Eroaisitko SINÄ tässä tapauksessa?

[wieras]

Vähän raskas aihe näin aamusta, mutta kommentteja kaipaan. Mieheni ei tunnu olevan sopiva perheenisäksi. Hän ei melkein koskaan puhu lapsille normaalisti, aina huutaa ja komentaa. Komentaa aina jo ensimmäisellä sanomiskerralla ja komennot ovat tätä luokkaa: Nyt HETI! Ja vähän äkkiä! Tänne se/sieltä! Niinku olis jo! Minulle tulee paha olo lasten puolesta. Olen yrittänyt miehelle tästä puhua, koska varsinkin 5-vuotiaamme on alkanut käyttää näitä samoja komentoja itse. Mies ei piittaa. Eikä tässä vielä todellakaan kaikki. Mies on hyvin kiivasluonteinen ja suuttuessaan raju, paiskoo tavaroita, potkii mihin sattuu osumaan, lyö seiniin tms. kerran löi nyrkillä oveen ihan pääni viereen ja oveen tuli reikä. Minua on lyönyt kerran vuosia sitten. Tästä on seurannut se, etten uskalla sanoa miehelle mitään tärkeää, hän kun aina suuttuu niistä.

Näitä riehumisia ei ole lasten aikana tapahtunut, ihan siitä syystä koska minä pidän suuni kiinni. Arki sujuu ihan ok paitsi ettei mies juurikaan auta kotitöissä, mutta pidän suurena ongelmana tätä, ettei miehen kanssa voi puhua asioista. Eilenkin "sain hänet kiinni" taas siitä ettei ollut kuunnellut minua (tapahtuu usein), mainitsin siitä ja hän puolustautui että kuuntelee kyllä suurimman osan, mies sitten suuttui kun en myöntänyt sitä, en sanonut mitään. Minun olisi pitänyt häntä ylistää siitä, että kuuntelee suurimman osan. En minä voi tietää miten paljon hän tosiasiassa minua kuuntelee. Ärsyttävää. Tämä parisuhde ei enää tunnu siltä miltä sen kuuluisi tuntua, parisuhteelta. Varpaillani olen jatkuvasti.

Nyt en kaipaa mitään kommentteja tyylin "olisit miettinyt ennen kuin lapsia hankit". Sen tiedän itsekin, että olisi pitänyt miettiä mutta siitä nyt ei ole tähän päivään mitään apua. Mitä mieltä olette? Eroamista olen pohtinut enemmän ja vähemmän vakavasti kahden vuoden ajan ja suurimpana esteenä on pelko tuntemattomasta, olen tässä suhteessa ollut 17-vuotiaasta saakka eli nyt 11v. JA pelko miehen suhtautumisesta. Jos voisin häipyä sanomatta mitään, tekisin niin, mutta se ei ole järkevää, en halua että lapset menettävät isäänsä.

 

[vieras]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

 

[vieras]

Minä lähtisin. Ihan jo itsenikin puolesta, mutta etenkin lasten puolesta. Tekstistäsi paistaa läpi, että pelkäät olla kotona oma itsesi. Onko se sitten pidemmän päälle hauskaa?
Etsi itsellesi mies, joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Ei tarvitse olla enää varpaillaan.

Jaksamista!

 

[ElämääniEksynyt]

Eroaisin :/ Elin itse 8v sairaassa suhteessa ja nyt vuoden yksin oltuani, en ole mistään koskaan niin onnellinen ollut, kun siitä että pääsin eroon vihdoin ja viimein. Toinen vaihtoehto voisi olla hakea yhdessä apua, mutta luettuani kirjoituksesi, en usko että miehesi välttämättä suostuu.. Koska hänessähän vika ei ole :/

 

[sldkfjk]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

 

[toinen]

Ihan kuin mun suusta. Meillä ihan samanlaista enkä ole saanut erottua. Haaveilen siitä kyllä, mutta en ole vielä ollut tarpeeksi vahva ja rohkea toteuttaakseni sen. Mekin tavattiin 18v ja yhdessä ollaan oltu jo 10v. Kaksi lasta meillä.

