, että asutaan paikkakunnalla, jossa ei oo pal ketään kavereita. Odottelen, että päästään muuttamaan jossain vaiheessa ni sitten se sosiaalinen elämä antaa elämäniloa. Jaksamista toivottelen! Sainpahan ite ainakin vuodattaa...Huh! :D
 
Alkuperäinen kirjoittaja Aurora Vee:
Mahdottomissa tilanteissa yritän muistaa että minä olen nyt se aikuinen enkä laskeudu 2-vuotiaani tasolle. Meidän luonteemme ovat kovin samanlaisia ja lähden helposti mukaan kiukutteluun, kunnes tajuan tilanteen järjettömyyden. Koetan myös pitää mielessä että kiukuttelu tarkoittaa sitä että lapsi luottaa minuun ja uskaltaa osoittaa mieltään, enkä minä silti hylkää häntä.

 
Kiitos Nala hyvistä vinkeistä! On tosi helpottavaa lukea, että muillakin menee pinna ja tuntee itsensä ihan nollaksi tässä äitihommassa. Meilla on lapsi vuoden ja kolme kuukautta ja nyt on keksinyt, että kiljuminen on hyvä tapa purkaa kiukkua, jos ei jotain saa tai pääse johonkin mihin juuri sillä hetkellä haluaisi. Todella raskasta kuunnella.
Keksin myös usein noita "hemmotteluja" itselle ja lapselle, kun tuntuu vaan ettei jaksa pingottaa. Esim. tänä aamuna väsytti niin maan mahdottomasti ja kaapissa sattui olemaan yksi valmispuurotetra. Tehtiin "retki" sohvalle. Fröbelin palikat videon tahdissa neiti söi puuron suoraan tetrasta suuhun pursotettuna ja maito päälle. Kumpikin nautti ja relas, ja meillä tyttö syö kyllä hienosti syöttötuolissa aina, vaikka välillä vähän "retkeilläänkin" ja rikotaan niitä tuttuja rutiineja.
Monesti sitä kahlitsee itsensä ajatukseen, että muillakin tehdään näin ja jos nyt joustetaan tai otetaan liian löysin rantein, niin rutiinit menee ihan pilalle...olen huomannut, että niin ei kyllä useinkaan käy, jos normaalisti toimitaan kuitenkin suhteellisen johdonmukaisesti. Tuota lehmänhermokestävyyttä harjoitellaan kyllä täälläkin, vaihtelevin tuloksin. ;)
 
Täälä ilmottautuu myös yksi todella herkkä, ärtyisä ja väsynyt äiti!
Mulla on kaksospojat 2v2kk molemmilla uhma. Tyttö on nyt 2kk mutta luojan kiitos kiltti ja tyytyväinen vauva.
Meillä on myös tuo nukkumaan meno jotain aivan järkyttävää huutoa ja raivoamista. Pojilla on oma huone ja heti kun illalla sadun tai laulun jälkeen laitan oven kiinni niin jo alkaa sirkus. Siellä riehutaan, tapellaan, huudetaan ja meuhkataan vaikka kuinka kävisin sanomassa ja laittamassa takaisin sänkyyn ym. Aiemmin olin itse huoneessa kunnes nukahtivat, mutta nyt kun tyttö syntyi en voi poikia nukuttaa kun tyttöä pitää hoitaa ja imettää ym. Kyllä on hermo kireällä ja pinna palaa pienemmistäkin asioista. Mies käy töiden jälkeen koulussa ja tulee vasta 10 aikaan illalla kotiin joten hänestä ei apua ole. Kyllä minäkin voin vannoa ettei meille lisää lapsia tule!! Kunhan nämä tästä kasvavat tämä äiti nukkuu niin paljon kun jaksaa ja katsoo rauhassa lempisarjojaan telkkarista ja viettää omaa aikaa!
Ihaniahan nuo naperot ovat mutta välillä miettii että miksi näitä tulikaan tehtyä!?!?=)
Tsemppiä kaikille äideille!
 
Juu sama "vika" täällä. Mä pelkään sitä, että olen lapsen mielestä liian epäjohdonmukainen tai joskus jopa pelottava. (Ei kyllä ikinä itke, vaikka kuinka vihaisesti kiellän.) Monesti jaksan olla rauhallinen ja tunnenkin silloin onnistuneeni, mutta joskus taas pinna on niin äärimmäisen lyhyt, että kiukutaan kumpikin. Meidän poika on kyllä useimmiten kiltti, eikä pahemmin uhmaa, mutta ne "kolttoset" saa joskus veren kiehumaan. (Vessanpönttöön lentävät tavarat, koira kuppien kaataminen, roskiksen tyhjentäminen..näitä tilanteitahan siis pyritään tietysti estämään ennakkoon, mutta aina ei pysty.) Joskus vaan palaa pinna, kun yrität väsyneenä käydä itse vessassa ja sillä aikaa on märät kahvinporot kaivettu roskiksesta tms. Olen siis miettinyt sitä, että mitenhän lapseen vaikuttaa se, että joskus jaksan saman asian tapahtuessa pysyä rauhallisena ja tiukkana (esim. pukeminen), mutta joskus menee överiksi, jolloin karjahdan ja olen selvästi vihainen. Palaan kyllä pikaisesti "helläksi äidiksi" ja pyrin rauhoittamaan tilanteen, mutta mulla ei tod. ole lehmän hermoja. Toisaalta, kyllä äideilläkin saa olla käytössä koko tunneskaala, ihmisiähän tässä ollaan.
 
Mieheni muistuttaa aina välillä siitä että lapsen käyttäytyminen ja mieliala peilaa pitkälti vanhemman olemusta; minulle lapsi kiukuttelee enemmän koska hän vaistoaa jatkuvan kireyden. Tämä on aivan totta. Mies taas osaa ottaa rennosti ja vaan OLLA lapsen kanssa, ja siksi tyttökin on iloisempi.

