S
SamSara
Vieras
18 vuoden parisuhteemme on suuressa kriisissä, vuosien aikana käsittelemättä jääneet ristiriidat ovat kasvaneet liian suureksi vyyhdiksi. Asioista on jonkin verran viime aikoina puhuttu ja jatkoa mietitty. Mies ei tiedä mitä haluaa ja onko nyt ljo iian myöhäistä yrittää korjata mitään. Ehdotti kyllä itse parisuhdeterapeutille menemistä., vaikka epäileekin että siitä olisi hyötyä.
Minusta on tuntunut nyt jonkin aikaa, että kaikki ei ole muutenkaan kohdallaan. Epäilen että miehelläni on toinen nainen. Puhelimesta on tullut ennennäkemättömän tärkeä ja mies ottaa sen mukaan esimerkiksi iltaisin hampaidenpesulle menneessänkin. Muita merkkejä pettämisestä en ainakaan vielä ole havainnut, seksielämämme sujuu entiseen tapaan ja arki pyörii muutenkin niin normaalisti kuin se nyt vain voi tässä tilanteessa toimia.
Kysynkö pettämisestä suoraan? Entä jos olen kuvitellutkin kaiken ja tämä epäluuloisuuteni vain pahentaa asioita? Epätietoisuus kalvaa valtavasti mieltäni kaiken tämän muun ohella, mutta toisaalta en ole yhtään varma haluanko kuulla totuuden, jos se on se mitä epäilen. Pelottaa ja ahdistaa suuresti.