En tiedä vieläkään "miksi haluaisin isona"...

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja kotiäiti 23 v
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
K

kotiäiti 23 v

Vieras
Niin... Olen 23 v kotiäiti eikä minulla ole vieläkään ammattia, saatika oikein edes hajua että mitä sitä haluaisin lähteä opiskelemaan. Olen käynyt lukion ja sieltä todistus on ihan hyvä.

Meillä on nyt kaksivuotias tytär ja vielä ensi talven aion hoitaa häntä kotosalla, mutta viimeistään sitten keväällä pitäisi tietää että mihin sitä hakisin. Asutaan tämmöisellä keskikokoisella paikkakunnalla jossa tarjonta ei nyt ihan päätä huimaa, pieni ammattikorkea on ja ammattikoulun puolella sitten enemmän koulutusvaihtoehtoja. Ammattikorkean olen jo aika lailla unohtanut, siellä ei ole mitään minua vähääkään kiinnostavaa. Ammattikoulun puolelta löytyisi mm. eri suuntautumisvaihtoehtoja lähihoitaja- puolella, lastenohjaajaksi voisi opiskella ja sitten olisi jotain juttuja luonnonvara-alan puolella.

Ajattelin jo hetken että hakisin lähihoitajakouluun tai tuonne lastenohjaajaksi, voisin olla töissä päiväkodeissa tai muualla lasten parissa. Nyt olen alkanut kyseenalaistamaan että onkohan sittenkään minun juttu, olen kuitenkin ulkoilmaihminen ja pelkään että kyllästyn ko. työhön. Jaksaako sitä sitten kuitenkaan vielä töissäkin niitä lapsia, kun kotonakin on..? Joku puutarha-ala tai maatalousala tuntuisi enemmän omalta, mutta oman yrityksen eli tilan perustaminen ei oikein tunnu realistiselta ja tätini on puutarhuri ammatiltaan ja töissä kaupungilla (hoitaa puistoja ym.) eikä talviksi riitä alan töitä. :(

Mistä sitä tietää mikä se oma juttu on, että mitä sitä haluaisi ja jaksaisi koko loppuelämänsä?
 
Kannattaa ajatella laaja-alaisesti. Eivät esim. kaikki insinöörit vietä koko päivää sisällä. Mieti, että millaista elämää haluaisit elää tulojen puolesta, mitkä ovat vahvuuksiasi, mitkä heikkouksiasi, miten sovellettavissa tutkinto on erilaisiin töihin? Jos vaikka ajatellaan esimerkkinä, että jos saa jonkun nopean mutta kapean puutarha-alan tutkinnon tehtyä, on se sitten sitä se työ, jos ei hanki lisäkoulutusta. Joku laajempi kokonaisuus voi kuulostaa paperilla tylsältä, vaikka insinööri tai tradenomi, mutta heillä on sitten enemmän valinnanvaraa mitä tehdä, on se sitten puutarhasuunnitelmien tekemistä, metsien hoitoa taikka kasvistarhan hoitotuotteiden myymistä.
 
Tulojen ei tarvitsisi ihan kauhean isot olla, pääasia olisi että siellä töissä todella viihtyisi...

Maatalousalan tutkinto kiinnostaisi oikeastaan kovastikin mutta mietityttää se työllistyminen kun ei omaa tilaa ole. Ammattikoulun puolella olisi Maatalousalan perustutkinto - Eläintenhoitajan koulutusohjelma jossa keskitytään ilmeisesti suurimmaksi osaksi lehmiin ja hevosiin. En ole oikein edes selvillä että minne kaikkialle tuolla koulutuksella voisi työllistyä... Lomittajaksi on ihan oma koulutusohjelma mutta siitä en ole oikein hyvää kuullut (tuttuvani on lomittaja ja aikoo nyt vaihtaa ammattia).
 
Jaa-a, esitit erittäin hyvän kysymyksen...olin itse aikoinani kiinnostunut biologiasta, matematiikasta, puutarha-alasta, käsitöistä ja tietojenkäsittelystä. Myös minulla tuo puutarha-alan ammatti olisi ollut se ihanteellisin vaihtoehto, mutta se ei välttämättä olisi tuonut leipää pöytään. Toinen toiveammattini olisi liittynyt käsityöalalle. Olosuhteet olivat sellaiset, että käväisin hätäpäissäni suorittamassa merkonomin tutkinnon kirjanpitolinjalta. Päivääkään en sitä työtä tehnyt, mutta sillä tutkinnolla pääsin kiinni työelämään ja työskentelin useita vuosia eräässä valtion virastossa sosiaalipuolen hommissa. Tällä hetkellä tilanne on se, että olen valtiolla IT-asiantuntijana kehittämässä tietojärjestelmiä. Mitä tällä tahdon sanoa, on se että nyt tekemäsi valinta ei automaattisesti tarkoita sitä, että olisit loppuikäsi sidottu nyt tekemääsi valintaan.
 
Kannattaa ajatella laaja-alaisesti. Eivät esim. kaikki insinöörit vietä koko päivää sisällä. Mieti, että millaista elämää haluaisit elää tulojen puolesta, mitkä ovat vahvuuksiasi, mitkä heikkouksiasi, miten sovellettavissa tutkinto on erilaisiin töihin? Jos vaikka ajatellaan esimerkkinä, että jos saa jonkun nopean mutta kapean puutarha-alan tutkinnon tehtyä, on se sitten sitä se työ, jos ei hanki lisäkoulutusta. Joku laajempi kokonaisuus voi kuulostaa paperilla tylsältä, vaikka insinööri tai tradenomi, mutta heillä on sitten enemmän valinnanvaraa mitä tehdä, on se sitten puutarhasuunnitelmien tekemistä, metsien hoitoa taikka kasvistarhan hoitotuotteiden myymistä.

Insinöörin ja tradenomin papereilla ei paljoa puutarhasuunnitelmia tehdä eikä myöskään laadita metsäsuunnitelmia, kyllä näillekin aloille vaaditaan ihan kyseisen alan täsmäosaamista. Olisin aika tavalla huolissani, jos minun tilalleni kävisi joku tradenomi pelkällä kaupallisen alan osaamisellaan vetäisemässä hakkuusuunnitelman ym.
 
[QUOTE="vieras";28529558]Insinöörin ja tradenomin papereilla ei paljoa puutarhasuunnitelmia tehdä eikä myöskään laadita metsäsuunnitelmia, kyllä näillekin aloille vaaditaan ihan kyseisen alan täsmäosaamista. Olisin aika tavalla huolissani, jos minun tilalleni kävisi joku tradenomi pelkällä kaupallisen alan osaamisellaan vetäisemässä hakkuusuunnitelman ym.[/QUOTE]

No, metsien hoidolla meinasin kyllä tradelle sitä taloudellista puolta, kuten että mitä myydää nyt kun seurataan markkinahintoja ja metsän ikää sekä kuntoa.
 
Kyllä lastenhoitotyössä saa ulkoilla! Ulkona ollaan päivittäin pari tuntia ainakin. Itsestä on kiinni, kuinka paljon liikut sitten siellä. Kyllä lastenhoitotyötä jaksaa tehdä, vaikka on pieniä lapsia itsellä. Omien lasten hoitaminen on ihan erilaista kuin hoitolasten.
 
No, metsien hoidolla meinasin kyllä tradelle sitä taloudellista puolta, kuten että mitä myydää nyt kun seurataan markkinahintoja ja metsän ikää sekä kuntoa.

Mitä ihmeen taloudellista puolta, voisitko selittää hieman tarkemmin? Sehän nimenomaan vaatii sitä tietämystä siitä metsänhoidosta. Meinaat vai että joku metsänhoitaja käy "tradelle" kertomassa arvion puuston kehitysasteesta ja odotusarvokertoimista ja se "trade" sitten käy kertomassa asiakkaalleen, että "juu, nyt kannattaa myydä". Vai tekeekö se "trade" sen hakkuusopimuksen "metsäliiton" miehen kanssa vai valitseeko kenties parhaan tarjouksen. Sori vaan, mutta tästä sain kyllä nyt päivän parhaat naurut :)
 

Yhteistyössä