Ensin suihin

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja Laasti-Pekka
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
L

Laasti-Pekka

Vieras
Olen pari vuotta pannut todella himokasta naista. Hänen kokemuksesnsa ovat rajoittuneet yhden käden sormin laskettaviin miehiin ja nekin nuoruudessa. Kotona hän on ollut toista kymmentä vuotta antavana osapuolena, eikä mies keskity kuin omaan tyydytykseen. Määrää on ollut, muttei laatua eikä monipuolisuutta.

Daami pitää ja nauttii ihan kaikesta seksin alalla: kaikki reiät, välineet, sitominen, piiska, hellää ja rajua.

Olemme jutelleet paljon, ja taannoin kävi ilmi hauska yksityiskohta: ennen neitseyden menettämistään hän otti suihin eikä mitään teinitytön nuoleskelua vaan suulla koko akti ja mällit suuhun.

Kuvittelin, että tällaiseen mielestäni poikkeukselliseen järjestykseen olisi ollut syynä, ettei halunnut antaa neitseyttään tälle kumpanille, mutta näin ei ollut, halusi vaan tehdä ""Lewinskyt"" (Lewinsky oli silloin kymmenisen vuotta ja tuskin edes haaveili suihin otosta Yhdysvaltain presidentin kanssa).

Itse olen kuvitellut, että kunnon suihin otot kehittyvät iän ja kokemuksen mukaan.

Voitteko naiset kertoa oletteko itse ""menettäneet neitseytenne"" näin ja miehet onko vastaavia kokemuksia.
 

Yhteistyössä