Hae Anna.fi-sivustolta

Enkelin höyhen

Viestiketju osiossa 'Yliluonnolliset ilmiöt' , käynnistäjänä Vanessa, 03.08.2005.

  1. Vanessa Vierailija

    Äitini uskoo erittäin vahvasti enkeleihin ja olen ollut myös kiinnostunut aiheesta. Hän on kertonut kokemuksistaan, esimerkiksi joskus, kun hän on ollut oikein allapäin, hän on löytänyt läheltään pienen valkoisen höyhenen. Sen sanotaan olevan merkki siitä, että oma suojelusenkeli on käynyt hyvin lähellä.
    Mielestäni tuo kuulosti jotenkin uskomattomalta. Toki uskoin äitiäni, mutta vaikutti silti epäilyttävältä: voisiko se olla totta?
    Taannoin olin itse todella maassa. Makasin yksin sairaana kotona ja sairauden vuoksi olin joutunut peruuttamaan kauan suunnitellun matkan, jolle ystäväni olivat lähteneet. Myös poikaystäväni oli kaukana, eikä voinut olla luonani. Puhuessani äitini kanssa puhelimessa hän lohdutti minua ja muistutti, että enkelit olisivat kanssani.
    Yhtäkkiä katsoin vierelleni sohvalle, aivan lähelleni, ja siihen oli yhtäkkiä ilmestynyt pieni, valkoinen höyhen. Samassa minuun laskeutui syvä rauhallisuuden tunne, ei minulla ollut hätää, minä paranisin. Eikä matkakaan enää jaksanut harmittaa. Tämän pienen höyhenen laitoin muovipussiin, ihan vain muistoksi itselleni.
    Enkeleitä teille kaikille :)
     
  2. Aurora Vierailija

    Itse en ole saanut höyhentä, tutuistani löytyy kyllä höyhenen löytäjiä.
    Lue Diana Cooperin Ihanat enkelit. Kysy kirjastosta.
    Hyvää yötä. Kauniita unia ja enkelin kuvia.
     
  3. Vanessa Vierailija

    Tuo on aivan ihana kirja, äidilläni on se ja itsekin olen sitä häneltä lainallut. Olisipa enemmän aikaa perehtyä tälläisiin juttuihin, kiinnostavat kovasti.
    Kiitos, Aurora. Kauniita unia ja enkeleitä sullekin. :)
     
  4. tap Vierailija

    Onko eroa siinä, löytyykö sulka vai höyhen? Nehän on kuitenkin erilaisia.Höyhen kevyt ja sulka vähän vankempaa laatua. No, saattoi olla tyhmä kysymys, mutta se ei ole minulta mitään uutta... :)
     
  5. Vanessa Vierailija

    Niin sulka kuin höyhenkin voivat olla merkkejä. Joskus se voi olla suuri ja selvästi näkyvä sulka (kuten esim äidilleni on käynyt) tai aivan pieni, juuri ja juuri erottuva höyhen, kuten itselläni kävi.
    En itsekään ole vielä kauheasti näihin juttuihin ehtinyt perehtyä, joten ei ollenkaan tyhmältä kuulostanut :)
     
  6. tapille Vierailija

    no hei mäkin oon miettinyt että kun koko ajan tulee kyllä sulkia eteen:)
     
  7. Nakke Vierailija

    Löytyykö asunnosta höyhentyyny? Joskus lintujen höyhenet ja sulat kulkeutuvat ulkovaatteissa ja varsinkin kengissä sisälle, miksei siis sohvalle asti.

    Oletko kysynyt lintutieteilijöiltä, minkä linnun sulka on kyseessä? He voisivat sitten vahvistaa, että se ei ole linnun ollenkaan, vaan sen enkelin. (Tai sitten eivät).
     
  8. peloton Vierailija

    Pari vuotta sitten olin käymässä ystäväni luona ja hänen pihallaan jutellessamme, näistä hörhöasioista tietenkin, suoraan kädelleni leijui joutsenen höyhen.
    Vähän aikaisemmin oli joutsenia lentänyt ylitsemme, siitä sen tunnistin. Ihana tervehdys yläilmoista, oli se sitten sattumaa tai enkelin kädelleni ohjaama.
     
  9. Tintti Vierailija

    Itse olen toivonut löytäväni enkelin sulan, jotta tietäisin, että joku minusta huolehtii. Olen sellaista pyytänytkin, mutta ehkä en sitten ole vielä valmis näkemään sitä tai jotain.
     
  10. Aurora Vierailija

    Tuolla kristallipallon puolella on ketju samasta aiheesta. Mielenkiintoista, käykää tutustumassa.
     
  11. Vanessa Vierailija

    Kiitoksia kaikista asiallisista kommenteista, niitä oli ilo lukea. Toivottavasti tekin halukkaat vielä saisitte höyhenenne. Itse en koskaan höyhentä ole pyytänyt, ainoastaan pyytänyt enkeleiltä apua niin itselleni kuin rakkaimmillenikin. Uskon, että tälläiset konkreettiset merkit tulevat vastaan ehkä suuremmilla epätoivon hetkillä, joskus, kun on herkimmillään. Varsinkin tällöin enkelit pitävät meistä erityisti huolta ja varjelevat meitä.
     
  12. Minä vain Vierailija

    Luin täältä palstalta miten jotkut löytävät höyheniä koko ajan. Itselläni on ollut nyt elämässä tosi vaikea jakso, elämänhalukin on ollut monesti poissa. Noita vaikeita hetkiä mennessäni kävelin pää maassa, puhuin ystäväni kanssa puhelimessa ja pysähdyin, löysin maasta edestäni pienen valkoisen höyhenen, laitoin sen taskuun. Sen jälkeen olen löytänyt höyheniä koko ajan. löytöaika liittyy aina näihin vaikeisiin hetkiin. Löysin myös ison valkean sulan. Samalla tavalla nousee lämmin hyvä olo, en ole yksin ja jonkinlainen varmistus siitä, että olen sittenkin oikealla tiellä.
    Jotenkin noiden löytöjen kautta varmistuin siitä, että emme kulje polkuamme yksin...
     
  13. höyhenistä Vierailija

    Hei Nakke,
    oletko sinä lukenut tuon Dianan kirjan?
    Tuossa kirjassa Diana kertoo enkeleiden kyllä kykenevän toimittamaan omilla taidoillaan höyhenen merkiksi, mikäli näin haluavat. Mutta koska sen on tavallaan turhaa energian haaskausta, valmistaa tuo höyhen, enkelit mieluummin toimittavat jo valmiin höyhenen jostakin, esim. tyynyn sisältä, pihalta, jne., merkkiä tarvitsevan henkilön luokse.
    Eli sohvalle joutunut höyhen on aivan varmasti (myös alkuperäiselle kysyjälle tiedoksi) merkki enkelin läsnäolosta ja halusta viestittää olevansa tukena ja rakastavansa merkin saajaa :)
     
  14. Dariel Vierailija

    Kyllä niitä höyheniä on tippunut moneenkin otteeseen. Jossain vaiheessa tietyn ystävän kanssa aina kun tapasimme, ilmestyi höyhen. Kerran pyysin suojelua matkalle ja kun menin lentokoneen vessaan, altaan vieressä oli suuri valkoinen höyhen joka heti huomattuani lensi ilmastoinnin mukana jonnekin. Sattumaako? tuskin.

    Dariel <3
     
  15. Olen saanut niin selviä merkkejä enkeliltä höyhenien avulla etten epäile niiden viestejä. Yleensä ne ovat olleet varoituksia.Tulin iltavuorosta töistä,lompakostani löytyi pieni musta höyhen.Säikähdin ja heitin sen pois ja ajattelin nuin pieni,ei se merkitse mitään.Samassa ilmestyi musta höyhen valkoisen astiakaapin oveen.Sanoin ääneen,ei voi olla totta.Olit sittenkin tosissasi.Minun piti mennä minne olin menossa.Siellä tapatui todella paha juttu.Minua varoitettiin.Eräänä päivänä avainkaapista tuli iso höyhen en tiennyt oliko se enempi tumma vai vaalea.Sanoin työkaverille,että jotain tapahtuu sain lahjan kohta työpaikalle.Olin lukenut aikaisemmin Dianan kirjan,Ym.Ym
     
  16. Höh... Vierailija

    ja höpö- höpö, sulla on vilkas mielikuvitus, vai haetko täälät ""irtopisteitä?.. niin mihinkä...?
     
  17. up Vierailija

  18. Koom Vierailija

    Itselleni höyhen ilmestyi nyt heinäkuussa. Aikaisemminkin on höyheniä ympärilläni pyörinyt, mutten niihin mitään huomiota ole kiinnittänyt. Tämä tapaus muutti suhtautumiseni höyheniin.
    Asun työmatkallani huoneessa, jossa ei ole höyhentyynyjä tai -peittoja, niitä ei ole koko rakennuksessa ja huoneessani ei ole myöskään ikkunaa. Siellä ei käy vieraita. ainoastaan siivooja sen jälkeen, kun olen lähtenyt kotiin.
    Kävin illalla nukkumaan vähän haikein mielin ja yksinäisenä, ja surin kohdalleni sattunutta ikävää asiaa. Mittakaavassa ei kuitenkaan niin maata mullistavaa, ainoastaan minulle henkilökohtaisesti ikävä asia.
    Luin iltarukoukseni, pyysin jotain, kiitin jotain, jotain arkipäiväistä ja pientä, niin kuin minulla tapana on. Ja lohdutusta ja suojelua kaikkea pahaa vastaan.

    Aamulla heräsin ja riisuin mustat college-housuni (huoneeni lämpötila on vain 15 celcius-astetta) ja kuin merkiksi lohdutuksesta: pienen pieni, noin kolme mm höyhen, oli kiinnittynyt housuihini keskelle. takapuolen resorin kuminauhan alapuolelle, kun siinä sängyllä riisuessani nostin housut eteeni viikatakseni ne viereeni sänkyni päälle, en voinut olla sitä huomaamatta.
    Irrotin höyhenen ja nostin yöpöydälleni. Se oli niin selvä merkki, että olen suojeluksessa ja myöhemmät tapahtumat ovat sen osoittaneetkin.

    Harmittaa kun en heti laittanut höyhentä vaikka rahapussiini talteen. Olihan se kadonnut, kun tulin seuraavan kerran töistä asuntooni.

    Enkelin siipien suojaa kaikille :)
     
  19. Joskus työkaverini sanoi, kun löysin höyhenen työpisteeltäni, että ne ovat viesti enkeliltä, ja kertoi että hän oli saanut niitä äitinsä kuoltua. Silloin kuulin tästä ensimmäisen kerran. Silloin sitä ihmettelin, mutta kohta sain viestin, että nuoruuden ystäväni oli kuollut. Kerran eteene leijaili leipää voidellessani pieni valkoinen höyhen. Minulle tuli todella kova hätä ja tunne siitä, että joku on kuollut. Äitini oli soittanut edellisenä iltana, joten soitin hänelle ja hän kertoi että eräs sukulainen on kuollut. Nämä merkittävällä tavalla tulevat höyhenet ovat aina tulleet minulle, kun joku on kuollut. Valitettavasti.
     
