En pysty luottamaan miehiin

[Lukossa]

Olen 20 ja risat-ikäinen nainen. Olen seurustellut elämäni aikana kolme kertaa siten, että suhde on kestänyt muutamaa kuukautta pidempään.

Ongelmakseni on muodostunut luottamuspula. Kaikki seurustelusuhteeni päättyivät hylkäämiseen. Miehet jättivät minut toisen naisen vuoksi. Lisäksi suhteissa oli muitakin ongelmia, mm. mielenterveysongelmia, vähättelyä, pettämistä ja runsasta päihteidenkäyttöä. Itse käytän vain alkoholia kohtuudella.

Jouduin olemaan poikaystävilleni henkilö, joka monessa suhteessa piti heidät elämässä kiinni. Viimeisimmän kohdalla tilanne oli kaikista karmein. Suhde kesti neljä vuotta. Miehellä oli taustallaan hyvin vaikeat perheolot. Vanhemmilla oli runsasta alkoholinkäyttöä, huonosti menneitä bisneksiä jne. Hänellä oli edelleen aikuisiälläkin myrskyisät välit heihin. Hän lopetti korkeakouluopintonsa kesken, oli holtiton rahan kanssa (ei luottotietoja), käytti runsaasti alkoholia ja lopulta myös huumeita. Yritin saada hänet terapiaan, sillä suuri osa hänen ongelmistaan juontui selkeästi käsittelemättömistä lapsuuden ja teini-iän ristiriidoista, mutta hän ei suostunut. (Mies myönsi masennuksensa vasta eromme jälkeen, ja hankki itselleen apua. ) Suhde päättyi siihen, että mies jätti minut sähköpostiviestillä ja lähti toisen naisen matkaan. Hän oli myös pettänyt minua ainakin neljän naisen kanssa. Kohtelu oli välillä hyvin tylyä, ja jouduin katsomaan hänen kohellustaan. Mies harjoitti minua kohtaan seksuaalista väkivaltaa, ja hän oli seksiriippuvainen. Hän pakotti minut seksiin, sekä tekemään sellaisia asioita joita en olisi halunnut, usein äärimmäisen kivuliaitakin. Ja jos en olisi halunnut seksiä, hän alkoi tolkuttaa miten outo olen, ja että olen huono tyttöystävä. Naisten vaivat tai edes 39 asteen kuume eivät olleet riittäviä syitä seksistä kieltäytymiselle. Jälkeenpäin olen surkutellut, että miksi jaksoin sitä niinkin kauan. Miehessä oli myös puoli, joka oli empaattinen ja rakastava, mutta ongelmia oli valtavan paljon. Hän syytti eron yhteydessä minua "masentavaksi" vaikka alakuloisuuteni oli pitkälti omaa reagointiani hänen ongelmiinsa!

Lisäksi oma isäni on alkoholisti, mikä on jättänyt minuun syvät jäljet. Totuin siihen, etten voi luottaa toiseen vanhempaani, ja kaikkeen hänen sanomaansa tuli suhtautua varauksella. Ihan minkälaista käytöstä tahansa saattoi odottaa, ja kavereita kutsuessa joutui olemaan varpaillaan. Hän esim. nolasi minut täysin tuodessani ensimmäistä kertaa ensimmäisen poikaystäväni kylään. Tällä on ollut minuun iso vaikutus.

Minua on myös kiusattu aikoinaan koulussa usean vuoden ajan. Kiusaaminen ilmeni haukkumisena, syrjimisenä ja lievänä väkivaltana. Kun olin 14-15-vuotias, pidin itseäni rumana, vastenmielisenä ja outona. Jouduin kerran vaihtamaan luokkaakin tämän vuoksi. Vasta n. 25-vuotiaana, saatuani hyviä sanoja ulkonäöstäni, älykkyydestäni ja lahjoistani aloin uskoa, etten ole sellainen.
Mutta kaikki tämä on aiheuttanut sen, että olen joutunut syömään kahteen otteeseen kuukausien mittaisen jakson masennuslääkkeitä, sekä käymään terapiassa.

