En ymmärrä miehiä!

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja aargh
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
A

aargh

Vieras
Tai no en ymmärrä exääni, ihan täyttä leikittelyä mun tunteilla! :(
Ollaan erottu aikoja sitten, kahdesti olen hänelle kertonut haluavani hänet takaisin. Ekasta kerrasta on jo melkein parisen vuotta, toinen ihan tässä lähiaikoina.
Nuo pari vuotta noiden tunnustusten välissä olen yrittänyt esittää vihaavani häntä ja olen esittänyt reipasta ja että kykenisin ystävällisiin väleihin hänen kanssaan. Todellisuudessa olen koko ajan ollut aivan rikki ja nyt en enää jaksa vetää roolia.
Ikävissäni olen keksinyt asioita joiden takia voisin nähdä häntä ja jopa viettää aikaa hänen kanssaan.
Mutta sitä en ymmärrä, miksi hän tarttuu syöttiin joka kerta ja aina nähdään kun vaan keksin sille aihetta?! Hän tietää varmasti että teen sitä vain koska kaipaan häntä niin mielettömästi ja hän joutuu katsomaan kun esitän normaalia mutta pidättelen itkua koko ajan ja salaa pyyhin kyyneleitä. Viime aikoina hän on myös alkanut esim autossa soittamaan lempibiisejäni, hän yrittää keskustella kanssani entistä enemmän ja hakee katsekontaktiakin koko ajan (mikä on hankalaa koska suurimman osan ajasta tuijotan lattioita kun hän on paikalla). En vaan ymmärrä miten hän voi olla kuin ei muka huomaisi mun itkemistä ja miten hän kykenee olemaan niin normaalisti mun seurassa, kun itse teen vieressä täyttä kuolemaa...
 
Olen kertonut... Myös yhteinen kaverimme on asiasta hänelle huomauttanut... Silti hän kylmärauhallisesti antaa mun ikävissäni temppuilla ja itse on kuin ei mistään mitään tietäisikään...

Siis MITÄ hänen oikein pitäis tehdä? Ruveta rakastamaan sua? Jos ei se vaan onnistu, niin ei se sitten onnistu vaikka häntä kuinka säälittäis sun säälittävyytes...
 
Siis MITÄ hänen oikein pitäis tehdä? Ruveta rakastamaan sua? Jos ei se vaan onnistu, niin ei se sitten onnistu vaikka häntä kuinka säälittäis sun säälittävyytes...

No nimenomaan lakata säälimästä! Itse hän tätä tilannetta pitkittää ja hankaloittaa, tanssimalla mun pillin mukaan. En mä tosissani paljoa sille mitään voi et tekisin mitä vaan että saisin hänet takaisin tai et saisin edes vähäsen viettää aikaa hänen kanssaan. Alkaisi kylmäksi ja lopettaisi sen pelleilyn ja säälipisteiden jakelun, sehän tässä aloituksessa oli se pointti etten ymmärrä miksi hän tekee niin.

Huoh, luojan kiitos meillä ei ole lapsia niin ei olisi mikään pakko olla yhteyksissä, nyt vaan kun saisin päästettyä irti tai mies saisi annettua sen viimeisen iskun...
 
Pitäiskö sun vielä kerran kertoa tunteesi ja se miltä susta tuntuu, ihan avoimesti. Ja jos sekään ei tehoa niin suosittelen että katkaiset ainakin hetkeksi yhteydenpidon. Tsemppiä :)
 
Tekisit selväksi että sun tunteet ei ole ilmaisia, että välität yhä kauheasti, mutta joko häntäkin kiinnostaa ta sitteni se on hyvästit toistaiseksi, valitse siitä. Tuollainen voi selkiyttää säätöä ja säästät itseäsi kiduttavalta tilanteelta ja omanarvontuntosi pysyy.
 
No tämä tilanne on mun osalta jatkunut jo todella pitkään, ja mä olen monesti yrittänyt katkaista välejä. Mutta aina se vaan menee siihen että päädyn ottamaan yhteyttä... Mies on vasta nyt lähiaikoina alkanut ystävälliseksi mua kohtaan. Siksi olenkin taas niin hajalla.

Ja niin, kiitos. Et sä ole niin kamala kuin mitä muut täällä palstalla väittää.
 
Poista numero puhelimesta ja peitä facessa. Itseäs kiusaat, mies saattaa jopa nauttia kun saa sut kiemurtelemaan.

Joku roti nainen, nyt päätät ettet enää ota yhteyttä.
 
[QUOTE="aap";30176378]No tämä tilanne on mun osalta jatkunut jo todella pitkään, ja mä olen monesti yrittänyt katkaista välejä. Mutta aina se vaan menee siihen että päädyn ottamaan yhteyttä... Mies on vasta nyt lähiaikoina alkanut ystävälliseksi mua kohtaan. Siksi olenkin taas niin hajalla.

Ja niin, kiitos. Et sä ole niin kamala kuin mitä muut täällä palstalla väittää.[/QUOTE]

Kiitos sullekin :) Musta sä kirjoitat naisellisella tavalla mukavasti. Joo en mä kai oo hirviö :p

No seuraa tilannetta mut muista itsesikin eli älä aiheuta tuskaa itsellesi liikaa vaan pyri ratkaisemaan tilanne. Oon itse ollu vähän samanlaisessa enkä suosittele.
 
Ethän sä kultapieni voi vaatia, että toinen laittaa stopin sun käytöksellesi. Itse sun täytyy löytää rohkeus lopettaa se yhteydenpito ja tapaamisten vaatiminen. Mies saattaa hyvinkin nauttia siitä vallantunteesta, mikä hänellä on sinuun ja sinä olet se, joka saa siipeensä.

Siihen on varmaan jokin syy miksi hän on ex. Muistele niitä ei niin mukavia puolia hänestä. Ne puolet on edelleen olemassa, ei hän ole sen parempi kuin silloin aikaisemminkaan.
 
No nimenomaan lakata säälimästä! Itse hän tätä tilannetta pitkittää ja hankaloittaa, tanssimalla mun pillin mukaan. En mä tosissani paljoa sille mitään voi et tekisin mitä vaan että saisin hänet takaisin tai et saisin edes vähäsen viettää aikaa hänen kanssaan. Alkaisi kylmäksi ja lopettaisi sen pelleilyn ja säälipisteiden jakelun, sehän tässä aloituksessa oli se pointti etten ymmärrä miksi hän tekee niin.

Huoh, luojan kiitos meillä ei ole lapsia niin ei olisi mikään pakko olla yhteyksissä, nyt vaan kun saisin päästettyä irti tai mies saisi annettua sen viimeisen iskun...

Hankala tilanne, ei oo helppoa päästää irti, mutta jossain vaiheessa olo paranee ja silmät avautuu.
Onko ikinä sanonut Miks käyttäytyy noin, tai ootko kysynyt? Ehkä ei osaa toimia muuten tai sit nauttii sun tunteistas.
 
Yhteistyössä