Q
queen of my life
Vieras
Olen ollut reilun kaksi vuotta sinkkuna ja viime aikoina kaivannut parisuhdetta, toista ihmistä rinnalleni. Muutamia lyhyitä "sutinoita" on ollut, mutta ei mitään vakavaa.
Nyt olen tavannut miehen joka on kaikkea mitä olen toivonut.
Pitkä, roteva, tatuoitu, söpö, tekee hemmetin hyvää ruokaa, osallistuu kotitöihin, on älyttömän hauska ja huumorintajuinen, suorastaan palvoo minua, haluaa olla mun kanssa ja tehdä mut onnelliseksi, on ollut pitkissä ja lyhyissä suhteissa, tykkää lapsista ja siis kaikki on ok.
Mutta mua onkin nyt yhtäkkiä alkanut pelottaa oman vapauden menettäminen.
Mä en halua luopuakaan mun vapaudesta ja sinkkuelämästä. Olen rakentanut näiden vuosien aikana itselleni ja lapsilleni (2kpl) omat rutiinit ja elämän, ollaan totuttu siihen että ollaan kolmistaan.
Olen tosi ihastunut tuohon mieheen, mutta nyt yhtäkkiä ihastus onkin muuttunut ahdistukseksi.
Mies on sitä mieltä, että parisuhteessakin voi olla itsenäinen eikä ole mua kahlitsemassa tai naimisiin ryntäämässä, ymmärtää mun ajatukset ja silti mua ahdistaa.
En ymmärrä itseäni. Sit sellainen pinnallinen puoli, että tällä miehellä on selkäkarvoja ja rintakarvoja ja mä en vaan kestä..... :ashamed:
Puhukaa ny jumankauta mulle järkeä, ei normaali ihminen voi tälleen ahdistua ja antaa homman kaatua johki selkäkarvoihin.
Nyt olen tavannut miehen joka on kaikkea mitä olen toivonut.
Pitkä, roteva, tatuoitu, söpö, tekee hemmetin hyvää ruokaa, osallistuu kotitöihin, on älyttömän hauska ja huumorintajuinen, suorastaan palvoo minua, haluaa olla mun kanssa ja tehdä mut onnelliseksi, on ollut pitkissä ja lyhyissä suhteissa, tykkää lapsista ja siis kaikki on ok.
Mutta mua onkin nyt yhtäkkiä alkanut pelottaa oman vapauden menettäminen.
Mä en halua luopuakaan mun vapaudesta ja sinkkuelämästä. Olen rakentanut näiden vuosien aikana itselleni ja lapsilleni (2kpl) omat rutiinit ja elämän, ollaan totuttu siihen että ollaan kolmistaan.
Olen tosi ihastunut tuohon mieheen, mutta nyt yhtäkkiä ihastus onkin muuttunut ahdistukseksi.
Mies on sitä mieltä, että parisuhteessakin voi olla itsenäinen eikä ole mua kahlitsemassa tai naimisiin ryntäämässä, ymmärtää mun ajatukset ja silti mua ahdistaa.
En ymmärrä itseäni. Sit sellainen pinnallinen puoli, että tällä miehellä on selkäkarvoja ja rintakarvoja ja mä en vaan kestä..... :ashamed:
Puhukaa ny jumankauta mulle järkeä, ei normaali ihminen voi tälleen ahdistua ja antaa homman kaatua johki selkäkarvoihin.
