En ymmärrä yksinhuoltajien kadehtijoita.

[ydinperhe]

En ymmärrä miksi pitää kadehtia yksinhuoltajia?minä ainakin olen onnellinen että minulla on mies joka osallistuu lapsen hoitoon, olen joskus mieheni koulutuksen takia yksin jonkun viikon ja kyllä se on raskasta kun ei ole kahta jakamassa vastuuta.

 

[MorbidMama]

En minäkään. Mutta nostan hattua jokaiselle yh:lle joka saa homman skulaamaan!!!!:flower:

 

["Jutta"]

Kuka sanoo ettei yh:lla voi miestä olla?

 

["vieras"]

Jos on yh, niin ei se sitä tarkoita aina että ex ei olisi kiinnostunut hoitamaan lapsiaan.

 

["äiti"]

[QUOTE="Jutta";23377314]Kuka sanoo ettei yh:lla voi miestä olla?[/QUOTE]

Jos mies asuu samassa asunnossa naisen kanssa, ei kumpikaan ole virallisesti yh.

Miesystävä voi toki olla, mutta ei miestystävältä voi vaatia lasten hoitoa tai elättämistä. Kun asutaan samassa asunnossa, niin sitten hoidetaan koti yhdessä.

Ja yh:llä voi toki olla sellainen tilanne, että ex osallistuu tosi paljon lasten hoitoon ja ostaa näille kaikkea. Sehän on hyvä se, eikä tuollaisella yh-llä pitäisi olla sen rankempaa kuin parisuhteessa elävilläkään.

Tosiasia on kuitenkin se, että on paljon yksinhuoltajia, joilla on huomattavasti suurempi taloudellinen ja hoitovastuu lapsista kuin etävanhemmalla tai parisuhteessa elävillä.

En kahdehdi yhtään.

 

["totuus on"]

Saadessaan tietää raskaudesta naisen pitäisi pystyä näkemään oma tilanteensa kymmenen vuotta myöhemmin eli pitää tuntea itsensä riittävän hyvin, jotta pystyy pärjäämään lapsen kanssa yksinkin ilman katkeraa valitusta kun yksin on niin rankkaa.
Yksin on ihan helvetin rankkaa ja yh ottaa kyllä kaiken mahdollisen avun vastaan ellei ole sitä vastuunsa kantavaa ja osallituvaa yhteishuoltaja-isää lapsilla.
Yksinhuoltajaa pitää sääliä ja lapsia myös mutta kadehtimiseen ei ole aihetta sillä yh on epäonnistunut suhteessaan lapsen isään/isiin ja joutuu kantamaan vastuunsa päättää saattaa lapsi maailmaan kaikesta huolimatta yksin.
Lasta harkitessa toivottavasti jokainen miettii vakavasti, jaksaako lapsensa elättää ja hoitaa tarvittaessa myös yksin vaikka senhetkinen parisuhde toimisikin loistavasti. On aina riski joutua yh:ksi matkan varrella. Puoliso voi vaikka kuolla tai sairastua parantumattomasti, kadota jne...aina ei tarvitse olla huono isä/puoliso ja erota paremman arjen toivossa vaan elämä on yllätyksiä täynnä ja kaikkeen pitää osata varautua järkevällä tavalla ja miettiä pärjääkö tiukan paikan tullen yksinkin....

 

[Anatolia]

Mä en ymmärrä myöskään yksinhuoltajien korottamista jalustalle.

Aika monellakin on kuitenkin sellainen tilanne, että lapset on isällään joka toinen viikko tai viikonloppu, ja muitakin tukiverkkoja on. Ei läheskään kaikki yh:t ole totaali-yksinhuoltajia, tai ylipäätään edes yksinhuoltajia vaan molemmilla vanhemmilla on yhteishuoltajuus.

Silti usein ajatellaan, että yh on aina ja automaattisesti arjen suuri sankari joka kantaa vastuun lapsistaan ja kaikesta muustakin 100% yksin.

Sitäpaitsi, kyllä ydinperheen äitikin voi olla lasten- ja kodinhoidon suhteen täysin omillaan, syystä tai toisesta. Uskoisin, että on ydinperheiden äitejä joiden elämä helpottuisi huomattavasti jos heistä tulisi yksinhuoltajia.

Niin tai näin, ketään en kadehdi enkä ketään jalustalle nosta.

 

[tätä]

Ainut mitä kadehdin yksinhuoltajissa on se vahvuus millä hoitavat homman yksin. Musta ei ois siihen.

 

[Satku-]

Mä en ymmärrä myöskään yksinhuoltajien korottamista jalustalle.

Aika monellakin on kuitenkin sellainen tilanne, että lapset on isällään joka toinen viikko tai viikonloppu, ja muitakin tukiverkkoja on. Ei läheskään kaikki yh:t ole totaali-yksinhuoltajia, tai ylipäätään edes yksinhuoltajia vaan molemmilla vanhemmilla on yhteishuoltajuus.

Silti usein ajatellaan, että yh on aina ja automaattisesti arjen suuri sankari joka kantaa vastuun lapsistaan ja kaikesta muustakin 100% yksin.

Sitäpaitsi, kyllä ydinperheen äitikin voi olla lasten- ja kodinhoidon suhteen täysin omillaan, syystä tai toisesta. Uskoisin, että on ydinperheiden äitejä joiden elämä helpottuisi huomattavasti jos heistä tulisi yksinhuoltajia.

Niin tai näin, ketään en kadehdi enkä ketään jalustalle nosta.

Tässä asiaa !

 

[eronnut mutta onnellisempi]

Mulla on ainakin nyt eron jälkeen yhteishuoltajana, lähivanhempana, paljon enemmän omaa aikaa ja pääsen paljon helpommalla kun mies, lapsen isä, ottaa vastuun lapsesta joka toinen viikonloppu ja yhden päivän niillä viikoilla kun ei ole hänen viikonloppunsa. Yhdessä ollessamme hän ei lapsesta vastuuta ottanut. Olen nyt paljon jaksavampi ja siitä etenkin nautin kun on kuusi vuorokautta kuukaudessa aikaa itselle! Toki se huono parisuhdekkin rajoitti jaksamista.

 

[Idass]

Ite oon ihan totaalisen täysin Yh,mutta itepähän oon tilanteeni valinnut =) Oisin myös voinut tehdä alussa toisen päätöksen raskauden suhteen jne,mutta kun päätin tähän ryhtyä,niin en kyllä aio käydä valittamaan
Ja juu,onhan tää toki joskus vähän voimia vievää,mutta on varmaan jokaisessa lapsiperheessä,kuulu siihen sitten molemmat vanhemmat taikka ei.
Ja lapsen isän kanssa jos olisin,niin olis kaikki vielä paaljon rankempaa
Ja kyllä sitä apua/tukea saa kun vaan osaa ottaa sen vastaan

 

["Tiuku"]

Olen itse samaa mieltä muutaman edellisen kirjoittajan kanssa, ei jalustalle tarvi nostaa yleistäen yksinhuoltajia kuin ydinperheen äitejäkään. Tilanteita ja elämiä on niin monen näköisiä ja varsinkin yksinhuoltajuus tai yksinhuoltaja on niin lavea käsite että sen alle mahtuu vaikka mitä.

Minä olen onnellinen yh, jos tuo lyhenne nyt pitää mainita. Kolme lasta ja eronnut omasta tahdostani. Lasten isä hoitaa lapsiaan joka toinen viikko. Minulla miesystävä joka asuu omassa taloudessaan. Nykyään tuntuu etten kestäisi jos tässä huseeraisi joku toinenkin aikuinen, on helpompi hoitaa kotiarki yksin ja tehdä itse ratkaisut kuin jakaa se jonkun muun kanssa. Miksi aina oletetaan että asiat sujuu helpommin kuin ne jakaa? Olen eri mieltä. Miesystäväni ei osallistu minun talouden perushommiin eikä lastenhoitoon eikä kasvatukseen. Meillä on kahden aikuisen ihmisen suhde ja hyvä niin!

Minun tilannettani on yksi sun toinen kahdehtinut-siis suoraan sanonut sen minulle. Mutta yhtä lailla kadehtijoita voisi olla vaikka eläisin avioliitossa ja ydinperheessä.

 

[Väsynyt opiskeleva yh]

Ite oon ihan totaalisen täysin Yh,mutta itepähän oon tilanteeni valinnut =) Oisin myös voinut tehdä alussa toisen päätöksen raskauden suhteen jne,mutta kun päätin tähän ryhtyä,niin en kyllä aio käydä valittamaan
Ja juu,onhan tää toki joskus vähän voimia vievää,mutta on varmaan jokaisessa lapsiperheessä,kuulu siihen sitten molemmat vanhemmat taikka ei.
Ja lapsen isän kanssa jos olisin,niin olis kaikki vielä paaljon rankempaa
Ja kyllä sitä apua/tukea saa kun vaan osaa ottaa sen vastaan

Mitä apua/tukea saa jos kysyy?? Tukiperheen? Sellaista en halua, olen opiskeleva yh enkä vähiä vapaapäiviä halua olla lapsesta erossa. Perhetyöntekijä? Mutta mitä hyötyä sellaisesta minulle olisi, kun olen arkisin poissa kotoa. Eli mitä apua minä voisin saada?

 

[totaaliyh]

isä ei osallistu mitenkään lapsen elämään, paitsi elarien muodossa, pärjään hyvin, en kaipaa sääliä!
Onhan tosin suhteita, joissa asutaan ydinperheenä, eikä mies siltikään osallistu kuvioihin kotona, eli vois sanoa olevansa yh, vaikkakin suhteessa.

 

[Tönt]

mun elämäni yh:na oli loistava. nautin siitä kun oli vaan minä ja lapset, ei tarvinu stressata mistään ylimääräisestä ja illatkin sai vaan olla. itseensä kanssa. helppoa elämää!! usein on ikävää sitä elämää. :heart:

 

["vieras"]

Itse ajattelisin että totaali yksinhuoltajat asennoituu tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Jos itse jäisin yh:ksi niin se tilanne otettaisiin sellasenaan vastaan kuin se on. Jos vertaa siihen mitä täällä paljon lukee eli mies ei osallistu kovin paljoa kodin-ja lastenhoitoon niin niissä suhteissa nainen pettyy miehen toimintaan mutta yksin ollessa näitä odotuksia ei ole ja asiat tekee itse.

 

[onnelinen eronnut]

[QUOTE="vieras";23377861]Itse ajattelisin että totaali yksinhuoltajat asennoituu tilanteeseen sen vaatimalla tavalla. Jos itse jäisin yh:ksi niin se tilanne otettaisiin sellasenaan vastaan kuin se on. Jos vertaa siihen mitä täällä paljon lukee eli mies ei osallistu kovin paljoa kodin-ja lastenhoitoon niin niissä suhteissa nainen pettyy miehen toimintaan mutta yksin ollessa näitä odotuksia ei ole ja asiat tekee itse.[/QUOTE]

Itse koin juuri tuon, että odottaa toiselta osallistumista ja vastuun jakamista, äärimmäisen rankkana kun sitä ei tapahtunut. Nyt tiedän, milloin vastuun lapsesta ottaa ja minä saan sitä omaa aikaa ja tilaa. Minun ainakin on nyt äärimmäisen paljon parempi olla. Enkä odota kenenkään muun ottavan vastuuta esim kodin siisteydestä, laskujen maksamisesta... kun tiedän levani tässä taloudessa ainut niihin kykenevä.

 

[Yhäri]

Niin no, yksinhuoltajat on vaan jotenkin helppoja ivan kohteita. Mä en ymmärrä millä perusteella nää ennakkoluulot oikein leviää. Yksinhuoltajia ei todellakaan tarvitse sääliä tai palvoa. Jotenkin tuntuu, että muiden ihmisten on helpompi arvostella, kun "olisi pitänyt teitää paremmin ja pitää jalat ristissä, eikä nyt valittaa".

Just tälläset "yht saa kaiken helpolla" valittajat vois kyllä keskittyä omaan elämäänsä ja lapsiinsa. Yh:n raha-asiat on mukamas julkista tietoa ja niihin saa puuttua ja arvostella ihan rauhassa. En minäkään puutu muiden perheiden rahan käyttöön millään tavalla! Eikä se, ettei mun lapseni isä asu samassa osoitteessa anna mitään oikeutta muiden puuttua mun raha-asioihin.

Näköjään pitäisi kulkea lapsen ja mun ryysyissä olla kipeitä ja rumia, että se muita miellyttäis. Elämästä ei missään muodossa sais nauttia ja pitäisi kaikki aika olla kotona kahdestaan lapsen kanssa.

Ja voi jösses sentään. Mitä jos keskityttäis kaikki siihen omaan elämään ja lapsiin. Ihan tavallisia ihmisiä me yhtkin ollaan. Se on vaan helpompi ottaa meidät ivan ja kyttäyksen kohteeksi. Kateelliset ihmiset varmasti puhuu muistakin perheistä ihan yhtä lailla paskaa, yh:n virheet on vaan julkisesti helpompi haukkua.

 

[Idass]

Mitä apua/tukea saa jos kysyy?? Tukiperheen? Sellaista en halua, olen opiskeleva yh enkä vähiä vapaapäiviä halua olla lapsesta erossa. Perhetyöntekijä? Mutta mitä hyötyä sellaisesta minulle olisi, kun olen arkisin poissa kotoa. Eli mitä apua minä voisin saada?

No varmaan sen tukiperheenkin saa,jos siihen tarvetta olis,meillä ei onneksi ole,enkä haluaisikaan sellasta Nää riippuu miun käsityksen mukaan aika lailla siitä,missäpäin asuu,toisaalla on mahollisuus just tuohon perhetyöntekijään taikka lapsiperheiden kotipalveluun..Ja onhan monilla onneksi suku,isovanhemmat,kummit,ystävät jne.
Ja jos heistä on apua,niin kyllä mie ainakin uskallan niiltä sitä pyytää,jos sitä tosiaan joku kerta tarvitsee!
Meilläkään lapsen isä ei osallistu millään tapaa,ja saankin lapsen isovanhemmilleen hoitoon n.kerran kuussa,jolloin saa sitten tovin omaakin aikaa,ja kyllä sitä sitten jaksaa taas paremmin

 

["mä"]

Onneksi jokaisella aikuisella on mahdollisuus ryhtyä yh:ksi. Ei tarvitse kateellisena vierestä kyylätä

 

[Idass]

[QUOTE="mä";23378074]Onneksi jokaisella aikuisella on mahdollisuus ryhtyä yh:ksi. Ei tarvitse kateellisena vierestä kyylätä [/QUOTE]

Näinpä =)

 

["hih"]

[QUOTE="mä";23378074]Onneksi jokaisella aikuisella on mahdollisuus ryhtyä yh:ksi. Ei tarvitse kateellisena vierestä kyylätä [/QUOTE]

Juuri näin.

 

[äääärh!]

En ymmärrä miksi pitää kadehtia yksinhuoltajia?minä ainakin olen onnellinen että minulla on mies joka osallistuu lapsen hoitoon, olen joskus mieheni koulutuksen takia yksin jonkun viikon ja kyllä se on raskasta kun ei ole kahta jakamassa vastuuta.

Älä kuule valita!! Mun äiti on melekeen kakskymmentä vuotta huolehtinu musta ihan yksin!!! Ja oon ylpee siitä!!! Et taida tietää näistä asioista mitään!!!