E
epäsopiva?
Vieras
Meidän 4kk poika ei oikein perusta vaunuilusta, kun ei näe tarpeeksi ympärilleen. Rintareppu on ollut kovassa käytössä, mutta poika alkaa olla niin painava, että liikkuminen sen kanssa ei ole sulavaa. POika kyllä viihtyisi siinä vaikka kuinka, mutta pitkiä aikoja ei ole kerrallaan kuskattu, kun sitä ei kai suositella, max. tunnin on yleensä ollut. Rinkkaankin toinen on vielä liian pieni, joten hommasimme Ergo-repun, jota mainostetaan sopivaksi 3kk ylöspäin. Ei kumminkaan tunnu oikein sopivalta.
Ensinnäkin se on hirveän iso: jos poika kaulaansa kurottaa, niin vähän yltää kurkkimaan ulos. Silmät näkyy juuri ja juuri.
Toinen ongelma on pahempi: tuntuu, että pojan jalat pitää taivuttaa ihan luonnottomaan asentoon, lonkkien pitäisi aueta älyttömän auki. KUn reppua on kokeiltu kotona, pojan jalat pitää melkeinpä "vääntää" paikoilleen. Alussa aina tuntuu tykkäävän repusta, mutta parin minuutin päästä joko väsyy kurkkimiseen tai jalat väsyvät (en tiedä kumpi) ja alkaa kitistä.
Ohjeessa luki, että reppu sopii, kun jalat kunnolla aukeaa sammakkoasentoon (3-5kk), eli olisiko sitten, että jatkossa sopii paremmin. Toisaalta sängyssä kyllä makoilee mielestäni jalat aika sammakkomaisessa asennossa.
Tai voiko olla, että jalat eivät koskaan tule aukeamaan tarpeeksi? Isällään on vähän sisäänpäinkääntyvät jalat, eli lonkat ei aukea kauhean hyvin. Mulla kyllä aukeasi vaikka kuinka pitkälle.
Tilattiin reppu netistä, joten palautusaikaa vielä on. Se on kumminkin kantajalle niin mukava, että jos vain jossain vaiheessa alkaa sopia, niin en haluaisi palauttaa. Olen miettinyt sitäkin, käytämmekö reppua jotenkin väärin, mutta en usko. Onko kokemuksia?