A
"arjam"
Vieras
Olen seurustellut nyt päälle kaksi vuotta miesystäväni kanssa. Rakastan häntä ja hänkin omien sanojensa mukaan minua, enkä siksi tiedä mitä tehdä tämän tilanteen kanssa. Hän nimittäin on suhteemme alkuajoista lähtien ollut sovittujen asioiden suhteen todella epäluotettava. Esimerkkinä nyt vaikka lukemattomat tilanteet, joissa meidän on pitänyt tavata ja olen jopa ollut jo matkalla hänen luokseen, kun yllättäen tilanne muuttuukin ja herra pahoittelee ja peruukin kaikki suunnitelmat.
Esimerkkinä nyt vaikkapa Tapaninpäivän ilta, joka meidän piti viettää yhdessä hänen asunnollaan. Vietin päivän perinteen mukaisesti oman perheeni kanssa, ja illan tullen mieheen ei saanutkaan mitään yhteyttä. No, suunnitelmat oli sovittu joten ajoin hänen asunnolleen, jossa mies sitten olikin parin kaverinsa kanssa "kun ei ollut varma tulenko sittenkään". Kännykkä oli aiemmin päivällä käynyt uimassa vessanpöntössä ja hajonnut, ja kun minä olin viettänyt päivää perheeni kanssa ja hän ystäviensä, oli mies jostain syystä vain olettanut että hän nyt sitten viettää illan kavereidensa kanssa enkä minä tule. Olivat sitten korkanneet kaljat eikä kaverit enää päässeet ajamaan koteihinsa, joten he jäivät miesystäväni luokse viettämään iltaa ja yöksi, kun minä taas jouduin palaamaan kotiini. En tosiaan tiedä, mistä tämä olettamus oli tullut, mutta eipä sitä sitten ennen pullojen korkkaamista ollut miehelle tullut mieleenkään soittaa minulle esim. kaverin kännykästä ja kysellä tilannetta.
Eipä tuollainen nyt haittaisi, ellei samankaltaista tapahtuisi toistuvasti. Suurimman osan ajasta mies on aivan ihana, mutta aina välillä sitten pitää käyttäytyä noin. Vielä esimerkkinä nyt eilinen. Mies lähti eilen illalla vajaaksi kuukaudeksi reissuun työn puolesta, ja oltiin sovittu että vietetään sitten työmatkaa edeltävä viikonloppu yhdessä. Perjantaista lauantaihin olin hänen luonaan. Lauantaipäivänä kävin töissä, ja sinä aikana miehen oli tarkoitus nähdä kavereitaan jonka jälkeen minä tulisin hänen luokseen viettämään vielä viimeisen yön yhdessä ennen lähtöä. Noh, minäpä kävin kaupassa ostamassa herkkuja mielessäni kiva ilta ja kun olin ajelemassa töistä miesystävän asunnolle päin, hän soittikin ja ilmoitti, että haluaisi vielä lähteä käymään kaverinsa kanssa baarissa, kun olivat tosiaan ehtineet niin vähän aikaa nähdä. Ainutkertaisena tapauksena tuo ei olisi tosiaan haitannut, mutta ruokaostokset takapenkillä melkein miehen parkkipaikalla teki kieltämättä tosi pahaa. Kun aiemmin olis ilmoittanut edes. Hetki siinä tapeltiin puhelimessa (tai minä tappelin ja mies pahoitteli), kunnes minä sitten ajelin yksin ruokineni omaan kotiini ja vietin kiukkuisen illan.
Tällaiset tapahtumat eivät harvoina poikkeuksina olisi millään tapaa paha, mutta kun meillä ne ovat ennemminkin sääntö. Tai ehkä olen vain itsekäs ja joustamaton, kuka sen tietää, mutta minusta on ihan liikaa, että näin tapahtuu harva se viikko. Suurin osa yhdessäoloajastamme on aivan ihanaa, mutta sitten yhtäkkiä käykin näin ja on kuin minulla ei olisikaan mitään väliä. Minun kanssani tehdyt suunnitelmat voi yhtäkkiä heittää mäkeen, ei haittaa vaikka minä saan sitten viettää illan pettymystäni itkeskellen kunhan miehellä on hauskaa.
En nyt tosiaan tiedä, mitä tällä viestillä hain. Kai sitä piti vain purkaa nyt, kun ystävilleni en viitsi. Tuntuu niin pahalta. En tiedä, miten miehelle tästä asiasta puhuisin, kun vaikka hän tietää tekevänsä väärin ja on aina kovin pahoillaan, on hänen kantansa asiaan lähinnä "No mutta nyt vain sattui näin". Kun esimerkiksi yritin puhua hänen kanssaan siitä, että jos hän vaikka sitten suunnittelisi seuraavaa työmatkaa (tulee tämän työmatkan jälkeen muutamaksi päiväksi kotiin ennen kuin lähtee taas reiluksi viikoksi) edeltävän kotiaikansa niin, ettei näin pääsisi käymään, hän pahoitteli ja sanoi ettei voi niin tehdä, koska asiat eivät kuitenkaan suunnitelmien mukaan mene ja sitten kaikkia taas ärsyttää.
Vaadinko ihan liikoja, kun haluan ettei tuollaista tapahtuisi? Olenko itsekäs, kun pahoitan kerta toisensa jälkeen mieleni? Aina tuntuu siltä, että nyt taas suutuin turhasta ja sain tuon miehenkin vihoittelullani turhaan ärsyyntyneeksi, ja heti sen jälkeen tuntuu siltä että voi vee mikä tossu sitä pitää olla, totta kai minulla on oikeus suuttua kun lupaukset petetään.
Esimerkkinä nyt vaikkapa Tapaninpäivän ilta, joka meidän piti viettää yhdessä hänen asunnollaan. Vietin päivän perinteen mukaisesti oman perheeni kanssa, ja illan tullen mieheen ei saanutkaan mitään yhteyttä. No, suunnitelmat oli sovittu joten ajoin hänen asunnolleen, jossa mies sitten olikin parin kaverinsa kanssa "kun ei ollut varma tulenko sittenkään". Kännykkä oli aiemmin päivällä käynyt uimassa vessanpöntössä ja hajonnut, ja kun minä olin viettänyt päivää perheeni kanssa ja hän ystäviensä, oli mies jostain syystä vain olettanut että hän nyt sitten viettää illan kavereidensa kanssa enkä minä tule. Olivat sitten korkanneet kaljat eikä kaverit enää päässeet ajamaan koteihinsa, joten he jäivät miesystäväni luokse viettämään iltaa ja yöksi, kun minä taas jouduin palaamaan kotiini. En tosiaan tiedä, mistä tämä olettamus oli tullut, mutta eipä sitä sitten ennen pullojen korkkaamista ollut miehelle tullut mieleenkään soittaa minulle esim. kaverin kännykästä ja kysellä tilannetta.
Eipä tuollainen nyt haittaisi, ellei samankaltaista tapahtuisi toistuvasti. Suurimman osan ajasta mies on aivan ihana, mutta aina välillä sitten pitää käyttäytyä noin. Vielä esimerkkinä nyt eilinen. Mies lähti eilen illalla vajaaksi kuukaudeksi reissuun työn puolesta, ja oltiin sovittu että vietetään sitten työmatkaa edeltävä viikonloppu yhdessä. Perjantaista lauantaihin olin hänen luonaan. Lauantaipäivänä kävin töissä, ja sinä aikana miehen oli tarkoitus nähdä kavereitaan jonka jälkeen minä tulisin hänen luokseen viettämään vielä viimeisen yön yhdessä ennen lähtöä. Noh, minäpä kävin kaupassa ostamassa herkkuja mielessäni kiva ilta ja kun olin ajelemassa töistä miesystävän asunnolle päin, hän soittikin ja ilmoitti, että haluaisi vielä lähteä käymään kaverinsa kanssa baarissa, kun olivat tosiaan ehtineet niin vähän aikaa nähdä. Ainutkertaisena tapauksena tuo ei olisi tosiaan haitannut, mutta ruokaostokset takapenkillä melkein miehen parkkipaikalla teki kieltämättä tosi pahaa. Kun aiemmin olis ilmoittanut edes. Hetki siinä tapeltiin puhelimessa (tai minä tappelin ja mies pahoitteli), kunnes minä sitten ajelin yksin ruokineni omaan kotiini ja vietin kiukkuisen illan.
Tällaiset tapahtumat eivät harvoina poikkeuksina olisi millään tapaa paha, mutta kun meillä ne ovat ennemminkin sääntö. Tai ehkä olen vain itsekäs ja joustamaton, kuka sen tietää, mutta minusta on ihan liikaa, että näin tapahtuu harva se viikko. Suurin osa yhdessäoloajastamme on aivan ihanaa, mutta sitten yhtäkkiä käykin näin ja on kuin minulla ei olisikaan mitään väliä. Minun kanssani tehdyt suunnitelmat voi yhtäkkiä heittää mäkeen, ei haittaa vaikka minä saan sitten viettää illan pettymystäni itkeskellen kunhan miehellä on hauskaa.
En nyt tosiaan tiedä, mitä tällä viestillä hain. Kai sitä piti vain purkaa nyt, kun ystävilleni en viitsi. Tuntuu niin pahalta. En tiedä, miten miehelle tästä asiasta puhuisin, kun vaikka hän tietää tekevänsä väärin ja on aina kovin pahoillaan, on hänen kantansa asiaan lähinnä "No mutta nyt vain sattui näin". Kun esimerkiksi yritin puhua hänen kanssaan siitä, että jos hän vaikka sitten suunnittelisi seuraavaa työmatkaa (tulee tämän työmatkan jälkeen muutamaksi päiväksi kotiin ennen kuin lähtee taas reiluksi viikoksi) edeltävän kotiaikansa niin, ettei näin pääsisi käymään, hän pahoitteli ja sanoi ettei voi niin tehdä, koska asiat eivät kuitenkaan suunnitelmien mukaan mene ja sitten kaikkia taas ärsyttää.
Vaadinko ihan liikoja, kun haluan ettei tuollaista tapahtuisi? Olenko itsekäs, kun pahoitan kerta toisensa jälkeen mieleni? Aina tuntuu siltä, että nyt taas suutuin turhasta ja sain tuon miehenkin vihoittelullani turhaan ärsyyntyneeksi, ja heti sen jälkeen tuntuu siltä että voi vee mikä tossu sitä pitää olla, totta kai minulla on oikeus suuttua kun lupaukset petetään.
