Hae Anna.fi-sivustolta

Epävakaa persoonallisuus

Viestiketju osiossa 'Ihminen hädässä' , käynnistäjänä Neitopeikko, 07.06.2008.

  1. Tosin entinen. Vaimoni tappoi itsensä kesän alussa ja lukiessani kokemuksianne tunnistan hänet kuvauksistanne. Hän ei halunnut hoitoon (edes päiväsairaalaan) koska koki sen aiemmista kokemuksista johtuen vaikeaksi ja turhaksi. Keväällä vaihdettiin lääkitystä ja sen jälkeen alkoholinkäyttö ja sekava käytös vain lisääntyivät. Oli puhe palata entisiin lääkkeisiin mutta siihen asti ei ehditty.

    Nyt olen itse joutunut psykiatrile koska kuolema oli kuitenkin yllätys ja sitä on pakko selvitellä ettei pää hajoa.

    Tsemppiä kaikille.
     
  2. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Otan osaa. Tälläisiä asiaoita ei pitäisi tapahtua.
     
  3. Mutta vaan tapahtuu. Tänään on itsemurhan tehneiden muistopäivä. Minulla ei ole hautaa jolle olisin kynttiläni sytyttänyt, mutta kävin muistolehdossa ja laitoin sinne. Siellä paloi kymmeniä lyhtyjä ja kynttilöitä ja hiljaisia ihmisiä kävi laittamassa omansa pimeässä illassa.

    Rauha kaikille sureville. Meillä on ikävä ja tuska.

    Vainajilla on hyvä olla. Tyhjyydestä tullaan ja tyhjyyteen palataan. Kuolemaa ei ole. On vain elämä.
     
  4. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Paljon, paljon voimia sinulle!
     
  5. voihan elämä Vierailija

    Voin vain kuvitella tuskasi määrän, siihen kiteytyy se rakkaan pelastamis-yritys vuosien ajan, oma tuska, luopumisen tuska ja epäonnistumisen tunne... lopulta vain tyhjyys ja mietelmät, että mitä jos...

    Tunnen suurta tuskaa puolestasi ja ihan ensimmäisenä yritän keventää sitä sillä, että ei ole mitään asiaa maailmassa jolla olisit saanut rakkaasi toipumaan.. Epävakaa persoonallisuus-häiriö kasvaa lapselle/ihmiselle monien vuosien saatossa johtuen hyvin epämääräisistä kotioloista pienenä lapsena.... Suurin osa on joutunut elämään vuosia hirvittävän henkisen pelon alla, usein paljon väkivaltaa, kieroutuneita mielihyviä, alkoholia ja jatkuvaa uhkaa ...

    Sitä pystyy lieventämään usean vuoden terapialla (esim itse kävin tuossa Treen päiväsairaalassa vuoden, sitä ennen lukuisia terapiajaksoja), mutta loppu viimeksi kaikki pohjautuu omaan ajattelukykyyn. Voit saada opastusta ja rakentavia neuvoja, mutta itse sinä olet lopputuloksesta vastuussa... (tämä ei ole enään asiaa omalle rakkaansa menettäneelle vaan epävakaille).

    Tie on hirveän raskas ja siinä viedään ihminen omille äärirajoilleen, mutta tarkoitus on rakentaa se lapsuuden koko sonta uudelleen ja omin aivoin. Oma hoitoni keskeytyi sääntörikkomukseen noin vuoden kohdalla, ja tarkoitus oli käydä päiväsairaalaa 2 vuotta.... joten jos sinne pääsette, niin älkää ryssikö... vaikka omassa tapauksessani näen asian niin, ettei se ollut oma valinta... noh, mutta kannatta yrittää...

