Viki
Mitä ihmettä voin tehdä kun suhde voi muuten hyvin, mutta riidellään ihan kohtuuttomasti viikottain lapsiin liittyvistä erimielisyyksistä? Mä olen mielestäni melko tiukka, mutta mies on monin kerroin tiukempi ja monesti täysin kohtuuton. Miten teillä on ratkaistu ongelma, että kasvatusmetodit on täysin erilaiset?
Yritän luonnollisesti seisoa yhtenä rintama mieheni rinnalla lasten törttöillessä, mutta toisinaan en vaan kykene. En välillä ymmärrä yhtään miksi mies hermostuu, laittaa arestiin tms. Rangaistukset on mielestäni täysin kohtuuttomia tekoon nähden eli pienestä huutamisesta/läksyjen unohtamisesta tms. kotiarestia, kaikki lelut pois ja puhelinkielto viikon. Lapset on esiteinejä (11,5 v ja 10 v) eli kyllähän ikäänkin kuuluu omanlaista protestointia.
Itse en siedä epäkunnioitusta tai valehtelua, mutta yritän joskus antaa joidenkin pienten asioiden vaan olla. Mies puolestaan sekunnissa menettää hermonsa ja laittaa arestiin tai tekemään extra tehtäviä, vaikka mä en olis huomannu mitään ihmeellistä käytöksessä. Lisäksi ollaan monet kerrat sovittu, että kun poika on vihdoin saanut ystäviä muuton myötä niin mistää pienistä ei rangaista sillä, että ei saisi lähteä kavereidensa kanssa ulos...silti taas eilen mies laittoi kotiarestiin ja tekemään lisätehtäviä kun poika ei löytänyt tiistaiksi(!) olevaa läksymonistetta tavaroidensa joukosta. Ruokailu on toinen...mulla on pienenä ollut syömisongelmia ja ihan hyvä ja kaikkiruokainen musta tuli vaikka vanhemmat lääkärin ohjeesta eivät mua pakottaneetkaan...mä en välillä kestä syödä perheen kanssa kun tappelu on ihan älytöntä.
Mulla alkaa mennä hermot kun ihan mitä tahansa sovitaan niin se ei pidä vaan mies tekee oman päänsä mukaan, on tiukka ja suuttuu sitten mulle kun en häntä tue. Mieheni ei ole lasten biologinen isä, mutta pitää heitä ominaan ja lapset häntä isänään. Joskus erehdyin hermostuksissani toteamaan, että jo on jumalauta kumma kun mä en saa päättää kuin mä kasvatan lapseni ja olen kuitenkin äiti...mies loukkaantui tästä syvästi ottaen marttyyriasenteen kun koki, että ei ole samassa asemassa mun kanssa vanhempana. En todellakaan halua, että mies vetäytyy kasvatuksesta kokonaan...tuntuu, että sen asenne on "super tiukka ja hänen metodit tai sitten ei puutu mitenkään" :/
Aina kun aiheesta puhun mies suuttuu, kieltäytyy puhumasta tai ottaa marttyyriasenteen ja toteaa, että no kerro sitten mikä on parempi keino ja tee sä sit päätökset yksin jne. Tää raastaa meidän muuten toimivaa parisuhdetta aivan valtavasti ja viikonloput on nykyään järkyttävän stressaavia :/
Yritän luonnollisesti seisoa yhtenä rintama mieheni rinnalla lasten törttöillessä, mutta toisinaan en vaan kykene. En välillä ymmärrä yhtään miksi mies hermostuu, laittaa arestiin tms. Rangaistukset on mielestäni täysin kohtuuttomia tekoon nähden eli pienestä huutamisesta/läksyjen unohtamisesta tms. kotiarestia, kaikki lelut pois ja puhelinkielto viikon. Lapset on esiteinejä (11,5 v ja 10 v) eli kyllähän ikäänkin kuuluu omanlaista protestointia.
Itse en siedä epäkunnioitusta tai valehtelua, mutta yritän joskus antaa joidenkin pienten asioiden vaan olla. Mies puolestaan sekunnissa menettää hermonsa ja laittaa arestiin tai tekemään extra tehtäviä, vaikka mä en olis huomannu mitään ihmeellistä käytöksessä. Lisäksi ollaan monet kerrat sovittu, että kun poika on vihdoin saanut ystäviä muuton myötä niin mistää pienistä ei rangaista sillä, että ei saisi lähteä kavereidensa kanssa ulos...silti taas eilen mies laittoi kotiarestiin ja tekemään lisätehtäviä kun poika ei löytänyt tiistaiksi(!) olevaa läksymonistetta tavaroidensa joukosta. Ruokailu on toinen...mulla on pienenä ollut syömisongelmia ja ihan hyvä ja kaikkiruokainen musta tuli vaikka vanhemmat lääkärin ohjeesta eivät mua pakottaneetkaan...mä en välillä kestä syödä perheen kanssa kun tappelu on ihan älytöntä.
Mulla alkaa mennä hermot kun ihan mitä tahansa sovitaan niin se ei pidä vaan mies tekee oman päänsä mukaan, on tiukka ja suuttuu sitten mulle kun en häntä tue. Mieheni ei ole lasten biologinen isä, mutta pitää heitä ominaan ja lapset häntä isänään. Joskus erehdyin hermostuksissani toteamaan, että jo on jumalauta kumma kun mä en saa päättää kuin mä kasvatan lapseni ja olen kuitenkin äiti...mies loukkaantui tästä syvästi ottaen marttyyriasenteen kun koki, että ei ole samassa asemassa mun kanssa vanhempana. En todellakaan halua, että mies vetäytyy kasvatuksesta kokonaan...tuntuu, että sen asenne on "super tiukka ja hänen metodit tai sitten ei puutu mitenkään" :/
Aina kun aiheesta puhun mies suuttuu, kieltäytyy puhumasta tai ottaa marttyyriasenteen ja toteaa, että no kerro sitten mikä on parempi keino ja tee sä sit päätökset yksin jne. Tää raastaa meidän muuten toimivaa parisuhdetta aivan valtavasti ja viikonloput on nykyään järkyttävän stressaavia :/