Vauvas on vielä NIIN pieni, ettei kannatta olla huolissaan siitä missä nukkuu ja miten nukkuu - pääasia, että nukkuu! Kyllä se aikaa myöten siitä helpottuu. Meillä sylinukkuja siirtyi helpohkosti omaan sänkyyn nukkumaan noin 3 kk ikäisenä.
Oletko kokeillut kantoliinaa? Ekoilla kerroilla lapsi voi protestoida sitä vastaan, mutta useimmat tottuvat siihen pian kunhan hetken aikaa pysyy liikkeessä ja keinuttelee vauvaa liinassa. Mulla se oli korvaamaton apu siinä vaiheessa, kun tuntui ettei mitään voi tehdä kun vauva on käsissä koko ajan. Liinassa vauva nukkui juuri siinä kuukauden-parin kieppeillä pisimmät unensa.
Onhan se vanhemmille ja varsinkin äidille tosi rankkaa, kun tuntuu ettei hetkeksikään saa käsiä vapaaksi. Mutta laitan tähänkin ketjuun saman kuin toiseen laitoin - vanhemmat ovat vauvaa varten eikä toisinpäin! Eli vanhempien on sopeuduttava ainakin aluksi vauvan rytmiin.
Kiintymyssuhdeteorian mukaan (karkeasti yleistettynä/yksinkertaistettuna) lapsi oppii sitä itsenäisemmäksi mitä turvallisemmaksi hän kokee olonsa vanhempiensa kanssa, eli nukkumaanmenoa ajatellen, kun lapsi alussa oppii siihen, että vanhempien sylissä on turvallista nukkua, hän myöhemmin uskaltaa luottaa itseensä ja nukkua yksin omassa sängyssään.