Mutta yhdestä asiasta en ole päässyt eroon, ja kyse on siis luottamuspulasta. Kun tapaan jonkun mukavan miehen, olen äärimmäisen varuillani, enkä pysty päästämään häntä lähelleni. Pelkään jatkuvasti saavani henkisesti turpaani, tulevani hylätyksi ja häpäistyksi. Fyysinen läheisyys tuntuu kuolettavan pelottavalta.
Kärsin tästä todella paljon. Miehet kummeksuvat käytöstäni, ja usein tuntuu, että moni jopa aistii sen minusta ja karttaa minua. Samalla ajattelen mielessäni, että yksi niistä asioista joita elämässäni eniten haluan on hyvä parisuhde sopivan ihmisen kanssa.

Jos on käynyt niin, että olen tapaillut samaa ihmistä pidempään, ja hän on esim. yrittänyt suudella minua, olen mennyt aivan paniikkiin, ja kaikki itsesuojeluvaistot ovat hypänneet esiin. Olen ollut aivan kauhusta kankeana. Pystyn kyllä pikkuhiljaa luopumaan "panssaristani", mutta se vaatii aikaa. Olen joillekin miehille selittänytkin, että olen ennakkoluuloinen uusien asioiden edessä koska minulla on ollut huonoja suhteita, ja pyytänyt heitä antamaan minulle aikaa ja ottamaan askel kerrallaan, mutta melko usein asiat ovat lopahtaneet tämän jälkeen. Näin on käynyt, vaikka meillä olisi muuten kuinka paljon yhteistä. Usein on niin, että haluan valtavasti viettää aikaa ja tutustua mieheen, mutta en pääse pelkoni yli tarpeeksi nopeasti. Kukaan ei ole arvostanut minua niin paljon, että olisi halunnut tutustua siihen minuun joka on pelon takana.

Olen hieman epäluuloinen myös naistuttavuuksia kohtaan, mutta ystävien seurassa pystyn olemaan rentoutunut ja hauskakin. Vuosien harjoittelua se on tosin vaatinut. Miespelko ei koske miespuolisia opiskelukavereita, kavereiden poikaystäviä jne. Heidän kanssaan vitsailen ja juttelen rennosti. Mutta jos kyse on jutusta jossa olisi mahdollisuudet johonkin muuhun, menen lukkoon.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Jokin pieni ääni minussa sanoo, että "älä luota, tulet katumaan", vaikka toisaalta ajattelen, että mitään ei saa, jos ei edes yritä.

Tahtoisin kuulla erityisesti miesten mielipiteitä. Miten suhtaudutte naiseen, joka kertoo teille haluavansa edetä askel kerrallaan? Entä arvostatteko sitä, jos toinen kertoo melko alussa taustastaan? Miten tällaisesta ongelmasta voisi yrittää päästä eroon, tai ainakin saada toinen ymmärtämään sitä?

 

[nainen vastaa]

Lisää terapiaa. Sinun pitää oppia rakastamaan itseäsi.
Kun rakastat itseäsi niin paljon, ettet koko ajan ole haku päällä, niin voit huomata luottavasi ihmisiin, myös miehiin.

Onko ongelmasi osittain se, että nämä uudet miehet eivät olekaan hoivattavia (alkoholisteja, tuhlareita, yms.) vaan seisovat omilla jaloillaan? Sinulla ei enää olekaan entistä itse kuvittelemaasi paremmuuden valtaa heihin.

Sanot, että haluat edetä askel askeleelta. Etene askel askeleelta myös henkisesti. Jos lataat kaiken lapsuutesi ja miessuhteittesi pahan miesten päälle, niin vähemmästäkin pelastuu. Asetat heille hirveät vaatimukset, et saa olla sitä ja tätä, etkä jättääkään saa.

Ole onnellinen, että olet päässyt eroon siitä neljä vuotta kestäneestä suhteesta. Miten saatoit alistaa itsesi siihen? Anna anteeksi sen aikaiselle itsellesi.

 

[Väenö]

Lisää terapiaa. Sinun pitää oppia rakastamaan itseäsi.
Kun rakastat itseäsi niin paljon, ettet koko ajan ole haku päällä, niin voit huomata luottavasi ihmisiin, myös miehiin.

