Epäonnistuminen

[Mietiskelevä Mies]

Aika monet ihmiset tuntuvat mieltämään parisuhteissa tapahtuvat katkeamiset, riidat ja niitä kautta tapahtuvan välirikon ja parisuhteen päättymisen epäonnistumiseksi kyseisessä suhteessa, joskus jopa elämässä, jos näitä tapahtuu usein. Jos mietitään syitä miksi parisuhteet päättyvät, niin yleisin varmaan on tietynlaisen kipinän sammuminen ja sitä myötä seksittömyys, riidat ja toiset ihmiset sekottamassa suhteen väljähtänyttä soppaa.

Voisi myös ajatella niin, että tällöin suhteen päättyminen ei ole epäonnistuminen parisuhteessa, vaan pikemminkin elämän ohjaama järkipäätös ja sitä myötä positiivinen tapahtuma. Jos vain pystyy myöntämään itselleen ettei ihmisiä välttämättä ole tehty elämään saman henkilön kanssa lopun elämää, tai ainakin hyvin harvoilta tämä onnistuu. Mikäli olet luonteeltasi sellainen, että muutaman vuoden jälkeen asuminen ja eläminen saman henkilön kanssa ei onnistu, niin et ole epäonnistunut parisuhteessa, vaan noudatat vain oman elämäsi sinulle määräämää kaavaa, eli olet onnistunut!

Varmasti suurin syy epäonnistumisen tunteeseen tulee vuosia jatkuneesta panostamisesta suhteeseen ja niistä odotuksista, jotka loppukädessä eivät täyty. Mikäli ihmiset pystyisivät miettimään asioita realisistisesti päivä kerrallaan, niin myös mahdolliset pettymykset olisivat lievemmät ja niihin pystyisi suhtautumaan enemmän järjellä ja vähemmän tunteella. Tosiasiassa kuitenkin sen vanhan ja turvallisen kumppanin kanssa eläminen ei vain onnistu, vaikka siitä miten paljon välittäisi jos sellaista kipinää ei löydy. Kaikki muu on vain itsensä kiduttamista.

Mielestäni nykyisessä eliniäntähtäävään parisuhteeseen pyrkivässä elintavassa on puutteita ja virheitä, joista meistä suurinosa joutuu kärsimään ja täysin turhaan. Mikäli voisimme myöntää, että on epärealistista odottaa suhteen kestävän lopunelämää voisimme olla onnellisempia emmekä kasaisi paineita parisuhteilemme. Tämä myötä suhteet voisivat myös kestää pidempää kun kumpikin tietäisi nämä aluehdot.

 

[pohdintaa]

Se on vähän niinkuin demokratia tuo pysyvä parisuhde. Ei varmaan täydellinen eikä virheetön ratkaisu, mutta toimiessaan paras kaikista. Ei se muuten niin yleinen olisi.

 

[Mietiskelevä Mies]

Totta, mutta kuten demokratiassakin ihmisillä on oikeus muuttaa hallituksen henkilöitä ja ihmisiä äänestämällä. Nykyinen parisuhderealiteeti on lähinnä elinikäinen tatuointi jonka poistaminen on nöyryyttävää, tuskallista ja kallista, puhumattakaan tunnepuolesta. Jotain pitäisi muuttua suomessa. Parisuhde (ja avioliitto) on aikaisemmin tehty lähinnä turvaamaan naisenasemaa eron sattuessa. Nykyiset turvaverkot ym. kyllä auttavat ihan riittävästi jo yhteiskunnan taholta...

 

[Riikka]

Nykyään vaan tuntuu siltä että usein erotaan liiankin heppoisin perustein kun ei enään olekaan sitä alkuajan rakastumisen huumaa niin aletaan katsoa jo uutta. Arkea ei saisi olla ollenkaan. Eihän siinä mitään mutta jos on tullut lapsi tai useampi hankittua niin yritystä pitäisi löytyä enemmän. Eri asia on sitten väkivalta ja viina yms. mutta jos liitossa on vaan tylsää niin aika helposti seuraavassakin liitossa on muutaman vuoden päästä tylsää jos ei vaivauduta tekemään parisuhteen eteen töitä ja odotukset on epärealistisia. Taisi mennä vähän ohi aiheesta mutta harmittaa ne liitot joissa lapset joutuvat sijaiskärsijöiksi kun vanhemmat ajattelevat vain itseään!

 

[Mietin myös]

Mikä on pitkä parisuhde?

Itse olen 36 v, parisuhdetta takana 20 v, ja olen lähipiirissä harvinaisuus.

Minkälaista suhdetta sinä ap etsit? Suhdetta jossa mennään yhteen, kun nyt siltä tuntuu ilman sen kummempia sitoumuksia? Kurkitaan harva se päivä aidan yli, että olisikos se ruoho siellä vihreämpää? Kun kumppani tekee/sanoo/ajattelee mielestäsi väärin, niin riita pysyyn ja ero virelle?

Parisuhde ei pysy kunnossa hoitamatta, tiedän tämän kun olen sen kokenut kantapään kautta. Mielestäni jos molemmat osapuolet tekevät parhaansa suhteen eteen, tekevät ehkä molemmat kompromisseja ja ajattelevat joskus vähemmän minä-minä tyyllisesti ja silti ajautuvat eroon, niin kyse ei ole missään tapauksessa epäonnistumisesta.

Mutta jos ollaan yhdessä tyylillä ollaan nyt tässä kun ei parempaakaan löydy ja sitten erotaan heti kun tulee mutka matkaan tai risu reitille, niin silloin epäonnistutaan. Ei vain siinä parisuhteessa vain omassa elämässä. Voihan sitä olla ja elää minä-minä ihmisenä vuosikymmeniä, mutta kyllä loppujen lopuksi on yksin.

Kukapa sinua ap estää elämästä omasta mielestäsi demokraattista parisuhdetta? Jos vain toinen osapuoli tämän hyväksyy. Minusta vain tuntuu, että nämä ihmiset jotka haaveilevat siitä vapaasta parisuhteesta ja puhuvat suureen ääneen elämästä nauttimisesta, ovat niitä jotka haluaisivat itse elää vapaasti ja nauttia ilman rajoituksia. Liian usein juuri nämä tuntuvat olevan niitä, jotka eivät sitten kuitenkaan edes siinä omassa parisuhteessaan halua antaa samaa oikeutta tälle ""omalle puoliskolleen"". Se kun kuitenkin aiheuttaa pientä epävarmuutta elämässä. Onhan suotavaa, että oma elämä olisi tasaista ja vakaata ilman ikäviä yllätyksiä ja mahdollista yksijoutumisen pelkoa. Tämä tietysti höystettynä sillä omalla vapaalla elämällä ja nautinnon hakemisella...

 

[Hyvin kirjoitettu]

Ap.lle kiitos hyvästä kirjoituksesta.Olen kokenut itse eroni epäonnistumisina viimeisen päälle ja sitten kun suku vielä moralisoi.Meillä osa ei ole tuonut kuin sen ainoan oikean näytille,minä muutaman jo..olen kuulemma jo huora osan mielestä..

 

[mies]

Minusta outo ajattelutapa ihmiseltä tuo ap:n mielipide. Tietysti jos kriteerinä on itsekkyys ja lyhytjänteisyys, niin noinkin voi toimia, mutta se on luonnonvastaista.
Parisuhteen merkitys ei ole pelkästään luoda mielihyvää. Vaan parisuhteen ensimmäinen merkitys on ollut turvallisuus. Tiedän, että ei mikään turvaverkko voi korvata perheen tuomaa turvallisuutta. Parisuhteella on myös tulevaisuuteen liittyvä odotus. Nimittäin ihmislapsi tarvitsee turvallisen kasvuympäristön lähes kaksikymmentä vuotta. Rikkonaiset perheet ja viettiensä perässä juoksevat ihmiset pilaavat tulevaisuuden aikuiset, joiden kehitys häiriintyy. Mielestäni tällaiset mielipiteet lyhyt jänteisistä parisuhteista ovat jo näiden rikkoontuneiden ihmisten mielipiteitä.

 

[mies mietteissä]

Aika vahvasti alan kallistua kirjoittajan mielipiteeseen. Parisuhteeni on kuihtunut ja luultavammin sen viimeiset hetket ovat käsillä.

Minulla on siinä mielessä hyvä tilanne, että meillä ei ole lapsia. Kun mietin suhteen jatkamista mietin vahvasti sitä, että uskonko suhteen kestävän myös lapset. Minun on tällä hetkellä hyvin vaikea uskoa siihen että suhteemme kestäisi niin kauan, että jälkikasvu voisi varmasti kasvaa lapsuutensa ydinperheessä.

 

[nainen]

Hyvä aloitus. Olen itsekin mietiskellyt samoilla linjoilla, mutta en pääse irti ympäristön paineista parisuhteeni kohdalla. Tiedän ihan hyvin, että olemme ajautuneet liian kauas toisistamme eikä kummallakaan ole enää kivaa yhdessä. Minä olisin ollut valmis vielä paikaamaan ja saamaan neuvoja ulkopuolelta terapiasta, mutta mies kieltäytyi. Hän ei pysty ja on minun mielestäni ihan eksyksissä oman itsensä kanssa.

Minä haluaisin tasa-arvoisen suhteen, mutta nyt on käytännössä niin, että kuljen koko ajan varpaillani, jotta en ärsyttäisi miestäni. Aluksi kuvittelin meillä olevan tasa-arvoista, mutta silloin meillä olikin jatkuvasti väärinkäsityksiä ja riitoja siitä, mitä kukin oli sanonut/tarkoittanut. Humalassa mies väitti, että minä määräsin häntä. Nyt kun minulla ei ole enää mistään mitään mielipidettä ja myötäilen miestäni, niin sekään ei näytä tyydyttävän miestäni. Meillä ei tunnu (enää?) olevan mitään muuta yhteistä kuin omaisuutemme. Toisaalta tiedän, että jos ilmoitan erosta, niin miehellä alkaa varma alamäki. Alkoholi maistuu nytkin liian paljon ja sitä hän onkin käyttänyt iät ja ajat itselääkitykseensä. Hänen kohtalonsa eron jälkeen ei silti paljon minua kiinnosta enkä tee päätöstäni sen mukaan.

Kyllä meidät on kaiki kasvatettu siihen, että ihanteena on loppuiän kestävä parisuhde. Käytännössä iso osa ihmisistä kuitenkin elää sarja-suhteissa. Ollaan yhden kanssa, sitten toisen jne. Siitä ei vain oikein puhuta, ehkä elämän realiteetit pitäisi vihdoinkin nostaa pöydälle. Ennen naisilla ei saanut olla omaa tahtoa ja parisuhteessa kaikki meni miehen pillin mukaan. Nyt kun naisillakin saa olla omia mielipiteitä, niin monille tulee ylitsepääsemättömiä ongelmia kun suhde on elänyt rakastumisvaiheen yli. Molempien pitäisi osata joustaa ja ottaa toinen huomioon. Jos mies ei sitä osaa tehdä (niin kuin mielestäni meillä), niin lopulta nainen ottaa eron.

 

[mies mietteissä]

Me olemme hakeneet apua ulkopuoleltakin, mutta mielestäni siitä ei ollut juurikaan apua. Kun ei ole lapsia ja eikä kumpikaan ole fyysisesti väkivaltainen, alkoholi ei ole suuremmassa määrin ongelma eikä talouden kanssa ole juurikaan vaikeuksia, niin eihän meillä tietenkään voi olla kovin suuria ongelmia... Että ei kun jutellaan vähän enemmän...

Ympäristön paine on varmaan monelle se suurin este eroon. En omalla kohdallani koe sitä kovinkaan suureksi. Saahan sitä varmasti selitellä, mutta toisalta lähipiiri on tietynlaiseen itsepäisyyteenikin tottuneet.

 

[nainen]

Olen täysin samaa mieltä kanssasi mies.

 

[Hannes42]

Voi raukkaa...paha mies,alistaja, holhooja...ei anna tilaa jne... Nyt olet aikuinen, iso tyttö! Noin sitä pitää!