 

[Lilya]

Voi mikä tilanne, voimia sulle ap :hug:
Mun exä oli ihan samanlainen, paitsi että kilahteli lapsen läsnäollessa ja lapsi todella pelkäsi isäänsä (sai öisiä paniikkikohtauksia yli (1/2 v yms).
Itse tein vuosi sitten päätöksen erosta, ja en ole katunut. Vaikeaahan tämä välillä on ollut, mutta lapsesta huomaa että ratkaisu oli oikea, entisestä itkuisesta, eerisestä kiukuttelijasta tuli iloinen ja onnellinen, vaikkakin uhmakas poika.
En osaa vastausta antaa mutta voimia sillä tiellä mihin päätät jatkaa. Jos päätät erota niin tee se, jos päätät jatkaa niin hakekaa apua parisuhteellenne.

 

[sire]

Eroaisin.Jo pelkästään se että mietit eroa paljon,kertoo jotakin.Jaksamista..itsekin samassa tilanteessa..joskus pitää vaan uskaltaa hypätä tuntemattomaan saavuttaakseen uuden alun.Koitahan jaksaa <3

 

[vieras]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

Luin kyl mut en silti tajua tällaista vastuutonta hommaa et otetaan vaan joku raivohullu puolisoks ja tehtaillaan lapsia ja sit on taas isättömiä lapsia lisää.

 

[d]

Hmm. Vastaus kysymykseesi: Eroaisin.

Minulle tärkeintä parisuhteessa on nimenomaan puhuminen. Me riidelläänkin paljon, mutta kuitenkin tuntuu että olemme samalla aaltopituudella. Voi riidelläkin luottaen toiseen. Ikinä ei tarvitse pelätä väkivaltaa.

Lapsia ei kyllä ole, vielä, enkä tiedä miten ne aikanaan vaikuttavat parisuhteeseen.

Olen ollut toisenlaisessakin parisuhteessa. Onneksi tajusin erota, vaikka en tuolloin edes osannut aavistaa miten ihanaa yhteiselo parhaimmillaan "sen oikean" kanssa voi olla.

 

[ap]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

Luin kyl mut en silti tajua tällaista vastuutonta hommaa et otetaan vaan joku raivohullu puolisoks ja tehtaillaan lapsia ja sit on taas isättömiä lapsia lisää.

Mutta kun se raivoaminen pysyy kurissa, jos en suututa miestä. Tunnen mieheni ja osaan välttää niitä asioita joista raivari tulee. Olin niin nuori ja tyhmä silloin etten tajunnut. Ei ole mikään puolustus mutta näin se menee.

 

[fanni]

Minä lähtisin. Ihan jo itsenikin puolesta, mutta etenkin lasten puolesta. Tekstistäsi paistaa läpi, että pelkäät olla kotona oma itsesi. Onko se sitten pidemmän päälle hauskaa?
Etsi itsellesi mies, joka arvostaa sinua sellaisena kuin olet. Ei tarvitse olla enää varpaillaan.

Jaksamista!

Tätä peesailen!!

 

[vieras]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

Luin kyl mut en silti tajua tällaista vastuutonta hommaa et otetaan vaan joku raivohullu puolisoks ja tehtaillaan lapsia ja sit on taas isättömiä lapsia lisää.

Mutta kun se raivoaminen pysyy kurissa, jos en suututa miestä. Tunnen mieheni ja osaan välttää niitä asioita joista raivari tulee. Olin niin nuori ja tyhmä silloin etten tajunnut. Ei ole mikään puolustus mutta näin se menee.

"raivoaminen pysyy kuriss, jos en suututa miestä"... mieti nyt itsekin, järki käteen.

 

[vieras]

Minäkin eroaisin. Tuollainen isäsuhde ei voi olla vaikuttamatta lapsiin haitallisesti. Jos jatkat tuota suhdetta, on vaarana, että romahdat myös itse henkisesti. Lähde suhteesta niin kauan, kun olet vielä itse järjissäsi, että lapsilla on ainakin toinen henkisesti tasapainossa oleva vanhempi.

Voimia kovasti vaikeaan tilanteeseen!