Onko ongelmasi osittain se, että nämä uudet miehet eivät olekaan hoivattavia (alkoholisteja, tuhlareita, yms.) vaan seisovat omilla jaloillaan? Sinulla ei enää olekaan entistä itse kuvittelemaasi paremmuuden valtaa heihin.

Sanot, että haluat edetä askel askeleelta. Etene askel askeleelta myös henkisesti. Jos lataat kaiken lapsuutesi ja miessuhteittesi pahan miesten päälle, niin vähemmästäkin pelastuu. Asetat heille hirveät vaatimukset, et saa olla sitä ja tätä, etkä jättääkään saa.

Ole onnellinen, että olet päässyt eroon siitä neljä vuotta kestäneestä suhteesta. Miten saatoit alistaa itsesi siihen? Anna anteeksi sen aikaiselle itsellesi.

Ja avvojalle, itetunto kuntoo ja sitte etit ukon joka sinnuo kiinnostaa ja kiihottaa ja jos ukkoa sinnuo haluvaa, niin eiku peitto heilumaa..

 

[Sydänremppa]

Ap, katso sellainen kuin "Särkyneiden sydänten aktiivityökirja", siitä saat apua haavojesi hoitamiseen ja asian ymmärtämiseen. Kirja kuvailee rakkauden ja parisuhteiden ongelmaa erittäin selväkielisellä ja toimivalla tavalla, ja kun ymmärrät ongelman itse, et tule itse tekemään samoja virheitä tulevaisuudessa. Kirja toimii särkyneen sydämen ehkäisyyn sekä hoitoon, ja voin suositella tätä myös muille. Lisätietoa täältä: Alkuajatus - Srkyneiden sydnten aktiivitykirja

 

[Hölmö]

Olen 20 ja risat-ikäinen nainen. Olen seurustellut elämäni aikana kolme kertaa siten, että suhde on kestänyt muutamaa kuukautta pidempään.

Ongelmakseni on muodostunut luottamuspula. Kaikki seurustelusuhteeni päättyivät hylkäämiseen. Miehet jättivät minut toisen naisen vuoksi. Lisäksi suhteissa oli muitakin ongelmia, mm. mielenterveysongelmia, vähättelyä, pettämistä ja runsasta päihteidenkäyttöä. Itse käytän vain alkoholia kohtuudella.

Jouduin olemaan poikaystävilleni henkilö, joka monessa suhteessa piti heidät elämässä kiinni. Viimeisimmän kohdalla tilanne oli kaikista karmein. Suhde kesti neljä vuotta. Miehellä oli taustallaan hyvin vaikeat perheolot. Vanhemmilla oli runsasta alkoholinkäyttöä, huonosti menneitä bisneksiä jne. Hänellä oli edelleen aikuisiälläkin myrskyisät välit heihin. Hän lopetti korkeakouluopintonsa kesken, oli holtiton rahan kanssa (ei luottotietoja), käytti runsaasti alkoholia ja lopulta myös huumeita. Yritin saada hänet terapiaan, sillä suuri osa hänen ongelmistaan juontui selkeästi käsittelemättömistä lapsuuden ja teini-iän ristiriidoista, mutta hän ei suostunut. (Mies myönsi masennuksensa vasta eromme jälkeen, ja hankki itselleen apua. ) Suhde päättyi siihen, että mies jätti minut sähköpostiviestillä ja lähti toisen naisen matkaan. Hän oli myös pettänyt minua ainakin neljän naisen kanssa. Kohtelu oli välillä hyvin tylyä, ja jouduin katsomaan hänen kohellustaan. Mies harjoitti minua kohtaan seksuaalista väkivaltaa, ja hän oli seksiriippuvainen. Hän pakotti minut seksiin, sekä tekemään sellaisia asioita joita en olisi halunnut, usein äärimmäisen kivuliaitakin. Ja jos en olisi halunnut seksiä, hän alkoi tolkuttaa miten outo olen, ja että olen huono tyttöystävä. Naisten vaivat tai edes 39 asteen kuume eivät olleet riittäviä syitä seksistä kieltäytymiselle. Jälkeenpäin olen surkutellut, että miksi jaksoin sitä niinkin kauan. Miehessä oli myös puoli, joka oli empaattinen ja rakastava, mutta ongelmia oli valtavan paljon. Hän syytti eron yhteydessä minua "masentavaksi" vaikka alakuloisuuteni oli pitkälti omaa reagointiani hänen ongelmiinsa!

