Epärealistinen tasokuvittelu=pettymyyyyyys!

Hetkonen. Herääminen oli kielikuva. En tietystikään tarkoittanut kirjaimellisesti sitä, että aamulla yks kaks huomaisi heräävänsä ihmisen vierestä joka on erilainen mitä oli nukkumaan mennessä. Heräämistä voisi ehkä verrata ajatuksen kirkastumiseen. Huomaten sanan olisi voinut korvata ehkä huomaamaan sanalla. Olisiko ollut selkeämpi? Tai ehkä selkeintä olisi olla käyttämättä mitään vertauskuvia -tai kuvaavaa kieltä, kuten peiliin katsomista.

*Siri*. Miehen lapsi ei olisi ollut alun alkaen este. Sitä tosiaan ei voi tietää, miten asiat olisivat sujuneet, jos hänellä lapsi olisi ollut. Uskon, että hyvin, sillä myös hän on eronnut hyvässä hengessä.

Lapset niitä pelejä harvemmin oma-aloitteisesti pelailevat, taustalta löytyy lähes aina katkera vanhempi. Ikävä kyllä.

 

Sinulla on selvästikin joku missio, jossa et halua kuulla muiden tunteita, tarpeita, tärkeysjärjestyksiä tai valintoja etkä kykene samaistumaan niihin.

Hyvä on, voidaan sitten sanoa missioksikin. Se voisi olla selvitystä siitä miksi toimit kuten kirjoituksissasi kuvaat. Myös sitä miksi osa ihmisistä ei voisi toimia niin, eivätkä suostu käyttäytymään samalla tavalla, vaikka mallissasi olisi nähtävissä selviä etujakin.

Olen kuullut, tai ennemminkin lukenut viestejäsi, jopa erän aloittamiasi vanhoja ketjuja. Voi tulla jälleen kerran vainoharhainen olo. Uskon että olet rehellinen, koska tekstisi on hyvin johdonmukaista, ja ilmaiset itseäsi paikoin erittäin avoimesti. Näen monenlaisia tarpeita, selkeitä tärkeysjärjestyksiä, valintoja ja valinnan vaikeutta, sekä tunteita, mutta yhtä tunnetta en havaitse:

Kiintymystä.

Se on varmaankin suurin syy miksi ihmiset torjuvat esittämiäsi asioita: asenteita, valintoja, toimintamalleja yms. Se on samalla syy siihen että niihin on todella vaikeaa samastua, mutta olen niin tehnyt miten olen kyennyt, ainakin halunnut samastua.

Nimimerkki "zee" viittasi osuvasti viestissään (#169) Joharin ikkunaan, kognitiivisen psykologian työkaluun, minkä avulla voidaan tarkastella ihmissuhteita.

Kyse on nyt vuorovaikutusmalliin yhdestä ruudusta: Sokea – Sinä tiedät tämän asian tai piirteen minusta mutta itse en sitä tiedosta. Tämä ruutu on kuin kotimme tuoksu. Itse en sitä huomaa, mutta vieraani sen haistavat.

Seuraavassa katkelmia joista mielestäni em. kiintymyksen puute ilmenee:

Ketjussa Luomisongelma, kyselet: "Miksi sellainen käsite kuin seurustelu on yleensä olemassakaan sitten? Miksi ei ole vain ON/OFF - nappia?".

Kiintyvä ihminen ei voi katkaista kiintymystään nopeasti. Se on tunne mikä estää kumppania lähtemästä kiintymyssuhteesta valittömästi, jäämättä syvästi kaipaamaan toista.

Ihmettelet sitä kuinka jotkut vastaaja tyrmistyvät ja moittivat mahdollista itsekkyyttäsi: "Siis TÄH? Et voi olla sitä mieltä, etteikö ihmisillä olisi vapaus kävellä pois suhteesta, jos ei ole luvannut mitään!!!"

