Erityislasten kanssa työskentelevät

["vieras"]

Nyt on ollut jonkinverran keskustelua erityislapsista.

Mua on alkanut hirveästi kiinnostamaan tämä erityislasten koulunkäynti ja se maailma siellä.

Paljon avustajia mutta millä koulutuksella? Mä haluaisinkin tietää että onko mun käsitys väärä kun olen aina ajatellut siellä työskentelevän ihan tavalliset tallukat(tämä nimitys mainittu vain hyvällä) näiden haasteellisten lasten kanssa? Välivuotta pitävät esim. miespuoliset jotka on menossa sitten vuoden kuluttua armeijaan (tällaisia oli meillä kaksinkappalein). Tai minne nyt liekään menevät kukin sitten joskus? Jotkut viihtyy siellä pienellä palkalla vuosia.

Saako avustajat koulutuksia? Millaisia?

Se mua kiinnostaa myös saako tämän alan työntekijät luentoja esimerkiksi erityislasten vanhemmilta? Millaista se arki todellisuudessa on sen erityislapsen kanssa kotona? Millaista se on ollut vuosia äidin näkökulmasta? Siitä että elämän suuri osa-alue menee tämän lapsen asioiden hoidossa?
Miltä tuntuu jos väsyy äitinä/perheenä?
Musta tämä olisi ehdoton asia nimittäin näille ihmisille kuulla ihan oikeasti mitä se arki todellisuudessa on. Sehän kuitenkin vaikuttaa sinne kouluun asti.

Pitääkö kukaan esim. kehitysvammalääketieteen alan asiantuja psykologi luentoja avustajille ja opettajille esim käytöshäiriöistä tai jostain?

Vai onko se siellä sitäkin että se jota asiat kiinnostaa niiin itse opiskelee? Esimerkiksi etsien tietoa netin kautta?

Kuinka paljon opettaja keskustelee ja selvittää asioita avustajien kanssa? Vai ilmoittaako opettaja miten sitä "laivaa ohjataan" ja avustajat tekee niinkuin sanotaan? Kuinka paljon avustajilla on sanavaltaa esittää omia näkemyksiä toiminta tapoihin?

Miksi avustajia ei koskaan näy hojks-keskusteluissa? Miksi sinne ei tulla/päästetä?

Nämä kysymykset pyörii mun mielessä ja en todellakaan väheksy millään tavoin näitä avustajia. Mun mielestä palkka on ihan surkea! Ajatellen työn vaativuutta ja sitä kuinka suuri osa nämä avustajat ovat lapsen päivää koulussa.

Minä olen erityislapsen äiti. Aika paljon etsin tietoa lapseni ongelmista netin kautta, itseopiskelen ja oivallan. Ja usein joudun siihen että loppujen lopuksi minä olen se joka asioita selvittää lopullisesti miten sen lapsen kanssa oikeastaan toimitaan.Ja ihan loppupeleissä sitä lopullista vastausta vaaditaan aina minulta. Toki käytän myös omaa järkeä paljon kasvatuksen asioissa, kaikkea ei netistä todellakaan löydä. Vertaistuki lymyää jossain tosi piilossa.

 

[kkohjaaja]

Paljon kysymyksiä, vastaan omalta osaltani sen minkä osaan Olen itsekin erityislapsen äiti ja koulunkäynninohjaajana autistiselle oppilaalle yläkoulussa. Meidän kunnassa ei ns. tavalliset tallukat ole ohjaajina, vaan vaaditaan koulutus. Tälläkin hetkellä on pari, jotka opiskelevat oppisopimuksella koulunkäynninohjaajiksi.

Koulutuksia on välillä tarjolla, sen mitä järjestetään ja yleensä niihin aika hyvin pääsee halutessaan. Meillä päin vain valitettavan vähän on näitä erilaisia koulutuksia

Meillä ei ole ollut mitään vanhempien tapaamisia. Oman ohjattavani vanhemmat eivät edes tiedä, minkä näköinen ohjaaja heidän lapsellaan on. Ja meidän koulussamme on typerää se, ettemme me ohjaajat oikein edes saa nähdä ohjattavien papereita. Minäkään en varmasti tiedä, mikä diagnoosi ohjattavallani on, autismi on tullut esiin vain muussa keskustelussa. Tyhmää kyllä!

Ei ole ollut mitään luentoja, olisivat kyllä tarpeen.

Paljon riippuu opettajasta, miten luokassa toimitaan. Yläkoulussa kun joka aineella on oma opettajansa, joka tunnilla sitten toimin sen mukaan, kuka opettaa. Toinen antaa ns. vapaat kädet ja toinen haluaa olla ohjaimissa. Aika hankalaa välillä, varsinkin kun tulee uutena töihin. Mutta aika hyvin kuitenkin opettajien kanssa saa neuvoteltua ja keskusteltua asioista. Valitettavasti kuitenkin mahtuu mukaan niitä opettajia, jotka pitävät ohjaajia alaisinaan, ei työtovereina.

Tuo on tosiaan mystillinen asia, miksi ainakaan meidän koulussa ei pääse ohjaaja mukaan Hojks-keskusteluihin eikä muihinkaan palavereihin. Jopa opekokoukset ovat meiltä kiellettyä aluetta. Joudumme sitten kautta rantain kyselemään, mitä uusia päätöksiä esim. sääntöjen yms. suhteen on tehty.

Nämä vastaukset on tosiaan kirjoitettu sen perusteella, miten meidän koulussamme asiat menee

 

["vieras"]

Kiitos että vastasit!

Mulla tuli ihan hiki lukiessa tuota että avustajat ei välttämättä edes tiedä mikä on lapsen diagnoosi?!! :O Miksi sitä piilotellaan? Se on yksi tärkeimmistä asioista tietää avustajalle joka viettää lapsen kanssa todella paljon aikaa. Se avaa kuitenkin ymmärryksen monelle moneen asiaan. Uppoutua lapsen asioihin ehkäpä jopa vapaa-ajalla etsien tietoa erilaisista ongelmista ja ymmärtää enemmän. Minulla on tullut tunne ettei lapseni kanssa työskentelevät edes tiedä välttämättä lapseni diagnooseja ja aion ottaa seuraavassa palaverissa tämän esille ja kysyä ihan ovatko he saaneet luettavaksi yhtäkään epikriisiä minkä toimitan säännöllisesti koululle?! Siis oletin että kaikki lapseni kanssa työskentelevät lukevat ne? Mutta olen järkyttynyt ettei välttämättä ole näin sittenkään. Toivon todella ettei näin ole meidän lapsen koulussa.

Minä olen "pelännyt" sitä että koulussa olisi ns. nokkimisjärjestys. Itse haluaisin ja toivoisin että nämä avustajat olisivat työtovereita eikä alamaisia.

Minä toivoisin edes yhden avustajan lapseni Hojks-keskusteluun tai niihin loputtomilta tuntuviin palavereihin. Mielellään ottaisin kaikki koska avustajat vaihtuvat oliko viikon välein vaiko kahden viikon välein lapsellani.

Kiitos vielä sinulle kun jaksoit ja viitsit vastata!

Lisää kokemuksia kaipaisin vielä? Avustajat hoi!

 

["noo"]

Mä oon ainakin ollut avustajana muutaman vuoden ihan ilman koulutusta. Toisaalta mulla on kehitysvammainen sisko ja olin tehnyt jotain pieniä avustushommia ennenkin. Ei tietenkään missään nimessä korvaa koulutusta, mutta auttaa ehkä ymmärtämään erityislapsia.

Ohjausta sai oman luokan opettajalta, mutta lähinnä oman luokan lapsiin liittyen. Luentoja, keskusteluja jne ei ollut, vaikka todellakin ne olisivat tarpeen. Ongelmatilanteista saattoi tietysti keskustella luokanopettajan kanssa. Avustajat tekevät vaativaa työtä ja jos oma lapseni tarvitsisi avustajan, olisin kyllä vähän epäluuloinen. Haluaisin vähintään jutella itse avustajan kanssa.