Lisäksi oma isäni on alkoholisti, mikä on jättänyt minuun syvät jäljet. Totuin siihen, etten voi luottaa toiseen vanhempaani, ja kaikkeen hänen sanomaansa tuli suhtautua varauksella. Ihan minkälaista käytöstä tahansa saattoi odottaa, ja kavereita kutsuessa joutui olemaan varpaillaan. Hän esim. nolasi minut täysin tuodessani ensimmäistä kertaa ensimmäisen poikaystäväni kylään. Tällä on ollut minuun iso vaikutus.

Minua on myös kiusattu aikoinaan koulussa usean vuoden ajan. Kiusaaminen ilmeni haukkumisena, syrjimisenä ja lievänä väkivaltana. Kun olin 14-15-vuotias, pidin itseäni rumana, vastenmielisenä ja outona. Jouduin kerran vaihtamaan luokkaakin tämän vuoksi. Vasta n. 25-vuotiaana, saatuani hyviä sanoja ulkonäöstäni, älykkyydestäni ja lahjoistani aloin uskoa, etten ole sellainen.
Mutta kaikki tämä on aiheuttanut sen, että olen joutunut syömään kahteen otteeseen kuukausien mittaisen jakson masennuslääkkeitä, sekä käymään terapiassa.

Mutta yhdestä asiasta en ole päässyt eroon, ja kyse on siis luottamuspulasta. Kun tapaan jonkun mukavan miehen, olen äärimmäisen varuillani, enkä pysty päästämään häntä lähelleni. Pelkään jatkuvasti saavani henkisesti turpaani, tulevani hylätyksi ja häpäistyksi. Fyysinen läheisyys tuntuu kuolettavan pelottavalta.
Kärsin tästä todella paljon. Miehet kummeksuvat käytöstäni, ja usein tuntuu, että moni jopa aistii sen minusta ja karttaa minua. Samalla ajattelen mielessäni, että yksi niistä asioista joita elämässäni eniten haluan on hyvä parisuhde sopivan ihmisen kanssa.

Jos on käynyt niin, että olen tapaillut samaa ihmistä pidempään, ja hän on esim. yrittänyt suudella minua, olen mennyt aivan paniikkiin, ja kaikki itsesuojeluvaistot ovat hypänneet esiin. Olen ollut aivan kauhusta kankeana. Pystyn kyllä pikkuhiljaa luopumaan "panssaristani", mutta se vaatii aikaa. Olen joillekin miehille selittänytkin, että olen ennakkoluuloinen uusien asioiden edessä koska minulla on ollut huonoja suhteita, ja pyytänyt heitä antamaan minulle aikaa ja ottamaan askel kerrallaan, mutta melko usein asiat ovat lopahtaneet tämän jälkeen. Näin on käynyt, vaikka meillä olisi muuten kuinka paljon yhteistä. Usein on niin, että haluan valtavasti viettää aikaa ja tutustua mieheen, mutta en pääse pelkoni yli tarpeeksi nopeasti. Kukaan ei ole arvostanut minua niin paljon, että olisi halunnut tutustua siihen minuun joka on pelon takana.

Olen hieman epäluuloinen myös naistuttavuuksia kohtaan, mutta ystävien seurassa pystyn olemaan rentoutunut ja hauskakin. Vuosien harjoittelua se on tosin vaatinut. Miespelko ei koske miespuolisia opiskelukavereita, kavereiden poikaystäviä jne. Heidän kanssaan vitsailen ja juttelen rennosti. Mutta jos kyse on jutusta jossa olisi mahdollisuudet johonkin muuhun, menen lukkoon.

En tiedä mitä pitäisi tehdä. Jokin pieni ääni minussa sanoo, että "älä luota, tulet katumaan", vaikka toisaalta ajattelen, että mitään ei saa, jos ei edes yritä.