    Voin oikeasti suurin sydämmin lähettää teille kaikille epävakaille sekä heitä seuranneiden ystävien ja ihmisten luokse suurta osanottoa ja yletöntä jaksamista, jossa täytyy ylittää itsensä...
    Surullisinta siinä on se, että epävakaapersoonainen ei ole päässyt itse valkkaamaan kohtaloansa, vaan se oli vanhempien käsissä (yleensä), ja lapsuus ei ollut lähelläkään sitä normilapsuutta, mitä kirjat julistaa..... Voimia kaikille oikein sydämmestä... T: Jonna
     
  6. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Sanos muuta..Tosin tuon päiväsairaalan toiminta loppuu keväällä. Soitin sinne pari kuukautta sitten. Lääkäri löi luurin korvaan, tosin kiroilin..
    Erityistyövoimaneuvoja sanoi, etteivät ne voi auttaa sielläpäin. Kysyin siis työkokeilupaikkaa. Olisin mennyt mielelläni. Pitää hoitaa asiat kuntoon. Saa nyt nähdä, onko omalääkäri tehnyt lähetteen päiväsairaala 1:een.
     
  7. .nemi Vierailija


    Päiväsairaala 2:sen toiminta loppuu nykyisessä muodossaan nyt jouluna ja alkaa uudella henkilökunnalla (ainakin osaston nykyinen ylilääkäri Jorma Tähkä lopettaa). Hoitoa muutetaan siten, että hoitojakso on enää vuoden mittainen ja siitäkin on vain 3 vai oliko se 4kk lähihoitoa. Uuteen systeemiin pitää ilmeisesti hakea uudella lähetteellä.

    T: Joku jolla olisi alkanut tuolla syksyllä hoito ja ei ota päähän ollenkaan kaupungin toimet!
     
  8. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Vaikuttaa tuo toiminta lähinnä sekavalta. Ääh! Pitää ensi vuoden puolella soittaa lääkärille tekikö se edes sitä lähetettä päiväsairaalaa 1:een. Ei kyllä jaksaisi tätä lähete ruljansia!

    T: Uskon sinua! Systeemi on paska.
     
  9. vohveli Vierailija

    Tässä yksi epävakaa lisää. Sain diagnoosin kun olin 18, nyt olen 24.

    Vituttaa, se on se päällimmäinen tunne. Olen käynyt läpi niin kasvukokemuksia (tajunnut etten tarvitse muita ihmisiä niin paljon kuin luulin), ottanut takapakkia (käynyt mieheen käsiksi) ja kaikkea siltä väliltä. Pääni sisällä ja ääneen lausutuissa sanoissa olen fiksu, kypsä aikuinen, jolla on kykyä nähdä ja tehdä mitä vaan. Minun pitäisi pyrkiä politiikkaan, kirjoittaa kirja, ruveta vapaaehtoistoimintaan, perustaa ravintola...paitsi että myöhemmin tajuan miten noloja nuo ajatukseni ovat olleet. Esim. kuvittelemani ravintolakonsepti on ollut pystyssä jo vuosia eikä se niin tehokas ole kuin mitä hehkutin, kirjoittamisesta ei ole tullut mitään ala-asteen jälkeen, politiikkaan on paha pyrkiä kun ei ole edes lukiosta päässyt läpi...huhheijaa!

    Vitutus lisääntyy kun tajuaa noita ja lisäksi nyt kun käyn taas kerran psyk.polilla tutkimuksissa. Ne lääkärit kun eivät anna mun olla vain rauhassa kotona, hymyilevät vaan että koska mulla on terävä mieli niin "kyllä sinutkin vielä työelämään saadaan!". Joo- mutta mitä jossen tahdokaan töihin? Saati opiskelemaan? Saati tekemään yhtään mitään muutakaan?? Kaikkiin mielenkiintoisiin duuneihin vaaditaan 5+ vuoden koulutus eikä se mene niiden akkojen päähän sitten millään. Ex-koulukiusattu ei ole kiinnostunut opiskelusta, miksiköhän??

    Huomasin vasta että kirjoitin tuon kappaleen ihan eri tyylillä kuin ylimmän. Selkeästi se "teini-minä", riehuva epävakaa, tulee esiin noinkin. Sama tapaus on kussut oman elämänsä ja voi pahoin viikottain...velkaa ei vielä ole, mutta ajan kysymys sekin. Tämä halu olla vapaa ja vastuuton on aika inhottavaa, etenkin kun nykyinen elämä ei ihan mahdollista sitä.