 

Harkitsisin sinuna yhteydenottoa vaikkapa turvakotiin, josta antavat asiantuntevaa apua. Miehesi käytös kuulostaa siltä, etten sinuna lähtisi edes puhumaan erosta, luulen että tilanne saattaisi johtaa ennalta arvaamattomaan tilanteeseeen, jossa sinä ja lapset saattaisitte olla vaarassa, tai ainakin pelätä. Myöskin jollekin ammattiauttajalle puhuminen auttaa varmasti. Olen varma siitä, että asialle kannattaa tehdä jotain, ja kuulostaa ettei tuosta suunta voi olla kuin parempaan. Ymmärrän sen, että sinun on vaikea ottaa askel tulevaan, mutta lapsiasikin ja heidän hyvinvointiaan ja kehitystään ajatellen olisi erittäin tärkeää ottaa "viisaana vanhempana" vastuu tilanteesta, voit olla paljon onnellisempi ilmankin miestäsi. Toivon paljon onnea sinulle ja kehotan miettimään elämän arvoa ja sitä, että olemme täällä vain kerran, ja lapsesi eivät voi valita. Olen itse auttanut ystävääni viime talvesta lähtemään vaikeasta suhteesta, jossa oli sekä henkistä- että fyysistä väkivaltaa, hän on käynyt vaikeita asioita läpi, mutta nyt puolen vuoden jälkeen on niin onnelllinen, että sanoi että on ihan ihmeissään onko tällaistakin elämää olemassa Onnea sinulle!

 

[vieras]

Harkitsisin sinuna yhteydenottoa vaikkapa turvakotiin, josta antavat asiantuntevaa apua. Miehesi käytös kuulostaa siltä, etten sinuna lähtisi edes puhumaan erosta, luulen että tilanne saattaisi johtaa ennalta arvaamattomaan tilanteeseeen, jossa sinä ja lapset saattaisitte olla vaarassa, tai ainakin pelätä. Myöskin jollekin ammattiauttajalle puhuminen auttaa varmasti. Olen varma siitä, että asialle kannattaa tehdä jotain, ja kuulostaa ettei tuosta suunta voi olla kuin parempaan. Ymmärrän sen, että sinun on vaikea ottaa askel tulevaan, mutta lapsiasikin ja heidän hyvinvointiaan ja kehitystään ajatellen olisi erittäin tärkeää ottaa "viisaana vanhempana" vastuu tilanteesta, voit olla paljon onnellisempi ilmankin miestäsi. Toivon paljon onnea sinulle ja kehotan miettimään elämän arvoa ja sitä, että olemme täällä vain kerran, ja lapsesi eivät voi valita. Olen itse auttanut ystävääni viime talvesta lähtemään vaikeasta suhteesta, jossa oli sekä henkistä- että fyysistä väkivaltaa, hän on käynyt vaikeita asioita läpi, mutta nyt puolen vuoden jälkeen on niin onnelllinen, että sanoi että on ihan ihmeissään onko tällaistakin elämää olemassa Onnea sinulle!

"Onnea sinulle!" ... ei nyt kyl ihan onnittelujen paikka olis.

 

[sldkfjk]

Niin, miks otit tuollaisen raivopään?

Lue viimeisen kappaleen alusta vähän matkaa..

Luin kyl mut en silti tajua tällaista vastuutonta hommaa et otetaan vaan joku raivohullu puolisoks ja tehtaillaan lapsia ja sit on taas isättömiä lapsia lisää.

Mä en huomannut sellaista kohtaa missä ap kertoisi, että mies olis ollut tuollainen jo ennen lapsia. Mun ymmärrys kallistuu kyllä ap:n suuntaan enkä ymmärrä tuollaista isää. Ja vaikka mies olisikin ollut alusta asti agressiivinen, niin ei tässä nyt menneiden muistelu ja syyllistäminen auta.

Tuossa tilanteessa, jos mies ei muuta käytöstään, eikä edes halua muuttaa, ei varmaan muuta tietä ole kuin ero. Mutta se on helppo ulkopuolisen sanoa. Ap, te tarvitsette apua. Sun kannattaisi puhua jollekin ammattiauttajalle. Jos mies ei suostu lähtemään mukaan niin mene yksin. Voimia :hug:

 

[mm]

Tottakai eroat, eihän elämää voi elää niin että "kun en sano näin ja näin, sitten on hyvä". Oletko sanonut miehellesi, että et jaksa/kestä tuollaista (luin tekstisi silmäillen)? Vai etkö uskalla?

