Eroko edessä?

Ero on nyt sitten se ratkaisu, johon päädytään. Ongelmat eivät tietenkään ole poissa, vaan ne muuttavat muotoaan. Meillä ei kummallakaan ole tietenkään heti mitään uutta kämppää, johon muuttaa, joten sovimme että ollaan tässä, kunnes sellaiset löytyvät.

Nyt ongelmana on se paha tunne, kun ei tiedä missä toinen on ja koska tulee, vai tuleeko ollenkaan? Samoin se hassu tunne, kun tulee töistä polkupyörällä kotiin ja auto puuttuu pihasta. Missä se on? Onko se vaimolla? Missä vaimo on sen kanssa? Tulee vähän hyväksikäytettykin olo, kun miettii, onko sen auton kyydissä joku toinen mies... Mitenkähän tällaisia tunteita pitäisi käsitellä?

 

Nerudan runossa Tänä yönä voin kirjoittaa surullisimmat säkeeni on todettu, että ""En rakasta häntä enää, mutta ehkäpä rakastan. Rakkaus on niin lyhyt ja unohdus niin pitkä"".

Anna niiden ajatusten ja tunteiden tulla, itke kun itkettää - se on kuin vuorovesi joka pyyhkii yli mutta et sinä siihen ikuisiksi ajoiksi jää lillimään.

 

Helpollapa luovutat, jos nyt jo. Mä jouduin todellakin petetyksi, kun mieheni oli silloisen parhaan ystävättäreni kanssa sängyssä muutaman kerran. Suhde kesti muutaman kuukauden.. Mutta mutta, taistelin kovasti eroa vastaan. Lopulta en enää jaksanut ja ilmoitin, että lähden pois, jolloin mies halusikin yrittää vielä.. Siitä on muutama vuosi. Paljon piti puhua, itkeä ja surra, eikä se oo unohtunut. Mutta, tuli aika, että rakastuimme uudestaan, sen jälkeen onkin ollut tavallista ylä-ja alamäkeä. Mutta kumpikaan ei kadu, että jatkettiin. Mieheni on kiittänyt, etten antanut periksi. Ei uskota kumpikaan, että elämä olisi helpottanut eron myötä. Ei se ruoho oo vihreempää aidan toisella puolella. Asiat voi saada luistamaan kotonakin, jos vaan haluaa. Halustahan kaikki on lopulta kiinni. Tsemppiä sulle. Toivottavasti harkinta-aika lähentää teidät takaisin yhteen.

 

Kiitos ""kerran petetty nainen"" mielipiteestäsi. Vaimo haluaa tämän yön haluaa olla poissa kotoa ja miettiä asioita. Voin sen hänelle suoda, jotta saa todellakin miettiä rauhassa. Itsepäistä naista ei painostamalla käännytetä, joten annan nyt pallon hänelle. Uskon, että aikuinen ihminen osaa tehdä omat valintansa, jos hän haluaa mennä muualle, ei kukaan muu kuin hän voi, eikä mielestäni edes saa, pakottaa tekemään toisin.

Jos loppuviikosta ei ihmeitä tapahdu, maanantaina lähetämme eroanomuksen käräjille. Siinä tapauksessa toivon, että harkinta-aika on todellakin nimensä veroisesti harkinta-aikaa. Joko harkinta johtaa takaisin yhteen tai ei.

Elämä on.

Haluaisin toki kuulla, millä keinoin eroa vastaan taistelit?

 

Ota Mies, opiksesi tästä ja vaadi seuraavassa suhteessa JOKO uskollisuutta TAI rehellisyyttä.

Sitä vaan, että niin tämä maailma meitä kuljettaa, että jopa sinäkin voit joskus ihastua ja päättää katsoa juttua vähän pitemmällekin. En ole kyyninen, mutta olkaa ihmiset lempeitä itsellene ja toisellekin. Valehtelijan kanssa en voisi elää, mutta jos toinen ihastuu välillä, eikä edes ""mene loppuun"" ...

Eri juttu, jos teillä on muitakin solmuja ollut suhteessanne. Jotenkin sain sen käsityksen, että kumpikin olette yrittäneet teeskennellä toisillenne jotain, jota ette oikeasti ole. Nyt vasta erovaiheessa olette alkaneet nähdä toisenne oikeina epätäydellisinä ihmisinä. Ja sit ei kun vaihtoon ja uutta utopiaa rakentamaan...

 

Olen pahoillani. Olen elänyt tilanteesi ja tiedän aivan tarkkaan miltä tuntuu. Sinua vedätetään nyt kuus nolla. Olet liian fiksu mies, että joudut tuollaista kokemaan. Vaimosi tekee virheen, mutta hän joutuu siitä myös itse maksamaan. Selviät erosta ja löydät naisen, joka on REHELLINEN.

 

Mini, tarkoitatko sitä, että yhtäaikaa ei voi olla uskollinen ja rehellinen? Taidan olla sitten tämän asian suhteen aika naiivi, sillä uskon molempiin. Koko tämän avioliiton aikana en ainakaan itse olisi pystynyt kuvittelemaankaan viritteleväni mitään toisen selän takana, edes vahingossa, ja rehellisyydestä olen aina pitänyt kiinni. Ehkä vikaan sitten mentiinkin siinä, että edellytin sitkeästi myös toiselta niitä molempia.

 

Kyllä teillä toivoa on. Nyt vain on kriisin paikka. Vaikka olette uskottomuudesta puhuneet ja olet anteeksi antanut, ei se sillä ole ohi. Tunteillesi et voi mitään. Ne elävät omaa elämääsi ja sinun on elettävä niiden kanssa..oltava kärsivällinen itsäsi kohtaan. Kaikesta ei kuitenkaan ole tarpeen kertoa vaimollesi ja eikä missään nimessä alettava syytellä häntä. Se ei auta yhtään, vaan saa teidät pahempaan kriisiin. Se miten vaimosi kysymykseen vastasi, osoitti hänen rehellisyytensä. Me emme voi loppujen lopuksi luvata mitään noin yksioikoisesti. Emme edes uskollisuutta. Voimme kyllä luvata TAHTOA olla uskollinen. Aivan kuin TAHTOA rakastaa. Eikä tämä ole mitään sanahelinää. Ja vielä kerran..ole kärsivällinen omien tunteittesi kanssa ja TAHDO sydämessäsi antaa vaimollesi anteeksi ja TAHDO rakastaa häntä. Ja jonkin ajan kuluttua huomaat, että olosi helpottuu ja silloin tiedät, että olette päässeet kriisin läpi. Tällaista on elämä!!!

 

Kuulehan alkuperäinen Mies.

Luin kerrankin koko viestiketjun läpi ja voin sanoa lukemani jälkeen, että jos se naisesi sinusta luopuu, menettää hän ihanan, kypsästi ajattelevan, tunteellisen, vastuuntuntoisen ja vaikkaminkä miehen.

Olisipa minun exäni ollut noin kypsä ja toista kunnioittava, silloinkin kun nainen ei välttämättä sitä ansaitsisi. Olet nimimerkkisi ansainnut. Isolla ämmällä.

 

Oho, kirjoitin tänne väärällä nimimerkillä. Olen siis Nainen49. Näppäimistössä näyttää olevan miehet ja naiset rinnakkain ;D

 

Maailma on niin monimutkainen ja täynnä muitakin kiinnostavia ihmisiä kuin oma puoliso, että aika pahasti näyttää siltä, että ei voi olla uskollinen ja rehellinen yhtä aikaa.

Toinen juttu on sitten, mitä uskollisuus tarkoittaa kenellekin. Tärkeää on, että parilla on sama näkemys siitä. Joillekin voi jo nettiporno olla uskottomuutta, ja jopa itsetyydytys.

Meillä on uskottomuutta valehtelu. Ei meillä mitään syviä seksiä sisältäviä virityksiä ole ollut kummallakaan, mutta kuvaamasi tilanne ei toisi kriisiä. Koettu on. Jotkut tietysti sanovat, että ei noin voi olla, jos on tosi rakkautta. Sanoisin päin vastoin. Me näemme toisemme kokonaisempina ihmisinä kuin yleensä. Olemme syvästi sitoutuneet toisiimme ja näin on mennyt jo yli 20 vuotta. Kriisejä on ollut, mutta ei näistä asioista. Ero voi tulla, mutta ei toisiin ihastumisen takia. Eri asia, jos painopiste lähtee tästä suhteesta muualle. Kaikkea hyvää sinulle, Mies.