Tahtoisin kuulla erityisesti miesten mielipiteitä. Miten suhtaudutte naiseen, joka kertoo teille haluavansa edetä askel kerrallaan? Entä arvostatteko sitä, jos toinen kertoo melko alussa taustastaan? Miten tällaisesta ongelmasta voisi yrittää päästä eroon, tai ainakin saada toinen ymmärtämään sitä?

Rankoilta kuulostaa noi sun kokemukset ja tosi harmi, että ne vaikuttaa nykyisiinkin ihmissuhteisiisi. Minulla on samanlainen ongelma, vaikka tausta ei olekaan yhtä rankka. En myöskään pysty luottamaan miehiin, joista olen kiinnostunut. Olen kerran ollut 20-vuotiaana korvia myöten rakastunut erääseen mieheen, jonka kanssa olimme ensin ystäviä ja aloimme sitten seurustelemaan. Hän hylkäsi minut ja alkoi seurustelemaan hyvän ystäväni kanssa, mikä kirjaimellisesti särki sydämeni. Silloin ajattelin, että hän oli elämäni mies, enkä enää ikinä löytäisi ketään, jota kohti tuntisin samoin. Se sattui niin paljon, että silloin ajattelin etten enää ikinä halua enää kokea mitään sellaista kipua. Emme koskaan puhuneet asiaa selväksi ja se on jotenkin jäänyt kaivertamaan suhtautumistani miehiin. Lisäksi hänen jälkeensä tapailin miestä, joka myöhemmin paljasti olevansa parisuhteessa. Suhde ei edennyt sen pidemmälle, sillä en todellakaan halunnut tukea hänen pettämistään, mutta sekin on vaikuttanut siihen, että en oikein enää pysty luottamaan miehiin, vaikka pitäisinki heistä.

En millään pysty luottamaan siihen, että he ovat tosissaan minun suhteeni ja olen koko ajan tosi varautunut enkä ole ollut aikoihin edes kunnolla ihastunut kehenkään. En pysty luottamaan siihen, että he ovat aidosti kiinnostuneita minusta ja pelkään, että tunteillani leikitään. En sen vuoksi uskalla päästää heitä lähelleni. Tarvitsen myös tosi paljon aikaa ja tuntuu, ettei kukaan myöskään ole ollut tarpeeksi kiinnostunut, että kärsivällisyys olisi riittänyt muurin yli pääsemiseksi. Ajatus siitä, että joku tekisi minulle samanlailla kuin mies johon oli 20-vuotiaana rakastunut saa minut tosi paranoidiksi ja vihaiseksi.

Viimeisin juttuni päättyi ennen joulua juuri siihen, että olin niin varautunut ja mies mainitsi siitä itsekin. Hän oli tosi mukava ja hellä ja ystäväni sanoivat, että vaikuttaa siltä, että hän on aidosti kiinnostunut. Mainittakoon kyllä, että välillä hänen käytöksensä (sovimme esim tapaamisia, joita hän muutamaan otteeseen perui viime tingassa ja puhui alussa paljon ex-tyttöystävästään) antoi välillä syytä epäilykseen. Menin vain aina ihan lukkoon, jos hän puhui tulevaisuudesta yhtä viikkoa pidemmälle tai mainitsi jotain seurusteluun liittyvästä. En kuitenkaan pystynyt heittäytymään tai ihastumaan häneen, koska jokin sisäinen lukko esti minua. Päässäni aina kuvittelin, että hän vain leikkii tunteillani ja lopuksi suutuin hänelle niin, että sanoin, että olemme liian erilaisia ja homma ei oikein toimi. Vaikka hän nyt ei ollutkaan mikään elämäni mies, pisti se nyt 25-vuotiaana ajattelemaan, että en todellakaan halua, että mahdolliset tulevat parisuhteeni kaatuvat sen takia, että en pysty luottamaan ihmisiin ja antamaan heille mahdollisuutta sen pelossa, että he hylkäävät minut, jos ihastun heihin.
Minulla on muuten siis sama, että pystyn mies- ja naispuolisten kavereiden kanssa olemaan ihan normaalisti, mutta aina, jos on jotain romanttista jännitettä, niin olen sitä varautuneempi mitä kiinnostuneempi olen.

