Erittäin hyviä uutisia kaikille suomalaisille :)

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras

Vieras
Maahanmuuttajanuoret haluavat pois Suomesta
Tiistai 13.10.2009 klo 12.00
Suomesta pois muuttaminen houkuttelee usein maahanmuuttajataustaisia nuoria.

Tuoreen haastattelututkimuksen mukaan nuoret kokevat Suomen rasistiseksi ja ennakkoluuloiseksi maaksi. Somalitaustaiset nuoret arvelevat, että heillä ei ole yhtä hyviä uramahdollisuuksia kuin valtaväestöllä.

Venäläis- ja virolaistaustaiset taas uskovat usein mahdollisuuksiinsa työmarkkinoilla.

Muualle muuttaminen tuntuu nuorista helpolta, sillä he osaavat monia kieliä ja tuntevat monia kulttuureja. Heillä on myös sukulaisia ja ystäviä eri puolilla maailmaa. Joillekin Somaliassa syntyneille nuorille olisi tärkeää asua muslimimaassa, ja he haaveilevat paluusta synnyinmaahansa.

Laadullisessa tutkimuksessa haastateltiin 15-21-vuotiaita virolais-, venäläis- ja somalitaustaisia nuoria.

Henkilökohtaisiin haastatteluihin ja ryhmähaastatteluihin osallistui yhteensä 55 nuorta.

STT
 
Näiden rasistisesti leimaavien tai siltä haiskahtavien juttujen kirjoittelu on uuden lakialoitteen mukaan tulossa rikokseksi. Jes!
Näitä ei millään viitsisi lukea, kun rakkaassa perheessä on useampikin valtaväestöstä ulkonäöllisesti poikkeava jäsen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja Onneksi on lakialoitteet tulossa:
Näiden rasistisesti leimaavien tai siltä haiskahtavien juttujen kirjoittelu on uuden lakialoitteen mukaan tulossa rikokseksi. Jes!
Näitä ei millään viitsisi lukea, kun rakkaassa perheessä on useampikin valtaväestöstä ulkonäöllisesti poikkeava jäsen.

Kerrotko vielä mikä aapeen Iltalehden sivulta kopioimassa jutussa oli rasistista?
 
Äläpä yleistä. Ei ole minulle, SUOMALAISELLE, mitenkään hyvä uutinen, että maahanmuuttajat kokevat Suomen rasistiseksi paikaksi. On suuri häpeän aihe, että Suomi on yhä näin takapajuinen ja kansallismielinen. Tulee natsi-Saksa mieleen.. :(

Alkuperäinen kirjoittaja vieras:

Mua kans hävettää!! Pidän oikeasti suomalaisia juntteina, ja aina ne sen todistavat omalla ahdasmielisyydellään
 
Muuhun en kommentoi kun siihen et täs yks päivä katsoin poliiseja televisiosta ja he pysäytti jonku ulkomaalaisen ihmisen siinä. Niin tämä alko heti vaahtoon et sen takia ku hän ei ole suomalainen et rasistinen teko :o
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äläpä yleistä. Ei ole minulle, SUOMALAISELLE, mitenkään hyvä uutinen, että maahanmuuttajat kokevat Suomen rasistiseksi paikaksi. On suuri häpeän aihe, että Suomi on yhä näin takapajuinen ja kansallismielinen. Tulee natsi-Saksa mieleen.. :(
Vai tulee natsi-saksa sinulle mieleen:D:hug:
 
Alkuperäinen kirjoittaja YÄK:
Alkuperäinen kirjoittaja vieras:
Äläpä yleistä. Ei ole minulle, SUOMALAISELLE, mitenkään hyvä uutinen, että maahanmuuttajat kokevat Suomen rasistiseksi paikaksi. On suuri häpeän aihe, että Suomi on yhä näin takapajuinen ja kansallismielinen. Tulee natsi-Saksa mieleen.. :(

Mua kans hävettää!! Pidän oikeasti suomalaisia juntteina, ja aina ne sen todistavat omalla ahdasmielisyydellään

Onko juntteus suomalaisissa samanlainen geneettinen erityispiirre kuin loisiminen mamuilla?
 
Mä en olis ihan samaa mieltä. Mä väitän et aika pitkälle suomalaisten asenne on siittä kiinni minkälaisen kuvan he itse ovat itsestään antaneet. Jos he eivät sopedu suomen lainsäädäntöön niin voi ihan vapaasti vaihtaa maata. Jos täällä on niin sit ollaan kans kunnolla ja halutaan tehdä töitä.

En väitä et kaikki on vastaavia tapauksia mut aika paljon heitä täällä on. Kunnolliset maahanmuuttajat saavat minun puolesta aivan vapaasti jäädä tänne. Ei minulla heistä ole pahaa sanottavaa.
 
Sossupummi, katso vaan peiliin!
 
Alkuperäinen kirjoittaja siiri:

Toi yleistäminen kans asiassa kun asiassa kertoo juuri siitä omaa mustavalkosta kieltään
 
En mä yleistä, mut aika paljon heitä on tuolla kadulla riehumassa ja tappelemassa yms. (kuten myös suomalaisia)
Mut jos heidän tekemisiin puututaan niin he kokevat sen heti rasistiseksi.
 
Joo, koulutetut ja kielitaitoiset lähtevät täältä - hienoako? Sitä paitsi sitä työteliästä hiljaista sakkia, jota ei näy ostarin kulmilla, tarvitaan siivoamaan meidän sotkuja, koska suomalainen nuoriso ei tee paskaduuneja, vaan isä ja äiti ynnä veronmaksajat elättää. Samat on ongelmat molemmilla, ongelmaisilla mamuilla ja kotisuomalaisella roskaväellä, ja jälkimmäisten paremmuus perustuu vain ja ainoastaan ihon väriin.
 
Uutinen ei ole mun mielestä mitenkään yllättävä. Tunnen paljon ihan syntyperäisiä suomalaisiakin nuoria, jotka aikovat ammattiin valmistuttuaan muuttaa ulkomaille. Suomi on pieni maa ja urakehitysmahdollisuudet melko heikot moneen muuhun maahan verrattuna.
 
Alkuperäinen kirjoittaja ?:
Miksi ap sanoit kaikille suomalaisille?

Koska se on pitkässä juoksussa eduksi kaikille suomalaisille. Lyhyellä sihdillä mamuilla pisnestä tekevät tietty hyötyvät rahallisesti, mutta se lämmittää vain hetkeksi kunnes tulee kylmät. Vrt housuihin kusemiseen.
 
Alkuperäinen kirjoittaja lol:
Alkuperäinen kirjoittaja vingutin:
Alkuperäinen kirjoittaja v:
Alkuperäinen kirjoittaja YÄK:
Voi ei! Eli mitä jää jäljelle? Juntit suomalaiset!

Tämä on meidän maa. Jos kaipaat eksotiikkaa, muuta ulkomaille.

totisesti näin on

:heart:

Mustavalkojuntit vois muuttaa johonki tuppukylään, ja pysyä siellä, ettei vaan erilaisuus tartu

Se olisikin hienoa jos löytyisi sellainen paikka missä voisi elää monikulttuurista vapaana =)
 
Yhteistyössä