Ero ja uusi suhde

Lyhyesti ja ytimekkäästi: Miten te, joilla on ollut jo uusi suhde tiedossa, olette hoitaneet asumisjärjestelyt eron jälkeen? Oletteko hankkineet oman kämpän vai oletteko muuttaneet suoraan uuden kumppanin luo? Miten järjestely on toiminut? Onko yhteenmuutto liian äkkinäinen liike vai käykö yksinasumista yrittäville niin, että kuitenkin aika vietetään joko omassa tai kumppanin kämpässä?

 

Ei kovin järkevälle kuulosta muuttaa suoraan uuden luo. Katso ensin, aika näyttää onko se uusi suhdekaan edes sellainen joksi olet kuvitellut.

 

Tarkennukseksi vielä että tunnen uuden kumppanini jo varsin hyvin, olemme olleet läheisiä ystäviä useamman vuoden. Kenenkään vastatapaamani ihmisen kanssa en voisikaan kuvitella muuttavani yhteen saman tien.

 

Oletteko impanneet suolistokaasuja saman peiton alla?
Oletteko lähteneet myöhässä rippijuhliin?
Oletteko odottaneet murkkua aamuyöllä kotiin?
Onko makuuhuoneesta sukilla ja kengillä merkitty reitti eteiseen?
Onko vessassa partakarvoja ja roiskeita?
Onko keittön pöydällä leivänmuruja ja tyhjä voirasia?

Vai onko kaikki niiiin ihanaa ilman huolenväivää, omatunto ainakin vähän kolkuttaa.

 

Mikä hitto siinä on, ettei voi olla kommentoimatta jos ei ole kysyttyyn asiaan sanottavaa? Tässäkin tapauksessa ei tuon aloitustekstin perusteella voi päätellä yhtään mitään ap:n tilanteesta, joten ihan turhaa puhua kenenkään mistään omatunnon kolkuttelusta. Kaksi vastausta jo eikä kummallakaan taida olla omakohtaista kokemusta asiasta tai jos on, eivät tule vastauksissa esille.

Minä erosin avomiehestäni jokunen vuosi sitten. Tapasin nykyisen mieheni tosin vasta erottuamme, mutta asuimme silloin käytännön pakosta vielä yhdessä ex-miehen kanssa. Muutin omaan vuokra-asuntoon joksikin aikaa, mutta puolen vuoden kuluttua muutimme jo saman katon katon alle. Koska suhteeni exän kanssa oli jo molemmin puolin kuollut ja kuopattu, ei asiassa ollut mitään ongelmia. Ja hyvin on elämä sujunut nykyisen miehenikin kanssa, vaikka kovasti sitä ympärillä epäiltiin että voiko onnistua suhde heti eron jälkeen. Itsehän sen parhaiten tietää, muiden mielipiteitä on aika turha edes näissä asioissa kysellä. Ja onhan se niinkin, ettei toista opi kunnolla tuntemaan jollei asuta yhdessä.

 

Minusta on kyllä viisaampaa olla tovin aikaa yksin omassa huushollissa. Ero ei koskaan ole niin silkoinen ja selvä, että entisen elämän ja ajatukset voi siirtää kansioon "poistetut", vaan prosessi täytyy käydä läpi. Miksi siirtää uuteen suhteeseen entisen rasituksia? Esimerkistä käyköön vaikka sellainen, että kun ex ei pitänyt kiinni sovitusta ajoista, niin olet tässä suhteessa epäluuloinen. Tai ex oli huolimaton asioistaa ja laskuistaan, vahdit ja vartioit myös uuden tulokkaan asioiden hoitoa ja loukkaat häntä sillä. Sinä olet vielä katkera joistakin asioista ja mollaat exää uudelle. - Teet kuvioista entisen toisintoa!

Omalla kohdallani olsi ihan taatusti käynyt juuri noin. Kesti aikansa, jotta osasi ottaa uuden ihmisen ihan vain hänenä itsenään ilman tiedostamatonta ennakkoasennoitumista. Koin hyväksi sen, että niin henkinen kuin arkitavoista irtautuminen tapahtui ennenkuin sitouduin missään muodossa uuteen ihmiseen. Siinä välissä voi "irroitella" narujaan seurustelulla, ei tarvitse olla yksin yksiössä, vaan elää vapaana ja vapautuen.

 

Jos puolet liitosta päätyy eroon, niin valtaosa jatkosuhteista epäonnistuu, kunnes mummot ja vaarit ovat tarpeeksi nöyriä uuteen liittoon.

 

Minusta on kyllä viisaampaa olla tovin aikaa yksin omassa huushollissa. Ero ei koskaan ole niin silkoinen ja selvä, että entisen elämän ja ajatukset voi siirtää kansioon "poistetut", vaan prosessi täytyy käydä läpi. Miksi siirtää uuteen suhteeseen entisen rasituksia? Esimerkistä käyköön vaikka sellainen, että kun ex ei pitänyt kiinni sovitusta ajoista, niin olet tässä suhteessa epäluuloinen. Tai ex oli huolimaton asioistaa ja laskuistaan, vahdit ja vartioit myös uuden tulokkaan asioiden hoitoa ja loukkaat häntä sillä. Sinä olet vielä katkera joistakin asioista ja mollaat exää uudelle. - Teet kuvioista entisen toisintoa!

Omalla kohdallani olsi ihan taatusti käynyt juuri noin. Kesti aikansa, jotta osasi ottaa uuden ihmisen ihan vain hänenä itsenään ilman tiedostamatonta ennakkoasennoitumista. Koin hyväksi sen, että niin henkinen kuin arkitavoista irtautuminen tapahtui ennenkuin sitouduin missään muodossa uuteen ihmiseen. Siinä välissä voi "irroitella" narujaan seurustelulla, ei tarvitse olla yksin yksiössä, vaan elää vapaana ja vapautuen.

Todella asiallinen kirjoitus ja hyvin paljon totuudenmukainen.

 

Avioeron hakemisen jälkeen aloin etsiä uutta asuntoa. Asunto löytyikin aika pian, mutta omaisuuden ositus (juridisesti ja ihan käytännössä), lasten tapaamisoikeuksien sopiminen, vanhan kodin asuntolainojen uudelleen järjestely pankissa, uuden kodin asuntolaina-asiat, muutto, uuden kodin remontointi jne vievät aikaa helpostikin 2-3 kuukautta.

Itse en halunnut mitään väliaikaisasumista, vaan asuin saman katon alla eri huoneissa exän kanssa niin kauan, kunnes kaikki järjestelyt oli tehty. Vaikkei olisi huvittanut, niin käytännössä kuitenkin oli pakko jutella aika monesta asiasta exän kanssa. Tietysti jos on exän kanssa asunut vain vuokra-asunnossa eikä ole omaisuutta eikä lapsia, niin silloinhan järjestely on helpompaa.

Tapasin nykyisen mieheni aika pian sen jälkeen, kun erohakemus oli jätetty. Silloin siis en esim. harrastanut enää seksiä exän kanssa. Minä jarruttelin tarkoituksella uuden suhteen kanssa. Halusin myös vihdoin kokea vähän aikaa sinkkuelämääkin, jotten heti takerru uuteen mieheen. Koska muutto yms. vei paljon aikaa ja voimia, niin uusi suhde oli lähinnä sellaista satunnaista, varovaista deittailua puolin ja toisin.

Olen varma, että omalla kohdallani muutto suoraan vanhasta suhteesta uuteen olisi ollut huono ratkaisu. Kun sain yksin uudessa kodissani miettiä asioita ja käydä läpi kaikkia ikäviä asioita, niin oli helpompi sillä tavalla ikäänkuin puhdistautua henkisesti. Kun niitä asioita kävi läpi (vaikkakin se oli rankkaa), niin sen jälkeen olikin mukavaa alkaa todenteolla tutustumaan siihen uuteen mieheen, että olisiko hänestä mihinkään ja millaista yhdessäolo hänen kanssaan olisi.

Itseasiassa emme vieläkään asu yhdessä, mutta vietämme käytännössä avoparin elämää.

En muista tarkalleen niitä lukuja, mutta jos ekassa avioliitossa eroprosentti on noin 50 %, niin toisessa liitossa eroprosentti onkin muistaakseni noin 70 %. Kolmannessa suhteessa eroprosentin todennäköisyys on todella huolestuttavan korkea (muistaakseni jotain 80-90 %). Uskon, että yksi syy isoihin lukuihin on juuri siinä, että ei pysähdytä miettimään, mitä ehkä itse olisi voinut tehdä toisin. Syytetään vain toista miettimättä yhtään, että mitä vikaa itsessä oikein on.

Jos hyppää suoraan uuteen suhteeseen, niin miksi sitä täytyy pitää niin kamalaa kiirettä? Ymmärrän kiireen yhteenmuuttoon vain siinä tapauksessa, että jos on rahatilanteen suhteen täysin PA tai luottotiedoton, niin uuden asunnon löytäminen voi olla vaikeaa, mutta jos rahatilanne on kunnossa, niin miksi rynnätä suhteeseen, kun paljon mukavampaa olisi aloittaa seurustelulla ja tutustua toiseen kunnolla eikä niin, että heti tosiaan työnnetään siihen paskakalsaripyykkirumbaan mukaan.

 

Tuntenut ja tuntenut. Totta kyllä ettei toista opi tuntemaan kuin yhdessä asuessa, mutta enpä suinpäin yhteen muuttaisi. Viisainta saada ensin entinen suhde "täysin kuopatuksi" ja aloittaa vasta sitten täysin puhtaalta pöydältä. Kannatan yhdessä asumis-kokeiluja vaikka siinä omassa asunnossa, näkeepähän kannattako edes harkita vielä. Entisen suhteen "möröt" kun tuppaavat tulemaan herkästi muuttokuormassa. Muuta neuvoa osaa kun en tilanteestasi paljoa tiedä, miksi ero entisestä? Kuinka paljon aikaa viettänyt uuden kanssa?

 

Tuntenut ja tuntenut. Totta kyllä ettei toista opi tuntemaan kuin yhdessä asuessa, mutta enpä suinpäin yhteen muuttaisi. Viisainta saada ensin entinen suhde "täysin kuopatuksi" ja aloittaa vasta sitten täysin puhtaalta pöydältä. Kannatan yhdessä asumis-kokeiluja vaikka siinä omassa asunnossa, näkeepähän kannattako edes harkita vielä. Entisen suhteen "möröt" kun tuppaavat tulemaan herkästi muuttokuormassa. Muuta neuvoa osaa kun en tilanteestasi paljoa tiedä, miksi ero entisestä? Kuinka paljon aikaa viettänyt uuden kanssa?

 

Mä olen varmasti se poikkeus tilastoissa. Me onnistuttiin. Nyt uskallan jo sanoa sen, kun yhteistä taivalta on takana kolmetoista vuotta. Jos meille tulee ero, ei se ainakaan enää johdu siitä että muutin lapsineni suoraan exän luota nyxän luo. Tosin kyllä varmasti "kaadoin" nyxän hartioille erontuskani alkuvaiheessa, mutta hänpä onkin niin vahva että kesti sen, oli minulle ja on yhä oma rakas turvakallioni.

 

Minusta olisi tärkeää, että olisi oma asunto, missä saisi surra rauhassa. Ja vaikka olisikin uusi suhde, niin oma asunto on turva. Jos ei ole omaa asuntoa, niin helposti uuteen suhteeseen tulee pelko ja yhdessäolemisenpakko juuri silloin , kun on huono päivä.

Uusi suhde merkitsee rakastamista ja entisen unohtamista. Entisen unohtaminen merkitsee asioiden lakaisemista maton alle. Käytännössä on hyvin vaikea käydä läpi samaan aikaan eroprosessia ja rakastumista. Kummitukset säilyvät ja siirtyvät uuteen suhteeseen, koska niitä ei ole oikeasti kuopattu.

 

Meillä seurustelua takana 2 vuotta ja juuri ostettiin kihlat. Silti ei ole mitään kiirettä muuttaa yhteen.

Kyllä aikuinen ihminen, jolla on kokemusta takana, näkee mikä toinen on "miehiään". Uskon tuntevani sulhaseni niin hyvin kuin hänet voi tuntea vaikka emme yhdessä asukkaan.

 

Meillä seurustelua takana 2 vuotta ja juuri ostettiin kihlat. Silti ei ole mitään kiirettä muuttaa yhteen.

Kyllä aikuinen ihminen, jolla on kokemusta takana, näkee mikä toinen on "miehiään". Uskon tuntevani sulhaseni niin hyvin kuin hänet voi tuntea vaikka emme yhdessä asukkaan.

Pyydän sinulta anteeksi.
100% varmasti et tunne. Inhimillistä ihmistä et voi tuntea.

 

Meillä seurustelua takana 2 vuotta ja juuri ostettiin kihlat. Silti ei ole mitään kiirettä muuttaa yhteen.

Kyllä aikuinen ihminen, jolla on kokemusta takana, näkee mikä toinen on "miehiään". Uskon tuntevani sulhaseni niin hyvin kuin hänet voi tuntea vaikka emme yhdessä asukkaan.

Pyydän sinulta anteeksi.
100% varmasti et tunne. Inhimillistä ihmistä et voi tuntea.

mies1 puhuu täyttä asiaa. En minäkään tunne vaikka jo 15 v. yhdessä. Aina löytyy yllättäviä, uusia puolia ja luonteenpiirteitä. Miten ketään toista voi täydellisesti tuntea kun aina ei edes itseään...
2 vuotta ei ole vielä aika eikä mikään.

 

Minusta olisi tärkeää, että olisi oma asunto, missä saisi surra rauhassa. Ja vaikka olisikin uusi suhde, niin oma asunto on turva. Jos ei ole omaa asuntoa, niin helposti uuteen suhteeseen tulee pelko ja yhdessäolemisenpakko juuri silloin , kun on huono päivä.

Uusi suhde merkitsee rakastamista ja entisen unohtamista. Entisen unohtaminen merkitsee asioiden lakaisemista maton alle. Käytännössä on hyvin vaikea käydä läpi samaan aikaan eroprosessia ja rakastumista. Kummitukset säilyvät ja siirtyvät uuteen suhteeseen, koska niitä ei ole oikeasti kuopattu.

Käytännössä oli tosiaan vaikeaa käydä läpi eroprosessia ja rakastumista. Totta, ehkä siksi nuo molemmat vaiheet kestivät niin pitkään, olivat vuorotellan päälimmäisenä.

 

Minusta olisi tärkeää, että olisi oma asunto, missä saisi surra rauhassa. Ja vaikka olisikin uusi suhde, niin oma asunto on turva. Jos ei ole omaa asuntoa, niin helposti uuteen suhteeseen tulee pelko ja yhdessäolemisenpakko juuri silloin , kun on huono päivä.

Uusi suhde merkitsee rakastamista ja entisen unohtamista. Entisen unohtaminen merkitsee asioiden lakaisemista maton alle. Käytännössä on hyvin vaikea käydä läpi samaan aikaan eroprosessia ja rakastumista. Kummitukset säilyvät ja siirtyvät uuteen suhteeseen, koska niitä ei ole oikeasti kuopattu.

Käytännössä oli tosiaan vaikeaa käydä läpi eroprosessia ja rakastumista. Totta, ehkä siksi nuo molemmat vaiheet kestivät niin pitkään, olivat vuorotellan päälimmäisenä.

Niin se on. Ja siksi puolisolta vaaditaan todella paljon, että hän kestää vaikka mitä. Jos ajatellaan, että molemmat ovat juuri eronneet, niin kauhulla ajattelen millainen tunteiden myllerrys se on. Siinä vasta tarvitaan tahtoa ja pitkää pinnaa.

 

Miten ihmiset voi olla näin tyhmiä, "kyllä sitä tunnistaa kunnollisen puolison" ja "kyllä voi muuttaa suoraan vanhasta suhteesta uuden kanssa asumaan". Tunnistitteko siinä edellisessä ja epäonnistuneessa suhteessa ne ongelma jo alunperin ja miksi yleensä silloin muutitte yhteen? Aivan, olette huonoja ihmistuntemuksessa ja läheisriippuvaisia, joten ongelmia on tiedossa jatkossakin. Itkun täytteisiä iltoja ja aamuja teille rakkaat Tyhmyrit.

 

Kiitos hyvistä vastauksista. Sitä tunteiden myllerrystä täälläkin tuntuu tosiaan olevan. Välillä olen surullinen vanhasta suhteesta luopumisen takia ja välillä onnellinen kun tapaan tulevan kumppanini. Vanhasta suhteesta olen tehnyt lähtöä jo pitkään ja varmaan suurelta osin henkisesti lähtenytkin jo jokin aika sitten, joten se prosessi on kyllä käynnissä. Uudelleni (hän on sinkku) olen yrittänyt kertoa, että tarvitsen aikaa käydä läpi vanhaa ja surra sitä, ja se tarkoittaa sitä etten voi vain suinpäin syöksyä hänen syliinsä, sillä tiedän itsekin että jos vanhaa ei käsittele, se tulee kuitenkin jossain vaiheessa eteen ihan varmasti. Tiedämme molemmat että tämä vaihe on kivikkoinen ja muutenkaan tämä ei ole todellakaan niitä parhaita tilanteita aloittaa seurustelu, mutta onneksi ymmärrystä ja tunteita on paljon. Jopa niin paljon, että siksi tuo ajatus yhteenmuutostakin on noussut esiin, kun kuitenkin todellisuudessa olisimme hyvin paljon toistemme luona heti alusta pitäen. Ja olemme sen luonteisia että puhumme todella paljon ja haluamme olla toisen tukena vaikeissakin asioissa kuten nyt tässä, joten varmasti tästä keskustelemme pitkäänkin, asuin sitten missä tahansa.

 

...ole jossain siellä ettei ihmistä opi koskaan tuntemaan, eikä missään nimessä ole tarvekaan, siihenhän suhteen kehitys loppuu.
Tuo taas että mennään suhteesta suoraan toiseen, saattaa onnistuakin, mutta yleisemmin ne ovat vain laastarisuhteita.............
Kehoitan muuttamaan omaan rauhaan ja hakemaan itsestään sen mitä hakee jostain toisesta.....................
Sitten vuoden / kahden päästä voi olla jo valmis uuteen suhteeseen, siis vakavissaan.
Niitä laastareita voi siinä matkalla sitten hoidella muutamia.

 

Omalla kohdallani kävi niin, että muutin heti uuden suhteeni luo asumaan, kun entisen kanssa tuli ero. Miksipä en olisi muuttanut? Olin oman erontuskani jo kokenut entisen kanssa suhteessa ollessani ja päätös muutosta muualle oli vain lopullinen piste erolle. olin siis jo eronnut henkisesti entisestäni, vaikka asuimmekin vielä yhdessä. nykyisen kanssa olen menossa naimisiin ja yhdessä on tullut oltua seitsemän vuotta ja rapiat päälle.

Mielestäni mitään yleispäteviä ohjeita ei voi oikeastaan antaa, mitä ap:n kannattaisi tehdä. Hän ja hänen miehensä yksin tietää, mitä heidän pitää tehdä. Jos tuntuu hyvältä muuttaa yhteen, niin muuttakaa. Jos epäilyttää suuresti, hommaa oma asunto. Itselläni ei ollut epäilyksen siementäkään, kun mieheni kanssa puhuttiin, että hommaanko oman kämpän vai muutetaanko yhteen. Oli jotenkin ihan luonnollista, että tottakai tulisin hänen luokseen.

En usko, että sillä on suhteen jatkon/kestävyyden kannalta mitään merkitystä. Suhde onnistuu, jos on onnistuakseen. Ei se johonkin yhteenmuuttamiseen kaadu.

Sitäpaitsi - ei se ole elämän loppu sekään, jos muutat hemmon luo ja homma ei sujukaan. Sehän on vaan elämää. Ei voi tietää, jos ei kokeile.

 

Minä myös olin käynyt edellisessä liitossani eroprosessia jo pidemmän aikaa. Olin tiennyt että tulee päivä jona lähden, päivä jona saan tarpeekseni.

Kuitenkin itse erossa minä yllätyin itsekin miten suuri tunne voi säälikin olla. Säälin entistäni, kun hän ei tuntunut selviävän siitä että sain todella tarpeekseni. Hän ei ollut siihen valmistautunut, vaikkakin itse oli useampaan otteeseen lähdössä liitostamme aikoinaan.

Uusi miehei oli eronnut vuosi ennen tapamistamme. Hänkin eli vielä jollain tasolla kiinni entisessäliitossaan. Oli vielä yhteistä omaisuutta ja yhteisiä ystäviä joissa yhdessä kävivät.

Meidän kahden alkumme oli tosiaan tunteiden myllerrystä, mustasukkaisuutta, mutta ehkäpä kaksi petettyä takertuivat toisiinsa.

 

Jos suhtessa on vain aikuisia mukana, niin eihän sitä tarvitse vastata kuin itselleen tekemisistään. Mutta jotenkin tuntuu, että vaikka itse sitä eroa olisi pohtinut jo pidemmän aikaa, niin silti erotilanteessa päässä on edelleen myllertäviä ajatuksia jotka olisi hyvä käydä läpi omassa rauhassa, eikä peittää niitä uuden ihastuksen tuomien tunteiden alle.

Lisäksi, jos suhde meneekin pieleen, niin voi olla raskasta käydä samanaikaisesti kahden eron tuomat tunteet läpi. Luulisi, että (mahdollinen)ero on helpompi jos ei ole ollut niitä yhteisiä seiniä ympärillä.

Jos ja kun lähtijällä on lapsia, niin lasten tunteet ja kehitysvaihe pitäisi ottaa huomioon ja muutenkin mennä suhteessa eteenpäin lasten ehdoilla. Jo se, että muuttaa suoraan exän luota toisen luokse, saattaa nostaa jätetyllä katkeruuden ja ehkä jopa vihan tunteet pilviin, mikä ei voi olla heijastumatta myös lapsiin.

Lapsille on jo iso asia se, että vanhemmat eroavat, miksi myllertää heidän mieltään vielä lisää uudella perheenjäsenellä ja vaarantaa omalla käytöksellään lasten välit toiseen vanhempaansa?

 

Meillä seurustelua takana 2 vuotta ja juuri ostettiin kihlat. Silti ei ole mitään kiirettä muuttaa yhteen.

Kyllä aikuinen ihminen, jolla on kokemusta takana, näkee mikä toinen on "miehiään". Uskon tuntevani sulhaseni niin hyvin kuin hänet voi tuntea vaikka emme yhdessä asukkaan.

Pyydän sinulta anteeksi.
100% varmasti et tunne. Inhimillistä ihmistä et voi tuntea.

mies1 puhuu täyttä asiaa. En minäkään tunne vaikka jo 15 v. yhdessä. Aina löytyy yllättäviä, uusia puolia ja luonteenpiirteitä. Miten ketään toista voi täydellisesti tuntea kun aina ei edes itseään...
2 vuotta ei ole vielä aika eikä mikään.

Kirjoitinkin, että "uskon tuntevani sulhaseni niin hyvin kuin hänet voi tuntea vaikka emme yhdessä asukkaan."

En toki tunne ketään, edes itseäni, 100 prosenttisesti. En siis väittänyt tuntevani kettän täydellisesti. Niin naiivi en sentään viisikymmpisenä, eronneena, aikuisten lasten äitinä ole.

Tunnen hänet niin hyvin, ettei isompia yllätyksiä enää tule hänen luonteessaan esiin ja tiedän, että olemme toisillemme sopivat ja tulemme menemään yhteen mutta vielä ei ole mikään kiire. Hyvä näin. Molemmilla on oma kotinsa, jonne mennä välillä. Itse ainakin kaipaan joskus ihan yksin oloa ja pari yötä viikossa haluan nukkua kunnolla leveästi parisängyssä yksin, kuuntelematta kuorsausta...