En tiedä onko tämä jokin itsesuojelu-mekanismi, mutta loppujen lopuksi tämä on aika itsetuhoista, sillä en halua työntää ihmisiä pois luotani ja viettää koko loppuelämääni yksin. Haluaisin itsekin päästä eroon näistä esteistä, mutta en oikein tiedä miten. Olisi kanssa kiva kuulla mitä miehet tai naiset ajattelevat ihmisistä, jotka käyttäytyvät näin? Ja miten muut, joilla on samanlaisia ongelmia, ovat saanet ratkaistuksi ne.

 

[vanhapiika]

Huomaan itsessäni tismalleen samanlaista luottamuspulaa kuin edelliselläkin. Kokemukset ovat johdattaneet olemaan epäluottavainen miesten suhteen.

Kun nuorena, n. 19-20-vee seurustelin erään nuorenmiehen kanssa, hän vain tapaili minua salasuhkin, vaikka julkisesti yritti iskeä muita tyttöjä. En kelvannut julkiheilaksi. Myöhemmin seurustelin tietämättäni avoliitossa olevan miehen kanssa. Hän näytteli minulle vapaata miestä. Minut on jätetty aika äkkinäisesti ja alettu seurustella toisen kanssa. Yhden kanssa minulle tuli olo, että niin kauan kuin olin epävarma hänen suhteensa enkä päästänyt itseäni rakastumaan, hän kävi kuumana perääni, mutta kun todella repsahdin häneen, hän aloittikin etääntymisprosessin.

Kaikista näistä toipuminen kesti pitkään, jopa vuoden. On kauhean vaikea luottaa kehenkään, kun kokemuksen perusteella tulee vaan kylmää vettä niskaan.

 

[rohvessori]

Olen 20 ja risat-ikäinen nainen. Olen seurustellut elämäni aikana kolme kertaa siten, että suhde on kestänyt muutamaa kuukautta pidempään.

Ongelmakseni on muodostunut luottamuspula. Kaikki seurustelusuhteeni päättyivät hylkäämiseen. Miehet jättivät minut toisen naisen vuoksi. Lisäksi suhteissa oli muitakin ongelmia, mm. mielenterveysongelmia, vähättelyä, pettämistä ja runsasta päihteidenkäyttöä. Itse käytän vain alkoholia kohtuudella.

Jouduin olemaan poikaystävilleni henkilö, joka monessa suhteessa piti heidät elämässä kiinni. Viimeisimmän kohdalla tilanne oli kaikista karmein. Suhde kesti neljä vuotta. Miehellä oli taustallaan hyvin vaikeat perheolot. Vanhemmilla oli runsasta alkoholinkäyttöä, huonosti menneitä bisneksiä jne. Hänellä oli edelleen aikuisiälläkin myrskyisät välit heihin. Hän lopetti korkeakouluopintonsa kesken, oli holtiton rahan kanssa (ei luottotietoja), käytti runsaasti alkoholia ja lopulta myös huumeita. Yritin saada hänet terapiaan, sillä suuri osa hänen ongelmistaan juontui selkeästi käsittelemättömistä lapsuuden ja teini-iän ristiriidoista, mutta hän ei suostunut. (Mies myönsi masennuksensa vasta eromme jälkeen, ja hankki itselleen apua. ) Suhde päättyi siihen, että mies jätti minut sähköpostiviestillä ja lähti toisen naisen matkaan. Hän oli myös pettänyt minua ainakin neljän naisen kanssa. Kohtelu oli välillä hyvin tylyä, ja jouduin katsomaan hänen kohellustaan. Mies harjoitti minua kohtaan seksuaalista väkivaltaa, ja hän oli seksiriippuvainen. Hän pakotti minut seksiin, sekä tekemään sellaisia asioita joita en olisi halunnut, usein äärimmäisen kivuliaitakin. Ja jos en olisi halunnut seksiä, hän alkoi tolkuttaa miten outo olen, ja että olen huono tyttöystävä. Naisten vaivat tai edes 39 asteen kuume eivät olleet riittäviä syitä seksistä kieltäytymiselle. Jälkeenpäin olen surkutellut, että miksi jaksoin sitä niinkin kauan. Miehessä oli myös puoli, joka oli empaattinen ja rakastava, mutta ongelmia oli valtavan paljon. Hän syytti eron yhteydessä minua "masentavaksi" vaikka alakuloisuuteni oli pitkälti omaa reagointiani hänen ongelmiinsa!

Lisäksi oma isäni on alkoholisti, mikä on jättänyt minuun syvät jäljet. Totuin siihen, etten voi luottaa toiseen vanhempaani, ja kaikkeen hänen sanomaansa tuli suhtautua varauksella. Ihan minkälaista käytöstä tahansa saattoi odottaa, ja kavereita kutsuessa joutui olemaan varpaillaan. Hän esim. nolasi minut täysin tuodessani ensimmäistä kertaa ensimmäisen poikaystäväni kylään. Tällä on ollut minuun iso vaikutus.

Minua on myös kiusattu aikoinaan koulussa usean vuoden ajan. Kiusaaminen ilmeni haukkumisena, syrjimisenä ja lievänä väkivaltana. Kun olin 14-15-vuotias, pidin itseäni rumana, vastenmielisenä ja outona. Jouduin kerran vaihtamaan luokkaakin tämän vuoksi. Vasta n. 25-vuotiaana, saatuani hyviä sanoja ulkonäöstäni, älykkyydestäni ja lahjoistani aloin uskoa, etten ole sellainen.
Mutta kaikki tämä on aiheuttanut sen, että olen joutunut syömään kahteen otteeseen kuukausien mittaisen jakson masennuslääkkeitä, sekä käymään terapiassa.

Myös parisuhteen muodostaminen on valinta ja sinulla on oikeus valita kaikessa rauhassa sinulle sopiva kumppani. Älä hanki tuttavuuksia ravintoloista, vaan käytä mielummin netin deittisivustoja, joissa profiilien perusteella voit valita sopivaa deittiseuraa. Miestä ei kannata heti päästää kotiinsa, vaan ottaa kevytkenkäisellä deittaamisella selvää, kuka tyyppi oikein on miehiään. Varovasti edeten joka tapauksessa. Sinunkin tilanteessasi näyttäisi deittailu olevan ainut oikea vaihtoehto. Sitten karsinta käyntiin: ei linnakundeja, ei paniikkiongelmaisia yms., ei vailla koulutusta olevia, ei autottomia.

Sinulle sopivin deittikumppani olisi jokin pehmomies tai nörttityylinen. Huom. työttömissä maalaispojissakin voi olla melkoisia helmiä, katso vaan, että etes jonkinlainen koulutus löytyy tai mettää muutama kymmen/mielummin sata eekkeriä.

 

[rohvessori]

Huomaan itsessäni tismalleen samanlaista luottamuspulaa kuin edelliselläkin. Kokemukset ovat johdattaneet olemaan epäluottavainen miesten suhteen.

Kun nuorena, n. 19-20-vee seurustelin erään nuorenmiehen kanssa, hän vain tapaili minua salasuhkin, vaikka julkisesti yritti iskeä muita tyttöjä. En kelvannut julkiheilaksi. Myöhemmin seurustelin tietämättäni avoliitossa olevan miehen kanssa. Hän näytteli minulle vapaata miestä. Minut on jätetty aika äkkinäisesti ja alettu seurustella toisen kanssa. Yhden kanssa minulle tuli olo, että niin kauan kuin olin epävarma hänen suhteensa enkä päästänyt itseäni rakastumaan, hän kävi kuumana perääni, mutta kun todella repsahdin häneen, hän aloittikin etääntymisprosessin.

Kaikista näistä toipuminen kesti pitkään, jopa vuoden. On kauhean vaikea luottaa kehenkään, kun kokemuksen perusteella tulee vaan kylmää vettä niskaan.

Kyllä nuori ikäsi luulisi olevan este vakaville parisuhteille. Se nuorten naisten pesänrakentamisinto johtuu vain biologiasta, ja kauhea kilpailu on niistä vähäisistä miehistä, joita kylältä löytyy. Ja niitten takia tälläydytään niin kuin mainosten mannekiinit. Kokeneena rohvessorina sanon sinulle tämän. Nuoruus eletään vain kerran, ei silloin kannata pesiä rakennella eikä hankkiutua raskaaksi, deittaile omanikäistesi miehien kanssa, koulukavereiden esim. Uskon, että koulutuksen tai työharjoitteluiden kautta löydät deittiseuraa, muuta ei sinun iässäsi kannata hakea.

Avoliitot ja muut vakiintumiset kannattaa tehdä sitten vasta myöhemmällä iällä. Näethän kun lähdetään vakiintuneeseen parisuhteeseen, missä asutaan yhdessä, silloin ei barbinuket riitä, pitää arki luistaa, luonteiden pitää sopia toisilleen, pitää osata yhdessä pyörittää taloutta ja ottaa vastuuta raha-asioista. Se kokonaisuus ei toimi, jos toinen on täysi kakara ja shoppailee ja tuhlailee kaikki rahansa rätteihin, meikkeihin, tekokynsiin ja salonkikäynteihin.

 

[Eikä vaan luonteiden]

Kyllä nuori ikäsi luulisi olevan este vakaville parisuhteille. Se nuorten naisten pesänrakentamisinto johtuu vain biologiasta, ja kauhea kilpailu on niistä vähäisistä miehistä, joita kylältä löytyy. Ja niitten takia tälläydytään niin kuin mainosten mannekiinit. Kokeneena rohvessorina sanon sinulle tämän. Nuoruus eletään vain kerran, ei silloin kannata pesiä rakennella eikä hankkiutua raskaaksi, deittaile omanikäistesi miehien kanssa, koulukavereiden esim. Uskon, että koulutuksen tai työharjoitteluiden kautta löydät deittiseuraa, muuta ei sinun iässäsi kannata hakea.

Avoliitot ja muut vakiintumiset kannattaa tehdä sitten vasta myöhemmällä iällä. Näethän kun lähdetään vakiintuneeseen parisuhteeseen, missä asutaan yhdessä, silloin ei barbinuket riitä, pitää arki luistaa, luonteiden pitää sopia toisilleen, pitää osata yhdessä pyörittää taloutta ja ottaa vastuuta raha-asioista. Se kokonaisuus ei toimi, jos toinen on täysi kakara ja shoppailee ja tuhlailee kaikki rahansa rätteihin, meikkeihin, tekokynsiin ja salonkikäynteihin.

Pissaamisvehkeiden on sovittava yhteen. Sen tietää vain sovittamalla, elikkä peitto heilumaan...

 

[rohvessori]

Kyllä nuori ikäsi luulisi olevan este vakaville parisuhteille. Se nuorten naisten pesänrakentamisinto johtuu vain biologiasta, ja kauhea kilpailu on niistä vähäisistä miehistä, joita kylältä löytyy. Ja niitten takia tälläydytään niin kuin mainosten mannekiinit. Kokeneena rohvessorina sanon sinulle tämän. Nuoruus eletään vain kerran, ei silloin kannata pesiä rakennella eikä hankkiutua raskaaksi, deittaile omanikäistesi miehien kanssa, koulukavereiden esim. Uskon, että koulutuksen tai työharjoitteluiden kautta löydät deittiseuraa, muuta ei sinun iässäsi kannata hakea.

Avoliitot ja muut vakiintumiset kannattaa tehdä sitten vasta myöhemmällä iällä. Näethän kun lähdetään vakiintuneeseen parisuhteeseen, missä asutaan yhdessä, silloin ei barbinuket riitä, pitää arki luistaa, luonteiden pitää sopia toisilleen, pitää osata yhdessä pyörittää taloutta ja ottaa vastuuta raha-asioista. Se kokonaisuus ei toimi, jos toinen on täysi kakara ja shoppailee ja tuhlailee kaikki rahansa rätteihin, meikkeihin, tekokynsiin ja salonkikäynteihin.

Tämä siis oli tarkoitettu Lukossa-kirjoittajalle.

 

[________]

Mikään ei ole vanhoille tätilöille ja setilöille kivempaa katottavaa kuin vastarakastuneet nuoret treffeillä.