    Valvoin koko yön, olo ihan seis. Nukkuminen tuntuu ajanhukalta, ei se mitään auta muutenkaan.
     
  10. kuulostaa Vierailija

    Etsin tässä tietoa ja törmäsin tähän ketjuun. Todella tuntuu, että tämä se on, jota olen vuosikausia yrittänyt selvittää! Olen kokenut lapsuudessani paljon turvattomuutta ja traumoja. Lisäksi menetin äitini oman kätensä kautta neljä vuotta sitten. Olen käynyt terapiassa viimeiset kuusi vuotta. Lääkkeet aloitin vasta n. vuosi sitten, kun ahdistus kävi ylivoimaiseksi. Aluksi en mennyt uuteen terapiaan, vaan halusin selvitä omin päin(olin juuri muutama kuukausi aikaisemmin lopettanut nuorisopsykiatrian polilla ja kokenut mielenterveyteni hyväksi). Otin yliannostuksen elokuun alussa ja kuun lopussa sain lähetteen paikalliseen psyk. polille. Lääkityksen alkaessa vuosi sitten tuli kieltävä vastaus.. Olen useita kertoja ollut hyvin epätoivoinen. En ole halunnut varsinaisesti kuolla, vaan helpottaa oloani edes jotenkin. Minulla on paljon pelkoja ja ahdistusta. Olen perfektionisti ja ahdistun jos kaikki ei mene suunnitelmieni mukaan. Poikaystävänikin on pidettävä niitä vaatteita mitä haluan, tai meidän on tehtävä juuri sitä, mitä olen suunnitellut. En vain kestä, että asiat eivät toteudu.

    Esimerkiksi eilen oli hirveä kohtaus imuroimisesta. Minä jopa läpsin poikaystävää, koska hän ei halunnut imuroida. Kaksituntisen aikana mielialani vaihteli noin neljä kertaa. Kaupassa jäin seisomaan makkarahyllyn viereen, koska poikaystäväni otti eri kinkkua koriin kuin olisin halunnut. Käsittämätöntä. Usein myös luulen, että minulla on rahaa, maksukykyä, rohkeutta tai aikaa asioihin yllin kyllin. Pönkitän itseäni ja pian tipun hyvin korkealta.

    Nyt olen käynyt terapiassa n. kerran kahdessa viikossa ja kerran lääkärin vastaanotolla. Olen harkinnut pitkää psykoterapiaa. Haluaisin keskustella tästä epävakaudesta seuraavalla terapiakerralla. Pelkään vain etten uskalla. Että minulle nauretaan tai minua syytetään, että mikä oikeus minulla on tuoda heille valmiita diagnooseja. Olen hyvin sosiaalinen, mutta olen myös alkanut väsymään ainaiseen roolin esittämiseen ja yrittänyt tuoda oikean luonteeni esiin. Tästä roolista luopuminen on johtanut poissaoloihin ja viivästyksiin opiskelusta tai olen perunut tapaamisiani.

    Viime ajat ovat olleet todella rankkoja minulle ja poikaystävälleni. Aiomme yhdessä kertoa löytämästämme epävakaasta persoonallisuushäiriöstä seuraavassa terapiassa. Sen tiedän, että äidilläni oli diagnosoitu jokin persoonallisuushäiriö ja vakava masennus. Mutta minä en halua samaa kohtaloa, minä haluan elää!
     
  11. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Vuoristorataa täälläkin! Tosin asiat pyörivät yhtä hitaasti, kuin lasten karusellissä.
    Yksi uudenvuodenlupaus on: en enää hössötä! Joku pikku asia voi saada joskus uskomattomat piirteet.
    Ensi viikolla alkaa työvoimakoulutus. Taas jännittää..Noita kouluja on jäänyt kesken aikaisemmin. Harmitti vuosi sitten, koska olin kiinnostunut alasta jne. Voimat vain loppuivat, kun kaamosaika iski. Sama juttu oli taas. Nyt jäi harrastuksia kesken.
    Onneksi seuraavaan kaamosaikaan on melkein vuosi! Tokaisin kerran, että on siinä Marraskuu renkutuksessa jotain perää.
    Viime kesänä olisin jaksanut paiskia töitä, vaikka koko kesän, jos vain töitä olisi ollut enemmän.
    Muuten minäkin suunnittelin kerran perustavani ravintolan. ;) Sellaisen keskiaikaisen ravintolan. Tosin kuulin, että Tallinnassa on jo sellainen.
     
  12. Elsi79 Vierailija

    [Hei!

    Vuosia olen kärsinyt erilaisista oireita. Epävakaudesta, masennusoireista, ahdistuneisuushäiriöstä. JOhtuvat lapsuuden pahoinpitelyistä ja koulukiusaamisesta. analyyttisestä terapiasta ei ole hyötyä sillä kuten itselläni koko lapsuus on monella rajatilaisella ollut yhtä traumaa, joten analyyttinen terapia voi auttaa yksittäisen trauman (esim. läheisen kuolema) hoitoon. Sen sijaan kognitiivinen terapia, jossa keskitytään virheellisten ajatusmallien (jotka on opittu lapsuuden kokemuksista) poisohjelmimiseen on todettu olevan paljon enemmän hyötyä. Tässä terapiamuodossa ei siis keskitytä vatuloimaan mitä on tapahtunut, vaan sitä miten näiden traumaattisten kokemusten vaikutukset tässä hetkessä voidaan minimoida. Lisäksi serotoniinilääkitys vähentää ahdistusta ja tasaa mielialaa. Tsemppiä!
     
  13. toivoton Vierailija

    Kuullostaapi tutulta. Siis se vitun vuoristorata, ku tuntuu ettei pysty hallitteen omia tunteitaan mitenkään. Mikä tahansa pikkuasia saa tuntemaan itteni nii paskaksi, heikoksi ja noloksi. Itsetuntoa ei käytännössä oo ollenkaan. Ulospäin näyttelen erittäin taitavasti ja perhe on luultavasti ainoa joka huomaa mussa mitään outoa. Äidille saan aina aivan hulluja raivareita. Muuten sitten kavereiden kanssa energia kuluu siihen että mietin miten typerältä näytän ja kuullostan, ja kuinka arvoton on. Pienetkin epäonnistumiset (jos voi ees niiksi sanoa) sosiaalisissa tilanteissa pyörii mielessä loputtomiin ja piinaa. Tuntuu vaan että on niin arvoton ja oksettava ettei ansaitse elää. Ei tunnista yhtää omia tunteita, eikä ne linkity ite asioihin mitenkään. Ne tullee ja mennee vaan. Tuntuu että ei tiiä mikä on minä, ja yrittää vaan muokata omia arvoja ja mielipiteitä jatkuvasti muille sopivaksi. Ihmiset on joko noloja tai aivan vitun siistejä. Niitä "vitun siistejä" ihmisiä kohtaa tunnen alemmuutta ja häpeää. "Noloja" ihmisiä kohtelen niinku ilmaa, hyväksikäytän, ja sanon pahasti. En tunne syyllisyyttä mutta häpeää omasta itestäni sitäkin enemmän. Tänään taas miettiny itsemurhaa. Koskaan en oo yrittäny mutta pelkään että se piste ei oo kaukana. Ulospäin näyttelen iloista ja hyvin pärjäävää. Ulkoset puitteet onki ihan jees. Kavereita, harrastuksia ja koulukin on, mutta kaikki energiaa menee päänsisäsiä demoneja vastaan taistelemiseen.
     
  14. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Nyt kyllä tarvittaisiin päiväsairaalaan. Jo syksystä lähtien oon ollut ihan tuuliajolla. Lopetin työt yhden päivän jälkeen. Koko sen yhden päivän oli koko ajan paniikkimainen olo. Odotin vain, että se kello olisi äkkiä kolme ja pääsisin pois.
    Harrastukset jäivät. Samoin nyt lopetin työvoimakurssin. Jolla ei ollut mitään annettavaa.
    Tekis vaan mieli nukkua..
     
  15. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Mites lääkkeet? Itselläni nuo ketipinorit vaan väsyttää. Ihan kuin kaamosmasennus olisi yhtäkkiä uusiutunut. Nukun usein iltapäivään asti.
    Mitä lääkkeitä teillä muilla on?
     
