Hae Anna.fi-sivustolta

Ero tuli sittenkin - velan näkemys

Viestiketju osiossa 'Vapaaehtoinen lapsettomuus' , käynnistäjänä solea, 24.06.2016.

  1. solea Vierailija

    Tapasin mieheni hyvin nuorena. Tein jo ihan alussa selväksi, että en halua lapsia. Miesten tapaan mieheni ei juurikaan ollut edes miettinyt asiaa ja sanoi vain ai jaa. Asia jäi moneksi vuodeksi, kunnes 40 vuoden rajapyykin täytyttyä mieheni alkoi yhä enemmän puhumaan, että hänen elämästään puuttuu jotain tärkeää kun ei ole lapsia. Useamman vuoden ajan toivoin lähes pakkomielteisesti, että minun alkaisi tehdä mieli lapsiaan, mutta ei, ei todellakaan alkanut. Päinvastoin olin ihan joka ikinen päivä kiitollinen siitä, että niitä ei ollut.
    Viimeisen vuoden aikana mieheni lastenkaipuu vain yltyi, eikä hän ei esim. pystynyt enää olemaan tapahtumissa, joissa oli lapsiperheitä. Minäkin aloin olla epätoivoinen, mietin että jos saisin lapsen, voisin ihan yhtä hyvin olla kuollut, koska se ei ole silloin enää minun elämäni. Olen oikeasti ollut hirveän kiitollinen, että olen monessa suhteessa saanut elää unelmaelämääni, ja lapsen myötä tämä kaikki olisi tuhoutunut. Ihan oikeasti, minulle olisi ollut aika samantekevää, kuolenko synnytykseen, koska sen jälkeen elämäni ei olisi ollut enää elämisen arvoista. Kun kuvittelin, että minulla olisi lapsi, tunsin melkeinpä vihaa sitä kohtaan, ja voi todellakin olla, että olisin vahingoittanut sitä. Eli aika raskaat syyt olla hankkimatta lapsia.
    Silti oli aivan helvetin vaikeaa tehdä sitä, minkä tiesin oikeaksi, eli päästää mies menemään. Hän oli ja on suuri rakkauteni, enkä mitenkään voinut hyväksyä sitä, että lapsi olisi hänelle loppupeleissä tärkeämpi kuin minä. Hän väitti, että näin ei ole, vaan että hän haluaa perheen nimenomaan minun kanssa. Ja hän haluaa, että lapsia sellaisen kumppanin kanssa, joka itsekin haluaa niitä. Se viilaisin syvältä, sillä tiesin, että siihen en pysty. Hän ei halunnut, että teen lapsiaan vain hänen painostuksestaan, koska silloin meillä ei ole sellaista perhettä, jonka hän haluaisi. Silloin tiesin, että vaikka hän on koko elämäni ollut minulle se oikea, minä en sittenkään ollut hänelle sitä. Koska syvällä sisimmässäni ajattelen, että lapsettomuus on pelastanut hänet hirvittävältä kohtalolta, en voi sanoa ymmärtäväni häntä. Silti minun teki myös tosi pahaa katsoa, miten hän koko aika kaipasi perhettä. Kerta toisensa jälkeen toivoin, että hän pääsisi halun yli, ja kerta toisensa jälkeen tulin pettymään.
    Ero teki ja tekee ihan mielettömän kipeää. Tuntuu, että koko tähän astinen elämäni on perustunut illuusiolle jostain. Olen myös katkera miehelleni, että minä en ollutkaan hänelle kaikista tärkeintä. Rehellisesti puhuen en ainakaan vielä pysty toivomaan hänelle onnea perheen hankintaan, vaan toivon, että hän joutuisi kokemaan perhehelvetin. Tiedän, että tämä kuulostaa epäkypsältä, mutta tällä hetkellä vain tuntuu niin epäreilulta. Myönnän myös toivovani vielä salaa, että hän ymmärtäisi, mitä on minussa menettänyt, ja palaisi luokseni, mutta tiedän myös, että hänen on saatava kokeilla perhettä.
    Mitä tästä jää veloille käteen? No ehkä se, että lasta hinkuvan kanssa ei voi elää vaikka miten haluaisi, jos itse on vakaumuksellinen vela.
     
  2. huokaus Vierailija

    tämä tarina on 14-16 vuotiaan teinin näppäimistöltä tullut oksennus!
    eniten ärsyttää tässä shitissä tuo yleistys alussa.... miesten tapaan... kuinka monesta kymmenestä miehestä sinulla on kokemusta, nimenomaan parisuhteen muodossa, kun pystyt tollasia yleistyksiä heittelemään?
     
  3. Kallankukka Vierailija

    No minulla on kokemusta, ei tietenkään kaikki omia parisuhteita, mutta onhan niitä ystäviä ja sukulaisia eikä olla mykkiä. Nuoret miehet ei yleensä ole lasten hankinnasta mitään mieltä. Jos nainen sanoo, että ei sitten lapsia, niin se heille hyvin sopii. Tai jos nainen sanoo, että ilman muuta sitten lapsia, niin ok, kyllä se käy, jos ei nyt niin sitten myöhemmin.

    Miehet alkaa ajatella näitä asioita myöhemmin kuin naiset. Yleensä siinä lähestyttäessä neljääkymmentä. Mikä mieli heillä sitten siihen on, siinä iässä se sitten alkaa hahmottua. Sehän on tietysti ristiriitaista, että monilla miehillä voi siinä iässä olla jo vähintään murrosikäinen lapsi tai useampi. Siinä vaiheessa on tietenkin turha enää edes ajatella, haluaako tässä lapsia vai ei. Mutta jos lapsia ei vielä ole ollenkaan, niin eiköhän se silloin ole viimein jo kirkastunut, että haluaako tässä lainkaan tulla isäksi. Yllättävän monet miehet haluaa lapsia, siinä mielessä en epäile ap:n kirjoituksen aitoutta. Ihan mahdollinen tarina tuo on. Raadollinen kylläkin.

    Kumpi on tarinan konna? Ei kumpikaan. Tai sitten mies, jonka olisi pitänyt tajuta asia jo aikaisemmin. Mutta jos ei vaan tajunnut, ei ajatellut eikä välittänyt.
     
  4. se valoisa puoli Vierailija

    Positiivista tässä on, että kumpikin voi kuitenkin saada sen mitä haluaa. Jos tarina olisi ollut toisin päin, että nainen olisi odottanut että mies haluaa lapsen ja sitten nelikymppisenä tajunnut ettei mies koskaan lasta halua, niin siinä olisi voinut naisen unelma lapsesta jäädä. Mutta nyt saa nainen olla lapseton kuten haluaa, ja nelikymppisen miehen on vielä aivan mahdollista hankkia perhe. Että en sinänsä sanoisi myöskään että tässä konnia on, näin se vain voi mennä. Molemmilla on vielä mahdollisuus hankkia puoliso joka on samalla aaltopituudella näistä asioista.

    Minäkin lähestyn tässä neljääkymppiä, mies ei ole sanonut mitään lapsenhankinnasta mutta voi hänelläkin mieli muuttua. Jos näin käy niin sitten käy.
     
  5. vela Vierailija

    On ihan ok jos ei halua lapsia ja jos tuntee, ettei lapsiperhe-elämä ole itseä varten - siltä minusta itsestänikin tuntuu - mutta tuo vaikuttaa kyllä melko äärimmäiseltä ajattelulta. Minusta se ei ole normaalia, että voisi kuvitella vahingoittavansa lastaan, vaikkei olisikaan sitä halunnut. Ja tuokin, että sama vaikka kuolisi synnytykseen, koska lapsen saamisen jälkeen elämä ei olisi enää elämisen arvoista... Kuulostaa jotenkin ylidramaattiselta. Ehkä kannattaisi oikeasti pysähtyä miettimään, mistä tällaiset tunteet ovat peräisin.
     
  6. SayYesToYourself Vierailija

    Hei,

    Haluan lähettää sinulle haleja ja toivon, että surusi ja kipusi erosta laimenee mahdollisimman pian.

    Minusta on hienoa, että pystyit tekemään itsesi näköisen valinnan elämässäsi. Mitä järkeä olisi tehdä valintoja omaa sydäntään vastaan? Voi olla, että suhteesi loppuminen kirpaisee kauan, mutta enemmän se kirpaisisi, että et itse pystyisi valitsemaan, mitä elämälläsi teet. En koe, että elämäsi olisi perustunut illuusiolle, kuten itse väitit. Onhan takanasi hieno ja lämmin parisuhde.

    Mielestäni voisit nyt kääntää katseesi tulevaisuuteen. Kuka tietää, mitä elämällä on vielä tuotavanaan eteesi? Aloita jokin uusi, aikaa vievä harrastus. Tai ala vaikka opiskelemaan. Tee kaikkea sellaista, johon perheellisillä ei välttämättä olisi aikaa… ;-D Haluatko vielä joskus uuden suhteen? Mene jonnekin tapaamaan uusia miehiä ja pidä hauskaa! Tai jos ei se vielä onnistu, voit tehdä sen myöhemmin.

    Itse olen 32-vuotias vela. Olen melko pitkässä suhteessa, jossa mies ei ole vela. Tällä hetkellä tiedän, että hän haluaa olla kanssani siitä huolimatta, että olen vela. Kuka tietää, mikä tilanne on viiden tai kymmenen vuoden kuluttua. Mutta se ei minua haittaa. Juuri nyt olen maailman ihanimman miehen kanssa. Jos hän joskus päättää lähteä etsimään naista, joka haluaa lapsia, aion sanoa "kiitos" maailmalle tästä ihanasta parisuhteesta ja katsoa sen jälkeen tulevaisuuteen.

    Kenties helpommin sanottu kuin tehty, mutta olen viettänyt päälle kaksikymppisenä niin pitkiä sinkkuvuosia, että minua ei yksinäisyys pelota.

    Yritä sinäkin nähdä kipusi ja surusi läpi ja mieti, mitä nyt haluaisit tehdä. Oikeasti. Ilman muiden mielipiteitä.
     
  7. päivääperho Vierailija

    Tässä viestiketjussa hienointa on se, miten hyvin on kiteytetty tälle ajallemme olennainen suhde elämään. Itsekäs ja minäkeskeinen omaan persoonaan kääriytyvä ja omasta peilikuvastaan omahyväisesti juopuva mieli. Rivien välistä voi suorastaan aistia niitä alleviivauksia, jotka korostetusti tuodaan esiin useamman naistenlehden artikkelissa. Näitä asioita Sinunkin pitää Elämässäsi haluta, tavoitella ja olla tavoittelematta. Silloin voidaan elämääsi pitää ulkopuolisen silmissä Onnistuneena. Ei merkitse mitään se, mitä sinä itse ajattelet. Anna Sinäkin ulkopuolisten odotusten ja ventovieraitten toimittajien keinotekoisen arvomaailman ohjata elämääsi. Silloin et voi epäonnistua!
     
  8. SayYesToYourself Vierailija

    Hyvä päivääperho,

    En voi olla huomauttamatta pienestä ristiriidasta tekstissäsi:

    Ensin sanot, että viestiketjussa näkyy tälle ajalle tyypillinen asenne elämään, ” itsekäs ja minäkeskeinen omaan persoonaan kääriytyvä ja omasta peilikuvastaan omahyväisesti juopuva mieli”.

    Samaan hengenvetoon (ja jopa samassa tekstikappaleessa) alat ironisesti kritisoida henkilöitä, jotka nimenomaan EIVÄT seuraa omaa ajatteluaan vaan seuraavat ulkopuolisia odotuksia ja omaksuvat arvomaailmaansa vaikutteita mm. naistenlehdistä.

    Minusta tässä on ristiriita. Yleensä henkilö, joka tekee valinnat oman arvomaailmansa mukaan (sinun sanojesi mukaan ”juopuu omasta peilikuvastaan” – no juu, voihan sen noinkin ilmaista), nimenomaan EI seuraa ulkopuolisia odotuksia tai noudata ulkopuolisia neuvoja. Milläs logiikalla onnistut nuo kaksi yhdistämään?

    En keksi muuta selitystä kuin uskonnollisen ajattelutavan: ehkä ajattelet, että on lähtökohtaisesti parempi ajatella ensin muiden parasta kuin omaa onnellisuuttaan, varsinkin kun kyse on päätöksestä lasten saamisen suhteen. Monille uskonnollisille yhteisöillehän on kauhistus, jos ei nainen halua lapsia. Sitten kenties vihjasit rivien välistä, että tällainen muiden edun edelle asettaminen on nimenomaan sitä ”omaa ajattelua”. Olenko oikeassa? Jos en ole, selvennäthän alkuperäistä viestiäsi, kiitos.
     
  9. Bompa Vierailija

    Voisi olla minun kynästä tuo aloitus. Tosin en tietoisesti tuskin haluaisi omaa lasta vahingoittaa mutta pelkään että olisin niin väsynyt, yksinäinen ja toivoton, että en kykenisi ajattelemaan järkevästi ja voisin tehdä jotain pahaa. Tuon synnytyksen kanssa sama, voisin tehdä lapsen jotta mies sen haluamansa jälkeläisen saisi, mutta itse voisin vaikka kuolla, koska se elämä jota haluan elää olisi riistetty sen jälkeen kun parkuva, huolta ja murhetta aiheuttava nyytti olisi sylissä. Meillä on miehen kanssa hyvä pitkä suhde takana ja paljon yhteisiä arvoja. Mutta nyt kun hän niin kovasti haluaa lapsen ja minusta ei äidiksi ole, niin tämä kaikki taitaa olla loppusuoralla.
     
  10. Kelvin Vierailija

    Ikävä aloittajalle, että on käynyt näin.

    Miehen on vain niin helppo haluta lapsia, hänen ei tarvitse olla raskaana, eikä synnyttää. Hänelle ei tule mitään fyysisiä muutoksia, kun naiselle pahimmillaan koko kroppa voi olla pilalla. Esmes jopa ulosteen pidätys kyvyttömyys on ihan normaali komplikaatio. Tai että vatsalihakset repeytyvät ja muutamaan vuoteen et voi tehdä vatsalihasliikkeitä. Tai sitten on se klassinen ämpärilöysyys. Että näin.

    Myöskään miehen ei tarvitse hoitaa lasta, jos ei hotsita. Äidit kun ovat luoneet jo jonkinlaisen suhteen lapseensa raskausaikana, suhde tiivistyy vielä imetyksen myötä. Ja kukapa se yöllä herää, syöttää ja vaihtaa vaippaa. Ja siitä se vanhempien epäsuhta alkaakin kasvaa. Mies voi luistella kasvatusvastuusta tai jos on "moderni isä" niin voi olla omalle lapselleen LASTENHOITAJANA (niin, kyllä, jotkut isät sanovat jäävänsä lapsenlikaksi, kun puolisolla on jokin pakollinen meno) ehkä kerta viikkoon. Ja tästä pitäisi hurrata?

    Mikäpä siinä, jos joku pitää lapsista ja niiden hoitamisesta, mutta meitä on niin monenlaisia. Turha on määkiä, että on kovin ihmeellistä jos näkee parhaana rinnastuksen kuolemaan, jos puhutaan lasten saannista. Kyllä, minulle se yhtälailla tarkoittaisi minun oman elämän kuolemaa. Kaikki, mitä minä pidän arvokkaana, on poissa. Ei, en tarkoita fysiikkaani (mikä on sinänsä ihan iloinen bonus siitä, etten koskaan ole raskaana tai synnytä. Mutta jos kauppaa voisi tehdä toisinpäin, eli lapsettomuus tuhoaisi kropan, valitsisin edelleen lapsettomuuden!) vaan sen, että en voi enää koskaan lukea rauhassa kirjaa, opiskella uusia asioita, lähteä vaelluksille, hoitaa aikuisille tarkoitettua kotia ... tai mitään. Kaikki, todellakin KAIKKI mistä minun tämän hetkinen arkeni koostuu, olisi poissa. En tosiaan kokisi omaa kotia kodikseni, jos täällä olisi se perinteinen määrä sitä lapsi-ryönää, jota näkee lapsiperheiden kodissa. Rumia rumia rumia esineitä, joka puolelle levitettynä ja ikuinen siivo ja sotku. Eikä hetkeäkään rauhaa. Ketä se hyödyttää, että naisen on pakko taipua sellaiseen elämään, mitä vihaa? Tuleeko siitä jotenkin onnellinen perhe? Hell no.
     
  11. Ameno Vierailija

    Suuri myötätunto aloittajaa kohtaan. Toivottavasti voit jo paremmin, kun aloituksesta on kulunut nyt joitain kuukausia aikaa. Olen 43-vuotias vela, joka on suhteessa nuoremman miehen kanssa. Tuo skenaario on usein suurin pelkoni, mutta rakastan miestä ja meillä on nyt hyvä suhde, joten en voi muutakaan kuin elää tätä hetkeä ja katsoa kompastummeko joskus samaan kohtaloon kuin aloittaja. Voimia eteenpäin!
     
  12. päällysmies Vierailija

    Olen nuorempi, mutta ajattelen lapsen saamisesta samalla lailla, ja minulla on vastaava kokemus erosta, kun toinen halusikin sitten vuosien jälkeen lapsen. Myös kuvailemasi tunteet eron jälkeen tuntuvat hyvin tutuilta. En tule koskaan ymmärtämään, miten eksäni saattoi haluta täysin hypoteettista lasta enemmän kuin minua.

    Sellaista se elämä on. Ja sitten loppuu.
     
  13. vierailija Vierailija

     
  14. vierailija Vierailija

    "en voi enää koskaan lukea rauhassa kirjaa, opiskella uusia asioita, lähteä vaelluksille" Ai miten niin et voi, kysyn vaan? Voit lukea kirjaasi vaikka kun lapsi nukkuu päiväunia. Kyllä ihmiset opiskelee ja käy töissä, vaikka onkin lapsia ja lapsen voi ottaa vaikka reppuselkään ja lähteä vaeltamaan, tai voit tehdä vähän kevyempiä vaellusretkiä lapsen kanssa. En ymmärrä tollasia vouhottajia, jotka selittävät että oma elämä loppuu tai katoaa lapsen myötä. Siitä se elämä kuule vasta alkaa ja saa vähän erilaista perspektiiviä tarkastella maailmaa. Ei enää vain oman napansa kautta. Eikä ne lapset ikuisesti siinä tississä kiinni roiku. Ne kasvaa niin äkkiä ettet huomaakaan ja sitten muuttavatkin jo pois kotoa.
     
  15. vierailija Vierailija

    Kaikkia ei huvita uhrata elämästään aikaa lapsiin, kun on niin paljon muuta kiinnostavampaa tekemistä. Äläkä viitsi valehdella tuosta lasten kanssa asioiden tekemisen iisiydestä, kyllä se on kuule nähty miten "helppoa" vanhempien on saada omaa aikaa. En ikinä jaksaisi tuollaista elämää, että joutuu sen kallisarvoisen oman aikansa jakamaan itsestä riippuvaisen lapsen kanssa.
     
  16. vierailija Vierailija

    Ajattele jos oma äitisi olisi ajatellut samoin kuin sinä. Kyllä perhe on luonnollinen asia ollut ja tulee aina olemaan. Miksi toisen pitäisi suostua toisen ajatusmalliin . Monta miestä on lähtenyt kävelemään jos lapsia ei tullutkaan syystä tai toisesta. Sinun ydinperhe, olet sinä yksin, ja siihen on tottuminen, eikä toiveesi ahdista toista ihmistä. Ajattele positiivisesti, nyt saat kaiken itsellesi, eikä tarvitse jakaa mitään toisen kanssa tai hyväksi.
     
  17. vierailija Vierailija

    Äitini ajatteli juuri niin, että kaikkensa pitää tehdä lasten, miehen ja perheen eteen. Omaa aikaa hänellä ei juuri koskaan ollut. Enpä voi sanoa, että hänestä olisi sillä tavoin tullut mikään onnellisuuden perikuva. Päinvastoin, varoittava esimerkki.

    Minä olen valinnut toisin, en ole uhrautunut kenenkään eteen ja olen tehnyt elämässäni mitä olen halunnut. Olen itseeni tyytyväinen, stressitön, onnellisessa suhteessa ja en vaihtaisi elämääni kenenkään toisen kanssa, en ikimaailmassa ainakaan lapsia hankkineiden. Mies ei ole vielä kahteenkymmeneen vuoteen lähtenyt kävelemään, joten enpä ole kovin kauhuissani. Jaan vapaaehtoisesti aikani ja maallisen hyvän niiden kanssa joiden kanssa viihdyn, eli mieheni ja hyvien ystävien. Saan omaa aikaa juuri niin paljon kuin haluan.

    Eli mitä silmiäavaavaa tästä opimme?
     
  18. vierailija Vierailija

    Ymmärsin tuosta äidin ajattelusta siten , että äitikin olisi valinnut lapsettomuuden. Elänyt itselleen ja miehelleen. Jälkeläinen ei kirjoittaisi tänne palstalle. "
    Äidillä olisi ollut omaa aikaa niin paljon kuin ikinä halusikaan " Mitä opimme ?
     
  19. OHHOI Vierailija

    Äitinä tiedän, että lapsi tuo elämään sisältöä ja rikkautta, jota ei rahalla tai muilla korvikkeilla koskaan saa. Se on sellaista rakkautta ja syvää tunnetta, ettei sen tarkempaan kuvailemiseen ole sanoja.
    Kun ajattelen omaa elämääni ja kaikista suurinta ja merkityksellisintä asiaa, se on ehdottomasti se, että saan olla äiti, nyt jo isoäiti.

    Äitiyden rinnalla olen elänyt paljon muutakin, esim. pitkän ja rikkaan työhistorian, opiskelun ja harrastukset sekä matkailun. En ole koskaan ollut varakas, mutta osaan laittaa asiat ja menot tärkeysjärjestyksen, joten en ole sen takia tuntenut jääneeni mistään paitsi.

    Tärkeysjärjestys muuttuu kulloisenkin tilanteen mukana itsestään, automaattisesti. Välillä toki omat toiveet ja haaveet saavat olla sivussa ja odotella vuoroaan, mutta mielestäni se juuri tekee elämästä vaihtelevaa ja rikasta, että elämässä on erilaisia kausia. Minulle ei todellakaan merkitse vaihtelua se, että voi itsekkäästi aina ajatella vain omia tarpeitaan ja huvittelua, vaan elämän kirjon kokemista.

    Nyt kun on mahdollisuus ajatella vain tätä omaa napaani, koen tylsistymistä, kun ei elämä tuokaan enää kausia, joissa aivokoppa joutuu koetukselle miettiessä, miten tämä homma luovitaan taas parhain päin.

    Olisin tosi köyhä, jollei minulle olisi jälkikasvua ja heidän tuomaansa elämän rikkautta.
     
  20. vierailija Vierailija

    Olet ilmeisesti jäänyt paitsi hyvästä rakkauselämästä puolisosi kanssa, kun et mainitse sitä millään tavalla. Ei lapsi hyvää ihmissuhdetta voi korvata, sehän lähtee omille teilleen teini-iän jälkeen. Kyllä hyvä ja rakastava suhde puolison kanssa on miljoona kertaa arvokkaampi ja antoisampi kuin lapsi. Itselleni on todella outo ajatus, että mielenkiintoni kohdistuisi pelkästään lapseen ja lapsen aikuiseksi saattamiseen. Eihän siinä saa mitään itselleen, lapset ovat usein vielä hyvin kiittämättömiä otuksia. Tietysti jos äiskänä tykkää toisten eteen uhrautumisesta ja toisten tarpeiden tyydyttämisestä yli kaiken, niin sitten ehkä ymmärrän....
     
Kaikki kentät ovat pakollisia
Luonnos tallennettu Luonnos poistettu

Jaa tämä sivu

Alibi
Anna
Deko
Dome
Erä
Hymy
Kaksplus
Kippari
Kotilääkäri
Kotiliesi
Koululainen
Ruoka.fi
Parnasso
Seura
Suomen Kuvalehti
TM Rakennusmaailma
Tekniikan Maailma
Vauhdin Maailma
Golfpiste
Vene
Nettiauto
Ampparit
Plaza
Muropaketti