Ei ole kysymys vapaudesta eikä lupauksista. Kumppaniinsa kiintynyt ihminen tuntee erotuskaa, kärsii psyykkistä kipua, riippumatta siitä mistä on sovittu tai jätetty sopimatta. Empaattinen henkilö voi ottaa tämän huomioon toiminnassaan ja monet yrittävätkin lohduttaa toisiaan, sekä järjstää jonkinlaisen ylimenovaiheen ennen suhteen lopullista päättämistä, minkä tarkoitus on helpottaa eroon sopeutumista. Kiintymätön ihminen ei tarvitse mitään sellaista, vaan saattaa täysin surutta marssia samantien pois.

Jos ihminen kykenee kiintymään, hän voi kiintyä lähes mihin tahansa. Jotkut ihmiset kiintyvät toisten ihmisten ja eläinten lisäksi elottomaan materiaaliin, koriste esineisiin ja käyttötavaroihin, jopa loppuunkuluneisiin vateparsiin, rikkoutuneisiin leluihin ja käyttökelvottomiin työvälineisiin.
Niistä on vaikea luopua, niillä sanotaan olevan tunnearvoa, koska niihin on kiinnytty.

Ketjussa Järkiliitto tunnustat: "Minulle ei ole mitään tunnearvoa esineillä, mailla eikä mannuilla. Ei mökkeröillä eikä kartanoilla. Minun arvoni ovat ihan muualla."

Et arvosta kiintymystä, eikä sellaista arvoa pääse syntymään. On ymmärrettävää että et myöskään ota sitä parisuhteissasi huomioon. Et arvosta toistenkaan kiintymystä, koska itselläsi ei siitä ole tuntemusta, ja ilman kiintymisen kokemusta ei sitä ole itsellesi olemassakaan. Järkeistävällä tunneälyn käytöllä sen voisit tiedostaa, mutta on kovin kyseenalaista kykenisitkö samastumaan sellaiseen tunteeseen mitä et tunne.

Linkin ketjuihin:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/sinkun-elamaa/1364263/luomisongelma/
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/1864973/jarkiliitto/

 

Hauska lukea noita linkitettyjä ketjuja. Niistä näkee tuon hyväkkään persoonan (ilman peiliä). Yhdessä ketjussa haukkuu maallisen mammonan kerääjät, tai ne, jotka haluavat pitää omansa mm. suojaamalla omaisuutensa avioehdolla ja korostaa kuinka ei itse tarvitse mitään. Toisessa ketjussa kertoo tappelevansa jotta saa virka-asemaansa hyväksikäyttämällä ostettua maata ("Taistelin ollessani vielä kunnallispolitiikassa mukana oikeuden ostaa tämä tontti täältä - tämä ON paratiisi! Röyhkeydellä ja suhteilla saatu.")

Vastenmielinen ihminen, vitsi-wiltsu... jonka oikeamielisyys ja totuus ovat venyviä kuin Pinokkion nenä.

 

Oikein hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus loogiselta.

 

Oikein hyvä ja mielenkiintoinen kirjoitus loogiselta.

Samaa mieltä. "looginen" osoitti olevansa aivan muuta kuin copy pastaaja.

Kirjoitus avasi myös omaa ikkunaa tai ainakin kirkasti sitä. Luopumisen vaikeus, suru ja tuska voisi selittyä näin positiivisemmin. Niin raskaita tunteita kokea, että voi jopa kokea jonkinlaista kateutta sellaisia kohtaan, joiden ei tarvitse kohdata luopumisen tuskaa ja kiintymyksen menetyksen tunnetta. Tämä lie se etu, mihin looginen viittaa.

 

Samaa mieltä. "looginen" osoitti olevansa aivan muuta kuin copy pastaaja.

