Eri paikkakunnilla työt

Meillä on miesystäväni kanssa sellainen välimatka, että kaikki viikonloput ollaan vuosikausia oltu yhdessä mutta viikolla harvoin nähdään. Molemmilla on vaativa ja mieluinen työ omilla paikkakunnilla. Kumpikaan ei haluaisi luopua omasta työstään, hankala löytää vastaava toisen kaupungista. Elämässä kuitenkin pitää päästä eteenpäin. Miten ikinä me voimme perustaa yhteisen kodin? Sitä molemmat kuitenkin haluaisivat.

Miten olette tällaisen ongelman ratkaisseet??

 

että aikansa kutakin. Jos jompikumpi väsähtää niin haluaa asettua ja muuttaa vaikka toiseen työpaikkaan.
Joskushan kaukosuhde pitää suhteen virkeänä. ei päästä kyllästymään toiseen.
Tai sitten mies tai nainen hommaa toisen ihmisen täyttämään väliaikoja, ja niin iloisesti erotaan.
Olkaa iloisia että näette viikonloppuisin, me nähdään kerran kahdessa kuukaudessa.
Nyt mulle on jo aivan sama koko uralle, alan kohta vaikka kotiäidiksi mieluummin.

 

PAHA JAMA SANOISIN

 

PAHA JAMA SANOISIN

 

paneksimalla työtovereiden kaa, kaikki kelpaa.

 

Annas kun arvaan: Nainen antaa periksi ja muuttaa miehen paikkakunnalle, kun hinku yhteenmuuttoon, naimisiin menoon ja lasten saantiin käy ylivoimaiseksi. Mies kyllä malttaa odottaa maailman tappiin.

 

Arvaat oikein, useimmiten kai.
Miksi ajattelet niin?
Onko suhde tasapainoinen jos mies jaksaa odottaa maailman tappiin ja nainen ei.
Eikö silloin taas kerran nainen halua enemmän kuin mies?
erota pitäisi kai siinä tapauksessa.
Ei kai sellainen tahtojen ristiriita tai tunteiden epätasapaino ole hyvä,,,toisesta tulee roikkuva ruikuttaja ja toinen itsenäistyy ja pakenee entisestään.
Entä jos eläisit itse kaukosuhteessa, olisitko se joka saa jäädä omalle paikkakunnalle vai muuttaisitko naisen perässä- ikinä?
Eli onko se naisen huonoutta kun mies ei muuta vai onko mies vain selainen eläinlaji että ei muuta?

 

Tämä aihe tuntuu olevan tänä viikonloppuna enemmänkin esillä. Että rakastaako tai haluaako nainen enemmän kuin mies? Mielestäni pääsääntöisesti kyllä.

Kuten joku muukin oivalsi, miksi naiset kyselevät miehen huomioimisen, rakkauden, yhteenmuuton, avioliiton ja ties minkä perään? Miksei nämä asiat mietitytä miestä samassa määrin?

Naiset ovat suhteeseen ryhtyessään jotenkin niin totaalisen täysillä mukana. He ovat useammin valmiita muuttamaan elämäänsä, miellyttämään miestään ja jopa uhraamaan oman elämänsä. Miehet vain ovat.

Aivan kuin miehet olisivat vähempään tyytyväisiä suhteessaan tai heidän tunteensa olisivat laimeampia. Ei mies lähde ""ihan hyvästä"" suhteesta, mutta nainen lähtee. Nainen vaatii mieheltä samanlaista sitoutumista tai on valmis lopettamaan suhteen kokonaan. Siitähän kertoo sekin, että naiset hakevat eroa 70% tapauksista.

Minä olen ollut kaukosuhteessa ennen naimisiinmenoani. Ja aivan, silloinen kihlattuni muutti minun luokseni. Minä en olisi muuttanut työttömäksi elätiksi vaimoni luokse. Ehkäpä tähän vaikuttaa vanhat ja luutuneet asenteet, että mies on perheensä elättäjä. Toisaalta minulla oli jo vakituinen työpaikka ja omistusasunto, vaimolla ei ollut kumpaakaan.

 

Mikään kaukosuhde ei toimi, jompikumpi käy AINA
vieraissa, kokemusta on, että silleen!

 

Kokemusta etäsuhteesta on kymmenen vuoden ajalta, nyt vasta ruvettu puhumaan yhteenmuutosta kun lapset on isoja. viime vuodet on saanut hermot kiristyyn kun näemme niin harvoin, nykyisin ne vähätkin yhteiset hetket menee riitelyksi tms. en enää saa niistä tarpeeksi, haluaisin jo asua hänen kanssaan. mies on alkanut himmaileen kun olen kuulemma tämmöinen rähisijä ja hän haluaisi vaan tasaisen suhteen ja tulevaisuuden. hohhoijaa...

 

Inhorealistilta kysyisin, muuttiko hänen vaimonsa hänen luokseen työttömäksi elätiksi?

En allekirjoita tuota, että naiset tällaisissa tapauksissa pääsääntöisesti muuttavat miehen luo. Kyllä miehet muuttavat naisten luo ihan yhtä usein. Katselkaa vähän tarkempaan ympärillenne.

Minunkin mieheni muutti minun kotipaikkakunnalleni neljän vuoden kaukoseurustelun jälkeen. Ei tullut mieleenikään, että olisin itse lähtenyt sinne suuntaan.

Enkä allekirjoita sitäkään, etteivät miehet olisi valmiita uhrautumaan ja olemaan täysillä mukana suhteissaan. Kenties Inhorealisti itse ei ole, mutta minun tuntemani miehet ovat.

Aivan niin, suurin osa avioeroista on naisten alulle laittamia, mutta mistä sitten tulevat ne miehet, jotka vastustavat avioeroa viimeiseen asti? Jos kerran eivät ole niin sitoutuneita, niin miksi sitten pitää itkeä ja ruikuttaa naisen perään ja monet vielä sitoutuvat vuosikausiksi kiusaamaan ja häiriköimään entistä puolisoaan, kun eivät millään hyväksy tämän ottamaa eroa? Kumpihan oikeastaan onkaan se, joka on enemmän toisessa kiinni?

Se on totta, että naiset mielellään yrittävät olla miehen mielen mukaisesti, leikkiä jonkinlaisia muuttumisleikkejä, vaikka ei sellainen oikeasti onnistukaan. Miehet eivät sellaista hirveästi tee, koska eivät osaa eivätkä ymmärrä sellaista. Rakkauden syvyydestä sen ei tarvitse mitään kertoa.

Vaikka tässä kyllä tekisi mieli viitata muutamiin surkuhupaisiin tapauksiin, joissa vanhempi mies, naimisissaolevakin, yrittää epätoivoisesti tehdä vaikutuksen seurassa oleviin nuoriin naisiin. Heh heh, kyllä se vaan mieskin taipuu vaikka mihin ""muutosleikkiin"", kun vaan tarpeeksi hassahtaa.

 

Kyllä muutti, joskin työllistyi sitten aikanaan. Myönnettäköön, että elätti on ruma sana, mutta se ei poista sitä tosiasiaa, että edelliinkin mies on suurimmassa osassa perheistä se pääsääntöinen elättäjä. Johtuen keskimäärin suuremmasta palkasta, pysyvien, täysipäiväisten työsuhteiden määrästä ja lasten aiheuttamista katkoksista työelämässä.

Se, että miehet vastustavat vaimon alulle pistämää avioeroa, ei ole välttämättä merkki sitoutumisesta. Jos kotona menee huonosti, mies alkaa viihtymään kodin ulkopuolella, mutta nainen ottaa eron. Mainitsemasi häiriköivät roikkujat sitten ovat sitten asia erikseen.

 

dr Philin mukaan mies on perheen henkinen elättäjä, turvan antaja. Opettaa miehistä reagointitapaa ja ajatusmaailmaa, näyttää tyttärilleen mallia mitä on hyvä mies, ja antaa näkökulmaa ja toimii auktoriteettina.