 

[sldkfjk]

Harkitsisin sinuna yhteydenottoa vaikkapa turvakotiin, josta antavat asiantuntevaa apua. Miehesi käytös kuulostaa siltä, etten sinuna lähtisi edes puhumaan erosta, luulen että tilanne saattaisi johtaa ennalta arvaamattomaan tilanteeseeen, jossa sinä ja lapset saattaisitte olla vaarassa, tai ainakin pelätä. Myöskin jollekin ammattiauttajalle puhuminen auttaa varmasti. Olen varma siitä, että asialle kannattaa tehdä jotain, ja kuulostaa ettei tuosta suunta voi olla kuin parempaan. Ymmärrän sen, että sinun on vaikea ottaa askel tulevaan, mutta lapsiasikin ja heidän hyvinvointiaan ja kehitystään ajatellen olisi erittäin tärkeää ottaa "viisaana vanhempana" vastuu tilanteesta, voit olla paljon onnellisempi ilmankin miestäsi. Toivon paljon onnea sinulle ja kehotan miettimään elämän arvoa ja sitä, että olemme täällä vain kerran, ja lapsesi eivät voi valita. Olen itse auttanut ystävääni viime talvesta lähtemään vaikeasta suhteesta, jossa oli sekä henkistä- että fyysistä väkivaltaa, hän on käynyt vaikeita asioita läpi, mutta nyt puolen vuoden jälkeen on niin onnelllinen, että sanoi että on ihan ihmeissään onko tällaistakin elämää olemassa Onnea sinulle!

"Onnea sinulle!" ... ei nyt kyl ihan onnittelujen paikka olis.

"Onnea", ei "onnitteluja". Jos tuon tarkoitus olikin ikäänkuin toivoa onnea matkaan...

 

[ap]

Kiitoksia viisaista sanoista. Me olemme lasten kanssa paljon minun vanhempieni luona, koska emme viihdy kotona (sattuneesta syystä). Elämämme ei kuitenkaan kokoajan ole tuollaista vaan hyviäkin hetkiä on, ehkä ne hyvät hetket saavat aina jatkamaan. Tiedän että pitäisi erota mutten pysty siihen. Miehelle olen ehdottanut asumuseroa mutta hän ei suostu siihen, koska hänelle tulisi niin vaikeaa sitten taloudellisesti jne. (piika lähtisi) :kieh: Se nyt on selvää ollut jo pidemmän aikaa, että tällaista parisuhdetta minä EN halua, enkä halua että lapseni oppivat mieheni käytöksen. Onneksi emme ole naimisissa eikä meillä ole asuntolainaa, joten lähtemisen pitäisi olla helppoa. Vaan kun ei ole.

 

[poipoipoi]

Olisi kamalaa elää tuollalailla varpasillaan. Voi kun saisi ap sinut jotenkin kuvittelemaan sen, miten ihanaa on olla joko yksin tai jonkun kanssa niin, että saat olla täysin oma itsesi. Saat olla aidosti sitä mitä olet. Parisuhteessa voit sanoa mielipiteitäsi, riidelläkin, ja silti voi luottaa siihen, ettei toinen ala väkivaltaiseksi tai muuta. Siinä on äärettömän vapaa ja rauhallinen olla.

Ja olen minäkin ollut toisenlaisissa suhteissakin ja se on ollut ahdistavaa. Se syö sisältäpäin. Ja silloin ei ole ollut edes lapsia kuvioissa. Onneksi olen uskaltanut irrottautua silloin aikoinaan, vaikka hyppy tuntemattomaan se tietenkin oli. Mutta kuule kyllä siitä selviää! Mieluummin yksin ja lapsen kanssa kuin huonossa suhteessa, joka vaikuttaa negatiivisesti myös lapseenne. Olet nuori vielä ja elämää paaljon edessä päin.

 

[Suzyanne]

Kyllä minäkin eroaisin, ja olen eronnutkin. 2,5 v. jaksoin tuonkaltaisen miehen kanssa. Tai oli vielä pahempikin, oli mustasukkainen ja koitti määrätä miten pukeudun ja ketä tapaan, yritti eristää minut ja rajoittaa menojani. Sen lisäksi vielä tuo raivostuminen ja kiivaus, minäkin jouduin olemaan varpaillani jatkuvasti. Hänessä oli paljon hyvääkin, siksi kestin noinkin kauan, halusin antaa mahdollisuuden. Meillä ei ollut lapsia.

Ei tule oleman helppoa, mutta minäkin kehottaisin sinua eroamaan ennen kuin menetät itkekunnioituksesi ja romahdat. Minä romahdin, mutta selvisin siitä. Paljon voimia sinulle!
:hug:

 

[mm]

Kiitoksia viisaista sanoista. Me olemme lasten kanssa paljon minun vanhempieni luona, koska emme viihdy kotona (sattuneesta syystä). Elämämme ei kuitenkaan kokoajan ole tuollaista vaan hyviäkin hetkiä on, ehkä ne hyvät hetket saavat aina jatkamaan. Tiedän että pitäisi erota mutten pysty siihen. Miehelle olen ehdottanut asumuseroa mutta hän ei suostu siihen, koska hänelle tulisi niin vaikeaa sitten taloudellisesti jne. (piika lähtisi) :kieh: Se nyt on selvää ollut jo pidemmän aikaa, että tällaista parisuhdetta minä EN halua, enkä halua että lapseni oppivat mieheni käytöksen. Onneksi emme ole naimisissa eikä meillä ole asuntolainaa, joten lähtemisen pitäisi olla helppoa. Vaan kun ei ole.

Mä ymmärrän sua ihan täysin. On hyvää, on huonoa, se on äärimmäisen vaikeaa lähteä. Mun parisuhde oli alussa (yli 6 vuotta sitten) kamalaa - näin jälkikäteen ajateltuna. Mieheni haukkui mua useasti ja teki kaikkea muutakin inhottavaa, mutta mä elin kai jossain rakkauden huumassa. Monesti mietin, että pitäisi lähteä, mutta en lähtenyt.
Minun tapauksessa on ollut onnea. Mieheni on aikuistunut ja kasvanut ja suhteemme on muuttunut hyväksi. Puhumalla ja puhumalla. Olen aika räväkkä luonne, joten uskallan. Mutta sinun tapauksessa alkaisin kyllä jo kypsyttää vähitellen sitä lähtöä...ihan päämäärätietoisesti.

 

[ap]

Tottakai eroat, eihän elämää voi elää niin että "kun en sano näin ja näin, sitten on hyvä". Oletko sanonut miehellesi, että et jaksa/kestä tuollaista (luin tekstisi silmäillen)? Vai etkö uskalla?

Olen miehelle suoraan sanonut, että pelkään häntä. Hän sanoo ettei ole mitään syytä pelätä. Pelkään silti. Isäni oli samanlainen riehuja ja muistan kuinka minä ja äiti pelkäsimme häntä. Kyllä tämä varpaillaan olo kuluttaa hirveästi. Seksuaalisia tunteita minulla ei ole ollut miestäni kohtaan enää vuosikausiin. Ensin luulin, että se johtuu raskauksista ja vauvoista (oli melko rankkaa kahden pienen kanssa) mutta ei se enää voi siitä johtua, kun nuorinkin on jo 3v.

 

[mm]

Tottakai eroat, eihän elämää voi elää niin että "kun en sano näin ja näin, sitten on hyvä". Oletko sanonut miehellesi, että et jaksa/kestä tuollaista (luin tekstisi silmäillen)? Vai etkö uskalla?

Olen miehelle suoraan sanonut, että pelkään häntä. Hän sanoo ettei ole mitään syytä pelätä. Pelkään silti. Isäni oli samanlainen riehuja ja muistan kuinka minä ja äiti pelkäsimme häntä. Kyllä tämä varpaillaan olo kuluttaa hirveästi. Seksuaalisia tunteita minulla ei ole ollut miestäni kohtaan enää vuosikausiin. Ensin luulin, että se johtuu raskauksista ja vauvoista (oli melko rankkaa kahden pienen kanssa) mutta ei se enää voi siitä johtua, kun nuorinkin on jo 3v.

Voitko sanoa, että et voi elää noin? Että et voi olla oma itsesi? Että olet miettinyt eroa? Että pelkäät kuitenkin syistä näistä? Että olet nyt ihan tosissasi? Ja että tiedät, että voisit ehkäpä elää jonkun toisen kanssa onnellista ja rauhallista elämää?