  16. REM Vierailija

    Täällä on taas yksi, joka moista epäilee.

    Tuntuu tutulta suuri osa tuosta. En ole ennen ollut niin läheskään näin paha, silloin tällöin ahdistunut ja pääasiassa masentuvainen, eikä minusta ole ikinä mihinkään, mutta noin puolitoista vuotta sitten mies "petti", jonka jälkeen tuntui, että helvetti pääsi valloilleen. Oireet ja tuntemukset ovat voimistuneet moninkertaisiksi ja saan nykyään raivo- ja itkukohtauksia. En vain tunne pääseväni tilanteesta yhtään eteenpäin. Suurimmaksi osaksi tuntuu, että olen tyhjä. Jollen ole tyhjä, olen masentunut, surullinen tai vittuuntunut.

    Olen miettinyt, että laukaisiko mies sen vai olenko ollut tällainen aina. En kyllä mielestäni, muuta kuin jonkin verran masentunut ja itsetunto on aina ollut heikko. Onko teillä selvitelty terapiassa, mistä se voisi olla lähtöisin vai onko se aina peritymissidonnaista? Mietin, että voiko tämä vain yhtäkkiä laueta jostain tilanteesta, kuten minulla kävi, vai teenkö virheellistä diagnoosia itsestäni, että tosi asiassa minulla olisi vain jotain muuta.

    Ihan vain mielenkiinnosta, onko kenelläkään teistä ollut hallusinaatioita? Niitäkin on tässä vähän tullut, voivat kyllä olla stressiperäisiä.
     
  17. joojoo81 Vierailija

  18. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    Jatkuva epäluuloisuus alkaa pikkuhiljaa vaivata. Sitä epäilee kaikkea. Joskus jopa salaliittoja.. Äää! Taas yhta tunteiden sekoilua. Tulisi pian päivä jolloin asiat ja tunteet olisivat tasapainossa.
     
  19. Kaverin kuuntelija Vierailija

    Kaverini oli tuolla Tampereen päiväsairaala 2 hoidettavana ja sai diaknoosin pois. Olen seuraillut sairaalan ympärillä tapahtunutta kuohuntaa mielnkiinnolla. Huhtikuussa aloittaa uudella mallilla ja sen oon kanssa kuullut, että henkilökunta olis tosi mukavaa ja ammattitaitoista, nyt poislähteneellä lääkärillä kai jotain ongelmia ittellään. Huhujen mukaan kovia riitoja kaupungin johdon ja omien alaistensa kanssa. Mutta kai sinne uusi tulee.
     
  20. Kipeä Pupupoika Vierailija

    Hei.

    Hyvin tutulta kuulostavat nämä teidän tarinanne. Tässä oma sekava antini tälle keskustelulle.

    Itselläni diagnosoitiin noin kolme kuukautta sitten psykiatriseen sairaalaan päädyttyäni epävakaa persoonallisuushäiriö (rajatila) ja piirteitä kuudesta muusta persoonallisuushäiriöstä, mm epäluuloinen, estynyt, narsistinen ja vaativa.

    Minua on lapsena ja nuorena kiusattu ja nöyryytetty isompien lasten, opettajan ja melkeinpä koko rippileirin porukan toimesta isosia myöten, josta sitten on jäänyt melko vakaviakin traumoja. Kotona oli käytössä sitten vielä häpeärangaistus ja hieman ruumillista kuritusta, jotka sitten tekivät oman osansa todennäköisesti myös. Sitten vielä nuorena jouduin ikävämpään pahoinpitelyyn toisen nuorisojoukon toimesta.

    Mitään näistä ei sitten millään tavalla ole koskaan käsitelty joten mieleni on omastakin mielestäni melko sairas nykyään.

    Tyttöystäväni, jolla oli itselläänkin todettu masennus, jätti minut jouluna ja silloin päädyinkin sitten ensiavun kautta psykiatriselle nuorten osastolle. Siellä sitten muutaman viikon aikana diagnosoitiin nuo.

    Käyn itse nykyään avohoidossa kerran viikossa tai kahdessa viikossa. Myohemmin tänä vuonna, ehkä kesän jälkeen koitan saada aloitettua pitkän psykoterapian.

    Ihmettelen suuresti miten olen edelleenkin elossa, itsemurha-ajatuksia on lähes päivittäin. Aina jos minulle sattuu jokin vastoinkäyminen alan harkita, joko nyt olisi se hetki. Aion itse tehdä sen lääkkeillä ja hotellissa, sillä en halua, että veli tai äiti, joilla on avaimet asuntooni, sattuisi ruumiin löytämään. Samana päivänä, kun harkitsen itsemurhaa, saatan myös suunnitella oman yrityksen perustamista ja sitä, josko pääsen tuohon lähihoitajakoulutukseen johon hain.

    Harkitsen kaikkia toimiani aina erittäin tarkkaan, oli se sitten käden asento, hiusten viimeistely, äänenpaino. Sanani valitsen aina hyvin huolellisesti, yleensä käyn mahdolliset tulevat keskustelut päässäni jo etukäteen, jos tiedän tapaavani jonkun, etten tulisi sanoneeksi mitään "noloa". Tien ylitys on minulle erittäin vaikeaa, saan armottoman raivokohtauksen, sydämeni alkaa hakkaamaan hirveällä tahdilla, jos näen auton ajavan tiellä, joka minun pitäisi ylittää. Vaikka minulla olisi siis riittävästi aikaa ylittää tuo tie rauhassa. En pysty siihen, ennen kuin tiellä ei näy enää ainuttakaan autoa.

    Olen kävelevä hermokimppu, joka reagoi kaikkiin ärsykkeisiin erittäin voimakkaasti. Rakastan musiikkia, kun kuulen pitämäni kappaleen, haltioidun tästä täysin ja alan itkemään, kuinka kaunis kappale se onkaan. Tämän kappaleen haluan kuulla kuollessani.
    Jos joku sanoo minulle, jotain kaunista, tai vaikka vain hymyilee minulle, "ihastun" tähän henkilöön ja alan ajatella, kuinka ihana ihminen siinä onkaan. Jos taas joku antaa kritiikkiä, haukkuu, tai katsoo pahasti, tunnen kuinka viha nousee tuota olentoa kohtaan, joka uskaltaa arvostella MINUA.

    Rakastan itseäni ja omaa peilikuvaani! Olen kaunein poika kaikista, hoikka, mutta samalla lihaksikas, täydellinen....
    mutta samalla vihaan itseäni, olen niin ruma ja lihava. Ajatukseni itsestäni ja ulkonäöstäni saattavat muuttua äärilaidasta toiseen yhden peiliin vilkaisun aikana.

    Ulkoisesti olen erittäin energinen, ystävällinen, kiinnostunut kaikista, empaattinen kuuntelija, todellinen menestyjä. Todellisuudessa minulla on koko ajan olo, että pian räjähdän, haluaisin heittää tavaroita seinään, mutta en voi, sillä se ei sopisi kiltin pojan rooliini, jota minun on pakko pitää yllä. Todellisuudessa olen kaukana menestyjästä, olen jättänyt koulut kesken kolmeen kertaan, kotona on vino pino laskuja, mutta silti käytän viimeiset rahani siihen, että menen töihin taksilla. Vain siksi, että muut ajattelisivat, että minulla menee hyvin. Ulkokuoreni on oltava täydellinen, sillä sisältä olen niin rikki ja sekaisin.
     
  21. "Aion itse tehdä sen lääkkeillä ja hotellissa, sillä en halua, että veli tai äiti, joilla on avaimet asuntooni, sattuisi ruumiin löytämään."

    Törkeää. Ei ole kiva kun töissä ollessaan löytää ruumiin, siitä jää traumoja! Tunsin empatiaa ja myötätuntoa sinua kohtaan kunnes luin nuo rivit.

    Eikö ihmiset joilla on lisääntynyt itsemurhariski joudu valvottuun hoitoon?
     
