Epäonnistunut ihmisenä

[tahtoo leppoisammaksi]

Oon aina voimakkaan temperamenttini vuoksi ollut sukumme musta lammas. Kokenut ettei minua ole hyväksytty sellaisena persoonana, mikä olen ja yritetty nujertaa henkisesti ja fyysisestikin voimakasta tahtoani pois. Ei olla onnisttu ei. Mitä ennemmän on solvattu, niin sen tiukemmin olen pistänyt hanttiin.

Työyhteisössä ei ole ongelmia ollut. Olen siellä sellainen tasaisen varma ja rauhallinen osaava tekijä. Outo huumori minulla on ja melkoisen suorapuheinen, joten paras olisi olla useimmiten hiljaa. Varmaan kukaan ei siellä osaakaa kuvitella, millainen räiskähtelijä kotosalla voin pahimmillani olla.

Kerran eronneena ja nyt uudessa parisuhteessa samanmoisen räiskähtelijän kanssa ja kahdesta räiskähtelijästä syntyi räiskähtelevä lapsi. Herkästi ollaan miehen kanssa törmäyskurssilla. Lapsen raivoaminen tuntuu joskus kohtuuttoman raskaalta. Ja tuntuu että samat virheet teen kaikessa aina uudelleen. Jaksaminen alkanut olla kortilla.

Koen jotenkin epäonnistuneeni ihmisenä. Miksen voinut syntyä lehmänhermoisena ihmisinä, joka ei ajautuisi kriisitä toiseen. Kilahdan herkästi, mutta lepyn myös herkästi. Silti omat pimahtamiseni tuntuvat joskus kohtuuttomilta. Tai ainankin puoliso saa tuntumaan ne kohtuuttomilta.

Miten ihmeessä aikuinen ihminen saa luonnettaan tasaisemmaksi?

 

[TK]

Kai kumminkin opetet lapsellesi omalla esimerkillä, että anteeksi pitää pyytää kun ylireagoi?
Meillä aikas lailla sama tilanne, onneksi mies hieman rauhallisempi kuin minä ja lapset..

 

[tahtoo leppoisammaksi]

Kai kumminkin opetet lapsellesi omalla esimerkillä, että anteeksi pitää pyytää kun ylireagoi?
Meillä aikas lailla sama tilanne, onneksi mies hieman rauhallisempi kuin minä ja lapset..

Kyllä, ilman muuta pyydetään ja annetaan anteeksi ja sovitaan riidat. Nimenomaan lapsen kanssa. Mies on pitkävihainen ja sopiminen on vaikeaa.

 

[Toinen tuulihattu]

No eihän sitä luonnettaan muuttaa voi, mutta kyllä sitä halutessaan oppii niitä reaktioitaan ja ulosantiaan hallitsemaan. Lapsethan kasvattaa aikuisia...mulla ainakin hävisi leimahteluista 90% kun päätin että vaikka perse repiäisi niin lapsen edessä en ala.

 

[Muuttuja]

No eihän sitä luonnettaan muuttaa voi, mutta kyllä sitä halutessaan oppii niitä reaktioitaan ja ulosantiaan hallitsemaan. Lapsethan kasvattaa aikuisia...mulla ainakin hävisi leimahteluista 90% kun päätin että vaikka perse repiäisi niin lapsen edessä en ala.

Tämä on yleinen ja täysin väärä luulo! Luonnettaan pystyy ja pitääkin muuttaa jos se on tuollainen. Vaatii vaan päätöksen asiasta ja sitten alkaa harjoittelu, joka vie kyllä aikaa vuosikausia, mutta onnistuu. Itse olen hyvä esimerkki tästä. Ihmisistä, joilla on hyvä, tasainen, ystävällinen ja positiivinen luonne pidetään pidetään paljon, eikä heidän seuraansa karteta.

 

[tahtoo leppoisammaksi]

Tämä on yleinen ja täysin väärä luulo! Luonnettaan pystyy ja pitääkin muuttaa jos se on tuollainen. Vaatii vaan päätöksen asiasta ja sitten alkaa harjoittelu, joka vie kyllä aikaa vuosikausia, mutta onnistuu. Itse olen hyvä esimerkki tästä. Ihmisistä, joilla on hyvä, tasainen, ystävällinen ja positiivinen luonne pidetään pidetään paljon, eikä heidän seuraansa karteta.

Eli se on siis vaan päättämisestä kiinni etten kuohahda enää, vaikka toinen kuinka provosoisi? Lasken sataan ja hoen mantraa?

 

["vieras"]

Jos se on sinulle sopivaa, niin lue mantroja, ok.

Mutta sinuna opettelisin kuuntelemaan itseäni. Milloin kilahdan? Mikä sen aiheuttaa: lyhyet yöunet, huono ruoka, verensokerin heittelyt, liian vähäinen oma aika, liian pieni metsässä vietetty aika, liian harvat ihmissuhteet, turhautuminen itseen, keräänkö pieniä asioita mielen pohjalle harmituksiksi, ja sitten mikä tahansa saa kilahduksen aikaiseksi? Miltä minusta tuntuu kolme minuuttia ennen kilahdusta?

Jos opin tunnistamaan kilahdusriskin jo aamulla, niin madaltaisin päivän tavoitteita ja yrittäisin ottaa itselleni jonkun pienen hetken, jolloin olen rauhassa. Ja jos tunnen, että se kilahdus on ihan lähellä, niin sitten vaikka 7 minuutin kävelylle korttelin ympäri tai postilaatikolle ja takaisin.

Luo itsellesi sopiva toimintamalli näiden hetkien varalle. Kävely on monelle hyvä, mutta toiselle vaikka jonkun turvarunon lukeminen tai tietyn myyräpätkän katsominen voivat varmaan ajaa saman asian. Mutta sinulle olisi pääasia, että olisi vaihtoehtoinen toimintamalli sille kilahdustapahtumalle.

Ja oikeasti. On henkistä laiskuutta laittaa liian paljon oikutteluaan vaikean temperamentin piikkiin.

 

[Toinen tuulihattu]

Tämä on yleinen ja täysin väärä luulo! Luonnettaan pystyy ja pitääkin muuttaa jos se on tuollainen. Vaatii vaan päätöksen asiasta ja sitten alkaa harjoittelu, joka vie kyllä aikaa vuosikausia, mutta onnistuu. Itse olen hyvä esimerkki tästä. Ihmisistä, joilla on hyvä, tasainen, ystävällinen ja positiivinen luonne pidetään pidetään paljon, eikä heidän seuraansa karteta.

Luulen tarkoittaneeni samaa asiaa. Perustemperamentti ihmisellä on mikä on, mutta käytöstään ja reaktiotapojaan voi (ja kannattaa) kouluttaa. Itse päätin vain että nyt en kilahda, vaikka sisäisesti tuntuisi miltä - alkuun tuntui ihan tosi kummalliselta mutta yllättävän äkkiä siihen tottui. Myös oma onnellisuus on lisääntynyt sen myötä, on oppinut erottamaan harmaan sävyjä siellä missä ennen oli vain mustavalkoista. Kyllä kannattaa.

 

[alkuper.]

[QUOTE="vieras";25394304]Jos se on sinulle sopivaa, niin lue mantroja, ok.

Mutta sinuna opettelisin kuuntelemaan itseäni. Milloin kilahdan? Mikä sen aiheuttaa: lyhyet yöunet, huono ruoka, verensokerin heittelyt, liian vähäinen oma aika, liian pieni metsässä vietetty aika, liian harvat ihmissuhteet, turhautuminen itseen, keräänkö pieniä asioita mielen pohjalle harmituksiksi, ja sitten mikä tahansa saa kilahduksen aikaiseksi? Miltä minusta tuntuu kolme minuuttia ennen kilahdusta?

Jos opin tunnistamaan kilahdusriskin jo aamulla, niin madaltaisin päivän tavoitteita ja yrittäisin ottaa itselleni jonkun pienen hetken, jolloin olen rauhassa. Ja jos tunnen, että se kilahdus on ihan lähellä, niin sitten vaikka 7 minuutin kävelylle korttelin ympäri tai postilaatikolle ja takaisin.

Luo itsellesi sopiva toimintamalli näiden hetkien varalle. Kävely on monelle hyvä, mutta toiselle vaikka jonkun turvarunon lukeminen tai tietyn myyräpätkän katsominen voivat varmaan ajaa saman asian. Mutta sinulle olisi pääasia, että olisi vaihtoehtoinen toimintamalli sille kilahdustapahtumalle.

Ja oikeasti. On henkistä laiskuutta laittaa liian paljon oikutteluaan vaikean temperamentin piikkiin.[/QUOTE]

Kiitos hyvistä neuvoista. Tuosta henkisestä laiskuudesta en tiedä, mutta oli se syynä kilahteluun tai jokin muu, niin ihan oikeasti tahdon vähän tasoittaa oloa jo oman itseni ja muidenkin vuoksi...