 

["noo"]

Ja joo, en mäkään saanut nähdä lasten papereita enkä tietää diagnooseja. Hojksiin ei ollut pääsyä eikä tosiaan opekokouksiinkaan. Todellakin koulussa oli nokkimisjärjestys, ja avustajat olivat siellä ihan hännillä. Sai ihan itse pitää huolta, että opettajat muistavat kertoa tehdyistä päätöksistä jne. Tietysti tämä viimeinen on varmasti paljon opettajastakin kiinni. Joku kertoi paljon, joku ei paljon mitään.

Tuossapa samalla myös tiivistetysti syyt, miksi itse lähdin kouluttautumaan ihan muuhun hommaan.

 

["vieras"]

Kiitos sinullekin kokemuksestasi!

Haluan kuulla näitä kokemuksia, sillä tuntuu todella uskomattomalta miten siellä koulussa loppujen lopuksi näitä erityislapsen asioita hoidetaan?!

Minulle lapseni erityisyys ei ole ollut koskaan mikään peikko. Mitä avoimempia asioista oltaisiin myös koulussa ja avustajia huomioitaisiin sitä helpommin asiat rullaisivat? Se olisi myös lapsen etu? Avustajien olisi helpompi käsittää asioita, jos tietäisivät enemmän lapsen historiasta? Heillä on vaitiolovelvollisuus, miksi asioita silti piilotetaan heiltä?

 

["noo"]

[QUOTE="vieras";27553781]Mitä avoimempia asioista oltaisiin myös koulussa ja avustajia huomioitaisiin sitä helpommin asiat rullaisivat? Se olisi myös lapsen etu? Avustajien olisi helpompi käsittää asioita, jos tietäisivät enemmän lapsen historiasta? Heillä on vaitiolovelvollisuus, miksi asioita silti piilotetaan heiltä?[/QUOTE]

Ehdottomasti näin! Epäilenpä, että tuo nokkimisjärjestys voi vaikuttaa asiaan. Avustajilla joko ei ole koulutusta, tai on matala koulutus, opettajilla taas yliopistokoulutus. Avustajat helposti ohitetaan, ehkä myös ajatellaan, että eivät he voi ymmärtää. Tai ei tarvitse ymmärtää. Mutta tottahan se lapsen etu olisi ja työnsä voisi hoitaa paremmin, jos tietoakin saisi.

Lisäksi tuollainen asenne ohjaa ne tiedonhaluisimmat ja opiskeluintoisimmat juurikin pois avustajan töistä. Paikalle jäävät todella sydämestään työtä tekevät ja sitten se porukka, jolla nyt ei ole muutakaan työtä.

 

["vieras"]

Tästä herääkin kysymys, että oliko minulla alan koulutus kun tällaisen lapsen sain?
Tahtomattani jouduin opettelemaan ja opiskelemaan kaiken melkeinpä itse. Minua ohjasivat jonkun verran lääkärit ja muut hoitavat tahot.
Sen takia minä pitäisin erittäin tärkeänä, että avustajille, näille ihmisille jotka haluavat omasta tahdostaan tehdä sitä työtä, "avattaisiin ovet" sen lapsen elämään ja historiaan. Unohdettaisiin koulutustaustat ym. Annettaisiin mahdollisuus erilaisiin luentoihin. Sillä sitä ammattitaitoa lisättäisiin huimasti.
Voin vain kuvitella tämän nokkimisjärjestys touhun. Hoitoalalla tiedän ja se valitettavasti näkyy siellä liian usein. on :lääkärit, sairaanhoitajat, lähihoitajat ja alinpana laitostyöntekijät. Auta armias jos sh:na erehdyt siivoamaan jälkiä jotka kuuluvat laitostyöntekijälle :O

Voi olla erityisopettaja, kuka vaan meistä voi opiskella jos siltä tuntuu. Hyvällä erityisopettajalla olisi kuitenkin oltava tietynlaiset tuntosarvet päässä siinä hommassaan ja vähintään omia lapsia. Ei vain takataskussa open paprut erityispedasta.
Toki on myös hyviä opeja ilman omia lapsia.

 

["noo"]

Tuollainen työn kautta asiaan tutustuminen ja siitä oppiminen sopisi avustajan työn luonteeseenkin paremmin kuin muodolliset koulutusvaatimukset.