  20. pikkunoita Vierailija

    Olen viime aikoina etsiskellyt kaikenlaista tietoa, ketjuja ja kokemuksia enkeleistä. Jotenkin tämä aihe, sinänsä ennestäänkin tuttu, on mielessäni alkanut aktivoitua!
    Luettuani erästä palstaa, jossa oli monenlaisia henkilökohtaisia kokemuksia enkeleistä, myös näistä valkoisista höyhenistä, rohkaistuin pyytämään merkkiä, että minua suojellaan ja tuetaan.
    Olen ollut hyvin kuormittunut ja väsynyt, ongelmia mm. omankin terveyden kanssa ja päätin tilata lääkärin kun sairaslomanikin oli loppumassa.
    Lääkäri oli vaihtunut ja jännitin käyntiä kun taas joutuu kertomaan ja puhumaan uudelle ihmiselle.
    Pyysin tukea ja apua. Käynti meni hyvin ja sain eteenpäin asiita, jotka roikkuneet, myös selvyyttä ihan käytännön juttuihin.
    Kiitin, kun kävelin bussipysäkille, olin helpottunut.
    Kaulassani oli musta, pitkä villahuivi ja ajatuksissani rupesin nyppimään siitä jotain valkoista roskaa. Ja hämmästyksekseni se oli pieni valkoinen höyhen, sain pyytämäni merkin :)
    Vielä varmemmaksi vakuudeksi, kotioven alle oli takertunut valkoinen pieni höyhen! Olin hyvin kiitollinen!
     
  21. Mitä Vierailija

    jos höyhen (enkelin ilmentymä) tuo ihmisille apua?

    Ihmiset tarvitsevat tässä ajassa monenmoista apua, joten olkoon se sitten höyhen. Tai toinen ihminen, perhe, palkkapussi, terveyskeskuksen lääkäri tai sossun rahat, you name it.
     
  22. pikkunoidatar Uusi jäsen

    liittynyt:
    11.10.2011
    Viestejä:
    151
    Saadut tykkäykset:
    0

    Niinpä :)
    Rekkauduin nyt sitten, kirjoitin tuon oman höyhen kokemukseni ja toki sain avun lääkäriltä, höyhenen ilmestyminen vaan antoi luottamusta taustatuesta!
     
  23. Mitä Vierailija

    Enkelin apu, höyhenen apu ei ole mitään väheksyttävää, jos uskoo enkelin apuun, höyhenen.

    Hoidin vuosia vanhempiani voimieni äärirajoilla, enkä kertaakaan saanut apua enkeleiltä enkä höyheniltä, vaikka aikoinaan luin tämänkaltaisista ja odotin apua.

    Ne jotka auttoivat minua lopulta olivat ihmisiä, naapureita, terveyskeskuksen lääkäreitä, kodinhoitajia ja tuttuja, etenkin tuttuja..

    Olenko outo, kun en ole saanut apua enkeleiltä, vaan vain ihmisiltä vuosien myötä?
     
  24. pikkunoidatar Uusi jäsen

    liittynyt:
    11.10.2011
    Viestejä:
    151
    Saadut tykkäykset:
    0

    Et tietenkään ole outo!
    Ajattelen niin, että ehkä ne enkelit elämässämme ovatkin siellä taustalla ja me ihmiset ikäänkuin työtovereita, toteutamme perimmäistä tehtäväämme auttaessamme muita?
     
  25. Inari Vierailija


    Tässä näkee hyvin (tai minä koin asian näin), miten eri lailla ihmiset kokevatkaan enkelten avun. Olisihan se minustakin mukavaa, jos joukko valkeita hohtavia enkeleitä tulisi silittelemään kuumeista ihmistä tai pitämään kädestä pientä, kun hän kulkee ensimmäisiä matkojaan kouluun yksin talven ensimmäisillä liukkailla, mutta itse koen enkeleten avun toisenlaiseksi ja että olen sitä saanut ohjauksen muodossa. Loppu jää minun vapaan tahtoni varaan. Voin valita joko avun tai jäädä kärsimään ja koittaa hoitaa kaiken yksin pettyneenä sitten siihen, että tästäkin piti yksin selvitä tai sitten jotain tuolta väliltä.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti