en uskalla "tehdä" vauvaa

[Tinsulate83]

APUA! mikä mua vaivaa? Olen jo kohta 28 v., ollut mieheni kanssa 10 vuotta ja naimisissa jo 3 vuotta. Miehellä on ollut "vauvakuume" viime syksystä ja hän olisi jo valmis aloittamaan tulee jo on tullakseen -yrityksen. Mutta miksi minua pelottaa? Rakastan miestäni siittä ei ole kyse ja haluan tehdä hänen kanssaan lapsen...sitten joskus.....

Minua pelottaa aloittaa yritys. Ei pitäisi, on omakotitalo ja molemmilla vakipaikka sekä vakaa parisuhde. Mutta miksi on niin ristiriitaisia tunteita? Nuorempana ajattelin, että teen lapset hyvissä ajoin ennen 30 vuotta...niin suunnitelmat muuttuu, ajatukset muuttuu...

Välillä tulee mieleen että "Hei, kai sitä voisi alkaa yrittämään ja tulee jos on tullakseen!" Mutta sitten menee pupu pöksyyn kun ajattelee asiaa pitkällä tähtäimellä. Mietin, että mitä, jos se vauva tuleekin heti? tai mitä jos se ei tulekaan moneen vuoteen tai jäänkin lapsettomaksi? Mites naperon päiväkodin tai perhepäivähoitajan laita? Mistä sellainen? Kuka kuskaa harrastuksiin? Ajatukset pyörii jo niin tulevaisuudessa, koska en osaa vauvakuumeilla, sillä vauva-arki on niin lyhyt aika....Sen tiedän, että jos en "hanki" lasta niin tulen katumaan sitä vanhempana.

Pelkään myös kehon muutoksia kun vihdoin olen erittäin hyvässä kunnossa. Pelkään vapaa-ajan katoamista. Tulenko hulluksi, jos en pääse juoksu lenkilleni tai jumppaileen ja joudun olemaan vauvan kanssa 24/7?

Onko kenelläkään samanlaisia ajatuksia?
Entä miksi juuri sinä päätit antaa luvan lapsen tulla jos on tullakseen?

 

[Asian sivusta]

Miksi sun pitäis olla 24 h vuorokaudessa vauvan kanssa kun isäkin on kuvioissa?

 

[4rew]

Uskalsin antaa vauvan tulla, koska rakastan miestäni, ja kyllä ne muutkin huolen aiheet, joista en edes tiedä, aina jotenkin sumpliutuu. Ne hoidetaan sitä mukaan, kun eteen tulevat. Ei ne kaikki jutut yleensä kerralla kuitenkaan tule.

 

[tinsulate83]

Juu. Onhan isäkin kuvioissa mukana ja haluaa erittäin paljon olla mukana. Tosin hänen työnsä on reissu luonteista, sille emme voi mitään. Tietenkin vauvan tultua voi mieli muuttua ja hän etsisi kotia läheltä vakaampaa työtä (suh.kot säännöllisillä työajoilla) eikä olisi niin paljoa pois kotoa. Kovasti hän jo suunnittelle, että hän jää koti-isäksi sitten siis, sitten joskus

 

["vieras"]

Kun vauva tulee taloon, ei se tarkoita että äiti on sen jälkeen 24 h kodissaan vauvan vankina. Pääseehän sitä jumppiin ja minne vaan jos miehesikin osallistuu lapsen hoitoon. Tietenkin alussa vauva vie paljon äidin aikaa jos imettää, mut isäkin osaa hoitaa vauvaa siinä missä äiti.

Sä et voi etukäteen tietää saatko edes lapsia, vai tuleeko heti, mut sit kun tärppää on 10 kk aikaa totutella vauvan tuloon. Ja itsensä saa hyvään kuntoon myös vauvan jälkeen jos haluaa.

Kannattaa elää tätä hetkeä ja tätä päivää, eikä vuosia eteenpäin. Ja kaikille ei välttämättä tule koskaan sitä vauvakuumetta jos sitä meinaat odotella.

 

["poks"]

Luotin klassiseen lausumaan "elämä kantaa".

 

[fgdf]

Normaaleja tunteita(tai ehkä vähän voimakkaita), mitä ihmiselle tulee, kun on kuitenkin suuersta ja vastuullisesta asiasta kyse. Samanlaisia oli minullakin, että miten kaikki muuttu jne. totta kai kaikki muuttuukin lapsen myötä, kun on vastuussa pienen ihmisen elämästä seuraavat 18-vuotta. Uskon kuitenkin, että mitä pidemmälle lapsentekoa lykkäät, niin tunteet vain voimistuvat. Eihän se lapsi muuta elämää kuin vain parempaan suuntaan. Ja ihan hyvin sitä pystyy vielä harrastamaan ja elämään omaakin elämää lapsen jälkeenkin, varsinkin kun isä on myös hoitamassa. Me ainakin molemmat harrastetaan edelleen harrastuksiamme ja sitten tulee eteen paljon harrastuksia ja puuhaa mihin ottaa lapsen mukaan ja nauttii niistä. Usko pois, asiat vain menevät automaattisesti sen mukaan miten niiden kuuluukin mennä kun se lapsi on kuvioissa, ihme kyllä sen lapsen edun vaan laittaa sitten kaiken edelle, eikä ehkä edes kaipaa enää niitä asioita mitä ennen teki Ei kannata liikaa miettiä....

 

["abc"]

Kyllä yhden lapsen kanssa pärjää hyvin. Sä voit nyt ensialkuun keskustella kaikki askarruttavat asiat miehesi kanssa läpi. Ja jututa jotakuta lähimailla olevaa äitiä: missä vauvakerhoissa hän käy tai tietää ihmisten käyvän, missä kuntosalilla on lastenhoito järjestetty tms. eli otat selvää niin ei tule paniikkia. Raskausaikana voit kuntoilla ja pitää itsestäsi huolta, tietysti ei mitään rääkkiä, mutta silti.

Mä sain esikoisen 31 vuotiaana ja ei sulla mitään hirveää paniikkia ja kiirettä ole. Mä säästin pari vuotta rahaa, jotta sain olla 2v. lapsen kanssa rauhassa kotona. Vauva-aikana kävin vaunulenkeillä ja myöhemmin muskarissa, joskus myös perhekerhossa. En missään nimessä olisi halunnut viedä pientä huonosti nukkuvaa hoitoon ja rääkätä itseäni töiden ja lastenhoidon kanssa. Kaksi vuotta keskityin lapseen ja kotiin ja hyvin meni Mulle oli harrastuksia ja omaa aikaa tärkeämpää se, ettei tarvitse heti kiiruhtaa töihin.

 

["alma"]

Mulla oli ihan samanlaiset ajatukset. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vauvakuumetta, tosin ei miehelläkään. Molemmilla kuitenkin ihan selkeä ajatus siitä, että lapsi(a) joskus halutaan. Me vatvottiin asiaa pari vuotta, ja sitten vaan jätettiin ehkäisy, ikää tuolloin vähän yli 30v. Meillä tärppäsi oikeastaan heti.
Hetken vähän hirvitti, mutta mitään kauhun tunnetta ei kyllä tullut. Nyt tyttö reilu 1v, ja kaikki onmennyt hyvin.
Niinkun muutkin ovat sanoneet, niin onhan sillä lapsella isä, joten et sinä sen muksun kanssa jumissa ole. Minusta tuntuu, että vauvavuosi on ollut yhtä lomaa. Jos talouskin on kunnossa, niin saahan sitä apua vaikka palkattua, jos sitten siltä tuntuu.

 

[Uuteen elämään]

Pikkuvauva aikan, eli 1.vuoden lapsessa on todella kiinni, hiukan lapsestakin riippuen. Se on kuitenkin pieni panos pitkällä tähtäimellä. Siitä eteenpäin ainakin meillä on elämä normalisoitunut, ja monenlainen on mahdollista. Lapsen kanssa huonoja puolia riittää, niinkuin nyt kaikissa elämän suurissa päätöksissä, mutta se on myös niin uskomattoman rikastuttavaa ja upeaa, ettei sitä hintaa edes muista kuin niinä huonoina päivinä.

