Ero on totta, muttei mene mulle jakeluun..

[Jästipää]

Nyt sanon sen ääneen itselleni. Me ollaan erottu. Me ei palata enää yhteen. Miehen käytös tarkoittaa sitä, mitä luulenkin/luulinkin sen tarkoittavan. Sitä ei voi selitellä millään muulla tavalla, vaikka olenkin yrittänyt parhaani mukaan uskotella muuta itselleni ja toivoa yhteen paluuta. Ero on kuitenkin nyt totta. Tämä on toinen avioeroni! Miten tämän saa taottua päähänsä? Miten pääsen sinuiksi tämän asian kanssa? Miten hillitsen itseni, etten ota yhteyttä mieheen? Miksi ottaisin, kun hän ei halua olla yhteydessä minuun? Mutta minä kun en sitä tajua tai halua tajuta. Minä en tätä eroa halunnut. En ole työpaikallakaan kertonut mitään tilanteesta. Pitäisikö?

Taidan olla niin legendaarinen jätetty ruikuttaja ex puoliso, että jättäjää oikein oksettaa katsella ja ajatella minua. Mies on puhunut minusta ex-puolisonaan jo puoli vuotta, kun on ollut harkinta-aika. Minä olen koko ajan uskotellut, että kyllä tämä vielä saadaan toimimaan. En vaan ole tajunnut tai suostunut tajuamaan sitä, että mies ei kerta kaikkiaan halua samaa kuin minä. Sata kysymystä avoinna päässäni!!!! Eikä niihin koskaan mitään vastausta saakaan. Tuntuu pahalta, ettei toinen välitä yhtään, ei vastaa viesteihin tai soita koskaan takaisin.

Tiedän, ettei saisi antaa kenenkään polkea omaa itsetuntoani ja arvoani. Mies ei arvosta minua, jos käyttäydyn sillä tavalla. Tiedän tämän teoriassa, mutta miten osaan toteuttaa kaiken käytännössä? Ikävöin vaan niin paljon toisen luo. Tulevaisuus ei myöskään näytä mitenkään hienolta, kun takana on kaksi avioeroa…

Ja vaikka kirjoitin ja sanoin tämän eron olevan totta, en sitä kuitenkaan usko. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Ja miten niiden kanssa eletään?

 

[minullekin on noin tapahtunut]

Ikävä kuulla ja jotenkin voin sinua ymmärtää että koko maailma on aivan sekaisin. Tuntuu varmasti juuri noin ettei itse edes voi uskoa tämän olevan totta. Mutta et sinä olet mitenkään huonompi ihminen vaikka erotte, tai että tämä on sinun toinen ero. Ei kukaan voi sinua siitä syyttää. Voi sitten kertoa niille ystäville, tuttaville jopa työpaikalle oleville kaverille sitten kun päätät että nyt pistän kortit pöydälle. Toinen vaihtoehto on että kerroit rohkeesti niin kuin asia on ja piste siihen. Ainakin sen jälkeen sinulla on hieman helpompi olla. Jos mies ei sinua arvosta ja käytäyttyy noin sinua kohta niin miksi sinä sitten pitäisi välittää tai yrittää... Sinulla on varmasti niin paljon tunteita mukana että on jopa vaikeaa niitä hallita. Ole nyt vaan oma itsesi ja järjestelee asioita kuntoon. Kyllä aurinko hymyilee sinulle ihan varmasti jatkossa. Yritin näillä muutamilla sanoilla sinua lohduttaa sinua. Tsemppiä sinulle!

 

[Toinen jästipää]

"Ja vaikka kirjoitin ja sanoin tämän eron olevan totta, en sitä kuitenkaan usko. Onko muilla ollut samanlaisia tuntemuksia? Ja miten niiden kanssa eletään?"

"Miten hillitsen itseni, etten ota yhteyttä mieheen? Miksi ottaisin, kun hän ei halua olla yhteydessä minuun? Mutta minä kun en sitä tajua tai halua tajuta. Minä en tätä eroa halunnut. En ole työpaikallakaan kertonut mitään tilanteesta. Pitäisikö?"

Olen avioeronnut vain kerran elämässäni, mutta kertakin riittää minulle.

Nostan hattua ap:lle. Uskalsit lähteä toiselle kierrokselle. Eikö sitä sanota, että kolmas kerta vasta toden sanoo ja yrittänyttä ei laiteta.

Vitsit vitsinä. Heitin ronskia huumoria avioeron yhteydessä ja sain niskaani lähestymiskiellot tuplana. Neuvon sinua ap. olemaan varovainen yhteydenottojen kanssa. Jos miehellä on jo uusi nainen katsottuna, viestisi varmasti torpedoidaan.

Kirjoittele pahaa oloasi ulos Elleissä ja jossakin muualla. Kyllä sinä selviät. Selvisinhän minäkin. Nykyään vain naureskelen menneille vuosille.

Juttelin äsken työkaverin kanssa. Jutut rönsyilivät laidasta laitaan. Heitimme juristivitsejä.

Kerro asiasta sitten kun siltä tuntuu. Minä kerroin vasta vuosien päästä ja voi mahdoton mikä sotku siitä sitten syntyi työpaikalla. Avioerojupakan yhteydessä minuun ihastui työkaveri, ja siitä syntyi vieläkin suurempi soppa.

On ihanaa, kun noista vuosista on jo kauan aikaa. Olin silloin nelikymppinen nainen ja tein kaikki mahdolliset kardinaalivirheet. Tässä iässä voi katsoa tuota naisparkaa kuin lasin takaa. Jopa Paris Hilton on fiksumpi nainen kuin minä noina hulluina vuosina.

Sulattele eroa vähitellen. Ajattele vaikka Elisabeth Tayloria. Hän meni viisi kertaa naimisiin ja kaksi kertaa saman miehen kanssa.

Vain timantit ovat ikuisia ja naisen parhaita ystäviä. Huumori auttaa. Kaiva vitsikirja esille. Jos olet hyvä kirjoittamaan, kirjoita vitsikirja avioerosta. Ihme ja kumma, kun en ole sellaista vielä löytänyt kirjakaupasta. Mitähän Herra Google siihen sanoo.

Olen muuten epävirallisesti naimisissa tuon miehen kanssa. Jos ero tulee, olen tosi pulassa.

 

[Vielä yksi jästipää]

Kurja kuulla, että muillakin tällaista. Minullakin juuri ero käynnissä (tosin avoero). Millään ei tahtoisi ja jaksaisi uskoa, että tämä oli nyt tässä. Eikä ensimmäiseen tuskaan hellitä oikein sekään, että tietää kyllä ajan auttavan.

Juuri nyt tuntuu siltä, että en edes halua lakata rakastamasta. Haluan vain, että tämä suhde olisi toiminut! Vaikka alan pikkuhiljaa ymmärtää senkin, ettei suhde ollut lainkaan sellainen kuin kuvittelin. Yritän ymmärtää, etten voi kaivata sellaista, mitä ei ollutkaan.

Olen yrittänyt takertua tähän ajatukseen: kun eroprosessista selviää, ei enää mistään hinnasta ottaisi takaisin sitä ihmistä, joka itse oli ennen eroa.

Tsemppiä!