Hae Anna.fi-sivustolta

En tiedä mitä ajatella!

Viestiketju osiossa 'Ihmissuhteet' , käynnistäjänä Kissankello, 14.06.2018.

  1. Kissankello Uusi jäsen

    liittynyt:
    14.06.2018
    Viestejä:
    1
    Saadut tykkäykset:
    0
    Onko teillä ajatuksia tilanteestani. Minulla on pitkä parisuhde yli 20 vuotta takana. Olen viimeiset viisi vuotta miettinyt avioeroa. Välillä on hyviä hetkiä ja en ole halunnut luovuttaa vaikka olen avioliitossani yksinäinen. Olin mieheni kanssa eräässä juhlassa jossa seurueeseen kuului minulle ennestään tuntematon mies. Tulimme tämän miehen kanssa mukavasti juttuun ja hän huomio minua erityisesti illan aikana. Suorastaan kaappasi hoiviinsa, kun mieheni oli poistunut. Mieheni ei siis ollut enää lopuksi paikalla ja oli jo alkuillasta pannut merkille, että tuo toinen mies on liian kiinnostunut minusta... Annoin asian olla kuitenkin. Lopulta tuli viikkojen päästä asia jonka vuoksi jouduin ottamaan häneen yhteyttä. Siitä alkoi viestittely ja puhelut sekä pari tapaamista. Ei suuria juttuja. Huumorilla flirttiä, pieniä hipaisuja jne. Ihastuin ihan helvetillisellä voimalla. Tämä mies on kaikkea sitä mitä olen elämäni toivonut! Lopulta tunnustin ihastuneeni ja hetken kuluttua tuo mies oli tykännyt fb:ssä perhekuvasta vuoden takaa ja laittoi viestin, että älä tuhlaa voimiasi häneen, se ei tuota tulosta. Juttelimme kahden tunnin puhelun (FaceTime) tämän jälkeen parin päivän päästä. Hänellä oli koko ajan aurinkolasit päässä? Ajattelin, että ei sitten kiinnostanut, Ok. Hän on kuitenkin laittanut muutamia tikusta asiaa viestejä, vannottanut etten saa jäädä yhteisestä harrastuksesta pois ja seuraa jokaisen ig:n tarinani 1-5 kertaa päivässä katsomassa. Ei ole muuten mikään ig aktiivi eli ei tykkäile kuvista kenenkään juuri koskaan. Mieheni oli mustasukkaisena tätä kaveria myllyttänyt (itse en ollut paikalla) ja mies oli kertonut, että en kiinnosta häntä tippaakaan (mieheni sanoi että puheet oli sellaiset että hän ei usko asian olevan näin) ja lähetti vielä mieheni möyhennyksen jälkeen viestin minulle ja kopion miehelleni, että meillä ei ole ikinä ollut mitään eikä koskaan tule jne.. Tämän jälkeen hän soitti minulle ehkä 3 kertaa ja sitten vasta vastasin. Puhuimme taas 1-2h puhelimessa. Pyyteli vähän anteeksi ja minä kerroin parisuhteestani. Ihan hirveää sotkua kaikki! Mua ahdistaa! Välitän ja rakastan omaa miestäni ja perhettäni, mutta tuo toinen mies on mielessäni koko ajan. Voisiko hän torjua minut vain pelosta, järkisyistä yrittää tukahduttaa tunteensa? Jos hän on nyt minulle se oikea? Niin vähän uskon! En voi kuin yrittää unohtaa, olen ihan toimintakyvytön!!! Mitä luulette tuon miehen ajattelevan? Minusta?
     
  2. vierailija Vierailija

    No olisiko niin, että kun olet eroa harkinnut jo viisi vuotta, niin etsit jotain pelastusrengasta toisesta miehestä, jotta kykenet eroamaan. Toisin sanoen kun ihminen osoitti sinulle ystävällisyyttä, tulkitset sen kiinnostukseksi. Ehkä tämä mies ymmärtää sen, varsinkin jos olet pulputtanut koko parisuhdehistoriasi hänelle. Ei kukaan halua olla väline toiseen vaiheeseen ihmisen elämässä. Älä rakenna itsetuntoasi miesten kiinnostuksen varaan.
     
  3. vierailija Vierailija

    Kuulostaa tutulta, olen itse ollut joskus hieman samanlaisessa tilanteessa. Parisuhde ei oikein toiminut ja olin pohtinut eroa pitkään. Sitten tuli mies johon ihastuin (rakastuin) järisyttävällä voimalla. Jouduin pohdiskelemaan tunteitani ja ajatuksiani paljon, ja pyörittelin asioita joka kantilta. Loppujen lopuksi tulin siihen tulokseen, että jos parisuhteessa ollessa koen sellaisia tunteita johonkin toiseen, on parisuhteessa jotain oikeasti vialla. Mietin voiko parisuhteeni muuttua paremmaksi... no ei ollut muuttunut edellisten vuosienkaan aikana vaikka ongelmista oli puhuttu. Tulin siihen tulokseen että on parempi erota.

    Siinä vaiheessa kun tein päätöksen erosta, en tiennyt ihastukseni tunteista tai ajatuksista. Tulin vain siihen tulokseen että exäni ei ainakaan ollut minulle "se oikea". En tiennyt oliko ihastukseni, tai oliko kukaan. Myös tuo ihastukseni oli tahollaan naimisissa, mutta meistä tai mistään sen suuntaisesta ei oltu puhuttu.

    No... loppujen lopuksi ihastukseni on tätä nykyä eronnut myös ja olemme onnellisesti parisuhteessa. Mutta kehotukseni on se, että tässä vaiheessa älä mieti tulevaisuutta muuten kuin itsesi kannalta. Jos luulet että nykyisen miehesi kanssa asiat voi parantua, niin jatka samaa rataa. Mutta unohda silloin tuo toinen mies. Jos luulet että nykyisesi ei ole se mitä haluat, niin eroa. Ja sitten eron jälkeen voit miettiä tuon toisen miehen osuutta ja roolia elämässäsi. Älä suunnittele siirtojasi muita ajatellen, tai sen perusteella että tuleeko teistä pari vai ei. Mieti vain sitä onko tuo nykyinen suhde hyvä vai ei.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti