ero pohdintoja

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vieras.
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vieras.

Vieras
Tilanne on tämä,meillä on 3v lapsi ja kummatkin käy töissä. Minä alan olla kuppi täynnä ainaista yrittämistä.Mies ei ota osaa lapsen hoitoon muulloin kun olen töissä,ei leiki (kun hetkittäin,ei ulkoile,ei nukuta ym.
En ole kolmeen vuoteen saanut nukkua yhtenäkään aamuna niin että mies olisi herännyt lapsen kanssa. Mies on kokoajan sohvalla tai koneella.Vikkonloput omissa menoissaan.
Minä en saa lähteä kun lähikaupalle ilman että lapsi on mukana.Mies solvaa ja haukkuu minkä ehtii. Edes iltasatua ei saisi lapselle lukea jos hän katsoo samalla mielenkiintoista tv ohjelmaa..
Kerran kovassa riidassa löin miestäni ja hän tönäisi minut kovakouraisesti pois sängystä...lensin lattialle..oma vikani kait.
En saa kutsua ysstäviäni kylään koska hän ei halua,eikä hän myöskään lähde minnekkään kanssani.
Joo,yhteiseloa 10 vuottaa.ja aina ollut tällaista...
Sanoo että hänen mielestään kaikki on hyvin,eikä näe syytä erota..Mutta kun sanoin hankkivani oman asunnon niin hän totesi että siinähän hankit..ei kiinnosta..
Ja edelleen harkitsen eroa,koska kaikesta huolimatta hyviäkin hetkiä on.Mies ei lähde kodistamme joten sen pitäisi olla minä ja lapsi jotka lädemme.
 
Alkuperäinen kirjoittaja vieras.:
Tilanne on tämä,meillä on 3v lapsi ja kummatkin käy töissä. Minä alan olla kuppi täynnä ainaista yrittämistä.Mies ei ota osaa lapsen hoitoon muulloin kun olen töissä,ei leiki (kun hetkittäin,ei ulkoile,ei nukuta ym.
En ole kolmeen vuoteen saanut nukkua yhtenäkään aamuna niin että mies olisi herännyt lapsen kanssa. Mies on kokoajan sohvalla tai koneella.Vikkonloput omissa menoissaan.
Minä en saa lähteä kun lähikaupalle ilman että lapsi on mukana.Mies solvaa ja haukkuu minkä ehtii. Edes iltasatua ei saisi lapselle lukea jos hän katsoo samalla mielenkiintoista tv ohjelmaa..
Kerran kovassa riidassa löin miestäni ja hän tönäisi minut kovakouraisesti pois sängystä...lensin lattialle..oma vikani kait.
En saa kutsua ysstäviäni kylään koska hän ei halua,eikä hän myöskään lähde minnekkään kanssani.
Joo,yhteiseloa 10 vuottaa.ja aina ollut tällaista...
Sanoo että hänen mielestään kaikki on hyvin,eikä näe syytä erota..Mutta kun sanoin hankkivani oman asunnon niin hän totesi että siinähän hankit..ei kiinnosta..
Ja edelleen harkitsen eroa,koska kaikesta huolimatta hyviäkin hetkiä on.Mies ei lähde kodistamme joten sen pitäisi olla minä ja lapsi jotka lädemme.

Ei helvetti, en kyllä kattelisi enää yhtään tuollaista! Olisin varmaan lähtenyt jo aikoja sitten tuosta suhteesta. :(
 
No minä en ainakaan tuollaista kestäisi ja kehotan suakin oikeasti miettimään onko tuossa mitään järkeä. Molemmilla vanhemmilla on vastuu lapsen kasvatuksesta ja tasavertaisessa suhteessa molemmille pitää olla mahdollisuus omaan aikaan ja omiin ystäviin.
 
Henkinen väkivalta. Sen kohteena olet ollut nämä 10 vuotta. Olet alistettu. Itsetunto vähän romuna ehkä..
Olet ilmeisesti aika nuori vielä, alle 30?

Samantyyppisessä minäkin elin, melkein 10 vuotta, en ihan niin kauan. Kun toinen lapsi syntyi, ja muutimme, silloin vasta tajusin, että on ihan sama, missä asumme, mikään ei muutu.
Jotenkin sitä oli ajatellut, että jos muutamme isompaan asuntoon tai jos muutamme omakotitaloon, kaikki muuttuisi, sitä olisi onnellisempi jos oli seinät kauempana toisistaan.

Ja tajusin, että ei siinä ole kyse siitä, mitä minä teen tai en tee, mitä minä olen tai en ole. Minä vaan en ikinä täytä sen miehen vaatimuksia. Hän ei ikinä kykene ottamaan vastuuta lapsista. En voinut jättä lapsia hänelle hoitoon, hän ei tajunnut, että niiden perään on katsottava. Oikeasti.
Eikä hän osannut siivota maitoja jääkaappiin, jos ne jäi kesäkuumalla pöydälle kun minä lähdin töihin...

Ei hänkään suostunut lähtemään asunnosta mihinkään, joten minä lähdin. menin väliaikaisesti pariksi kuukaudeksi. Palasin kyllä takaisin, mies lähti sitten ja jätti minut ja lapset siihen asuntoon, vuokralla oltiin.

Mies kyllä vakuutti että on muuttunut mies ja ymmärtää nyt.. mutta kun vietimme joulun yhdessä perheenä, tajusin ettei mikään ole muuttunut, Joulu meni kyllä kivasti, mutta meillä vaan ei ollut mitään yhteistä paitsi ne lapset.

Tajusin, että ehkä puoli vuotta ja sitten olisi kaikki taas samanlaista, se sama haukkuminen jatkuisi.

Eronkin jälkeen haukkui minua tosi paljon...
lapsille, kaikille, minulle..

Itsetuntoani olen rakennellut kaikki nämä vuodet.

lapset olivat 1,5 ja 4 v kun erottiin.


 
kyyneleitä pyyhkien vaan tässä mietin,että mistä saan sen tsempin lähteä lopullisesti ja miten hoidan kaiken järjestelyn aikana työni kunnialla,vai mahtaakohan sairaslomaa saada..en vaan jaksa enää.Ja juu 27v olen..
 

Yhteistyössä