Eroko ainoa vaihtoehto

  • Viestiketjun aloittaja Viestiketjun aloittaja vierailija
  • Ensimmäinen viesti Ensimmäinen viesti
V

vierailija

Vieras
Mä kaipaisin nyt toisienkin näkökulmaa mun elämään/ongelmaan. Itse vatvonut asiaa vuoden jo, Enkä tiedä mikä olisi oikein. Eli lyhykäisyydessään, miehen kanssa yhdessä 15v, yksi lapsi. Mies yrittäjä, kovasti ollut huolia raha-asioista yrityksen puolesta. Lähtee aamuvarhaisella töihin, tulee illalla nukkumaanmeno aikaan kotiin, istuu koneella paperihommissa puolille öin, nukkuu vähän ja taas lähtee aamulla aikaisin. On kireä kuin viulunkieli. Hermostuu lapselle ja minulle vähästä. Ei vietä aikaa meidän kanssa enää ollenkaan. Sopii viikonloppu "minilomista" kanssamme, peruu ne kun olisi aika lähteä. Ollaan lapsen kanssa keskenämme käytännössä aina. Rahallisesti olen häntä tukenut, koettanut tukea muutenkin. Hoidan kodin ja lapsen asiat. Nyt vain tuntuu että tulee seinä vastaan. En jaksa enää. Kaipaan yhteistä aikaa, läheisyyttä. Olen koettanut puhua, hän ei halua kuunnella vaan hokee kuinka Hällä on stressiä jo omasta takaa. Seksiä on ehkä 1-2x kahdessa viikossa. Mä en enää tiedä onko muuta vaihtoehtoa kuin erota. Tilanne on Kamala!
 
Miten ero auttaa yhteisen ajan ja läheisyyden saamiseen?
Ei mitenkään. Kuvittelen vain, olisiko vähemmän yksinäinen kun en enää kaipaisi huomiota ihmiseltä joka läheltäni on, mutta silti niin kaukana. Minusta tuntuu, että nyt menetän loputkin omanarvontunteestani, kun Koen ettei minua enää haluta. Kaikki asiat menee riitelyksi. Ei päivää ettei riideltäisi.
 
Ei mitenkään. Kuvittelen vain, olisiko vähemmän yksinäinen kun en enää kaipaisi huomiota ihmiseltä joka läheltäni on, mutta silti niin kaukana. Minusta tuntuu, että nyt menetän loputkin omanarvontunteestani, kun Koen ettei minua enää haluta. Kaikki asiat menee riitelyksi. Ei päivää ettei riideltäisi.

Hanki omanarvontunteesi muualta. Teillähän on enemmän seksiä kuin keskivertoparilla, joten ongelma on muualla kuin siinä, ettei mies halua sinua. Sinullahan on mitä mainioin tilanne nyt, kun mies on paljon poissa ja lapsikin jo iso, tehdä mitä itse haluat. Hanki harrastuksia itsellesi. Kokeile erilaisia uusia asioita. Lähde pois neljän seinän sisältä vatvomasta omaa tylsyyttäsi.
 
Hanki omanarvontunteesi muualta. Teillähän on enemmän seksiä kuin keskivertoparilla, joten ongelma on muualla kuin siinä, ettei mies halua sinua. Sinullahan on mitä mainioin tilanne nyt, kun mies on paljon poissa ja lapsikin jo iso, tehdä mitä itse haluat. Hanki harrastuksia itsellesi. Kokeile erilaisia uusia asioita. Lähde pois neljän seinän sisältä vatvomasta omaa tylsyyttäsi.
Lapsi on 2.5v. Ei isovanhempia lähellä. Mies aina poissa. Ei ihan kykene nyt sitä aikaa itselleen ottamaan ja "tehdä mitä itse haluan".
 
Jos olet nyt kotona lapsen kanssa, niin töihin meno voisi olla hyvä ratkaisu. Saisit muutakin sisältöä ja aikuiskontakteja elämään. Kotona ollessa helposti odottaa työssäkäyvältä puolisolta enemmän huomiota kuin mitä toinen jaksaa antaa pitkän työpäivän jälkeen.
 
Jos olet nyt kotona lapsen kanssa, niin töihin meno voisi olla hyvä ratkaisu. Saisit muutakin sisältöä ja aikuiskontakteja elämään. Kotona ollessa helposti odottaa työssäkäyvältä puolisolta enemmän huomiota kuin mitä toinen jaksaa antaa pitkän työpäivän jälkeen.
Joo siis töissä Käyn, kaksivuorotyötä teen. En siis ihmettele neljän seinän sisässä elämääni. Kunpa olisikin kyse siitä, että olen vain tylsistynyt.
 
Kuulostaa tutulta. Olin itse tuossa tilanteessa parikymmentä vuotta sitten.

Meillä alkoi tilanne purkautua sillä, että yhdessä istuttiin keittiön pöydän ääressä (lapsi hoitoon sen aikaa!) ja juteltiin. Ihan vakavasti, mitä kumpikin haluaa suhteelta ja elämältä.

Miehellä oli niin vahvasti mielessä "Minä elätän koko perheen"-ajattelu, ettei siitä ollut helppo luopua. Kun totesin, että hänellä ei kohta ole sitä perhettä tällä menolla niin hänen silmänsä avautuivat. Hän kuvitteli hoitavansa roolinsa hyvin ts. tuovan rahat taloon. Hänen mielestään meillä meni hyvin.

Olemme edelleen yhdessä.
 
Ei mitenkään. Kuvittelen vain, olisiko vähemmän yksinäinen kun en enää kaipaisi huomiota ihmiseltä joka läheltäni on, mutta silti niin kaukana. Minusta tuntuu, että nyt menetän loputkin omanarvontunteestani, kun Koen ettei minua enää haluta. Kaikki asiat menee riitelyksi. Ei päivää ettei riideltäisi.
Sinulla on kaksi erillistä ongelmaa. Ensimmäinen on se, että rakennat itsetuntosi ja omantunnonarvosi toisten ihmisten varaan. Se ei tule ikinä toimimaan. Vain sinä olet vastuussa omasta omantunnonarvostasi ja vain sinä itse voit sitä kehittää ja rakentaa.

Toinen ongelma on sitten miehen liiallinen työnteko. Jos oletettavaa on, että tilanne on väliaikainen, yritä auttaa häntä mahdollisuuksien mukaan. Mutta jos pidempi ongelma, puhu miehesi kanssa, että noin ei voi jatkaa.
 
Voi kuinka tutulta kuulostaa. Voin samaistua tilanteeseesi täysin.
Meillä jo vähän vanhempi lapsi, mutta täällä myös tuntuu, että
läheisyys kaikonnut tyystin.
 
Kuulostaa tutulta. Olin itse tuossa tilanteessa parikymmentä vuotta sitten.

Meillä alkoi tilanne purkautua sillä, että yhdessä istuttiin keittiön pöydän ääressä (lapsi hoitoon sen aikaa!) ja juteltiin. Ihan vakavasti, mitä kumpikin haluaa suhteelta ja elämältä.

Miehellä oli niin vahvasti mielessä "Minä elätän koko perheen"-ajattelu, ettei siitä ollut helppo luopua. Kun totesin, että hänellä ei kohta ole sitä perhettä tällä menolla niin hänen silmänsä avautuivat. Hän kuvitteli hoitavansa roolinsa hyvin ts. tuovan rahat taloon. Hänen mielestään meillä meni hyvin.

Olemme edelleen yhdessä.


Meillä myös juuri näin, mutta asia on tuoreempi. Lapsemme on nyt 4. Meilläkään ei ole sukulaisia täällä, eikä muutakaan tukiverkkoa.

Sanoin ihan samaa, kohta ei ole perhettä mitä elättää.
Ja toinen mihin ap pystyn samaistumaan on tuo yksinäisyys. Sanoin miehelle etten mennyt naimisiin ollakseni yksin, en ole eläissäni ollut näin yksin.
 
Meillä myös juuri näin, mutta asia on tuoreempi. Lapsemme on nyt 4. Meilläkään ei ole sukulaisia täällä, eikä muutakaan tukiverkkoa.

Sanoin ihan samaa, kohta ei ole perhettä mitä elättää.
Ja toinen mihin ap pystyn samaistumaan on tuo yksinäisyys. Sanoin miehelle etten mennyt naimisiin ollakseni yksin, en ole eläissäni ollut näin yksin.
Kiitos teille. Olen ihan yksin ollut ajatusten kanssa, ystävät tuumaavat jos asioista koetan purkaa, että mieluumminko ottaisit työttömän sohvalla makaajan. Mut ku asia ei Oo niin mustavalkoinen. Täytyy koettaa saada häntä puhumaan. Stressi on kova ja siksi varmasti hän etääntyy, mutta kannattaako perhe uhrata sen vuoksi.
 
Pystyisitkö markkinoimaan perheen miehelle positiivisesti. Sanoisit miehelle, että tuota menoa hän palaa loppuun ja olisi tärkeää, että elämässä on muutakin kuin pelkkä työ. Silloin töissäkin jaksaa paremmin, kun se ei ole elämän ainoa sisältö. Jos taas jatkaa nykyisellään, niin pian on tilanne, ettei loppuunpalaneena jaksa töitä eikä välttämättä ole enää sitä perhettäkään, jos oikein huonosti käy.
 
Ei ero, mutta asumusero... muuta pois. Kenties herättää miehesi.

Yrittäjät usein naimissa firmansa kanssa. Perhe jää kakkoseksi, mikä on vielä hyvä juttu. Helposti myös kolmanneksi, jos mahdolliset harrastuksetkin menevät edelle.

Yksinäisyys korostuu, kun on "yhdessä". Ilman parisuhdetta ei yksinäisyyttä tunne välttämättä samalla tavalla.
 

Yhteistyössä