 

Heh, tunteellinen taidan kyllä olla, välillä vähän liiankin tunteellinen.. ;-) Ja välillä vähän liiankin vastuuntahtoinen, ehkä olen pyrkinyt ottamaan sitä vastuuta myös vaimon tekemisistä, ja se on varmaankin mennyt vähän liian pitkälle. Välittämisestä on tullut holhoamista, rakastamisesta valvomista ja kontrollointia.

Vaimo on kyllä ollut minulle rehellinen koko ajan, kesäisestä syrjähypystä huolimatta. Silloinkin kertoi rehellisesti kun kysyin, onko jotakin tapahtunut. Näin jälkeenpäin kun ajattelen, tuntuu pahalta se, että tiedän hänen olleen kaikesta huolimatta rehellinen, mutta silti päiviämme on varjostanut epäluuloni ja ylenpalttinen vahtiminen. Ja mitä enemmän vahdin, kahlitsen ja kyselen, sitä enemmän vaimo on minusta halunnut irtaantua. Kierre on siis alkanut jo kauan sitten, eikä sitä pystytty pysäyttämään.

Voin ehkä olla ihana, kypsästi ajatteleva, tunteellinen ja vastuuntuntoinen, mutta samalla olen epäilevä, kontrolloiva, valvova ja pelkään aina pahinta. Vanhemmiltani nämä ominaisuudet tietenkin tulevat, mistäpä muualta. Isäni on aina ollut perheen johtaja ja sensori, mitään ei tehty ilman hänen sallimustaan. Olen onnistunut siirtämään sen omaan vaimooni, ja kadun sitä todennäköisesti aina.

 

Tämän päivän tilannepäivitys:

Tunteet vellovat kovina. Kaipuu vanhaan on TODELLA kova. Haluaisin vain takaisin ne hyvät hetket, jolloin sai todella rakastaa toista ja sai vastarakkautta. Haluan helliä ja huolehtia, kasvaa yhdessä, odottaa lapsia ja haaveilla tulevaisuudesta yhdessä rakas vaimo kainalossa... Alkaa harmittamaan, että se olin juuri minä joka ehdotin eroa sinä yönä, kun maailmani romahti. Nyt haluaisin löytää elämästä sen Undo-napin, joka palauttaisi tilanteen entiselleen, jotta voisi tehdä kaiken toisin...

Toisaalta en voi unohtaa niitä ikäviä tunteita, kun tietää että toinen salaa, tai ei uskalla, tai häpeää kertoa ikäviä asioita... En kestäisi sitä enää uudestaan samalta ihmiseltä, ihmiseltä jota rakastan niin kovin...

 

Älä vain hyvä mies ala itseäsi syyttämään tapahtuneesta. Sinua on petetty ja sinulle ei ole luvattu uskollisuutta. Vaimosi pyrkii saamaan sinut syntipukiksi. Usein he vielä ehdottavat, että ""mene vieraisiin"", että oma syyllisyys laskisi.

Missä muuten vaimosi oli sen yön?

On outoa, että kun sinä heität keskustelussa eron mahdollisuuden, niin vaimo tarttuu heti siihen. Hänen tahtonsa jatkaa avioliittoa on olematon? Ero ei ole sinun syy, vaikka olisit sanonut mitä.

 

en oo varma minultako tahdoit neuvoja tms. että miten taistella eroa vastaan.. tai siis miten taistelin.. noh.. ensinnäkin. toki sanoin joka käänteessä mieheni reissuista ja kerroin että petturi olet.. yms. mutta sitten lopetin sen ja olin vain hyvä. En siis puhunut mitään pahaa, tavallaan näytin, että nielen kaiken ja sitten rupesi oleen kuin hän,, elikkä istuin ja olin hyvin itsevarman näkönen =) kun tuli perjantai hain olutta ja ryystin hymyssä suin keittiössä, pistin popit soimaan, johan oli mies ihmeissään, että mikä sillä nyt on, kun ei ookkaan enää suru puserossa ... toki oli paha olla, mutta ... sitten hommasin miehen veljen kuskiksi ja kävin baarissa... sieltä tulin kotiin ja hekottelin itekseni muka kuin olis ollu joku ihan mielettömän hieno ilta.. jopas tuli mieskin kiinnostuneeks.. jne. jne.. kaikkee voi kokeilla.. erilaiset asiat toimii eri suhteissa...

 

""n"" tuo pelaa, minäkin olen tehnyt tuon ja sain hetkeksi takaisin, mutta kun toiselta puuttuu tahto.

Enkä minä ole ollenkaan varma, että kannattaako tietoisesti pettävää ja ylimielistä naista ottaa takaisin. Oma rakkaus ei ole mikään peruste, se ei yksin riitä ja rakastaa voi vaikka pahoinpitelijää.

 

Kuulostaa hyvältä, että olette alkaneet asiaa käsittelemään ja jopa päätyneet jonkinlaiseen tulokseen. Ero on aina vaikea asia. Järjellä ajateltuna sisimmässään tietää, että ero on ainoa ratkaisu, mutta kuitenkin muistelee vain niitä hyviä aikoja ja mukavia tapahtumia suhteessa. Mikäli pettämiseen asti on toinen päätynyt niin suhteessa on oltava jotain vikaa. Ainakin pettäneen osapuolen mielestä.

Kuulostaa siltä, että ette ole vielä kauhean vanhoja, teillä ei esimerkiksi taida olla vielä lapsia? Mielestäni tuossa tilanteessa on vielä helpompaa tehdä ratkaisu, se koskettaa kuitenkin vain teitä kahta. Mikäli jatkatte yhdessä ja saatte lapsia ja tilanne uusiutuu niin mitäs sitten? Lasten takia eron ajatus on vielä sietämättömämpi... Lisäksi pettämisen jälkeen epäily saattaa kalvaa mieltä niin paljon, että suhteesta ei enää ikinä tule luottavainen ja rakastava. Minkälainen kasvualusta se on lapsille?

 

Ap:lle voin sanoa saman asian kuin monet muut täällä. Hattua nostan sinulle kun jaksat yrittää, mutta yksin et voi tuulimyllyjä vastaan taistella.
Ymmärrän tuon tunteen ,haluan takaisin... Niin minäkin tässä ajattelen samassa tilanteessa, mutta kun ei toimi ninn ei.
Ajattele sitä mitä hän sinulle teki, ei ole oikeutta loukata toista. Ei ole syy mennä vieraisiin vaikka teillä oli vaikeaa. Olisi pitänyt keskustella sun kanssa.
Ja jos vaimo tartui kuin hukkuva oljenkorteen ehdottamaasi eroon, oli hän taatusti ajatellut sitä itsekin. Älä hyvä mies syyllistä itseäsi sellaisesta mitä et ole tehnyt. (neuvoo tässä myös itsensä syyllistäjä )
Ja jos teillä ei ole vielä lapsia, lähde nyt niin kovaa eri suuntaan kuin popoista lähtee. Jos vaimosi ei voinut luvata ettei toista tekoaan, on sulla sama edessä kuin minulla, ero haussa, yksinhuoltajuus myös.
Nyt sun on vielä helppo tehdä ero kun ei ole lapsia, ajattelepa muutaman vuoden päähän kun jaloissasi pyörii pinet lapset ja mietit ettet voi viedä heiltä äitiä ja päätät uhrata oman elämäsi.
Mä rukoilen sua, lähde pois! Älä tuhlaa sun elämää! En halua enää yhtään ihmisiä tähän samaan tilanteeseen kuin minä. Tämä on kamalaa ja vie ihmisestä kaiken...

 

Ei, meillä ei ole lapsia, ellei kahta kissaa lasketa. Olemme ns. nuoripari, minä 26, vaimo 23. Naimisissa ehdimme olla kaksi vuotta.

Tänään kävimme seurakunnan parisuhdeneuvojalla, joka tavallaan sai tilanteen laukeamaan, vihdoinkin kuvio on selvä: minä haluaisin yrittää vielä, vaimo ei. Homma on siis sitä myötä selvä, kukaan ei voi toista pakottaa jatkamaan vasten tahtoaan.

Tällä hetkellä tunteet ovat sellaiset, että kaikki paha olo, huolet ja murheet ylittävät niiden hyvien muistojen määrän. Tämä on varmaankin tavallaan hyvä, sillä näin ero ei tunnu niin kipeältä. Haluan vain päästä tästä koko sotkusta eroon ja jatkaa elämääni...

Niin, ja vaimolla on uusi ihastus kuulemma kiikarissa. Minua se ei enää tässä vaiheessa niin haittaa. Kunhan saa oman kämpän, niin ei tarvitse edes huolestua jos ei tule yöksi kotiin, että onko sattunut jotain vai jäänyt johonkin muualle. Toivon vain, että ei polta näppejään liian pahasti, sillä vaimo on ihana ihminen ja jatkossa toivottavasti hyvä ystävä, mutta aviopariksi meistä ei ole.

 

Ja juu, olen onnellinen erityisesti siitä, että ero koskee vain ja ainoastaan meitä kahta. Jos yrittäisimme vielä ja tilanne tulisi vastaan uudestaan, olisi meidän kahden lisäksi todennäköisesti kärsimässä myös lapset ja sitä en missään tapauksessa halua.

Tämä on helpointa tehdä nyt, kun kaiken omaisuuden jakaminen käy kohtuullisen helposti; tavallaan omat tavarat, vuokra-asunto, eikä juuri säästöjä. Eikä ero tosiaan vaikuta kuin meidän kahden elämään.

 

Oikeastaan tilanne päättyy sun kannalta hyvin. Kiitä siitä vaimoasi. Vaimosi huomaa kyllä vuosien kuluessa tehneensä elämänsä virheen, mutta se ei ole sinun ongelmasi. Luulen, että moni nuori nainen on kiinnostunut sinusta. Mutta et sitten saa alkaa seurustelemaan vakavasti heti, vaan sinun pitää elää suruaika, jonka jälkeen voit opetella luottamaan naisiin. Jos seurustelisit heti uudelleen, niin polttaisit siipesi, niin kriittiseksi tällaiset kokemukset ihmisen tekevät.
Voimia sinulle, fiksut pärjää AINA.

 

Kiitos ""mies"". Kirjoituksesi piristi päivän! Aion tehdä juuri niin kuin kirjoitit, en ajatellut heti polttaa siipiäni hakemalla jotakin ""korvaavaa tuotetta"". Tällä hetkellä en suoraan sanottuna luota naisiin tippaakaan.

Ja kyllähän se vähän siltä tuntuu, että nuo muut kalat meressä vilkaisevat kadulla vastaan kävellessä toisenkin kerran... Ei ole vuosien kuntosaliharrastus sitten varmaan ihan hukkaan mennyt. ;-D

Tällä hetkellä fiilikset ovat suoraan sanottuna aika helvetin hyvät! Katsotaan mitä (ex-)vaimo sanoo, kun tänään menen kotiin vihellellen hymy huulilla.

 

Heh, ei tarvinnut edes odottaa iltaan asti. (ex-)vaimo kävi tässä työpaikallani hakemassa autoa käyttöönsä. Olin hymysuin, viheltelin ja heitin huulta.

Ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Kyseli kovasti, että ""mikäs nyt on"", ""kerro kaikki"". Tällainen pienen pieni kiusaaminen on varmaan tässä tilanteessa ihan sallittua..? :-D

 

Anna palaa vaan! On sallittu!

 

Siis vaimosi oli vasta 21 kun menitte naimisiinkin??? Ihan kakara.

No se selittääkin paljon. Elämä jäänyt kokematta. Lapsi. Itsekäs.

Tsemppiä sulle - yritä olla katkeroitumatta, sillä sen jälkeen ei ole enää toivoa.

*hoippuu itse katkeruuden partaalla mutta yrittää nähdä jotain hyvää vielä miehissä(kin)*