Mitä lapsen saaminen sitten tarkoittaa? Se ei ole omasta elämästä luopumista, se on oman elämän rikastuttamista, uusi aluevaltaus. Minusta yksi vanhemmuuden upeimmista asioista on se rakkauden tunne jota saa lapsen kanssa päivittäin kokea. Omista tarpeista joutuu antamaan usein periksi hetkellisesti, mutta ei vuosiksi vaan niiksi hankaliksi hetkiksi.
Lapsen saaminen tarkoittaa itsesi sitomista lapsen isään loppuelämäksenne. Avioliitot, talot ja asuinapkkakunnat voi purkaa mutta vanhemmuutta ei voi peruuttaa (vaikka toki käytännönratkaisuja tehdäänkin). Ehkä pelkäät tätä?
Lapsen saaminen minulle tarkoittaa itsensä sitomista johonkin itseään suurempaan, mahdollisuuteen antaa hyvä alku aivan uudelle elämälle. Tilaisuus jonka toivon toistuvan,mutta varmaa se ei ole ikinä.
Lapsen saaminen on myös aina hyppy tuntemattomaan. Sinun lastasi ei ole kellään muulla, eikä kukaan muu ole sinä. Teidän tuleva tarinanne on teidän, eikä kukaan voi tietää millainen se on ennekuin sitä elää. Se vaatii rohkeutta, mutta sitä päin mitä pelkää pitäisi muutenkin elämässä pyrkiä.

Lapsen kanssa viimein tulin sinuiksi epätäydellisyyteni ja inhimillisyyteni kanssa, senkin kohtaaminen voi pelottaa.

Uskon, että sinun olisi hyvä hypätä tähän tuntemattomaan, tunnut haluavan sitä jossain syvällä vaikka käytäntö jännittää. Se mitä tulee, niin selviät siitä kyllä. Ja siitä ei tarvitse selvitä yksin, apua on tarjolla paljon.

Onnea yritykseen!

 

[meah]

Entä miksi juuri sinä päätit antaa luvan lapsen tulla jos on tullakseen?

Mä olin 19-vuotias silloin. En tiennyt mitä muuta haluaisin elämältäni, mutta tiesin ihan varmasti haluavani lapsia, aloitin siis siitä.
Onneksi.

 

["jeps"]

Mulla ihan samat fiilikset ja ikää 27v. Tosin pohdin nyt asiaa ja tulin siihen tulokseen, että kun olen epävarma ja ei ole vauvakuumetta tai suurempaa halua just nyt (vaikka tavallaan voiskin jo), niin odotan parempaa hetkeä.

Olen vasta niin nuori, että ehtii sitä myöhemminkin. Mies siis ihan valmis. Tuon päätöksen myötä kivi vierähti sydämeltä ja en ole koko vauva-asiaa nyt miettinytkään sen kummemmin. Ehkä se mun kohdalla oli vaan jotain normien mukaan menemisen painetta. Toki mä joskus lapsen tahdon, mutta ei mun ole mikään pakko tehdä sitä nyt.

 

["vieras"]

Joo on lapsella isä, mutta miten osallistuva loppupeleissä. Ja vartaloon tulee muutoksia, se on varma. Eikä aina niin ihania muutoksia.

 

[samoissa mietteissä ollut]

Kirjoituksesi oli kuin minun kynästäni pari vuotta sitten!

Täytän tänä vuonna 30 vuotta, mies on 33 v.

Meillä on nyt tilanne sellainen, että vauvalle on annettu mahdollisuus
Koimme tammikuussa varhaisen keskenmenon, jonka kokeminen vahvisti päätöstä, että haluamme lapsen.

 

[Tinsulate83]

Kiitos kaikille vastanneille. Ihanaa että en ole ainoa ihminen joka näitä asioita on miettynyt tai miettii. Ajattelin jo että olen jotenkin ihan luonnon friikki nainen joka ajattelee tälläisiä tyhmiä juttuja. Ystävien kanssa on vaikea puhua kun kaikilla on jo lapsia, mutta he kokevat äitiyden elämän tehtäväkseen eivät osaa ajatella, että jollain voisi olla tälläisiä tuntemuksia kuin minulle on.

Kauniisti kirjoititte omia näkemyksiä, niin hän se vaan on että elämä kantaa.

Luen vastauksianne varmaan vielä monta kertaa läpi.
Hyvää tulevaa kesää kaikille!

 

[..]

voi että minua jälkikäten harmitti kun samanlaisessa tilanteessa ootti ja epäröitsi jne. sitten kun se vauva oli sylissä niin tuntu tosi typerältä että ei ollu 'hankkinu' sitä jo vuosia sitten. tai siis tuntu aivan merkityksettömältä se siihenastinen elämä.