Kirjoitus avasi myös omaa ikkunaa tai ainakin kirkasti sitä. Luopumisen vaikeus, suru ja tuska voisi selittyä näin positiivisemmin. Niin raskaita tunteita kokea, että voi jopa kokea jonkinlaista kateutta sellaisia kohtaan, joiden ei tarvitse kohdata luopumisen tuskaa ja kiintymyksen menetyksen tunnetta. Tämä lie se etu, mihin looginen viittaa.

Olen jo aavistanut, että on muutakin kuin copy pastaaja. Ei kukaan voi niin osuvasti lainailla teorioita, jos ei ymmärrä laajemmin.

 

Onko teillä joku sukukokous netissä tänään?

 

Samaa mieltä. "looginen" osoitti olevansa aivan muuta kuin copy pastaaja.

Kirjoitus avasi myös omaa ikkunaa tai ainakin kirkasti sitä. Luopumisen vaikeus, suru ja tuska voisi selittyä näin positiivisemmin. Niin raskaita tunteita kokea, että voi jopa kokea jonkinlaista kateutta sellaisia kohtaan, joiden ei tarvitse kohdata luopumisen tuskaa ja kiintymyksen menetyksen tunnetta. Tämä lie se etu, mihin looginen viittaa.

Tunnistin oman kiintymyksen puutteen. Luulen olevani narsistiäitiin samaistunut epävakaa. Voikohan tästä parantua?

 

Onko teillä joku sukukokous netissä tänään?

Eilisiltana ja tänään. Jatkuuko sukukokous vielä huomennakin?

 

Tunnistin oman kiintymyksen puutteen. Luulen olevani narsistiäitiin samaistunut epävakaa. Voikohan tästä parantua?

Minä olen terapiani käynyt. Ei ihmisen tarvi narsistivanhemmasta huolimatta olla samaistunut narsistivanhempaansa, vaan voi irrottautua sekä vanhemmasta että vanhemman ongelmasta. Terapiaan!

 

Minä olen terapiani käynyt. Ei ihmisen tarvi narsistivanhemmasta huolimatta olla samaistunut narsistivanhempaansa, vaan voi irrottautua sekä vanhemmasta että vanhemman ongelmasta. Terapiaan!

Ja sitten, kun se äiskä soittaa sille terapeutille ja sanoo, että meijän Tero valehtelee kaikki, mitä kertoo, terapeutti kyllä kertoo sille äiskälle, että varaa kuule, äiskä, ihan oma aika, saat sitten ihan omaa ja itse maksamaasi hoitoa. Joten rohkeesti vaan. Terapiaan.

 

Ja sitten, kun se äiskä soittaa sille terapeutille ja sanoo, että meijän Tero valehtelee kaikki, mitä kertoo, terapeutti kyllä kertoo sille äiskälle, että varaa kuule, äiskä, ihan oma aika, saat sitten ihan omaa ja itse maksamaasi hoitoa. Joten rohkeesti vaan. Terapiaan.

Ei kannata haaskata rahojaan, jos tulos on noin näkyvä nolla. Tai sitten valitsee terapeutin josta oikeesti on apua.

 

Ei kannata haaskata rahojaan, jos tulos on noin näkyvä nolla. Tai sitten valitsee terapeutin josta oikeesti on apua.

Ei ole kaikille terapiastakaan apua. Ei se, että on terapian käynyt, ole todiste siitä että on terve. On eräs persoonallisuushäiriö, johon ei mitkään terapiat pure. Arvaas mikä?

 

Tunnistin oman kiintymyksen puutteen. Luulen olevani narsistiäitiin samaistunut epävakaa. Voikohan tästä parantua?