Monet miehet käsittävät elättämisen pelkkänä työssäkäyntinä ja rahana, ja ihmettelevät sitten päänsä puhki miksi vaimo ja lapset puhuvat jostain 'laiminlyömisestä'.
Eikä käsitystä varmaankaan laimenna se, että pahimmat riidat ajoittuvat niille ajoille, kun miehellä on esim. rahaongelmia. Silloihan mies on kaikista vaikein lähestyttävä ja poissaolevin. Silloin alkaa vaimo riitelemään, ja miehelle tulee se käsitys, että rahaa pitäisi olla enemmän.

Kaikista vaikein asia selittää miehelle parisuhteessa, MITÄ on se mitä häneltä vaadin, onko se jotain mikä häneltä on kohtuutonta edes pyytäää,

Sitten mies alkaa laskea pankkitiliä, työtunteja ja kotitunteja, ja tulee siihen tulokseen että vaimo tai lapsi on 'väärässä', ja hän on elättänyt perhettään riittävästi. Siinä vaiheessa mies alkaa rähisemään ja pauhaamaan, tai käymään vieraissa , ja vaimolta menee seksihalut.
Niin se ero tulee, enkä ihmettele miehen katkeruutta, kun hän tilittää baarimikolle 'tehneensä perse ruvella töitä ja sitten ne kiittämättömät paskat vain otti ja lähti'.

Tämä tuli vain mieleen tästä isän ja miehen roolista perheessä.
Mieshän on se vähemmän tunteellinen monesti, mikä oikein annosteltuna antaa ryhtiä muillekin, on ainakin yksi joka ei käyttäydy kriisin tullen kuin ellunkana. (paitsi miehen oman henkisen kriisin)
Mutta joskus miehen tunteettomuus(tai tunteiden piilotus) käy liian raksaaksi, menee yli, sanoa töksäyttää jotain tollaista paskamaista, kuten ap:n tapauksessa,
ja nainen saa tuntea itsensä aina typeräksi vaatiessaan 'huomiota', vaikka oikeasti se puoli tasapainoa on pakko hoitaa jossain vaiheessa.

Miehet eivät voi kuvitellakaan, miltä tuntuu olla nainen, ja aina se 'heikko ruikuttava riippakivi joka häiritsee miestä'.
Se on niin nöyryyttävää, että sitä ei voi käsittää, ja silti; vaikka miten yrität niin aina siihen joudut.
Sitä voi pitkittää hillitsemällä puheitaan ja purkamalla mieltä naapurille, mutta jossain vaiheessa padot aukeaa. Ja silloin mies ei tiedä kuinka paljon siinä on takana, ja kuvittelee että
NYT on tapahtunut jotain erityistä.

Voin kuvitella, miltä ap:sta tuntuu olla mahansa kanssa, pitäisi leikkiä viileää ja itsenäistä 'miehetöntä' ja vahvaa.
Oikeasti, nainen on vahva yksin, mutta kun mies kerran on, sitä rupeaa tarvitsemaan, ja kun mies kääntää selkänsä se on fakta jota ei voi toivoa olevansa huomaamatta.

Voisipa jo rakastuessaan osata ennustaa, mitä miehen suoraviivaisuus ja vahvuus, epäempaattisuus ja huonot kommunikointitaidot tekevät lopulta minun persoonalleni. Osaisi pysyä kaukana. Kaikki tytöt on vahvoja syntyessään, isät ja aviomiehet sen terän taittaa ennemin tai myöhemmin.

Muitatteko , nykyiset ellipalstalla ruikuttavat miehiä vihaavat reppanat naisiksi , että kuinka kauniita ja vahvoja olittekaan flirttaillessanne ukkonne kanssa ensimmäisen kerran. Kuinka sanavalmiita ja itsevarmoja olitte? Jotkuthan ovat vieläkin, en sitä sano, mutta kaikilla ei ole nin hyvä tuuri, tai pelisilmä huomata ajoissa kääntää kelkaa kun väärään suuntaan mennään.

Mikä olisi konsti olla tarvitsematta niitä asioita, joita minä tarvitsen, jotta miehellä ei olisi niin ikävä valta.
Se kääntyy vasta vuosien päästä, kun tunteet kuolevat kokonaan. Silloin on miehen turha ruikuttaa takaisin.

 

Jos oot lestaatiolainen mee perhoon, saat työtä alle 3 minuutissa.,..