Miehen rentoutumisella on tietysti toinen puoli: sillä aikaa kun hän rentoutuu, minä siivoan päivällisen pöydästä, laitan tiskikoneen päälle, ripustan pyykit, keitän iltapuuron... Jne. Olenkin välillä sanonut että nyt MINÄ olen se joka istuu alas, siivoa sä. Ja kyllä hän mielellään siivoaa, kunhan muistutan.

Usein sitä vaan haluaa tehdä päivän aikana edes JOTAIN rauhassa, vaikka siivota, vaikka joskus olisi hyvä kerrankin vaan leikkiä lapsen kanssa. Palvelisi perherauhan säilymistä paremmin. Joskus kun pyykit odottavat pesukoneessa totean etteivät ne häviä sieltä mihinkään, ei niitä ole pakko ripustaa välittömästi. =)
 
Minä neuvoisin ottamaan omaa aikaa ap:n tilanteessa. Itsekin olin joskus tuossa jamassa, nyt teen töitä ja on vähän eri sperpektiivi kotielämään. Kuulostaa siltä että tarviit lomaa ja lepoa. Olisko joku kaveri, jonka luo voisit mennä illaksi ja vaikka yöksi pitämään hauskaa, irtautumaan arjesta?

Kyllä miehelle voi reilusti antaa kotitöitä mun mielestä. Tarvitsethan sinäkin lepoa illalla. Yhtälailla kotona lasta hoitavan työ on rankkaa, välillä jopa paljon rankempaa kuin ansiotyö. Mieti missä kotiaskareissa voisit reilusti tinkiä, voisitteko palkata siivojaan edes niin että kävisi kerran kuussa? Jätä mies hoitamaan lasta illalla ja lähde vaikka kävelylle.. Vaihtelua arkeen ja itsekyyttä peliin, äidin on ajateltava myös omaa jaksamista eikä aina muiden tarpeita.

Et ole huono äiti, olet vain väsynyt ja tylsistynyt! Koita ottaa omaa aikaa ja keksiä helpotusta arkeen, näin sinusta on enemmän iloa koko perheelle. Äidiksi kasvaminen ei ole helppoa eikä kivutonta. On iso muutos saada lapsi, pitää hyväksyä omat kielteisetkin ajatukset, ne kuuluvat kasvuun. Mutta parempi olisi kun olisi väylä jota kautta purkaa kiukku, ettei se kohdistuisi lapseen. Lapsi ei sitä ymmärrä eikä ole oikea kohde kiukulle. Minä ainakin kiukkua miehelle illalla jos oikein potuttaa ja sanon päälle että nyt suututtaa, pakko kiukuta! Että parempi purkaa paineet tietyn väliajoin, kun että purkaa ne lapsiin tai ne patoutuu sisälle aiheuttaen jotain pahempaa jonkin ajan päästä!

Tervettä itsekkyyttä ja oman ajan väkisin ottamista, nekin kuuluu äitiyteen!
 
Kannattaa lopettaa se lapsen nukuttaminen, sen takia ne nukahtamiset venyy, kun joku on vieressä kyttäämässä. Kun iltasatu on luettu, lapsi laitetaan sänkyyn ja annetaan olla itsekseen. Luultavasti alkaa huutaa, mutta pitää vain antaa huutaa ja välillä voi käydä katsomassa ja sanomassa, että nyt nukutaan. Ei se lapsi montaa iltaa sitä huutoa jatka, kunnes oppii nukahtamaan itsekseen. Nukahtaa itsekseen varmasti nopeammin, kuin että joku on koko ajan vieressä. Eikä mene vanhemmiltakaan koko iltaa nukuttamiseen. Alussa tietysti rassaa hermoja se itku, mutta kyllä lapsi nopeasti oppii, ettei sillä huudolla saa tahtoaan läpi. Loppuu samalla se valkkaus äidin ja isän välillä.
 
En minäkään lapsia nukuttamalla nukuttaisi. Oletko varma, että lapsi on oikeasti väsynyt, kun viet hänet sänkyyn? Yleensä pikkulapset nukahtavat ihan helposti, joten jos on ongelmia nukahtamisen kanssa, niin syynä voi olla liian pitkät päiväunet, joita voisi lyhentää, jotta unta riittäisi enemmän yöhön.

Noudata nukuttamisrutiineja tiukasti (tietty kellonaika, syöminen, pesu, univaatteet, iltasatu, valot pois, hyvänyöntoivotus) ja sen jälkeen jätä lapsi nukkumaan. Jos hän tulee perääsi, vie hänet takaisin sänkyyn, toivota hyvää yötä ja peitto päälle.

En tiedä, tuleeko tällä hetkellä enää niitä lastenkasvatussarjoja. Nanny Jo taisi olla se nainen, joka vaikuttaa tosi tomeralta. Eräässä perheessä perheen kauhukakaraa äiti joutui viemään yli 90 (!) kertaa sänkyyn, ennenkuin poika suostui jäämään sänkyyn.

Kun saat lapsen menemään nukkumaan ajoissa, niin sinulle jää sen jälkeen ikiomaa aikaa tai aikaa puolison kanssa vietettäväksi.

Jos siivoaminen nyppii, niin juttele puolison kanssa, olisiko siivouspalvelu teille paras vaihtoehto.
 
Minulla menee henkisesti paljon paremmin kun palasin töihin lapsen ollessa 1,2 v. Myös lapsi viihtyy hoidossa ja saa sen jälkeen äidin ja isän jakamattoman huomion.
 

Similar threads

K
Viestiä
14
Luettu
3K
Aihe vapaa
"vierailija"
V

Yhteistyössä