Voi kai, vaikka riippuu paljon siitä mitä lopultakin tarkoitat. Tuo kiintymisen kyky voi olla kova pala. Toisaalta voisi olla yllättäen aiheellista kysyä miksi haluaisit itsellesi sellaisen ominaisuuden, mikä lisää mielialasi riippuvuutta toisista ihmisistä, tuottaa ajoittain tuskaa ja altistaa depressiolle? Tahdotko todella ottaa riskin että jäät onnettomana ruikuttamaan kun joku läheisistä lähtee? Pitäisikö osata nauttia siitä että nurkkiin alkaa kertyä jotain krumeluuria, mitä muut saattavat pitää turhanhyljeksittävänä krääsänä? Toivoisitko että yksinäisinä hetkinä pysähdyt ikävöimään jotakuta joka on pitkään poissa? 'Kuka hullu sellaiseen vapaaehtoisesti suostuisi'?

Jos hyvin käy, saisit ehkä lisää mielekkyyttä elämään, jotain mikä tuntuisi tarkoitukselliselta, hyvältä ja elämänlaatua parantavalta muutokselta, mutta entistä enemmän mieltä painaisivat läheistenkin mahdolliset huolet.

Mikä se riittävän vahva motiivi olisi, mikä veisi läpi harmaan kiven?

 

Tässä yksi "hullu vapaaehtoinen". Tosin, ominaisuus ei taida olla valittavissa, muutoin kuin tarkoituksellisesti välttäen kontakteja. Voi, mitä elämän haaskausta! Minä ainakin mielummin tunnen, myös ikävää, kaipausta ja surua kuin olisin tuntematta.

Saanko kysyä sinulta, looginen, oletko sinä yksinäinen ihminen joka ei edes halua live-elämässä seuraa? Jos näin on, niin oletko onnellinen vallitsevassa tilassa?

 

Tunnistin oman kiintymyksen puutteen. Luulen olevani narsistiäitiin samaistunut epävakaa. Voikohan tästä parantua?

Ei kaikki "kiintymyksen puute" ole negatiivista. Pitää pystyä irroittautumaan huonosta ihmissuhteesta repäisemällä itsensä irti, eikä sitä pidä katua , eikä siitä pidä itseään syyllistää mitä joku toinen on tehnyt tai sanonut.

Minusta jokainen , joka tunnistaa itsessään halun muutokseen on pitkällä "paranemisprosessissa". Jos itse on loistava täydellinen ihminen ja muut ovat ärsyttäviä valittajia, niin ongelma on todellinen, eikä taida helposti parantuakaan.

 

Tässä yksi "hullu vapaaehtoinen". Tosin, ominaisuus ei taida olla valittavissa, muutoin kuin tarkoituksellisesti välttäen kontakteja. Voi, mitä elämän haaskausta! Minä ainakin mielummin tunnen, myös ikävää, kaipausta ja surua kuin olisin tuntematta.

Saanko kysyä sinulta, looginen, oletko sinä yksinäinen ihminen joka ei edes halua live-elämässä seuraa? Jos näin on, niin oletko onnellinen vallitsevassa tilassa?

Saanko vastata; kaikkea mitä täällä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Ja yleensä ne alkaa "muistan sinun joskus sanoneen"

Joten eipäs kysellä vaihtuvien nikkien takaa, jolloin omakin avautuminen on lähinnä vitsi, jos sitä edes saadaankaan

 

Voi kai, vaikka riippuu paljon siitä mitä lopultakin tarkoitat. Tuo kiintymisen kyky voi olla kova pala. Toisaalta voisi olla yllättäen aiheellista kysyä miksi haluaisit itsellesi sellaisen ominaisuuden, mikä lisää mielialasi riippuvuutta toisista ihmisistä, tuottaa ajoittain tuskaa ja altistaa depressiolle? Tahdotko todella ottaa riskin että jäät onnettomana ruikuttamaan kun joku läheisistä lähtee? Pitäisikö osata nauttia siitä että nurkkiin alkaa kertyä jotain krumeluuria, mitä muut saattavat pitää turhanhyljeksittävänä krääsänä? Toivoisitko että yksinäisinä hetkinä pysähdyt ikävöimään jotakuta joka on pitkään poissa? 'Kuka hullu sellaiseen vapaaehtoisesti suostuisi'?