  22. Neitopeikko Aktiivinen jäsen

    liittynyt:
    05.05.2007
    Viestejä:
    3 167
    Saadut tykkäykset:
    4
    ^Tämän ketjun ensinmäinen provo. Tai et lukenut tuota ylläolevaa tekstiä kunnolla.
    Itselleni tuli outo muisto lapsuudesta. Kun olin vielä ala-asteella suunnittelin tappavani itseni 15-vuotiaana. Ajattelin etten selviäisi elämässä,koska en menestynyt koulussa. Näin jälkeenpäin tuo kuulostaa sairaalta.Olin siis joku 10-12-vuotias!
     
  23. Päämankeli Vierailija

    Minä aloitin viiltelyn 12-vuotiaana ja samanikäisenä makasin ensimmäisen kerran jonkun pojan kanssa vain, koska "eihän neitsyydellä tee mitään". Juomisen aloitin myös 12-vuotiaana. Viiltely, juominen, seksuaalinen sekoilu, vaaratilanteisiin hakeutuminen ja itsemurhatoiveet jatkuivat kolmikymppiseksi asti.
    Join alkoholia pahimmillaan 50 annosta viikossa, ties vaikka enemmänkin. Viiltelin syviä haavoja vatsaani, jalkoihini ja käsiini. Kuolema oli lähellä ja hallusinaatioita tuli usein. Kuulin puhetta, joku toisti nimeäni.

    27-vuotiaana aloitin terapian psykiatrin annettua minulle diagnoosin rajatila + vaativan persoonallisuuden piirteet. Myös narsistina olin testissä rajatapaus. Terapiatukea sain Kelalta lopulta 3 vuotta, nyt kolmas vuosi lopuillaan.
    Huh, tsemppiä teille, rajikset... tiedän missä olette. Minulla on nyt helpottanut. En enää ajattele kuolemaa. Ja juomisen olen lopettanut, ihme kyllä. Säälin kaikkia, joilla on tämä diagnoosi. Se tekee elämästä helvettiä. Mutta terapia auttaa, minulla ainakin se on auttanut. Se on kovaa työtä, ja kivuliasta, mutta se on sen arvoista.
     
  24. Päämankeli Vierailija

    Niin ja lääkkeistä kysyneelle: mulla on ollut Cipramil 60 mg, Risperdal 1 mg ja Opamox tarvittaessa.
     
  25. Kipeä Pupupoika Vierailija

    Mulla on lääkityksenä Ketipinor 100mg, Melatoniini 2mg ja Temesta 1mg tarvittaessa.

    Aika surullista itse asiassa, juuri tulin kotiin kaupasta ja mulla on toinen käsi ihan veressä enkä tiedä miksi. No, oon joka tapauksessa tänään pitkästä aikaa juonut niin paljon ettei kipu tunnu missään, vaikka näköjään onkin ihan haavoja käsi täynnä. Mut en ole väkivaltainen luonne, joten ihan itseäni saan syyttää näistä haavoista. Se täytyy todeta tosin, että kolme viikkoa on aivan liian pitkä väli terapia-ajoissa. Oon ihan sekaisin, tarpeen mukaan otettavia rauhoittavia menee joka päivä, poislukien tää päivä, kun otin sen sijaan viinaksia...

    Mulla menee aina monta tuntia ennen kuin pääsen ovesta ulos. Jokainen hiuskiehkura täytyy olla juuri oikealla lailla. Jokainen ilme täytyy harjoitella peilin edessä. Sitten jos kaupungilla yksikin tyttö hymyilee mulle, niin pakko ottaa Temesta siihen, kun rupean ihmettelemään, et miks mulle joku hymyilee, varmaan sen takia kun näytän niin tyhmältä. Aivan vitun rumalta tietenkin. En tosin edes näytä niin pahalta aina, joten hymy saattaa johtua joskus ihan hyvästäkin, mutten jaksa uskoa siihen, vaan sekoan.

    Voimia kaikille samasta ongelmasta kärsiville, itse en usko että kovinkaan kauaa enää täällä hörhöilen.Tulisipa joku rekka vaikka ja ajais mun päälle, niin saisivat omaiset vakuutuksesta rahat.
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti