T
tyhmiä kyselen
Vieras
En halua nyt moraalisaarnoja enkä lynkkausta, vaan kysyn ihan vain siksi, että onko kellään omakohtaista kokemusta tai onko vierestä seurannut vastaavaa tilannetta.
Olemme eronneet.
Syyt ja seuraukset ovat moninaiset ja tänne on mahdotonta aivan kaikkea kertoa, Meillä oli ongelmia ja ristiriitoja, jotka sitten ryöpsähti nuoremman lapsen syntymän jälkeen ihan todella suuriksi.
Riitelimme aivan valtavasti.
Mies oli uskollinen, ei pettänyt, ei juonut, ei lyönyt, mutta muista syistä meni luottamus mieheen ihan täysin.
Tajusin, että hän todellakin jättää minut yksin selvitymään suuristakin asioista. Mietin, miten yhteisten pienten lasten käy, kuka hoitaa, jos minä vaikkapa sairastun tai tapahtuu jotain, autokolari tai mitä tahansa niin että joudun sairaalaan.
Tyhmää tallaista miettiä, mutta sellaista se arki oli hänen kanssaan.
Läheisyys myös puuttui aivan kokonaan. Sitä ei ollut vuoteessa, sitä ei ollut arjessa ja tällä tarkoitan sitä, ettei sitä ollut edes sen vertaa, että olisi koskettu toisiimme millään tavalla. samalla sohvalla istuttiin, silloin kun hän oli kotona. Sillä kotona hän ei ollut, töissä aina vaan, kaiken aikaa.
Asumusero, jonka aikana oli tarkoitus palata yhteen, mutta hän laittoi eron vireille.
Keskusteltiin eikä kumpikaan oikeasti halunnut erota ja ns. peruttiin ero.
Hän kuitenkin teki tahollaan ratkaisuja, joissa olisi pitänyt kysyä minun mielipide, JOS kerran tarkoitus on jatkaa yhdessä ja korjata ongelmat ja tilanne ja niin edelleen.
Käytännössä mikään ei muuttunut meidän välillä. Hän kiersi minut kaukaa, ei koskenut, vaikka työnsin itseni lähelle, tai tungin sohvalla hyvinkin viereen. Ei katsonut, ei puhunut itsestään, meistä, tunteistaan, ajatuksistaan.
Kysyin monta kertaa, rakastaako hän minua, mutta en saanut vastausta. Hän joko jätti vastaamatta, tai vastasi asian vierestä tai kierrellen tai kaarrellen.
Hän ei halunnut viettää aikaa minun kanssani. Ehdotin, pyysin, kysyin. Saisin lapsille hoidon järjestymään. Tutustuttaisi uudelleen toisiimme, aloitettaisi seurustelu.
Hän ei vastannut, ei noteerannut ollenkaan näitä lukuisia pyyntöjäni.
Minä sitten tein johtopäätöksen että hän haluaa erota, hän ei rakasta.
Tapasin paria miestä, en ollut uskollinen.
Rakastin omaa miestäni. Kaipasin häntä.
Mies vei eron loppuun asti harkita-ajan jälkeen.
Hänelle päätös oli selkeä ja varma, hän halusi erota. Hän laittoi siitä sellaista viestiä. Että se oli tässä.
Vaikka tiesin,e ttä eroamme, en olisi halunnut ja ero on minulle kipeä asia. Hänelle itse ero on kepeä ja selkeä asia.
Sitten hän sai tietää, että minulla on ollut eron 1. vaiheen aikana muuta säpinää ja olen ollut ns. uskoton.
Sitten sain viestiä: eron 1. vaiheen aikana hän oli rakastanut minua ja toivonut yhteen paluuta. Nyt kun hänelle selvisi että olin elänyt kaksoiselämää, hän ilmoitti, ettei paluu yhteen tule ikinä enää onnistumaan.
Hän on täynnä pyhää vihaa minua kohtaan ja luottamus on mennyt.
Omat tekonsa avioliiton aikana hän jälleen kerran unohtaa, miten ne loukkasi, miten luottamus meni. sillä nyt olen minä se suurempi syntinen. Nyt minä olen se, johon ei voi luottaa ja joka valehtelee.
Minun on vaikea kuolettaa tunteita miestä kohtaan.
Kun tähän kirjoitan, tajuan, ettei paluu ole koskaan mahdollinen. Hän on loukannut minua tavattomasti avioliiton aikana ja jos palaisimme yhteen, tiedän, että olisin omillani, en voisi tukeutua häneen missään, en pienessä enkä suuressa asiassa, olkoon se mikä tahansa.
Meillä oli kuitenkin aikoinaan todella mukavaa, rentoa, ja kaipaan sitä ihmistä. Haluaisin alkaa uudelleen sen kaiken hänen kanssaan.
Onko kellän kokemusta, voisiko todella hankalan eron, isojen ongelmien ja epäluottamuksen jälkeen suhde korjautua ja voiko palata yhteen. Onko kellään kokemusta?
Olemme eronneet.
Syyt ja seuraukset ovat moninaiset ja tänne on mahdotonta aivan kaikkea kertoa, Meillä oli ongelmia ja ristiriitoja, jotka sitten ryöpsähti nuoremman lapsen syntymän jälkeen ihan todella suuriksi.
Riitelimme aivan valtavasti.
Mies oli uskollinen, ei pettänyt, ei juonut, ei lyönyt, mutta muista syistä meni luottamus mieheen ihan täysin.
Tajusin, että hän todellakin jättää minut yksin selvitymään suuristakin asioista. Mietin, miten yhteisten pienten lasten käy, kuka hoitaa, jos minä vaikkapa sairastun tai tapahtuu jotain, autokolari tai mitä tahansa niin että joudun sairaalaan.
Tyhmää tallaista miettiä, mutta sellaista se arki oli hänen kanssaan.
Läheisyys myös puuttui aivan kokonaan. Sitä ei ollut vuoteessa, sitä ei ollut arjessa ja tällä tarkoitan sitä, ettei sitä ollut edes sen vertaa, että olisi koskettu toisiimme millään tavalla. samalla sohvalla istuttiin, silloin kun hän oli kotona. Sillä kotona hän ei ollut, töissä aina vaan, kaiken aikaa.
Asumusero, jonka aikana oli tarkoitus palata yhteen, mutta hän laittoi eron vireille.
Keskusteltiin eikä kumpikaan oikeasti halunnut erota ja ns. peruttiin ero.
Hän kuitenkin teki tahollaan ratkaisuja, joissa olisi pitänyt kysyä minun mielipide, JOS kerran tarkoitus on jatkaa yhdessä ja korjata ongelmat ja tilanne ja niin edelleen.
Käytännössä mikään ei muuttunut meidän välillä. Hän kiersi minut kaukaa, ei koskenut, vaikka työnsin itseni lähelle, tai tungin sohvalla hyvinkin viereen. Ei katsonut, ei puhunut itsestään, meistä, tunteistaan, ajatuksistaan.
Kysyin monta kertaa, rakastaako hän minua, mutta en saanut vastausta. Hän joko jätti vastaamatta, tai vastasi asian vierestä tai kierrellen tai kaarrellen.
Hän ei halunnut viettää aikaa minun kanssani. Ehdotin, pyysin, kysyin. Saisin lapsille hoidon järjestymään. Tutustuttaisi uudelleen toisiimme, aloitettaisi seurustelu.
Hän ei vastannut, ei noteerannut ollenkaan näitä lukuisia pyyntöjäni.
Minä sitten tein johtopäätöksen että hän haluaa erota, hän ei rakasta.
Tapasin paria miestä, en ollut uskollinen.
Rakastin omaa miestäni. Kaipasin häntä.
Mies vei eron loppuun asti harkita-ajan jälkeen.
Hänelle päätös oli selkeä ja varma, hän halusi erota. Hän laittoi siitä sellaista viestiä. Että se oli tässä.
Vaikka tiesin,e ttä eroamme, en olisi halunnut ja ero on minulle kipeä asia. Hänelle itse ero on kepeä ja selkeä asia.
Sitten hän sai tietää, että minulla on ollut eron 1. vaiheen aikana muuta säpinää ja olen ollut ns. uskoton.
Sitten sain viestiä: eron 1. vaiheen aikana hän oli rakastanut minua ja toivonut yhteen paluuta. Nyt kun hänelle selvisi että olin elänyt kaksoiselämää, hän ilmoitti, ettei paluu yhteen tule ikinä enää onnistumaan.
Hän on täynnä pyhää vihaa minua kohtaan ja luottamus on mennyt.
Omat tekonsa avioliiton aikana hän jälleen kerran unohtaa, miten ne loukkasi, miten luottamus meni. sillä nyt olen minä se suurempi syntinen. Nyt minä olen se, johon ei voi luottaa ja joka valehtelee.
Minun on vaikea kuolettaa tunteita miestä kohtaan.
Kun tähän kirjoitan, tajuan, ettei paluu ole koskaan mahdollinen. Hän on loukannut minua tavattomasti avioliiton aikana ja jos palaisimme yhteen, tiedän, että olisin omillani, en voisi tukeutua häneen missään, en pienessä enkä suuressa asiassa, olkoon se mikä tahansa.
Meillä oli kuitenkin aikoinaan todella mukavaa, rentoa, ja kaipaan sitä ihmistä. Haluaisin alkaa uudelleen sen kaiken hänen kanssaan.
Onko kellän kokemusta, voisiko todella hankalan eron, isojen ongelmien ja epäluottamuksen jälkeen suhde korjautua ja voiko palata yhteen. Onko kellään kokemusta?