Jos hyvin käy, saisit ehkä lisää mielekkyyttä elämään, jotain mikä tuntuisi tarkoitukselliselta, hyvältä ja elämänlaatua parantavalta muutokselta, mutta entistä enemmän mieltä painaisivat läheistenkin mahdolliset huolet.

Mikä se riittävän vahva motiivi olisi, mikä veisi läpi harmaan kiven?

Kun tarkemmin ajattelen, niin osaan kiintyä, sekä tavaroihin että ihmisiin, mutta en osaa kaivata ketään. Viimeksi muistan kaivanneni kuusivuotiaana, kun minut sijoitettiin vieraaseen perheeseen koko kesäksi, kun äiti ei jaksanut minua. Vaikka kesäpaikassani olot olivat monintavoin paremmat kuin kotona, niin kaipasin silti sisariani ja vanhempiani, etenkin äitiä. Itkin joka yö itseni uneen. Kun sitten syksyllä tulin takaisin kotiin, niin kukaan ei näyttänyt kaivannen. Olin aivan ällikällä lyöty. Loukkaisi kun ajattelin miten paljon olin heitä kaivannut, kun he taas näyttivät jatkavan elämäänsä ikäänkuin mitään ei olisi tapahtunut, ikäänkuin minua ei olisi olemassakaan. Tunsin itseni näkymättömäksi, kyläpaikassa minusta oli pidetty, jopa niin paljon, että puhuivat adoptiosta.

Ehkä tuolloin päätin, että ei kannata kaivata, tai opin, että kaipaaminen on turhaa tai jotain muuta negatiivistä, meidän perheessä kun ei kaivattu ketään. Kun pitäisi kaivata, niin sisälläni om vain musta aukko, tyhjä monttu. Nyt ymmärrän, että vanhempani eivät osanneet kaivata, minä tulkitsin sen silloin siten, että kukaan ei välitä. Tai ehkä eivät välittäneetkään.

Tunnen elämäni mielekkääksi, mutta en taida olla kovin hyvä olemaan huolissani toisista.

 

Saanko vastata; kaikkea mitä täällä sanot, voidaan käyttää sinua vastaan. Ja yleensä ne alkaa "muistan sinun joskus sanoneen"

Joten eipäs kysellä vaihtuvien nikkien takaa, jolloin omakin avautuminen on lähinnä vitsi, jos sitä edes saadaankaan

Oho? Nyt täytyy sanoa -no comprendo. En ymmärrä tuota toisten ihmisten väheksymistä. En myöskää koe "avautuneeni" vitsiksi saakka. Uskon sen johtuvan omasta persoonasta, tai sanomisista jos saa ikävää palautetta.

Onko tämä mielestäsi sinun palstasi, jossa sinä hääräät ja määrät mitä kukakin kysyy ja mitä nimimerkkiä käyttää?

 

Tässä yksi "hullu vapaaehtoinen". Tosin, ominaisuus ei taida olla valittavissa, muutoin kuin tarkoituksellisesti välttäen kontakteja. Voi, mitä elämän haaskausta! Minä ainakin mielummin tunnen, myös ikävää, kaipausta ja surua kuin olisin tuntematta.

Silloin kun emotionaalinen stressi on lievää, on helppo sanoa noin. Viestissä #205 joku kirjoitti huomanneensa jutun jujun. Todellisen vaihtoehdon puuttuessa samastuminen jää vajaaksi ja jäävään ainakin itseni. Ikävöidään, kaivataan ja sur…sur…surraan pois vaan!

Saanko kysyä sinulta, looginen, oletko sinä yksinäinen ihminen joka ei edes halua live-elämässä seuraa? Jos näin on, niin oletko onnellinen vallitsevassa tilassa?

Kysymyksesi on niin ohjaava että kiintyvän ihmisen vastauksen on sellaisenaan oltava negatiivinen.
Olenko oikeasti onnellinen, riippuu aikaperspektiivistä - olen tai en ole, koska asiaintila ei ole niin staattinen, kuin mihin kysymyksen asettelu vihjaa, mutta toki kuitenkin ongelmallinen.

Lisätietoja ketjussa Testaa tunnelukkosi!:
http://keskustelu.plaza.fi/ellit/ihmissuhteet/parisuhteessa/1869733/testaa-tunnelukkosi/#post10950487

 

Oho? Nyt täytyy sanoa -no comprendo. En ymmärrä tuota toisten ihmisten väheksymistä. En myöskää koe "avautuneeni" vitsiksi saakka. Uskon sen johtuvan omasta persoonasta, tai sanomisista jos saa ikävää palautetta.

Onko tämä mielestäsi sinun palstasi, jossa sinä hääräät ja määrät mitä kukakin kysyy ja mitä nimimerkkiä käyttää?

En nyt tarkoita sitä, että sinä käyttäisit tietoa loogista vastaan, vaan kuka tahansa voi ottaa tiedon loogisen perhesuhteista muistiinsa ja jossakin vaiheessa sitten se räväytetään ilmoille. saahan toki kysyä, mutta palstalla on suuri vaara joutua arvostelun kohteeksi, jos avautuu itsestään liikaa. Tämä keskustelu on siitä viimeinen esimerkki. Toki looginen tämän ymmärtää sanomattakin..

Kirjoitelkaa mitä lystäätte...

 

Muutamaa ketjua seuranneena, niin silmiin pistävä seikka on ollut se, että sinä, nimimerkki no, olet muiden muassa, aika hanakasti ihmisten kimpussa. mm. tämän ketjun aloittajan.

 

Ehkä tuolloin päätin, että ei kannata kaivata, tai opin, että kaipaaminen on turhaa tai jotain muuta negatiivistä, meidän perheessä kun ei kaivattu ketään. Kun pitäisi kaivata, niin sisälläni om vain musta aukko, tyhjä monttu. Nyt ymmärrän, että vanhempani eivät osanneet kaivata, minä tulkitsin sen silloin siten, että kukaan ei välitä. Tai ehkä eivät välittäneetkään.

Aika traumaattinen kokemus monellakin tapaa. Ehkä on jokin toistuva jälkireaktio. Sellaiseen on ilmeisesti tehokkaita hoitoja. Toisaalta voidaan kysyä, pitäisikö kaikki traumat parantaa vaikka niistä ei koituisi haittaa? Haluaisitko kaivata? Miksi? Eikö se ole mielipahaa tuottavaa vai kokisitko sen miellyttävänä?

Tunnen elämäni mielekkääksi, mutta en taida olla kovin hyvä olemaan huolissani toisista.

Ylihuoletivakaan ei ole hyvä olla. Turhaan huolissaan olemisesta kärsii aika moni ihminen. Huolenpito voisi olla hyvällä mallilla silloin kun tietää toisista riittävästi, jotta tietää myös sen milloin on syytä huoleen.

 

En nyt tarkoita sitä, että sinä käyttäisit tietoa loogista vastaan, vaan kuka tahansa voi ottaa tiedon loogisen perhesuhteista muistiinsa ja jossakin vaiheessa sitten se räväytetään ilmoille.

Kirjoitelkaa mitä lystäätte...

Sinun ongelma on vainoharhaisuus. Muiden ongelmien lisäksi.

 

Muutamaa ketjua seuranneena, niin silmiin pistävä seikka on ollut se, että sinä, nimimerkki no, olet muiden muassa, aika hanakasti ihmisten kimpussa. mm. tämän ketjun aloittajan.

Samaa mieltä! Aina vittuilemassa, haastamassa riitaa ja yrittämässä pomotella palstalaisia. Ei vaan raukka-parka tajua, ettei ole mitään mahiksia.